Matti jyrähti Turkille

Ökyisäntä

Suomen pääministeri teki turkkilaisille selväksi, että EU-jäsenyyttä on turha havitella, jos ei ole valmiutta toimia niinkuin kansainvälisen oikeuden ja EU:n periaatteiden mukaan kuuluu.

Vanhasen Turkki-linjaus on hyvä tuki laajentumiskomissaari Olli Rehnin ajamalle realismilinjalle. Ei EU ole alennusmyyntitavaraa.

Euroopan unionin monen muun jäsenvaltion päämiehet katsovat nyt Matti Vanhasta ylöspäin paitsi tämän pituuden, myös päättäväisyyden vuoksi. Ehkäpä sopimusten pitäminen ja johdonmukaisuus ovat Suomen puheenjohtajuuden tärkein teema. Kilpailukykyä ja kekseliäisyyttä kun on turha osalle EU:n jäsnistäkään yrittää opettaa.

11

441

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Minua jokin aika huvitti todella paljon se, kun Vanhanen sanoi, että talosutieteen oppikirjat tehdään tulevaisuudessa esimerkkinä hänen hallituksensa talouspolitiikka. Tällaista typerää itsekehua on vaikea ylittää. Pääministeritason mieheltä se oli uskomatonta soopaa.

      Mutta Ökyisäntä toki pystyy samaan ja vielä parempaankin. Jokaisen tollonkin luulisi tajuavan, että Vanhasen sanomisilla ei ole mitään painoarvoa, ellei hän ole etukäteen pyytänyt asiaan mandaattia suuremmilta jäsenmailta. Vai olisikohan tässäkin Matille kihahtanut päähän. Matti Vanhanen ja Suomi eivät päätä EU:n puolesta Turkin jäsenyydestä, joten Vanhaselta on erinomaisen epäviisasta mennä omissa nimissään lausumaan asiasta mitään EU:n puolesta, olipa sitten oikeassa tai ei. Tulee vaan nolo tilanne, jos EU käveleekin sitten Matin yli tämän puheista välittämättä.

      • Jaba_43

        "...kun Vanhanen sanoi, että taloustieteen oppikirjat tehdään tulevaisuudessa esimerkkinä hänen hallituksensa talouspolitiikka."

        Vanhasen hallitus on noudattanut kokoomuksen talouspolitiikkaa, joka ei kelvannut keskustalle ennen kuin demarit heidät siihen pakottivat.

        Sikäli kun taloustieteen oppikirjoja aiheesta kirjoitetaan, ei niissä Vanhasta mainita kuin enintään opportunistisena takinkääntäjänä.

        Näin on.


      • ----
        Jaba_43 kirjoitti:

        "...kun Vanhanen sanoi, että taloustieteen oppikirjat tehdään tulevaisuudessa esimerkkinä hänen hallituksensa talouspolitiikka."

        Vanhasen hallitus on noudattanut kokoomuksen talouspolitiikkaa, joka ei kelvannut keskustalle ennen kuin demarit heidät siihen pakottivat.

        Sikäli kun taloustieteen oppikirjoja aiheesta kirjoitetaan, ei niissä Vanhasta mainita kuin enintään opportunistisena takinkääntäjänä.

        Näin on.

        ...vaikka punamullan talouspolitiikka onkin ollut onnistunutta. Se on hyvä juttu meille kaikille.


      • Jaba_43
        ---- kirjoitti:

        ...vaikka punamullan talouspolitiikka onkin ollut onnistunutta. Se on hyvä juttu meille kaikille.

        Olen pettynyt keskustaan, joka neljä vuotta sitten ilkkuin kokoomukselle, kun Ville Itälä julkisti kokoomuksen vaaliohjelman. Se perustui tuloveronalennuksiin, joiden dynaamisilla vaikutuksilla parannetaan palkansaajan ostovoimaa, nostetaan kotimaista kysyntää ja parannetaan työllisyyttä menettämättä mitään valtion euromääräisestä verotuotosta.

        Hallitus on toteuttanut tämä SDP:n vaatimuksesta aivan kirjaimellisesti, vaikka keskusta ja SDP vastustivat tuloverojen alentamista väittäen populistisesti, että kokoomuksen politiikka romuttaa hyvinvointiyhteiskunnan palvelut.

        Nyt on enemmän rahaa palveluihin ja pienemmät sosiaali- ja työttömyysmenot ja palkansaajillakin enemmän rahaa käytössä, kun punamulta teki sen, mitä kokoomus ehdotti.

        Jos Vanhanen ottaa tästä sulan hattuunsa, niin lainahöyhenillä äijä koreilee.


      • Jaba_43 kirjoitti:

        "...kun Vanhanen sanoi, että taloustieteen oppikirjat tehdään tulevaisuudessa esimerkkinä hänen hallituksensa talouspolitiikka."

        Vanhasen hallitus on noudattanut kokoomuksen talouspolitiikkaa, joka ei kelvannut keskustalle ennen kuin demarit heidät siihen pakottivat.

        Sikäli kun taloustieteen oppikirjoja aiheesta kirjoitetaan, ei niissä Vanhasta mainita kuin enintään opportunistisena takinkääntäjänä.

        Näin on.

        Se, että taloudessa on mennyt kohtuullisen hyvin, on täysin kahden Lipposen ja Niinistön hallituksen ansiota. He nostivat maamme Esko Ahon lamasta ja saivat talouden pyörät pyörimään.

        Mannertenvälinen nahjus Vanhanen on saanut lähinnä körötellä siinä vauhdissa, joka on muiden ansiota.

        Nyt sen sijaan alkaa Vanhasen toimettomuuskin näkyä. OECD on jo varoittanut Suomea tulevista vakavista vaikeuksista, jos passiivinen nykymeno jatkuu.


      • Ökyisäntä

        Hallituksen talouspolitiikka ei liittynyt avaukseeni, mutta koska tiedän, ettet osaa asiallisesti keskustella, puutun siihenkin.

        Hallituksen talouspolitiikka on ollut hyvin onnistunutta. Päinavstaisista väitteistä huolimatta se ei suinkaan ole noudattanut kokoomuksen linjaa eikä Lipposen hallitusten linjaa.

        Keskustan työreformin opit sen sijaan ovat selvästi näkyvissä: työn verotuksen keventäminen, työllistämisen kynnyksen alentaminen ja yritysten kannustaminen tuottavat tulosta.

        Vastauksesi jälkiosaan totean vain, että minusta olisi kovin erikoista, jos Suomen kanta olisi yksin muodostettu. Sen sijaan monta suurta maata on tällä hetkellä, joiden pääministeri ei pystyisi vastaavaa lausuntoa antamaan. Jos et omaehtoisesti ymmärrä miksi näin on, en usko sen selostamisenkaan mitään hyödyttävän.


    • Mannertenvälisen nahjuksen Matti Vanhasen Turkin matka oli kaikkea muuta kuin "jyrähdystä". Vanhanen viesti koko olemuksellaan, että hän oli väärään aikaan väärässä paikassa.

      Turkki näytti symbolisesti Matti Vanhaselle keskisormea. Häntä ei otettu Turkissakaan vakavasti.

      Minkäs tekee kun karisma puuttuu.

    • Hyvä EU!

      Hyvä Matti! Hyvä EU!

    • Santeri_Alkio

      Matti Vanhasen Turkin vierailu ei ollut tuloksiltaan mikään menestys. Vierailulla ei saatu yhtään mitään aikaan.

      Sen sijaan veronmaksajille Vanhasen imagon kohotus kävi jälleen kalliiksi. Vanhanen vaati jälleen kerran käyttöönsä yksityisjetin, jonka piti olla koko ajan lähtövalmiina myös hänen Turkissa oleskelunsa ajan. Lieneekö Vanhanen ajatellut, että maa saattaa alkaa polttaa jalkojen alla. Eihän Vanhanen ole tunnettu tahdikkuudestaan ja kun tähän vielä liittyy puiseva käytös, katastrofin ainekset olivat ilmassa.

    • amazed

      Kyllä nyt turkkilaisten haaremihousut pöllähti, kun Matti sanoi "kovan sanan". Siellä jo Turkin mies pälyilee, että missä se Matti luuraa, jotta karkuun ehtis pinkaista. On se kova poika tämä Matti, kun nyt pistää Turkin ja EU:n järjestykseen. Valtiomiesainesta, Keisari Matti I ja Suomen suurvisiiri. Kaikki haukkoo henkeä, kun Matilla on nyt uudet hienot vaatteet ja kohta on taas vaalitkin, pitäähän sitä uusi puku. Ja niin vaalit tuli ja meni ja taas kaikki äimistelee, eihän sillä Matilla ollut vaatteita ollenkaan - hehheh

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Duunarit hylkäsivät vasemmistoliiton, siitä tuli feministinaisten puolue

      Pääluottamusmies Jari Myllykoski liittyi vasemmistoliittoon, koska se oli duunarien puolue. Sitä samaa puoluetta ei enää
      Maailman menoa
      218
      5227
    2. Olen väsynyt tähän

      En osaa lopettaa ja koen huonoa omaatuntoa tästä. Kaikki on muutenkin turhaa ja tekemisesi sattuvat. Tunteita on vain hy
      Ikävä
      46
      5030
    3. Oppiiko vasemmistolaiset valehtelun jo kotonaan?

      Sillä vasemmistolaiset/äärivasemmistolaiset valehtelee ja keksii asioita omasta päästään todella paljon. Esim. joku vas
      Maailman menoa
      206
      2797
    4. Seuraava hallituspohja - Kokoomus, kepu, persut + KD

      Kokoomus saa ainakin 20% kannatuksen ensi vaaleissa, keskusta sanoisin noin 15%, persut todennäköisesti enemmän, ehkä 17
      Maailman menoa
      135
      2368
    5. Olenko mies sinun mielestä outo?

      Saat vastata rehellisesti.
      Ikävä
      65
      2002
    6. Millasia unelmia sulla on?

      onko unelmia...?
      Ikävä
      67
      1804
    7. Miten usein toivot

      Tai olet toivonut että olisimme lähekkäin vai toivotko ollenkaan?
      Ikävä
      208
      1694
    8. Miksi et voi tutustua minuun irl?

      Vastaa yleisellä tasolla/ympäripyöreästi, jos pelkäät tunnistamisia.
      Ikävä
      184
      1333
    9. Martina tienaa itse rahansa

      Ei tarvitse anella elättäjältään rahaa, ruokaa ja laukkuja.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      308
      1136
    10. Talokauppoja

      Mikä tuo huutokaupassa Ahventiellä olevan talon historia on kun ei näytä tarjouksia tulevan ? Jo toisen kerran tarjollaj
      Suomussalmi
      8
      936
    Aihe