Näin tälläisen ilmoituksen, kokemuksia? http://www.palveluja.fi/tyo/index.php?action=listingview&listingID=5
lisäinfo
tuula.k
4564
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
ketjukirje.
tämä Kalevi (tmi Sernicos) ei tiedä mitään noiden kirjojen alveista, eikä niitä tuossa systeemissä huomioida mitenkään. Saatika ilmoiteta muitakaan tuloja ja niistä aiheutuvia veroja verottajalle. Kuitteja ei tipu suuntaan tai toiseen.
muutamaan ensimmäiseen kerrokseen, ei ole mitään mahdollisuuksia mihinkään tuloihin. 11. kerroksessa loppuu maailmasta väki kesken. Mikään ei estä lisäämästä omaa nimeään ylimmäksi.
"Esimerkiksi vakuutusyhtiöt Saksassa työskentelevät samalla periaattella. 1990 -luvun loppupuolella 40-55% kaikista tuotteista ja palveluista myytiin verkostomarkkinonti-menetelmää käyttäen. Verkostomarkkinointi on miljardi luokan -liiketoimintaa ja 3.500.000:sta maailman miljonääreistä 20%:ia (700.000) on ansainnut omaisuutensa viime vuosina verkostomarkkinoinnin avulla. "
MUAHAHAHAHAHAHAAAAA