Onko ajatus mahdoton,ihmisiä riittää ja hevosia myös,ei pala kallista öljyä mikä on jo lähes rikollista toimintaa jos ajattelee tulevia sukupolvia. Näytetään me Suomalaiset mallia,muillekkin. Niin kuin ennenkin on tehty!
Hevoset ja ihmiset
16
571
Vastaukset
- näytösluonteisesti
Tuskin täällä tarvitsee mallia näyttää muille, koska Romaniassa sekä Bulgariassa, tulevissa EU_maissa kynnetään ja kylvetään hevosilla.
- Suomeen heti
teho maatalous ei ole hyväksi myrkyt, rehvöityminen ja maan pilaantuminen/köyhtyminen aiheuttaa kasvihuone ilmiöö.
Miksi maanviljelijät eivät huolehdi luonnosta. Ympäristötuet kelpaavat ja seuraavassa kurvissa ajetaan jätettä jokirantaan. Pienet järvet saastuneet ja maatalot ympärillä missä ihmeessä on maajussin luontovastuu?
Suomen hevonen sille kuuluvaan kunniaan ja käyttöön.- suomenhevosen
Näin on.
- Suomen hevosen
suomenhevosen kirjoitti:
Näin on.
On jo kanta säilytetty ettei kuole sukupuuttoon.
- Erno reino
Tuskimpa Suomen maanviljelijät suostuvat elämään niin heikkotuottoisilla systeemeillä, kuin on hevosvetoinen maatalous.
Jos tuolle linjalle lähdetään, niin miksei samantien myös rahtiliikennettä siirretä "hevosvetoiseksi", sehän se vasta olisi "ympäristöystävällistä" toimintaa.
Tosin elintasonlasku olisi senverran raju, ettei ehkä köyhemmät sitä heti ymmärtäisi ....
Esimerkiksi eläkeläiset palaisivat töihin samoin ehdoin kuten 1800 luvulla, eli nälkäpalkalla.
Harva edes tietää että 1900 luvun alussa vielä moni teki töitä pelkällä ruokapalkalla.
Päivän kun teit halkoja, niin sait kerran syödä.- Hemppa
50-luvulla miehen päiväpalkalla sai kilon voita.Silloin oli ruoka kallistaja ja työ halpaa.Nyt asiat on päinvastoin.Onko kukaan näistä hevostyön ihilijoista ajanut työhevosta.Minä olen ja voin sanoa että siinä työssä ei ole mitää ihannointia.Sitä tehtiin silloin kun oli pakko.Ei ollut muita vaihtoehtoja
- hevoseen.
Hemppa kirjoitti:

Kun öljy loppuu,niin muuta vetovoimaa ei ole kuin hevonen.Ja niitä on liian vähän.Turha haihatella elintason kasvulla kun se muutaman vuoden päästä romahtaa.Pian näette,mistä kana kusee.
- Hevoisella
Hemppa kirjoitti:
50-luvulla miehen päiväpalkalla sai kilon voita.Silloin oli ruoka kallistaja ja työ halpaa.Nyt asiat on päinvastoin.Onko kukaan näistä hevostyön ihilijoista ajanut työhevosta.Minä olen ja voin sanoa että siinä työssä ei ole mitää ihannointia.Sitä tehtiin silloin kun oli pakko.Ei ollut muita vaihtoehtoja
Hevosella ajoin tukkeja-ja halkoja- myös "massapuita" 50-luvulla. Ei tuu enää ikävä sitä hommaa-hevosia kylläkin. Olit oikeassa-ei oo sekään homma helppoa-Ei muuten sonnanajokaan kun oli vaan käsitalikko. Perkeles-siihen ei nykynuoret pystyisi. Talvella kun metri lunta metsässäkin,niin siinäpä vaan räpelsit.
- Hevospelillä

- takaisin.
Muutaman vuoden päästä maailma on kääntynyt ympäri.Öljy on loppu ja ruoka on loppu.Vain ne,joilla on hevosia,säilyvät hengissä.Tiede ja teknologia on mennyttä kamaa koska turvaavat öljyyn kaikessa.
Suomessa on vallassa puolueet,joiden väki elää pilvessä.Ne ei vieläkään käsitä miksi maailma muuttuu.Ne leikkii vain kännyköillään,joista kenellekään ei ole hyötyä.- erno reino
Höpöphöpö ...
Tosiasia on että maatilat ovat energian suhteen omavaraisia, kun "halpa öljy" loppuu niin nämäkin energiavarat otetaan käyttöön.
Valtiovalta on tähän asti ohjannut kehityksen niin että energia jota käytetään on aina öljy ja myyjä on fortum, eli neste ...
Polttoainetta saadaan rypsistä, sokerijuurikkaasta, hakkeesta, turpeesta, jne useistaeri lähteistä, sähköä saadaan myös tuulesta.
Tanskassa on maatilojen poistoissa inevstoinnit tuulivoimaan paremmilla poistoilla kuin muut investoinnit.
Tanskassa tilanne on jo se, että maatilat tuottavat enempi sähköä valtakunnan verkkoon mitä itse kuluttavat.
Jostakin syytä aina ihaillaan "Tanskalaisten tehokkuutta" maataloudessa, ehkä meillä olisi kumminkin jotakin opittavaa sieltä ainakin energia-asioissa ... Terve tulemast alalle,ideana mielenkiintoinen mutta käytäntö ehkä tökkii,ei mahda elättää tällä hetkellä.Tukien tai maataloustuotteiden tulisi moninkertaistua,että elättäisi viljelijän.Tilakoko pienentyisi jälleen,entäs nykyinen hevoskanta,onko niistä enää ainesta työhommiin?
- Jani_
erno reino kirjoitti:
Höpöphöpö ...
Tosiasia on että maatilat ovat energian suhteen omavaraisia, kun "halpa öljy" loppuu niin nämäkin energiavarat otetaan käyttöön.
Valtiovalta on tähän asti ohjannut kehityksen niin että energia jota käytetään on aina öljy ja myyjä on fortum, eli neste ...
Polttoainetta saadaan rypsistä, sokerijuurikkaasta, hakkeesta, turpeesta, jne useistaeri lähteistä, sähköä saadaan myös tuulesta.
Tanskassa on maatilojen poistoissa inevstoinnit tuulivoimaan paremmilla poistoilla kuin muut investoinnit.
Tanskassa tilanne on jo se, että maatilat tuottavat enempi sähköä valtakunnan verkkoon mitä itse kuluttavat.
Jostakin syytä aina ihaillaan "Tanskalaisten tehokkuutta" maataloudessa, ehkä meillä olisi kumminkin jotakin opittavaa sieltä ainakin energia-asioissa ...Tosiaan aurinkoenergiaa, biopolttoaineita, puuta esim. energiapajua käyttöön.
Vetyautokin keksitty kyllä teknikka kehittyy ja omavaraisuustalous maalla helpompaa kun kaupungeissa. - hän
kerbiili62 kirjoitti:
Terve tulemast alalle,ideana mielenkiintoinen mutta käytäntö ehkä tökkii,ei mahda elättää tällä hetkellä.Tukien tai maataloustuotteiden tulisi moninkertaistua,että elättäisi viljelijän.Tilakoko pienentyisi jälleen,entäs nykyinen hevoskanta,onko niistä enää ainesta työhommiin?
sitä voi hevosen takaisin maatöihin ottaa,tiettyihin hommiin.Mutta kuka opettisi näille nuorille tilallisille eläimen käsittelyä,ehkäpä ne eu:sta lähettäisivät hevosen käsittelyn käsikirjan, jotka maaseutusihteerit sitten jakaisivat isännille!!!!!
- kallista
Jos lapissa kannattaa lämmittää kasvihuoneita öljyllä, niin se ei voi olla kallista ...
- Masa_myyrä
Ilmakos kotimasen kurkun ja tomaatin hinta ei ole tänä keväänä pudonnut edes lähelle ulkomaista.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p626067Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "813606Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242731- 212219
No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol402175Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1621853Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v61679Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy85128281-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome201246- 281165