Oikeistolainen arvopohja lestadiolaisilla?

Latomies

Useissa Väli-Amerikan valtioissa kristinusko ja vasemmistoliike ovat lyöneet hynttyyt yhteen taistelussa köyhyyttä ja taloudellista eriarvoisuutta vastaan. Vasemmistoliike lähtee tasa-arvon ja oikeudenmukaisuuden ideasta, kristinusko Jeesuksen lähimmäisenrakkaudesta.

Pohjoismainen ja eurooppalainen malli ovat kovasti toista maata. Kristityt eivät hevin lähesty vasemmistoa, vasemmistolaiset kristityt ovat lähes ”harvinaisuuksia”. Toki on kristittyjä sosiaalidemokraatteja mutta sosiaalidemokraattien arvot eivät monien sosiaalidemokraattien itsensäkään mielestä enää ole aidosti vasemmiston arvoja.

Yksi syy meikäläisen kristillisyyden ja vasemmiston epäyhtälöön on Neuvostoliiton haamu, siellä kun ateismi oli perustuslailla turvattua.

Sekään (Neuvostoliiton haamu) ei ole enää todellisuutta. Siksi aiheestakin saa ihmetellä että miksi meillä eivät vasemmisto ja kristillisyys ottaisi yhteistä tavoitetta?

Ajattelen vielä erityisesti lestadiolaista kristillisyyttä. Miksi se ei ota vasemmiston tasa-arvoa kumppanikseen koska arvopohjassa luulisi olevan yhtäläisyyksiä.

Vastauksen ja teoriani on kova. Se lähtee siitä oletuksesta että lestadiolaisuus ei halua sovittautua samaan ”perhekuvaan” vasemmiston kanssa siksi että lestadiolaiset hyväosaisina eivät näe keskeisenä arvona tasa-arvoa ja oikeudenmukaisuutta. Se ei ole "muotia" hyväosaisilla lestadiolaisillakaan. On parempi toimia (äänestää) kokoomuksessa tai keskustassa. Omien uskonystävien ja omien ammatillisten ja yritysryppäiden kumppanuus on tasa-arvoa tärkeämpi.

Onkohan se näin?

12

696

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • joitakin

      Suvi-Anne Siimes on vasemmistopoliitikko ja ortodoksiuskovainen.

    • on syntiä

      Pohjois-Amerikan vanhoillislestadiolaiset varmaankin osaisi vastata siihen, millaista on elämä ilman pohjoismaista sosiaaliturvajärjestelmää.Olen meinaan käynyt heidän elämäänsä tutustumassa srk:n kielileirillä.

      Suomessa lestaattiolaiset äänestää keskustaoikeistoa, koska on syntiä äänestää vasemmistoa. Ne kuitenkin ovat eniten puolustamassa sosiaaliturvajärjestelmää.

    • varsinkin naisissa,

      on paljo uskovaisia. Tosin he yleesä ovat kirkkouskovaisia, joita vl:t eivät taida pitää uskovaisina ollenkaan.

      Pitää olla "uskomassa". :))

      • Juuso

        ..vasemmistoa, koska heidän johtajansa ovat porvareita ja eivät anna siihen oikeutusta. Sinänsä hyvä asia, en itsekkään äänestä, vaikka en olekaan VL.


    • kataja

      ole tietääkseni koskaan tavoiteltu maallista tasa-arvoa, vaan päinvastoin henkilökohtaista menestystä. Menestyjiä ihaillaan puolisokeasti, niin että heidän moraalinsa on vaarassa rappeutua (tästä näkyy esimerkkejä). Tasa-arvon idea rajoittuu hengelliselle puolelle.

      • erota!

        Ja avioituakin uudelleen toisen vl:n kanssa! On nähty sekin ihme..


    • Uskovainen:)

      Kristillistä puoluetta?

      • Keputkin

        hyväksytään, mutta ei missään nimessä kristillistä arvomaailmaa korostavaa puoluetta! Se on syntiä, johan sen olisi Kekkonenkin sanonut!!!


      • Joneess

        Tämä on hyvä kysymys johon minulla on yksi vastaus: Luther loi opin kahdesta regimentistä (hengellisesta ja maallisesta) joita ei saa sekoittaa keskenään. Eli kirkko on pidettävä erillään maallisesta hallinnosta.

        Kristillis demokraattien arvot ovat jossain mielessä hyvin lähellä uskovaisten arvoja mutta lähes samat arvot löytyvät myös oikeisto puolueiden (Kok ja Kesk.) kannattajilta.


    • VL-mies

      tärkeässä roolissa eli NL:n ateistinen kommunismi ei kristinuskoa hyväksynyt, mutta kuten sanot, tilanne on muuttunut ja saattaa muuttua vielä isostikin. Minusta vasemmistolla on paljon hyviä ajatuksia ja nimenomaan heikko-osaisista on pidettävä huolta. Heikko-osaisiksi en tosin laske ammattiliittoon kuuluvia ansiosidonnaisilla ja lakoilla sun muilla pelaavia.

    • viisaudessa

      ei maailma tuntenut Jumalaa viisuden kautta, niin kelpasi Jumalalle tyhmän saarnan kautta , niitä vapahtaa, jotka sen uskovat.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin Ilkka Kanerva kuoli?

      Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti
      Maailman menoa
      264
      16953
    2. Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."

      Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist
      Kotimaiset julkkisjuorut
      23
      5458
    3. Ilkka kanerva

      Ilkka Kanerva kuollut 74v
      Turku
      115
      2581
    4. Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."

      Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar
      Kotimaiset julkkisjuorut
      15
      2058
    5. Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä

      Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa
      Maailman menoa
      336
      1762
    6. Pikkaraiskan puhelut

      Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      111
      996
    7. Ilkka Kanerva on kuollut

      74-vuotiaana.
      Maailman menoa
      59
      952
    8. Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen

      Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto
      Maailman menoa
      32
      880
    9. Sofia Belorf ja Sonja Aiello

      Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      44
      880
    Aihe