kuntauudistus

ehdotus

Asiat ovat yksinkertaisia, kunhan ahneus ja omanedun tavoittelu ei tee niistä monimutkaisia. Otetaanpa mallia saksasta. Saksan pääkaupunki ei ole rannikolla, eikä rajalla. Tehdään suomen pääkaupunki suomen keskipisteeseen. Riittää loputtomasti loistavaa rakennusmaata, tonttikeinottelu ja teennäinen ahtaus loppuu. Jyväskyläkin voi siinä kasvukeskuksen imussa saada aikojen saatossa taloutensa paremmalle tolalle. Suomenlahden rannkikko voidaan tehostaa kansainvälisesti kestävälle pohjalle satama-alueena. Ydinjätehaudoille ja petoreservaateillekin tulee lyhyemmät kulkuyhteydet kulkuyhteydet pääkaupunkiin. Hienolle kansainväliselle keskuslentokentälle on tilaa ja kasvumahdollisuuksia miltei rajattomasti. Ns. kuntaliitokset tulevat tarpeettomiksi niiden todellisten syieden käydessä tarpeettomiksi. Vain yksi kunta keskellä suomea. Eduskunta saisi oikeata tekemistä. Yksi äänestysalue ja turhat menot samalla kuriin.

4

70

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 2030!

      Oulu.

      Siitä on tulossa Suomen pääkaupunki.

      Helsingistä tulee Porvoon kaltainen uinuvan historian sivuilla muistettava maalaiskaupunki.

      • päätön kaupunki

        epäedullisella paikalla. ei varteenotettava-jos vaihto ollenkaan. Mutta miten olisi Tampere?


      • kuin punikkien stadi
        päätön kaupunki kirjoitti:

        epäedullisella paikalla. ei varteenotettava-jos vaihto ollenkaan. Mutta miten olisi Tampere?

        ihan sama, kunhan se rahan työntäminen helsinkiin lopetettaisiin


      • jupit
        päätön kaupunki kirjoitti:

        epäedullisella paikalla. ei varteenotettava-jos vaihto ollenkaan. Mutta miten olisi Tampere?

        kuolis nälkään. Ei siinä tosin vahinkoa tulis, mutta eläinsuojeluyhdistykset saattais valittaa ey-tuomioistuimeen.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka paiskasi vauvan betoniin Oulussa?

      Nimi esiin.....
      Oulu
      160
      12256
    2. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

      Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
      Maailman menoa
      152
      5436
    3. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      45
      4600
    4. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

      Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
      Maailman menoa
      135
      3653
    5. Anteeksipyyntöni

      Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
      Järki ja tunteet
      39
      2758
    6. Sydämeni valtiaalle

      En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
      Ikävä
      119
      1926
    7. Oletko tyytyväinen

      Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?
      Ikävä
      107
      1656
    8. Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..

      ...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam
      Maailman menoa
      363
      1611
    9. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      102
      1516
    10. Jos oikeasti haluat vielä

      Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚
      Ikävä
      136
      1461
    Aihe