Ruoka-apua tarvitsevien ihmisten määrä on pääkaupunkiseudulla viime vuosina selvästi kasvanut, kerrotaan vähävaraisten avustustyötä tekevistä järjestöistä ja seurakunnista.
Vaikka taloudessa eletään nousukautta, on esimerkiksi Heikki Hurstin yhdistyksen arvion mukaan ruokakassien hakijoiden määrä jopa kaksinkertaistunut viime vuodesta.
Entistä enemmän ruuanhakijoita ovat saaneet myös Pelastusarmeija ja Espoossa toimiva Manna-apu ry.
Myllypurossa seurakunnan ruoka-avulla oli viime vuonna 63 000 hakijaa, kun edellisvuonna heitä oli 53 000. Huhtikuun loppuun mennessä lasketut kävijämäärät ennakoivat taas uusia ennätyksiä tälle vuodelle.
Hakijat ovat nuorentuneet, ja jonoihin on työttömien ja eläkeläisten jatkoksi tullut pätkätyöläisiä, opiskelijoita, lapsiperheitä ja maahanmuuttajataustaisia.
Avustustyöntekijät ja vapaaehtoiset kiistävät jyrkästi, että apua haettaisiin nyt entistä helpommin säästöjen toivossa tai ahneudesta. Heidän mukaansa tarve on todellinen: korvauksia ja etuuksia on supistettu

Vastaukset 15
Vanhimmat
tuotta jokin vilhe. Kello talkemmin. Euloja, malkkoja, mittä... klik, klik..
ota rauhallisesti ja vedä syvään henkeä, kyllä se siitä
Suomalaisille köyhille tarkoitetut rahat menevät entistä suuremman maahanmuuttajaväestön, sossujen tilaaman ulkolaisen vaalikarjan elättämiseen.
onko tiulla kulkutet vai piilakka.
Mitä pidempi leipäjono sitä parempi SDP:n kannalta. Tyytymättömiä äänestäjiä riittää ja puolue sen kun vaan kasvaa.
Mitäs tuosta voisi päätellä? Loppuuko jonot piankin?
nähneet ihmisiä, jotka tulee omillaan toimeen vasukoita äänestävän?
Paitsi nämä kotona rokotetut ja kyseisessä "järjestelmässä" etunsa hankkivat syöttiläät kuvottavat oman edun tavoittelijat!
Porvarieduskunnat- ja hallitukset ovat olleet valta-asaemassa yli 40 vuotta; käyhyyttä ja kurjuutta.
Tosiasiat eivät muutu vaikka otsikoisit Halosen syylliseksi mihin.
Mutta sehän on juuri monien porvarin moraalia; sen lisäksi että ollaan valmiita tappamaan yrityksiä, pitämään ihmisiä nälässä niin ollaan myös koko ajan moraalittomia, mätäää..
mihinkään puolueeseen.
Minun silmäni aukesivat sosialismin autuudelle, kun huomasin ettei heidän tarkoitus olekkaan poistaa köyhyyttää vaan pikimminkin lisätä sitä!
Katsos sieltä tulee äänetäjiä!...
_______
Kovapalkkainen porvari ja vuokrakiskuri.
Oikeasti kokkari, mutta taktiikan vuoksi meidän kaikkien punainen Tarski.
Hyvin toimii kusetus,kansa äänestää.
demarit kieltämään: heidän Tarjansa on ökyrikas ja sellainen suuripalkkainen, jonka demarit muuten olisivat itse ripustamassa löysään hirteen. Mutta kun sattuu omalle kohdalle, asia onkin täysin eri juttu.
Mene Tarja, myy omaisuutesi ja anna köyhille niin sinulla on paikka viimeisessä parlamentissa! (Tarja meni surullisena pois, sillä hänellä oli paljon omaisuutta)
Väärät profeetat ovat aina keskuudessanne.
_________
Pelkkää häirintää, ei asiaa. Menetelmäsi on 50 -luvun Neuvostoliitosta. Puoluetoverisikin jo saa häpeä, jos se nyt yleensä on mahdollista.
Koeta herätä.
Onko tieto ja avoin keskustelu vasurifasisteille niin pirun vaarallista, ilmeisesti on.
Se on mielipiteeni tämän sivun porvareista/keskusteluista. Totta kai oikeistohörhöistä häirintää.-.