syömishäiriö raskauden jälkeen?

rääpäle

Onko täällä ihmisiä keillä raskaus olisi ns. laukaissut syömishäiriön? Itse olen viime viikkoina miettinyt tarkemmin viimeistä puolta vuotta elämästäni ja tajunnut, että syy laihduttamiseen alkoi raskaudesta.

Olin viime talvena raskaana eikä tilanne ollut todellakaan toivottu. Lapsia kyllä joskus haluan, mutta en nyt kun opiskeluni alkaa uudelleen parin välivuoden jälkeen ensi syksynä ja avomiehelläkin on vielä opintoja jonkin verran jäljellä. Enkä varsinkaan siksi, että viime vuodet elämäni oli todella sekaisin masennuksen vuoksi ja vasta vuoden sisällä olen alkanut ottaa vastuuta itsestäni. Päätimme siis avomiehen kanssa, että ei ole oikea aika nyt, ja se olikin järkevä ratkaisu.

En halunnut kertoa raskaudesta perheelleni enkä kavereillekaan, koska tilanne oli niin ahdistava. Tuntui, että maha kasvoi koko ajan ja se oli ikään kuin rangaistus. Paino pysyi kyllä samana, mutta pelkäsin, että maha paljastaa raskauteni. Vaikka avomies väittikin, että kuvittelen vain itse sen kasvaneen. Kyllä se tosin ehti kolmessa kuukaudessa hieman kasvaa. Osittain siksi en edes halunnut nähdä ystäviäni koko talvena vaan olin vain miehen kanssa kotona.

Abortin (joka oli aivan kamala kokemus) jälkeen koin helpostusta siitä, että tilanne oli ohi ja voin palata normaaliin elämään. Vatsan seutu muistutti kuitenkin koko ajan siitä ja aloin ajatella, että jos en pääse pienestä mahastani eroon, en voi lakata ajattelemasta raskautta/aborttia. Joten aloin laihduttamaan.

Nyt paino on pudonnut tammikuun lopun jälkeen 5 kiloa ja painoindeksi on 17,5 (eipä se talvellakaan ollut kuin 19). Mahasta ei ole tietoakaan ja kroppa näyttää ainakin omasta mielestäni ihan hyvältä mutta en vain välttämättä osaa jättää sitä tähän, eikä olisi pitänyt lähteä taas leikkimään tällä asialla koska minulla on ollut syömishäiriöistä käyttäytymistä 15-vuotiaasta lähtien eli kohta 8 vuotta. En halua näyttää siltä, miltä näytin pari vuotta sitten painoindeksin ollessa 16, mutta mieli väittää että tykkään silti itsestäni vain laihana. Vaikka yritänkin olla tosi terveellinen.

En osaa mieltää itseäni sairaaksi, enkä ole koskaan syömishäiriön vuoksi käynyt terapiassa (masennuksen vuoksi tosin muutama vuosi sitten, mutta silloin vain sivusimme syömishäiriötä). En tiedä kannattaisiko minun? Toisaalta en halua myöntää edes avomiehelle, että minulla on jonkinsortin syömishäiriö vaan väitän vain, että haluan syödä terveellisesti ja liikkua. Niinkuin oikeastaan haluankin. Mutta se terveellisesti syöminenkin on välillä vähän ahdistavaa kun ei pysty ajattelemaan mitään muuta, suunnittelee vaan päivän mittaan mitä saa syödä ja monelta.

Jos (ja tämä on suuri jos) hakeutuisin terapiaan niin mihin minun pitäisi suunnata? Terveyskeskukseen? Aikoinaan terapeutti oli silloisen kouluni oma joten sinne oli helpohko mennä... Tosin niistä käynneistä ei ollut minulle koskaan mitään hyötyä, joten en ole varma olisiko nytkään?

Hmm, pitkä tarina, toivottavasti joku jaksoi lukea...

1

705

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • entinen rääpäle

      Olen kuullut vastaavasta, että raskauden jälkeen on puhjennut syömishäiriö. Itselläni ei tosin ole samankaltaisia kokemuksia. Kuitenkin anoreksian n. 7 vuotta sitten sairastaneena ja siitä luojan kiitos nyttemmin täysin toipuneena minun mielestä sinulla on ongelma. Itse olen siis käynyt, kuten valitettavasti niin moni muukin, siellä e&k rajamailla (sekä henkisesti että fyysisesti) kys. sairauden takia. Minun mielestä sinun kannattaa ehdottomasti puhua miehellesi asiasta ja mennä myös terapeutin juttusille. Tosin itselleni terapiasta ei ollut ennen "pohjakosketusta" mitään hyötyä. Oikein hävettää kuinka tyhmä olin ja kuinka monta vuotta elämästäni siihen ja siitä toipumiseen tuhlasin. Terve ihminen ja varsinkaan nainen ei ole rasvaton ja luiseva. Toivon sydämeni pohjasta, että sinäkin tämän tajuat ja saat järkeä päähäsi. Syömisen pohtimiseen ym. typeryyteen ei kannata elämäänsä tuhlata. Lisäksi siinä on niin suuri vaara siitä, että se riistäytyy käsistä. En tarkoita näillä sanoillani mitään pahaa vaan ainoastaan hyvää! Mielenterveystoimiston kautta saa kuulemma aika helposti keskusteluapua, jos on ns. tositilanne. Kaikkea hyvää sinulle!

      ps. Masennuksella ja syömishäiriöllä on varsin selkeä yhteys toisiinsa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin Ilkka Kanerva kuoli?

      Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti
      Maailman menoa
      262
      16685
    2. Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."

      Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist
      Kotimaiset julkkisjuorut
      23
      5370
    3. Ilkka kanerva

      Ilkka Kanerva kuollut 74v
      Turku
      115
      2545
    4. Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."

      Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar
      Kotimaiset julkkisjuorut
      15
      2010
    5. Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä

      Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa
      Maailman menoa
      336
      1742
    6. Pikkaraiskan puhelut

      Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      111
      975
    7. Ilkka Kanerva on kuollut

      74-vuotiaana.
      Maailman menoa
      59
      941
    8. Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen

      Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto
      Maailman menoa
      28
      849
    9. Sofia Belorf ja Sonja Aiello

      Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      43
      843
    Aihe