Tähän adressi

toimitan sen

eduskuuntaan.Vaaditaan kovempia rangaistuksia ja vankilaolojen muuttumista,niin että vankilassa olija kärsii rangaistusta eikä ole kuin lomahotellissa.

10

1139

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • vaikka tänne
      • porilainen80

        Voisiko joku hyvä kynäilijä tehdä adressin tärkeän asian puolesta?

      • Vihainen
        porilainen80 kirjoitti:

        Voisiko joku hyvä kynäilijä tehdä adressin tärkeän asian puolesta?

        Rakkaat ihmiset. Adressit ovat hienoja asioita.

        Kuitenkin useammassa Euroopan maassa asuneena voin kertoa, että ne eivät valitettavasti auta mitään. Ranskassa kymmeniä tuhansia ihmisiä lähti kaduille, kun suunniteltiin uutta nuorityöttömyyslakia. Belgiassa kymmenet tuhannet ihmiset tukkivat kadut, kun pedofiilia ja lasten tappajaa kuljetettiin oikeuteen. Niin se vaan on, että päättäjät kuuntelevat äänestäjiään vasta, kun nämä lähtevät kadulle. Molemmissa tapauksissa asiaa puitiin lopulta korkealla hallitustasolla.

        Jos joku järjestää ison mielenosoituksen Eduskuntatalon edustalle, jossa vaaditaan kovempia rangaistuksia väkivaltarikoksista, niin on todennäköisempää, että uutiskynnys ylittyy kuin se, että laitetaan nimi adressiin. Tiedän ihmisten kanssa keskustelleena, että 90% ihmisistä on sitä mieltä, että poliisille lisää valtaa ja rahaa ja pitkät tuomiot rikollisille. Eipä olisi tätäkään päässyt tapahtumaan, jos ei taparikollista olisi päästetty ehdonalaisuuteen.

      • arkajalka81
        porilainen80 kirjoitti:

        Voisiko joku hyvä kynäilijä tehdä adressin tärkeän asian puolesta?

        en ole hyvä kynäilijä, mutta ei ole muilta vielä tullut ehdotuksia, joten ajattelin laittaa tähän ehdotelman adressin muodosta. Jos adressi kelpaa niin laitan sen tuonne adressit.com sivustolle, mutta muutosideoita otetaan erittäin mielelään vastaan!! jostain lisää, jotain pois?

        "Tämä adressi on niille, joiden mielestä Suomen rikoslaki on muutoksen tarpeessa.

        Tällä adressilla halutaan erityisesti puuttua henkirikoksia tehneiden ihmisten rangaistusten koventamiseksi. Allekirjoittaneet haluavat herättää keskustelua väkivallan lisääntyneestä määrästä, sen yhä julmemmista ilmenemismuodoista ja riittämättömistä rangaistuksista.

        Rikollisten ja ennen kaikkea rikostenuusijoiden tulisi saada entistä kovempia rangaistuksia ja vankilaoloja tulisi muuttaa niin, että rangaistusta voitaisiin kutsua edes rangaistukseksi eikä lomamatkaksi. Kyseessä on RIKOKSESTA saatu RANGAISTUS!

        Lähiaikoina on saanut lukea lehdistä kuinka ystävänsä kanssa riitaantunut mies valitsi sattumanvaraisesti uhrin kadulta jonka hän pahoinpiteli, purkaakseen vihaansa. Tuomio: yhdyskuntapalvelu. Miten tuomiossa huomioidaan uhriksi joutunut henkilö, joka saattaa joutua kärsimään peloista koko loppu elämänsä? Varsinkin kun hän tietää että tekijä liikkuu edelleen samoilla kaduilla.

        Porissa tapahtunut ns. muilutus on saanut ihmiset kauhistumaan ja miettimään teon järjettömyyttä ja omaa turvallisuuttaan. Nuori mies menetti henkensä turhaan. Tässäkin tapauksessa tekijöillä on pitkä rikostausta ja silti he saivat olla vapaana kaduilla, ja sen seuraukset olivat traagiset. Yhden nuoren elämä päättyi liian aikaisin. Poliisi tutkii vielä asiaa, joten yksityiskohdista tai tuomiosta ei voi vielä puhua. Voi vain toivoa, että rangaistus tulee olemaan kova.

        Esimerkkitapauksia on valitettavan monta. Mitä vielä pitää tapahtua ennen kuin asioihin puututaan?

        Elinkautisen tulisi tulla nimensä mukainen, eikä siinä tule olla poikkeuksia.
        Sakkorangaistukset eivätkä yhdyskuntapalvelu ole riittäviä rangaistuksia henkirikos tapauksissa.

        Tämä adressi toimitetaan oikeusministeri Leena Luhtaselle kesän 2006 aikana."

      • hyvästä
        arkajalka81 kirjoitti:

        työstä!

      • kiitoksia

        olen mainostanut adressia satakunnan kansan nettisivuilla.

      • paha olla

        oli ihan asiallinen ja minäkin tulen laittamaan siihen nimeni.

      • arkajalka81

      • asiallisissa paikoissa?
        arkajalka81 kirjoitti:

        http://www.adressit.com/yksimonista

        ?? kiitoksia

      • arkajalka81
        asiallisissa paikoissa? kirjoitti:

        ?? kiitoksia

        hyvän asian puolesta uskon olevani asialla, joten miksei...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      47
      5375
    2. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      61
      2136
    3. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      18
      1770
    4. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      138
      1723
    5. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      17
      1505
    6. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      30
      1437
    7. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      4
      1300
    8. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      17
      1097
    9. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      77
      1068
    10. Joutuuko Suomi24-palvelu taas oikeuteen ?

      Nämä Purraa ja Perussuomalaista johtoa pedofiilian suojeliana pitävän kirjoittajan viestit eivät vain poistu täältä. Se
      Maailman menoa
      207
      917
    Aihe