heinävauva tuli jo!

jensba

Täällä eräs vauva oli hiukan hätähousu, päätti tulla maailmaan jo rv 31 5 viime tiistaina. Laskettu aika olisi siis ollut 13.7.06.

Niinkuin olin nimettömänä tuolla miettinyt että kuinka normaalia lapsiveden tiputtelu on, niin eipä se kovin normaalia ollut!

Yöllä klo 3 alkoi tippumaan lapsivettä rv 31 4, aamulla sairaalaan, sieltä ambulanssilla toiseen sairaalaan. Yritettiin lääkkeellä saada supistuksia (alkoivat päivällä kolmelta) vähenemään, mutta viimein sitten seuraavana yönä päädyttiin keisarinleikkaukseen ja tuloksena ihana pieni poika!

Painoa pojalla on 1,6 kg, eli ikäistään pienempi, mutta hyväkuntoinen ja virkeä pieni nassikka! Tänään pääsin itse sairaalasta, mutta vauvahan joutuu olemaan siellä vielä muutaman viikon. Ikävä on toisen luo jo hirmuinen, mutta pitää se kestää! Täytyy vaan ajatella että siellä on hyvässä hoidossa lämpimässä kaapissa.

16

2479

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • jensba

      niin joo, siis siksi oli sektio, kun oli tuo vauva perätilassa, ja ilman vettähän ei voida kääntää. Sitä vettä oli pieni määrä siellä kokoajan, ettei ihan kuivilla joutunut olemaan.

      • :-)

        hyvä että lopulta kuitenkin kävi hyvin :)

        vähän helpottaa omaa oloa, sillä omallakin on siis suuret selviytymismahdollisuudet, kun viikkoja jo 32 6 ja painoarvion mukaan vauva olisi jo 2.4 kilonen :)

        jos se siis nyt sattuisi ennen aikojaan ruveta syntymään :)


      • elmeri

        Heippa!
        Olen itse heinämamma ja laskettu aika itsellä 15.7. Luin juuri viestisi ja tippa tuli linssiin. Mua itkettää nykyään aina kun vauvoja syntyy ja tämä kosketti eritoten kun lasketut ajat olivat niin lähekkäin. Siis oikein paljon onnea teidän koko perheelle ja voimia pienelle miehelle, että kasvaisi äkkiä hiukan isommaksi. Maasta se pienikin ponnistaa ; )


      • jensba
        elmeri kirjoitti:

        Heippa!
        Olen itse heinämamma ja laskettu aika itsellä 15.7. Luin juuri viestisi ja tippa tuli linssiin. Mua itkettää nykyään aina kun vauvoja syntyy ja tämä kosketti eritoten kun lasketut ajat olivat niin lähekkäin. Siis oikein paljon onnea teidän koko perheelle ja voimia pienelle miehelle, että kasvaisi äkkiä hiukan isommaksi. Maasta se pienikin ponnistaa ; )

        toivotuksista! Nyt jotenkin itkettää enemmän kun on kotona ja vauva ei.. sairaalassa kuitenkin oli lähempänä, mutta kun vauvaakin yritetään siirtää toiseen sairaalaan, eikä siellä oikein terveitä kauaa katsella, ymmärtäähän tuon.

        Piti hyvinkään sairaalassa synnyttää, mutta tietenkin naistenklinikalle jouduin ja vauva lastenklinikalle. Sieltä olisi tarkoitus hyvinkäälle siirtää.

        Niin, meilläkin painoarvio oli 1,4 kg ennen synnytystä, mutta onneks vähän isompi poika olikin!


    • mamy79

      ihanaa et kaikki hyvin sulla meni kuitenkin! itse nyt just alkoi vko 31 0, ja tosi outo tilanne olisi jos vauva päättäisi jo nyt tulla maailmaan kun sitä ajattelee että tulee tulee sitten heinäkuussa. vielä ei olla edes hänen sänkyä kasattu. Mutta aivan ihanaa kun sinä voit hyvin ja vauvakin :) kaikkea hyvää teille uudelle elämänvaiheelle;)

      • rv34+2

        ..täälläkin vedet silmissä luin uutisesi, ihanaa että vauva ja äiti voivat molemmat hyvin :))

        erossa olo on varmasti vaikeaa, mutta pian olette taas yhdessä, tsemppiä!


    • ihanata

      että kaikki meni hyvin! Onnea koko perheelle ja kyllä se pikkuihme pian jo kotiin pääsee! Meillä vielä odotellaan, heinäkuun 10 laskettua aikaa..

    • kehäkukka81

      säihkähdinkö ku huomasin et sä olit kirjottanu!!!onnee hirveesti! =) toivottavasti kaikki menee hyvin =)

      • jensba

        Mitäs sulle kuuluu? En ole aikoihin ole nähnyt mitään sun viestejä, välillä olen käynyt vilkuilemassa kuumeilu-palstaa..

        Joo toivotaan että menee kaikki hyvin, usko ja tahto on luja!


      • kehäkukka81
        jensba kirjoitti:

        Mitäs sulle kuuluu? En ole aikoihin ole nähnyt mitään sun viestejä, välillä olen käynyt vilkuilemassa kuumeilu-palstaa..

        Joo toivotaan että menee kaikki hyvin, usko ja tahto on luja!

        mitään ihmeempiä kuulu..ei oo viäkä tärppiä tullu ja rupee kyl masentaan pikku hiljaa..no ny ois ovis iha näinä hetkinä et saas nähä..en kyl toivo liikoja ettei sitte tartte taas pettyä..mut kirjottele kuulumisia =)


    • Suuret onnittelut myös täältä! Hyvä tietää että voitte kuitenkin ihan hyvin aikaisuuteen nähden.
      Itteäni jännittää jo hiukan kun viikkoja 33 huomenna täynnä ja kaksoset tulossa, niin ei sitä tiedä koska haluavat äitin ja isin viereen putkahtaa.
      Onnea vielä kerran :)

    • Kev82

      Onnea ihan hirmuisesti pikkuisen prinssin syntymän johdosta! Mahtavaa, että kaikki on kunnossa, vaikka teidän pikkumies varaslähdön ottikin:) Hänellä taisi olla kiire äidin ja iskän syliin;)
      Voin vaan kuvitella, kuinka ikävöit pikkuista. Mutta hyvää kannattaa odottaa... Pääasia että kaikki on mallillaan ja prinssi voi hyvin.
      Hassua tosiaan, että vasta nyt aloin ajattelemaan, että meidänkin nöpö voisi tulla jo maailmaan... Eikä täälläkään ole vielä juuri mitään valmiina vauvaa varten. Hui! Meillähän la.t oli lähekkäin. (meillä 7.7) Mutta mulla on vahvasti tunne, että tämäkin kaveri pysyy masussa yliaikaa kuten isoveljensäkin teki.
      Löpinät sikseen! Onnea vielä kerran ihan mielettömästi. Voikaa hyvin koko perhe!

      • jensba

        Niin, kiitokset kaikille onnen toivotuksista, lämmittää se, että on olemassa ihmisiä jotka välittävät!!


    • toivotan

      paljon sinulle. Onneksi kaikki on lapsellasi ja sinulla hyvin. tiedän hyvin tuon ikävän kun lapsi on osastolla hoiossa ja äiti kotona (itselläni kaksi viimeisintä synnytystä ennenaikaisesti viikoilla 30 2 ja 31 2) mutta toivottavasti saat pikku prinssin pian kotiin. saakos udella missä kunnossa pikkunen on?

      • jensba

        Joo onneksi nassikkamme on hyvässä kunnossa. Apneaa ei ole ollut nyt pariin päivään ollenkaan, maha on välillä vähän tökkinyt, ettei maito ole kunnolla mennyt, mutta parempaan suuntaan on siinäkin menty ja ehkä huomenna tai alkuviikosta voi siirtyä toiseen sairaalaan pois teho-osastolta.

        Kokeilin tänään ekaa kertaa kenguruhoitoa, oli tosi ihana saada pikkuinen siihen rinnan päälle! Saatiin pukea vaatteetkin ekaa kertaa päälle, poika oli ihanan rauhallinen kokoajan, ei yhtään hermostunut kun isillä ja äidillä vähän kesti se pukemisen harjoittelu :)


      • henki
        jensba kirjoitti:

        Joo onneksi nassikkamme on hyvässä kunnossa. Apneaa ei ole ollut nyt pariin päivään ollenkaan, maha on välillä vähän tökkinyt, ettei maito ole kunnolla mennyt, mutta parempaan suuntaan on siinäkin menty ja ehkä huomenna tai alkuviikosta voi siirtyä toiseen sairaalaan pois teho-osastolta.

        Kokeilin tänään ekaa kertaa kenguruhoitoa, oli tosi ihana saada pikkuinen siihen rinnan päälle! Saatiin pukea vaatteetkin ekaa kertaa päälle, poika oli ihanan rauhallinen kokoajan, ei yhtään hermostunut kun isillä ja äidillä vähän kesti se pukemisen harjoittelu :)

        Paljon onneaa äipälle. Kerrotko millaista se lapsiveden tiputtelu oli? Millaset oireet sai sinut lähtemään sairaalaan?


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin Ilkka Kanerva kuoli?

      Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti
      Maailman menoa
      264
      16953
    2. Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."

      Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist
      Kotimaiset julkkisjuorut
      23
      5458
    3. Ilkka kanerva

      Ilkka Kanerva kuollut 74v
      Turku
      115
      2581
    4. Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."

      Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar
      Kotimaiset julkkisjuorut
      15
      2058
    5. Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä

      Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa
      Maailman menoa
      336
      1762
    6. Pikkaraiskan puhelut

      Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      111
      996
    7. Ilkka Kanerva on kuollut

      74-vuotiaana.
      Maailman menoa
      59
      952
    8. Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen

      Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto
      Maailman menoa
      32
      880
    9. Sofia Belorf ja Sonja Aiello

      Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      44
      880
    Aihe