Hyvää kannattaa odottaa

Lehti luettavissa Perussuomalaisten sivuilta.
731947
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 73

Vanhimmat

pitkään aikaan tehty. Sisällöltään mitään sanomaton ja kuiva.Tyypillistä jorinaa ja mikä silmiin pistävintä, lehti täys vain pienen piirin kirjoituksia.(saarakkala, sormo, uski, soini, vistbacka.

Tuoko kaikille avoin puolueen oma lehti johon voi kirjoittaa kaikki jäsenet.Tosin ei niitä ole luvattu koskaan julkaista.Mitä teemme lehdellä joka ei huomioi koko kentän mielipiteitä ja kirjoituksia, vaan sitä käytetään pelkkänä hypnoosi ja aivopesu välineenä.

Äänestä
  • ja sallia tilaa kirjoituksille eripuolilta Suomea.

    Tietysti puolueenjohdolla on aina uutta kerrottavaa ja se on hyvä, mutta pitäisi olla kykyä (tai ainakin teeskennellä) ja antaa tilaa lehdessä kenttäväelle.

    Ottakoot lehdentekijät onkeensa kritiikin.

    Äänestä

  • enemmän kirjoitti:

    ja sallia tilaa kirjoituksille eripuolilta Suomea.

    Tietysti puolueenjohdolla on aina uutta kerrottavaa ja se on hyvä, mutta pitäisi olla kykyä (tai ainakin teeskennellä) ja antaa tilaa lehdessä kenttäväelle.

    Ottakoot lehdentekijät onkeensa kritiikin.

    kirjoituksia muilla koplalaisilla ei sitten mitään sanottavaa taida ollakaan

    Äänestä

  • Sademiehenkin .. kirjoitti:

    monet muut.
    Miksikähän?

    Saanevatko mielipiteitään julki kokoomuslaisissa lehdissä?

    tahoa, puoluejohto häntyreineen ja kopla? Eikö puolueessa ollut jo 3000 jäsentä. Siis 3000 eri tapaa ja tyyliä kirjoittaa. Tuohon määrään mahtuu jo lukuisia eri lähestymistapojakin asioihin.

    Sormon kirjoituksia oli varmaan 5, saarakkalaa saman verran, jne. Siinä oli jo 8.n ylimääräistä jaettavaa tilaa. Tilaa 8:lle eri kirjoitukselle, joita varmaan on lehdelle lähetetty.

    Äänestä

  • vain on kirjoitti:

    Miksihän naiset eivät tarjoa kirjoituksiaan PerusS lehteen? Huutavat kyllä tasa-arvon perään, mutta eivät tee mitää asian eteen.

    Äänestä

  • Marjukka kirjoitti:

    silloin kun asuin Savossa.

    Kerran sain tilaa jutulleni, oikein kuvan kanssa, mutta siihen se sitten loppuikin.

    Lähetin Sormolle koko disketin kirjoituksiani julkaistavaksi - jos tilaa sattuu joskus olemaan. Ei ole ollut.

    Kuopion Vappujutustakin julkaistiin joku vuosi sitten Perussuomalainen lehdessä vain pelkkä otsikko.
    Olin rakentanut jutun tiivisteysti ja huolella. Räsäsen Kaija oli silloin puhumassa Kuopion torilla ja yleisö hurrasi. Lähetin kuvan ja jutun, Sormon kanssa puhelimessa sovitulla tavalla. Tilaa riitti vain "otsikolle".

    Ouluun muuttoni jälkeen (syksy -05) en ole kirjoituksiani tarjonnut, turhautuu sitä vähemmästäkin.

    Äänestä

  • old_profile_12808 kirjoitti:

    Julkaise ne täällä. Vaikka vaan Sormon kiusaksi.

    Äänestä

  • Netti kirjoitti:

    Kiitos kommentoijalle.
    Se disketti, jossa oli parikymmentä kirjoitustani, on puoluetoimistossa, lieneekö tallessakaan enää, vuosia on kulunut.

    Elämme NYT tätä päivää.
    Asiat ja aiheet ovat muuttuneet, ainakin osittain.
    Kirjoitan mielelläni - mutta läheisen kuolema pysäytti niin totaalisesti, että on ollut pakko ottaa "tasapainoa".

    Olen avoin ihminen. En ole katkera kellekään.
    Yhteiskunnan rakennustyömaalla on tilaa kaikille ja sitä voi jatkaa paussinkin jälkeen.
    Sitähän on elämä.
    -Uskon kirjoituksilleni löytyvän tilaa myös paperilehdessä, ei kai maailma vielä niin tukossa ole;)

    Äänestä

  • Netti kirjoitti:

    Julkaise ne täällä. Vaikka vaan Sormon kiusaksi.

    Ei ole tainnut tulla tarjottua juttuja lehteen, kun ei edes tiedä toimittajaa?

    Äänestä

  • sekä kirjoitti:

    monet muut.
    Miksikähän?

    Saanevatko mielipiteitään julki kokoomuslaisissa lehdissä?

    Yliedustettuina näkyvät olevan...

    Äänestä

  • Marjukka kirjoitti:

    Miksihän naiset eivät tarjoa kirjoituksiaan PerusS lehteen? Huutavat kyllä tasa-arvon perään, mutta eivät tee mitää asian eteen.

    On aina etusijalla-kuten muutenkin.

    Äänestä

  • urosten jutut kirjoitti:

    On aina etusijalla-kuten muutenkin.

    hänkin on ihmetellyt naisten juttujen vähyyttä.

    Äänestä

  • sallikaa minun nauraa kirjoitti:

    Yliedustettuina näkyvät olevan...

    Monta juttua joka kerta. Savolaiset osaavat tunnetusti pitää pintansa.

    Äänestä

  • lehdessäkin... kirjoitti:

    Savossa on tullut valmista. On jotakin kerrottavaa/sanottavaa. Eikö ole hyvä että saavat julkisuutta? Mikähän on sen yhden äänekkään naisen kommentti tähän. Olisi kiva kuulla kun niin kaikkitietävä tuntuu olevan :)

    Äänestä

  • Savo! kirjoitti:

    varmaan jotain keksii,jahka se hiukan pähkäilee.
    Savossa kannattais mennä nyt kaikkien itseensä, antaa tilanteen rauhoittua ja rueta valmistelemaan tulevia eduskuntavaaleja.

    Äänestä

  • Savo! kirjoitti:

    Savossa on tullut valmista. On jotakin kerrottavaa/sanottavaa. Eikö ole hyvä että saavat julkisuutta? Mikähän on sen yhden äänekkään naisen kommentti tähän. Olisi kiva kuulla kun niin kaikkitietävä tuntuu olevan :)

    Kenttää on kuunneltava ja sen uusi kokous pidettävä. Maaseutua ei saa unohtaa eikä ylenkatsoa. Pitkäaikaiset kannattajamme ja äänestäjämme ovat pääosaltaa maaseutuväestöä.
    - Hieroja voisi sovittaa tekemisensä sen mukaan ja opetella toimimaan järjestötyössä ihmisten-, eikä omilla ehdoillaan.
    Ja Timo Soini saisi kuunnella kenttää myös.

    Näin on näreet. Pakka uusiksi täällä.

    Äänestä

  • lehdessäkin... kirjoitti:

    Monta juttua joka kerta. Savolaiset osaavat tunnetusti pitää pintansa.

    Kannatukseta ei vielä tietoakaan.

    Äänestä

  • Savo! kirjoitti:

    Savossa on tullut valmista. On jotakin kerrottavaa/sanottavaa. Eikö ole hyvä että saavat julkisuutta? Mikähän on sen yhden äänekkään naisen kommentti tähän. Olisi kiva kuulla kun niin kaikkitietävä tuntuu olevan :)

    Melkoinen lauma kenttäväkeä.

    Äänestä

  • on ikävä kyllä kirjoitti:

    Melkoinen lauma kenttäväkeä.

    Viimme päivien kirjoituksista on ollut selvästi luettavissa että rouvas henkilö on katkera ettei häntä esittetty saati sitten valittu ehdokkaaksi eikä ole kelvannut näköjään edes "varalle" , mistä näin päättelen? vastaanpa näin sivullisena.
    rouvan kirjoitukset palstalla todistavat sen.
    Nimim:Taas se Etelä-Savolainen joka tuntee tuntee ja tietää kyseisen rouvan.

    Äänestä

  • Luettavissa kirjoitti:

    Täysin selvä asia.Lopeta jo eukko se PASKAN jauhaminen nolaat vain itses.

    Äänestä

  • jo huomattu kirjoitti:

    miettippä miksi sinua rouva ei ole edes kysytty ehdokkaaksi,meille lukijoille se on jo selvinnyt!
    Mielestäni asiat oikeaan suhteeseen vaikka olenkin nainen.

    Äänestä

  • esillä lehdessä kirjoitti:

    Kannatukseta ei vielä tietoakaan.

    ovat totaalisen esillä! Saarakkalalla useita kirjoituksia. Sormostakin käytetty nimitystä
    ERIKOIS toimittaja, ja vasta mies oli ulkona kaikesta. Oikea tehtävä kuva on selvillä. Ei toimi ei toimi.

    Äänestä

  • olet kirjoitti:

    miettippä miksi sinua rouva ei ole edes kysytty ehdokkaaksi,meille lukijoille se on jo selvinnyt!
    Mielestäni asiat oikeaan suhteeseen vaikka olenkin nainen.

    kommenttia vaikuttaa samalla ulkohuussinreiällä syntyneiksi.
    Haju käy nyt jostain Sonkajärven suunnalta.

    Äänestä

  • pyytämättä kirjoitti:

    Kenttää on kuunneltava ja sen uusi kokous pidettävä. Maaseutua ei saa unohtaa eikä ylenkatsoa. Pitkäaikaiset kannattajamme ja äänestäjämme ovat pääosaltaa maaseutuväestöä.
    - Hieroja voisi sovittaa tekemisensä sen mukaan ja opetella toimimaan järjestötyössä ihmisten-, eikä omilla ehdoillaan.
    Ja Timo Soini saisi kuunnella kenttää myös.

    Näin on näreet. Pakka uusiksi täällä.

    alta räksyttää!

    Äänestä

  • kaksi ylempää kirjoitti:

    kommenttia vaikuttaa samalla ulkohuussinreiällä syntyneiksi.
    Haju käy nyt jostain Sonkajärven suunnalta.

    kaksi alenpaakin olevan samalta suunnalta.

    Äänestä

  • on ikävä kyllä kirjoitti:

    Melkoinen lauma kenttäväkeä.

    laumones ja kotiväkines laumassas on ukkos ja pari uunotettuu muuta sukulaistas!Häh kräh häh häh hää.

    Äänestä

  • kuuseen eukko kirjoitti:

    laumones ja kotiväkines laumassas on ukkos ja pari uunotettuu muuta sukulaistas!Häh kräh häh häh hää.

    emäntä Soinin tänä päivänä julkisuuteen antama puheen pätkä Espoosta jossa Timo aivan oikein nimittää kyseisiä henkilöitä "idi......ksi" onko jotenkin tuttua?

    Äänestä

  • on ikävä kyllä kirjoitti:

    Melkoinen lauma kenttäväkeä.

    Kyseessä on naisasia - laajemmassa mielessä, se ei ole koskaan kiini vain yhdestä henkilöstä..

    Äänestä

  • kuin arvaat kirjoitti:

    Kyseessä on naisasia - laajemmassa mielessä, se ei ole koskaan kiini vain yhdestä henkilöstä..

    Tämä ei ole mikään naisasia vaan ajo jahti piirinpuheenjohtajaa vastaan joka on yksimielisesti valittu eduskuntavaali ehdokkaaksi.Tarkistin asian häneltä itseltään olit ehdottanut erästä toista henkilöä mutta hän oli kieltäytynyt tehtävästä. Myös puheenjohtaja oli tiedustellut häntä ehdokkaaksi aiemmin mutta saanut kieltävän vastauksen.Voit tarkistaa asian.
    Myös nais ehdokasta on kysytty.nimim: NAINEN ei juoru akka.

    Äänestä

  • Naisasiaa vaan. kirjoitti:

    Itseäsi vastaan,nekin naiset jotka olet saanut perättömillä puheilla puolellesi huomaavat mikä olet. Tiedustelin myös itse miten asiat on, puheenjohtaja on kysynyt useita henkilöitä myös naisia ehdokkaiksi mutta he ovat kieltäytyneet ehdokkuudesta. Voithan kysellä ketä on kysytty seuraavassa piirinkokouksessa, saat varmaan hyvinkin mielenkiintoisen keskustelun aikaan mennessäsi paikalle.

    Äänestä

  • nimenomaan kirjoitti:

    ovat totaalisen esillä! Saarakkalalla useita kirjoituksia. Sormostakin käytetty nimitystä
    ERIKOIS toimittaja, ja vasta mies oli ulkona kaikesta. Oikea tehtävä kuva on selvillä. Ei toimi ei toimi.

    onko saarakkalan tai sormon kirjoituksissa jotakin vikaa? jos on tiedossa parempaa niin vastaa kirjoittamalla se tähän vastaukseksi :)

    Äänestä

  • Luettavissa kirjoitti:

    Viimme päivien kirjoituksista on ollut selvästi luettavissa että rouvas henkilö on katkera ettei häntä esittetty saati sitten valittu ehdokkaaksi eikä ole kelvannut näköjään edes "varalle" , mistä näin päättelen? vastaanpa näin sivullisena.
    rouvan kirjoitukset palstalla todistavat sen.
    Nimim:Taas se Etelä-Savolainen joka tuntee tuntee ja tietää kyseisen rouvan.

    Ehdokkaaksi,mutta olisi halunnut vain NEUTRAALIN EHDOKKAAN,JOTA OLISIVAT VOINEET ÄÄNESTÄÄ NIIN
    MAASEUDUN KUIN ASUTUSKESKUSTENKIN IHMISET.
    Mutta viisaammat junttasivat toisin.Kyllä kepua naurattaa tämä tyhmyys...Meillä olisi ollut mahdollisuus kerätä maaseudulta lisä-ääniä,mutta kun ei niin ei.
    Ajellaan näköjään lyhyvillä valoilla...

    Äänestä

  • jo huomattu kirjoitti:

    Täysin selvä asia.Lopeta jo eukko se PASKAN jauhaminen nolaat vain itses.

    Kun kiellettiin jo alun alkaen kirjoittelemasta,
    totuuksista....

    Äänestä

  • kääntyykin kirjoitti:

    Itseäsi vastaan,nekin naiset jotka olet saanut perättömillä puheilla puolellesi huomaavat mikä olet. Tiedustelin myös itse miten asiat on, puheenjohtaja on kysynyt useita henkilöitä myös naisia ehdokkaiksi mutta he ovat kieltäytyneet ehdokkuudesta. Voithan kysellä ketä on kysytty seuraavassa piirinkokouksessa, saat varmaan hyvinkin mielenkiintoisen keskustelun aikaan mennessäsi paikalle.

    Ainahan ne joilla ei ole tarpeeksi kannatusta vaalissa tulee ruikuttamaan raitille että junttakokous, junttakokous.
    Varsinaisia omaan pesään paskantajia tuollaset! Ei näiltä palstoilta saa yhtään ääntä lisää. Täällä vaan antaa polttoainetta vastustajien rovioihin.
    Uskaltas etes tulla esiin omalla nimellään niin tietäs vastaisuudessa ketä ei ainkaan ole syytä äänestää.

    Äänestä

  • ei ole ollut pyrkimässä kirjoitti:

    Ehdokkaaksi,mutta olisi halunnut vain NEUTRAALIN EHDOKKAAN,JOTA OLISIVAT VOINEET ÄÄNESTÄÄ NIIN
    MAASEUDUN KUIN ASUTUSKESKUSTENKIN IHMISET.
    Mutta viisaammat junttasivat toisin.Kyllä kepua naurattaa tämä tyhmyys...Meillä olisi ollut mahdollisuus kerätä maaseudulta lisä-ääniä,mutta kun ei niin ei.
    Ajellaan näköjään lyhyvillä valoilla...

    Voisitko sanoa herra tai rouva Maaseudun ehdokkaasi X:n nimen kun olet niin kova neuvomaan? Kai sulla nyt joku on heittää? Vai oletko maaseudun ihminen vain teoriassa: toiset levittävät paskaa oikeille palstoille eli pelloille. Sinä et taida ymmärtää että ole väärällä palstalla nyt.

    Äänestä

  • Kultaiset Sivut kirjoitti:

    Äänestää.Et tiedä asiasta mitään ja kaunopuheisiin en luota-eikä moni muukaan maaseudulla.

    Äänestä

  • pielaveden kirjoitti:

    emäntä Soinin tänä päivänä julkisuuteen antama puheen pätkä Espoosta jossa Timo aivan oikein nimittää kyseisiä henkilöitä "idi......ksi" onko jotenkin tuttua?

    Kahvikeskustelujen lomassa,että mitä tehdä savolaisille akoille,jotta ne saadaan pidettyä järjestyksessä ja Herran nuhteessa...
    Ääniäkö se Soini siellä Espoossa meidän kustannuksella kalasteli ?

    Äänestä

  • kääntyykin kirjoitti:

    Itseäsi vastaan,nekin naiset jotka olet saanut perättömillä puheilla puolellesi huomaavat mikä olet. Tiedustelin myös itse miten asiat on, puheenjohtaja on kysynyt useita henkilöitä myös naisia ehdokkaiksi mutta he ovat kieltäytyneet ehdokkuudesta. Voithan kysellä ketä on kysytty seuraavassa piirinkokouksessa, saat varmaan hyvinkin mielenkiintoisen keskustelun aikaan mennessäsi paikalle.

    JOKA VALLITSI EHDOKASTA VALITTAESSA.
    kAIKKI OLI KÄYTÄNNÖSSÄ JO PAPERILLA JA PÄÄTETTY...

    Äänestä

  • siellä Kanadassa kirjoitti:

    Kahvikeskustelujen lomassa,että mitä tehdä savolaisille akoille,jotta ne saadaan pidettyä järjestyksessä ja Herran nuhteessa...
    Ääniäkö se Soini siellä Espoossa meidän kustannuksella kalasteli ?

    Turhaan teet ilkeitä vihjailuja puheenjohtajastamme.
    Ei ne niin helppoja ole ne pitkät virkamatkat,joita hän joutuu meidän puolestamme tekemään.

    TUO AKKA IHAN TERVE? EIKÖS TUOTA TILAA VOI JO PITÄÄ VAARALLISENA JA VAARAKSI YNPÄRISTÖLLE.
    EROTTAKAA IHMEESSÄ MOINEN MIELISAIRAS PORUKASTANNE, TUOHAN PILAA KOKO PUOLUEEN MAINEEN!!

    Äänestä

  • SITÄ KIIRETTÄ kirjoitti:

    JOKA VALLITSI EHDOKASTA VALITTAESSA.
    kAIKKI OLI KÄYTÄNNÖSSÄ JO PAPERILLA JA PÄÄTETTY...

    takuulla koituu seuraavat vaalit jos suunniteltu vaaliliitto kokoomuksen kanssa toteutuu ja Oinonen ainoana ehdokkaana perussuomalaisilla. Mies ei toppaa siinä piirileikissä takuulla.

    Kaksi kokoomuslaisista menee läpi ja Oinonen nuolee näppinsä.
    Eihän sitä tunneta eikä sillä poloisella ole sellaisia valtiomiestekoja puheitensa katteeksi että voisi saada laajempaa kannatusta.

    Pienemmällä järkimäärällä varustetunkin pitäisi huomata, että
    Oinonen vastaan Jyrki Katainen (Kokoomuksen pj samasta vaalipiiristä) lopputulos selvä jo ennakolta. Tappio Oinoselle ja Ps:lle JA seuraavakin kokoomuslainen ohittaa Oinosen äänipotissa.

    Typerä vaaliliitto. Typerää toimintaa. Turpiin tulee savolaisille taas, se on varma. Ja kokoomus varmistaa asemiaan eduskunnassa ja toimii niin, että Suomi pysyy EU:ssa.
    Voi onnetonta.

    Savon kenttäväkeä on NYT kuultava !

    On demokratian irvikuva että piirin pj huutaa/ lieroilee ittensä ehdolle arvovallallaan. Tapahtumakuvaukset on täällä luettu ja esitetty moneen kertaan.

    Äänestä

  • ONKO kirjoitti:

    TUO AKKA IHAN TERVE? EIKÖS TUOTA TILAA VOI JO PITÄÄ VAARALLISENA JA VAARAKSI YNPÄRISTÖLLE.
    EROTTAKAA IHMEESSÄ MOINEN MIELISAIRAS PORUKASTANNE, TUOHAN PILAA KOKO PUOLUEEN MAINEEN!!

    eropasseja ollaan määräämässä. TUOHAN PILAA KOKO PUOLUEEN MAINEEN!
    Terveisiä Sonkajärven ulkohuussiin.

    Äänestä

  • tunnen Harrin kirjoitti:

    hänkin on ihmetellyt naisten juttujen vähyyttä.

    ei tunnetusti ymmärrä lukemaansa.

    Äänestä

  • P-Savossa kirjoitti:

    takuulla koituu seuraavat vaalit jos suunniteltu vaaliliitto kokoomuksen kanssa toteutuu ja Oinonen ainoana ehdokkaana perussuomalaisilla. Mies ei toppaa siinä piirileikissä takuulla.

    Kaksi kokoomuslaisista menee läpi ja Oinonen nuolee näppinsä.
    Eihän sitä tunneta eikä sillä poloisella ole sellaisia valtiomiestekoja puheitensa katteeksi että voisi saada laajempaa kannatusta.

    Pienemmällä järkimäärällä varustetunkin pitäisi huomata, että
    Oinonen vastaan Jyrki Katainen (Kokoomuksen pj samasta vaalipiiristä) lopputulos selvä jo ennakolta. Tappio Oinoselle ja Ps:lle JA seuraavakin kokoomuslainen ohittaa Oinosen äänipotissa.

    Typerä vaaliliitto. Typerää toimintaa. Turpiin tulee savolaisille taas, se on varma. Ja kokoomus varmistaa asemiaan eduskunnassa ja toimii niin, että Suomi pysyy EU:ssa.
    Voi onnetonta.

    Savon kenttäväkeä on NYT kuultava !

    On demokratian irvikuva että piirin pj huutaa/ lieroilee ittensä ehdolle arvovallallaan. Tapahtumakuvaukset on täällä luettu ja esitetty moneen kertaan.

    Kerro ihmeessä vaihtoehtosi ja nimiä peliin niin alkaa isot puheet saada katetta. Mikä oli tarkka suunnitelmasi? Jos uhma on noin kova kun päätöksiä on jo tehty niin kyllä pitäisi olla painavampaa asiaa eikä mitään epämääräistä höpinää.

    Mitkä oli perusteet vaaliliitolle muuten? Eikö siinä ole mitään järkeä. Muutenko vain on tehty vaaliliitto? Puolueen ja äänestäjien kiusaksiko?

    Äänestä

  • Kalle Kysyvä kirjoitti:

    mutta ei se ressukka uskalla omaa nimeään julkistaa piiloutuu nimimerkin taa ja sieltä räksyttää kuin rakkikoira. Merkki siitä ettei ole puhtaat ja rehelliset jauhot pussissa.

    Äänestä

  • Jorkka kirjoitti:

    Turhaan teet ilkeitä vihjailuja puheenjohtajastamme.
    Ei ne niin helppoja ole ne pitkät virkamatkat,joita hän joutuu meidän puolestamme tekemään.

    Kyllä on kuivaa tämä politikointi meillä!

    Äänestä

  • Naisasiaa vaan. kirjoitti:

    Tämä ei ole mikään naisasia vaan ajo jahti piirinpuheenjohtajaa vastaan joka on yksimielisesti valittu eduskuntavaali ehdokkaaksi.Tarkistin asian häneltä itseltään olit ehdottanut erästä toista henkilöä mutta hän oli kieltäytynyt tehtävästä. Myös puheenjohtaja oli tiedustellut häntä ehdokkaaksi aiemmin mutta saanut kieltävän vastauksen.Voit tarkistaa asian.
    Myös nais ehdokasta on kysytty.nimim: NAINEN ei juoru akka.

    Olisi ollut paikallaan kokouksessa,eikä valmis junttauspaperi.Naisilta vietiin vaaliliitossa
    ehdokaspaikka-neuvottelijan toimesta.
    JA MIKÄ HEMMETIN KIIRE OLI VALITA EHDOKAS KESKUSTELEMATTA JA POHJUSTELEMATTA ASIAA VÄHÄN
    PIDENPÄÄN PIIRISSÄ?

    Äänestä

  • Kauko Kysyväinen kirjoitti:

    onko saarakkalan tai sormon kirjoituksissa jotakin vikaa? jos on tiedossa parempaa niin vastaa kirjoittamalla se tähän vastaukseksi :)

    MAASEUDUSTA.Paras toimittaja!lissukka kiittää.

    Äänestä

  • vihdoinkin kirjoitti:

    MAASEUDUSTA.Paras toimittaja!lissukka kiittää.

    kellekkää lisbet on ihastunnu Sormoon.

    Äänestä

  • kerttoo kirjoitti:

    kellekkää lisbet on ihastunnu Sormoon.

    Jo on kumma, jos antaa tunnustusta toiselle veäntää äijät sennii romanssiks. Voi tokkiisa.

    Äänestä

  • karjakko kirjoitti:

    jatkuvasti maatallouvesta, vuon ei tuo oo lispettiä kiinnostanna. Mikä tuossa Sormossa vettää?

    Äänestä

  • hyvät veljet!!! kirjoitti:

    Kyllä on kuivaa tämä politikointi meillä!

    palvontaa, joka ylittää jo kaiken hyvän maun rajat. Jos et palvo ja kehu riittävästi, olet puolueen vihollinen vanhojen puolueiden palkkaama kätyri ja hajoittaja. Muista! Vain plus merkkisiä kirjoituksia, varsinkin jos ne jotenkin liittyy suoraan tai edes sivuaa Soinia tai tämän toimia.

    Äänestä

  • puhunut... kirjoitti:

    jatkuvasti maatallouvesta, vuon ei tuo oo lispettiä kiinnostanna. Mikä tuossa Sormossa vettää?

    Minkätapainen ja kokoinen se Lispetti.
    Onko se naimaiässä ja voiko siihen tutustua. Vai onko sillä joku ukonretale

    Äänestä

  • Aikapoika ALA-kEITELEELTÄ kirjoitti:

    Minkätapainen ja kokoinen se Lispetti.
    Onko se naimaiässä ja voiko siihen tutustua. Vai onko sillä joku ukonretale

    sulle kuule sallaisuuven kerttookkii lispetti on kuule korkkeessa virantoimituksesa se on savon piiritoimikunnassa kaikkein luotettavin immeinen koko konklaavista, suat kuule uskkoo ei kerro varmalla etteen päin asjoista mistä on yhtteisesti piätetty,on se vuan semmonen lispetti.Ja vaikka siltä joskus joku asii lipsahtaakkii ihan vahinkossa niin kyllä se on kuule ihan vahinko ei lispetti tahallaan,vahinkossa vain.

    Äänestä

  • voen kirjoitti:

    nyt kerron kaksinkertasen sallaisuuven sinulle lispetti on ihastunnu myös puhheenjohtaja oinoseenii,on kuule siihen ihan liäpällään,kirjottelloo kuule sille ihan netissäähii ja haluvvaa koko mualiman tietävän miten onnellinen hiän on, niin ihanasti hiän siitä kerttoo jotta ihan kyynelkarpalot minun silimmiin tulloo niitä rakkauven tunnustuksii lukkiissa.Tätä ei sua siten lispetin ukko tiettee muista se.

    Äänestä

  • kuule sie kirjoitti:

    ihan vastata sulle kuule aeka poeka noihin sinun esittämmiin kysymykksiin, lispetti on kuule mahottoman pahatapanen ja pienikokonen ihan on kuule naima ijässä mitä lie lähellä seetentäkymmentä ja jos halluut siihen tutusttuu niin sillon kolome likka kaverii toinen oolussa ja toenen kuopijossa, kysäse niiltä. vuan kuule yks juttu sillon kuule ukko,vaen luulen jotta kohta se siitä luoppuu näkkyy rakastuneen kahtteen hurmurriin.

    Äänestä

  • voen kirjoitti:

    sulle kuule sallaisuuven kerttookkii lispetti on kuule korkkeessa virantoimituksesa se on savon piiritoimikunnassa kaikkein luotettavin immeinen koko konklaavista, suat kuule uskkoo ei kerro varmalla etteen päin asjoista mistä on yhtteisesti piätetty,on se vuan semmonen lispetti.Ja vaikka siltä joskus joku asii lipsahtaakkii ihan vahinkossa niin kyllä se on kuule ihan vahinko ei lispetti tahallaan,vahinkossa vain.

    ja viimeisillä voimilla sait vielä painetuksi LÄHETÄ-nappia. Siinähän se on. Hengen tuotteesi. Oletko ylpeä tekeleestäsi?

    Äänestä

  • Kalle Kysyvä kirjoitti:

    Kerro ihmeessä vaihtoehtosi ja nimiä peliin niin alkaa isot puheet saada katetta. Mikä oli tarkka suunnitelmasi? Jos uhma on noin kova kun päätöksiä on jo tehty niin kyllä pitäisi olla painavampaa asiaa eikä mitään epämääräistä höpinää.

    Mitkä oli perusteet vaaliliitolle muuten? Eikö siinä ole mitään järkeä. Muutenko vain on tehty vaaliliitto? Puolueen ja äänestäjien kiusaksiko?

    On hyvä ja luotettava ehdokas eikä esittelyjä kaipaa. Vasta mukaan tullut loikkari näyttäköön kansalaiskuntonsa puolueväelle vuosien mittaan. Ei nyt suoraan ainoaksi ehdokkaaksi.

    Jäsenäänestys.

    Äänestä

  • unohtin kirjoitti:

    ihan vastata sulle kuule aeka poeka noihin sinun esittämmiin kysymykksiin, lispetti on kuule mahottoman pahatapanen ja pienikokonen ihan on kuule naima ijässä mitä lie lähellä seetentäkymmentä ja jos halluut siihen tutusttuu niin sillon kolome likka kaverii toinen oolussa ja toenen kuopijossa, kysäse niiltä. vuan kuule yks juttu sillon kuule ukko,vaen luulen jotta kohta se siitä luoppuu näkkyy rakastuneen kahtteen hurmurriin.

    Vai seittemänkymppinen Lissu on.Kyllä minä vähän nuorenpaa olen ajatellut.Eikö siellä ketään nuorempaa ole.Kovin uskovaisesta en välittäisi

    Äänestä

  • pielaveden kirjoitti:

    emäntä Soinin tänä päivänä julkisuuteen antama puheen pätkä Espoosta jossa Timo aivan oikein nimittää kyseisiä henkilöitä "idi......ksi" onko jotenkin tuttua?

    Jos Soini lähtee nimittelemään tuolla tavalla ihmistä, joka sattuu olemaan eri mieltä kuin hän itse, romahti herra Soinin osakkeet kertalinttuulla monen silmissä.

    Eikö perussuomalaisissa suvaita kuin YHDET AIVOT?
    Kenen aivot? Soininko?
    VAI
    Kokoomuksen vai EU:n ?

    Olkootpa kenen tahansa, ihmisiä ei täällä nimitellä, herra Soini.

    Äänestä

  • karjakko kirjoitti:

    ja viimeisillä voimilla sait vielä painetuksi LÄHETÄ-nappia. Siinähän se on. Hengen tuotteesi. Oletko ylpeä tekeleestäsi?

    kuulehan sie sie kysyt jotta minkä ikänen se kaija se lispetin likka kaveri on, no sehän on sekkii jo lähenpänä seetentäkymmentä taettaa olla sehhii liijan vanaha sinulle.vaen ois sillä yksi hyvä puoli se tuo lispetti on hommoomassa sitä etuskunttaan ,ja niin meinas unohtuu se on uskonnon opettaja, nyt taes tyssätä, tyssäskö?
    ennnkö kerkkiit kyssyy se kolomas likkakaveri oolusta täätää kans seehtemenkymentä.otan ossoo.

    Äänestä

  • Savosta kirjoitti:

    On hyvä ja luotettava ehdokas eikä esittelyjä kaipaa. Vasta mukaan tullut loikkari näyttäköön kansalaiskuntonsa puolueväelle vuosien mittaan. Ei nyt suoraan ainoaksi ehdokkaaksi.

    Jäsenäänestys.

    On hieno, että musiikki-ihmisiä on Perussuomalaisissa. Vielä kun Irwin saataisiin.

    Äänestä

  • VAAN REILU PELI kirjoitti:

    Olisi ollut paikallaan kokouksessa,eikä valmis junttauspaperi.Naisilta vietiin vaaliliitossa
    ehdokaspaikka-neuvottelijan toimesta.
    JA MIKÄ HEMMETIN KIIRE OLI VALITA EHDOKAS KESKUSTELEMATTA JA POHJUSTELEMATTA ASIAA VÄHÄN
    PIDENPÄÄN PIIRISSÄ?

    Onko todella olemassa joku ylhäältä tullut kirje jossa käsketään asettamaan ehdokas ja vielä nimetään se?

    Äänestä

Lehti luettavissa Perussuomalaisten sivuilta.

Äänestä
  • Eivät ole saaneet tilaa Perussuomalaisten sivuilta, hienoa!

    Äänestä

  • rakkikoirat kirjoitti:

    Eivät ole saaneet tilaa Perussuomalaisten sivuilta, hienoa!

    saaneen tilaa.

    Äänestä

Ensin Sormolle ja sitten puoluevaltuustipuheesta
Antinkaapolle.
Niissä vilahti sana MAASEUTU!

Äänestä

Toivottavasti riittää monelle.

Äänestä

Pentti Kettusesta? Siinä on kunnon vennamolainen.

Äänestä
  • Tämä taisi olla uutta!
    Mistälähtien kepulaista on alettu puhutella kunnon vennamolaiseksi.

    Äänestä

  • seuraavaksi kirjoitti:

    Tämä taisi olla uutta!
    Mistälähtien kepulaista on alettu puhutella kunnon vennamolaiseksi.

    Luulin, että on sitoutumaton Keijo Korhosen entinen tukija. Kuuluu Aaro M. Niiranenkin tulevan Oulun piiriin ehdokkaaksi. Liekkö ihan persujen listalle?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

PERUSSUOMALAINEN kirjoitti:

Lehti luettavissa Perussuomalaisten sivuilta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu