Oireita Salazopyrinistä?

60 ja risat

Onko muilla kokemuksia Salazopyrinin sivuvaikutuksista? Olen syönyt sitä kuusi vuotta ja jo joitakin vuosia sitten nieluuni ja ruokatorveeni alkoi kehittyä limaa, niin että aina piti kakistella kurkkua. Joskus meni ääni kokonaan, esim. puhelimessa niin että piti ottaa kakistelutauko.

Työtoveritkin vitsailivat, että köhästä kuulee kuka käytävällä kävelee. Viime kesänä sain oikein tukehtumiskohteuksen ja sen jälkeen on ollut hankalia kohtauksia. Lima oli kuin sementtiä, eikä irronnut millään.

Tutkittiin allergiat ja kaikki mahdolliset, mitään ei löytynyt, kunnes reumalääkäri ketoi, että Salaz voi aiheuttaa tuollaisia oireita. Lopetin lääkkeen noin kuukausi sitten ja liman eritys on melkein loppunut. Oli muuten hyvä lääke. Heti lopetettuani reuma rupesi nostamaan päätään. Nyt täytyy vaan keksiä muuta tilalle.

Sisareni mies joutui muunlaisista oireistaan, en enää muistä minkälaisista, peräti sairaalaan. Salazopyrin ei sopinut hänellekään pitemmän päälle.

2

765

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • lentsu

      Olin käyttänyt salazopyriniä jo lähes vuoden, kun kädet ja jalat alkoivat kutista kertakaikkiaan sietämättömästi. Hoksasin syyn, kun kutina ja punoitus pahenivat entisestään aina n. puoli tuntia annoksen oton jälkeen. Minkään tekemisestä ei tullut yhtikäs mitään. Salazon lopettamisen jälkeen kutina hävisi, ja onneksi ei reumaoireetkaan pahentuneet. Nyt menee trexan ja oxiklorin, hoitovaste tosi hyvä.

    • Merla

      Olen käyttänyt melkein vuoden Salazopyriniä, eikä ole tullut mitään sivuoireita, joista voisin sitä syyttää.Lääkkeiden sopiminen/sopimattomuus on hyvin yksilöllistä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin Ilkka Kanerva kuoli?

      Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti
      Maailman menoa
      262
      16772
    2. Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."

      Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist
      Kotimaiset julkkisjuorut
      23
      5403
    3. Ilkka kanerva

      Ilkka Kanerva kuollut 74v
      Turku
      115
      2555
    4. Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."

      Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar
      Kotimaiset julkkisjuorut
      15
      2026
    5. Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä

      Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa
      Maailman menoa
      336
      1753
    6. Pikkaraiskan puhelut

      Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      111
      983
    7. Ilkka Kanerva on kuollut

      74-vuotiaana.
      Maailman menoa
      59
      947
    8. Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen

      Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto
      Maailman menoa
      28
      857
    9. Sofia Belorf ja Sonja Aiello

      Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      43
      853
    Aihe