Jotain vialla mutta mitä

Saksa original

Minulla oli maanantaina aika omalääkärille verenpainelääkkeen takia. Neurologi oli lähettänyt epikriisin hänelle, jossa myös mainittiin "Morbus Raynaud". Omalääkärini ilmoitti, että taas yksi syy lisää, miksi minun oikeasti pitäisi syödä "betablockereita"(mitähän se nyt taas olikaan suomeksi?). Ei siinä kuulemma muuta ongelmaa kuin neurologit, jotka saisivat sätkyn. Kyseinen lääke kun ei sovi aneurysmia omaavalle henkilölle.

Parasta oli kun lääkäri sanoi, että kyllähän me kaikki tiedämme minussa olevan jotain vikaa, kukaan ei vaan tiedä mitä. Neurologit ja kardiologit eivät löydä syytä tähän kaikkeen. (Siinä vaiheessa toivoin hänen puhuvan mm. verenpaineestani.. :=)) Lääkärin sanoin verenpaineeni olevan kuin ping-pong pallo.

Maanantaina olen menossa sairaalaan angiografiaan ja toivon heidän tosiaan tekevän sen tiistaina. Perjantaina olin saanut puhelun sairaalasta. Toivomani lääkäri (en tiennyt heidän tosiaan välittävän toivomuksista) on sairaana eikä ole varmaa koska hän palaa töihin. Minun pitäisi vahvistaa annanko toisen lääkärin tehdä tutkimuksen vai siirretäänkö tutkimusta. Neljältä iltapäivällä viestin kuultuani iski pienoinen paniikki heidän siirtävän tutkimusta. Soitin sinne ja asiasta tietänyt henkilö oli jo lähtenyt viikonlopunviettoon. Vahvistin tulevani sillä sen tutkimuksen tulokset vaikuttavat yhteen elämäni suurimmista päätöksistä. Toivon parasta.

14

1128

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Inka

      Moi Saksa,
      olet sä varsinainen lääketieteellinen ihme. Mitähän diagnooseja sulle vielä löytyy :)

      Betablocker voisi olla beetasalpaaja, tämä on puhdas arvaus. Jos on, ei mun mielestä suomenkielisillä sivuilla ehdotonta kieltoa ollut.

      Mä olen uupunut, kun pesin pari ikkunaa tänään (huomenna on selkä ja oikea käsi kipeät), ja sit täytyi katsoa jääkiekko-ottelu, ja illalla vielä euroviisut.

      Viikko sitten olin Even kanssa oopperassa, Figaron häät. Kaupunki järjesti kuljetuksen, joten oli helppo mennä. Matkalla Eve laski innoissaan vastaan tulevia busseja, ja minä ajattelin kauhuissani, miten ilta menee. Mutta heti kun olimme salissa, hän viisastui monella vuodella. Koko melkein kolmetuntisen esityksen hän seurasi tosi skarppina ja kommentoi kuin olisi ikänsä käynyt oopperassa. Jo väliajalla hän vaati, että on päästävä uudelleen. Tulee vähän kalliiksi... varsinkin kun jouduin ostamaan uuden television, kun en enää viitsinyt katsoa mustaa ruutua. Kännykkäkin on kohta vaihdettava, kun näppäimet ei enää toimi kunnolla.

      Onnea sairaalamatkalle, todella toivotaan parasta! Missä muuten Juuso on kun sinä olet sairaalassa? Ilmoittelehan, kun pääset sieltä kotiin.

      Kuule, pitäisikö sinun sittenkin tarkistuttaa SI-nivelesi?

      • Susu

        Toivon sydämestäni, että saat selvyyden asioille! Ja turhia tutkimuksiahan ei varmasti tehdä, joten jokainen tutkimus on taatusti tarkkaan mietitty ja suunniteltu, jotta diagnoosi saataisiin selville.

        Kaikkea hyvää Saksa ja Inka!
        Toivottelee Susu

        (...niin, se SI-nivel on muuten meikäläiseltäkin tsekkamatta :)......)

      • Saksa original

        Moi Inka ja Susu!

        Lapset kyllä osaavat monesti yllättää pitkäjänteisyydellään ja kiinnostuksellaan. Tiedä vaikka Evestä tulisi oopperan suurkuluttaja.

        Beetasalpaaja on juuri se sana mitä etsin. Katsotaan mitä sanovat klinikalla aiheeseen.

        Juuso on sen ajan koulussa ja saksalaisilla isovanhemmillaan. Eivät tiedä minulla olevan joka tapauksessa huonoja uutisia sairaalasta palatessani. Joko päässäni on vikaa ja joudun jatkohoitoon tai sitten päässä ei ole mitään vikaa ja minä voin ilmoittaa heille palaavani Juuso mukanani kesällä Suomeen. Rankka viikko edessä monella tavalla.

        En tiedä kehtaanko edes kysyä, mutta miten te olette sairaalassa selvinnyt alusastian käytössä? En tiedä miten noin "yksinkertainen" asia on yksi eniten pelkäämistäni asioista. Tähän päivään mennessä en ole ymmärtänyt kuinka ylävartalo koholla pissataan pottaan (ilman ylös- ja takaisin päin kaartuvaa etureunaa) ja sitten vielä onnistutaan saamaan tulos n. 90 astetta alaspäin ja vielä ilman että jotain kastuu. Onko teillä hyviä neuvoja vai olenko ainoa tällaisen intiimin ongelman kanssa?

        Intouduin heti tutkimaan tuota SI niveltä. Minulla on kaksikin niveltä alaselästä mennyt pois paikoiltaan, jotka ortopedi "naksautti" paikoilleen. Kipu oli sietämätön ja liikkuminen kuin vanhalla mummulla. En tiedä onko näillä mitään tekemistä kyseisen nivelen kanssa.

        Se on muuten kyllä kumma, miten kaikki hankinnat pakkautuvat samaan aikaan. Kun yksi laite menee rikki niin muut seuraavat kiltisti perässä. Minkähän hintaisia kännykät ovat nykyään Suomessa?

        Mukavaa viikon alkua teille kummallekin! Ilmoittelen itsestäni heti kun pääsen koneen kimppuun (ja kun vaan jaksan).

      • Saksa original
        Saksa original kirjoitti:

        Hyvä Suomi! Vähän korvaa Leijonien epäonnea.

        Sorry

        En huomannut enää su iltana katsoa palstaa, joten hyvät ohjeeni menevät hukkaan.
        Alusastia on todella kaamea vempain, minä en koskaan oppinut pissaamaan siihen kunnolla. Eivät ehkä muutkaan, tai sitten sen puhdistaminen tuottaa niin paljon työtä, että ainakin TYKSissä laitetaan nykyään katetri. Ensimmäisellä kerralla sen laitto oli vähän kivulias, mutta toisella kerralla osasin (kumma kyllä) olla niin rentona etten juuri huomannut mitään.

        Kännykät maksavat Suomessa 50 eurosta 1000 euroon. Ostin Evelle joulun maissa suositun Nokian mallin, jossa ei mitään ihme hienouksia, kuten kameraa, se oli vähän alle 100 €.

        Ostin itsellenikin jo uuden, kaikki hienoudet, kamera, videokamera, radio, en edes tiedä vielä mitä kaikkia hienouksia. Tai itse asiassa ostin sellaisen 3G-paketin, kahden vuoden sopimus n 35 €/kk, pitää sisällään mahdollisuuden lähettää 100 tekstiviestä, puhua 250 min, sekä osamaksun puhelimesta. Puhelimen hinta erikseen olisi n 400 €. Halusin kamerakännykän, kun ei koskaan ole kameraa mukana kun esim lasten kanssa kivoja tilanteita. Otinkin jo puistossa kuvia, ne on helppo siirtää tietokoneelle. Aina kun on mieli alamaissa, voi laittaa diaesityksen pyörimään, eikä voi olla nauramatta.

        Ai sulla on kuitenkin takataskussa yllätys, suunnitelmissa kummittelee taas Suomeen tulo?

        Odottelen kuulumisia innokkaana
        I

      • avh05
        Inka kirjoitti:

        Hei!

        Mä vähä mainostan yhtä toista keskustelukanavaa, jonka löysin keväällä. aivoverenkiertohäiriöportaali löytyy osoitteesta
        http://avh.palaois.com suosittelen!

      • Inka
        avh05 kirjoitti:

        Hei!

        Mä vähä mainostan yhtä toista keskustelukanavaa, jonka löysin keväällä. aivoverenkiertohäiriöportaali löytyy osoitteesta
        http://avh.palaois.com suosittelen!

        Olen joskus törmännyt siihen, nyt yllytyksestäsi rekisteröidyin, voipi olla, että siirryn sinne

        Korjaus osoitteeseen: http://avh.palaios.com/.
        Siis palaios, ei palaois.

      • Saksa original
        Inka kirjoitti:

        Sorry

        En huomannut enää su iltana katsoa palstaa, joten hyvät ohjeeni menevät hukkaan.
        Alusastia on todella kaamea vempain, minä en koskaan oppinut pissaamaan siihen kunnolla. Eivät ehkä muutkaan, tai sitten sen puhdistaminen tuottaa niin paljon työtä, että ainakin TYKSissä laitetaan nykyään katetri. Ensimmäisellä kerralla sen laitto oli vähän kivulias, mutta toisella kerralla osasin (kumma kyllä) olla niin rentona etten juuri huomannut mitään.

        Kännykät maksavat Suomessa 50 eurosta 1000 euroon. Ostin Evelle joulun maissa suositun Nokian mallin, jossa ei mitään ihme hienouksia, kuten kameraa, se oli vähän alle 100 €.

        Ostin itsellenikin jo uuden, kaikki hienoudet, kamera, videokamera, radio, en edes tiedä vielä mitä kaikkia hienouksia. Tai itse asiassa ostin sellaisen 3G-paketin, kahden vuoden sopimus n 35 €/kk, pitää sisällään mahdollisuuden lähettää 100 tekstiviestä, puhua 250 min, sekä osamaksun puhelimesta. Puhelimen hinta erikseen olisi n 400 €. Halusin kamerakännykän, kun ei koskaan ole kameraa mukana kun esim lasten kanssa kivoja tilanteita. Otinkin jo puistossa kuvia, ne on helppo siirtää tietokoneelle. Aina kun on mieli alamaissa, voi laittaa diaesityksen pyörimään, eikä voi olla nauramatta.

        Ai sulla on kuitenkin takataskussa yllätys, suunnitelmissa kummittelee taas Suomeen tulo?

        Odottelen kuulumisia innokkaana
        I

        Se on nyt sitten virallista! Platinakierukat eivät harrasta vapaasukellusta verisuonissani eikä kaulavaltimossa oleva avoin aneurysmakaan ole kasvanut. Seuraava toimenpide on kontrolli 12 kk:n päästä - MRI, ei angiografiaa!

        Tämä tarkoittaa myös sitä, että minä muutan poikani kanssa kesällä Suomeen.

        Tutkimus itse oli tosi rankka tällä kertaa, lääkäri ei meinannut saada katetria sisälle ja tiputusneula kädenselässä oli kamalan kivulias. Ällistytin lääkärin kysymällä onko juuri sillä hetkellä niskassani. Kysyi onko se sellainen tunne vai sattuuko. Kerroin tuntevani. Ihmetteli tuntokykyäni.

        Sain kuitenkin ylipuhuttua lääkärin antaa minun nousta ylös 6 tunnin päästä. Voi luoja sitä pidättelyä. Onneksi työkaverini soitti viiden tunnin odottelun jälkeen, joten kestin viimeiseen hetkeen ilman alusastiaa ja katetria.

        Joten pitäkää varanne, täältä tullaan!

        Odottelin kärsimättämänä viestiäsi, ja siitten kun eilen näkyi, että oli tullut, ei sisältöä ollutkaan näkyvissä. Salainen poliisi varmaan tutki Saksan hyökkäysaikeita :)

        Helpottavaa tietää, että kaikki hyvin ja että muutto Suomeen onnistuu. Ymmärtääkseni se on kuitenkin sinulle tärkeää ja vähentää stressin aiheitasi.

        Mitä sille sun verenpaineellesi nyt kuuluu, ja mikä siitä on viimeisin käsitys/arvio?

        Suomi toivottaa sinut ja poikasi tervetulleeksi takaisin kotiin!

        Tervetuloa!

      • Inka
        Saksa original kirjoitti:

        Se on nyt sitten virallista! Platinakierukat eivät harrasta vapaasukellusta verisuonissani eikä kaulavaltimossa oleva avoin aneurysmakaan ole kasvanut. Seuraava toimenpide on kontrolli 12 kk:n päästä - MRI, ei angiografiaa!

        Tämä tarkoittaa myös sitä, että minä muutan poikani kanssa kesällä Suomeen.

        Tutkimus itse oli tosi rankka tällä kertaa, lääkäri ei meinannut saada katetria sisälle ja tiputusneula kädenselässä oli kamalan kivulias. Ällistytin lääkärin kysymällä onko juuri sillä hetkellä niskassani. Kysyi onko se sellainen tunne vai sattuuko. Kerroin tuntevani. Ihmetteli tuntokykyäni.

        Sain kuitenkin ylipuhuttua lääkärin antaa minun nousta ylös 6 tunnin päästä. Voi luoja sitä pidättelyä. Onneksi työkaverini soitti viiden tunnin odottelun jälkeen, joten kestin viimeiseen hetkeen ilman alusastiaa ja katetria.

        Joten pitäkää varanne, täältä tullaan!

        Päätin, että jotakin on tehtävä olon parantamiseksi. Ensi viikolla omalääkäri, minulla on ilmeisesti refluksitauti, kerran jo kokeiltu lääkitystä, mutta se ei silloin auttanut yhtään. Sitten ostin käsikauppalääkettä, joka muodostaa suojaavaa kalvoa ruokatorven ja vatsalaukun pinnalle, ja se tuntuu helpottavan oloa. Minulla on jo joskus alle kolmikymppisenä ollut mahahaavan esiaste, olihan se mukavaa, kun ei voinut syödä (pelkkä ruuan näkeminenkin oksetti), niin laihtui äkkiä useita kiloja. Nyt on vähän samanlaista pahoinvoinnin tuntua, eli vielä kestettävä ruokatorven ja mahalaukun tähystys, hyi se on kauheaa.

        Elokuun alkuun sain vihdoin ajan aluesairaalaan neurologian polille lääkityksen tarkistamista varten. Nyt pitäisi pitää kohtauspäiväkirjaa krampeistani siihen asti, mutta en jaksa jokaista merkitä, kun niitä on keskimäärin kolme päivässä. Saan varmaan Alzheimer -lääkityksen, koska minulla on valkoista aivoainetta tuhoutunut. Sen sain vasta nyt tietää, kun kuvieni mukana oli lausunto, ennen ei ole ollut.

        Mutta paras kaikesta: huomenna menen Lilli Lin vastaanotolle. Hän on kiinalainen nuori nainen, jolla on koulutus perinteisessä kiinalaisessa akupunktiohoidossa ja hän on Suomessa suorittanut fysiologin maisterin tutkinnon ja työskennelytkin TYKSissä. Hän hoiti itse äitinsä aivohalvauksen, en enää tarkkaan muista yksityiskohtia. Tapasin hänet Aivohalvaus- ja dysfasiayhdistyksen kokouksessa pari vuotta sitten ja siitä lähtien olen aikonut mennä kokeilemaan, olisiko akupunktiosta apua edes johonkin vaivoihin...

        Niin että huomisesta lähtien Inka on vedossa... varokaa!

        Hei Inka ja Susu!

        Kyllähän tämä minun nimimerkkini varmastikin herättää sivujen valvojien mielenkiinnon. Aikoinaan vaan se tuntui parhaalta vaihtoehdolta asuinpaikan painottamiseksi. (Eipähän tarvitse joka kerta mainita puhuvansa Saksan terveyspalveluista. :=))

        Kiitos kovasti tervetulotoivotuksista! Kaikkea se keljuileva pää saakin aikaiseksi. Kaksi vuotta sitten en olisi edes harkinnut Suomeen paluuta ja nyt en malta odottaa sinne pääsyä. Vähän paluuintoa laimentaa tieto hyvän ystäväni perheineen muuttavan kesällä pois pääkaupunkiseudulta.

        Verenpainetta en ole tässä pahemmin mittaillut. Ihmettelin vain hoitohenkilökunnan riemua sairaalassa heidän tutkimuksen jälkeen mitattua 120/90. Eihän tuo alapaine mikään kamalan korkea ole, mutta toisaalta olin juuri maannut lähes 3 tuntia paikallani. Sain taas cd romin mukaani ja yllätys yllätys koneeni ei sitä tällä kertaa lukenutkaan. Klinikan selitys oli että minulta puuttuu Dicom?-ohjelma. Se että olen aikaisemmat cd:t saanut auki on kuulemma suoranainen ihme. Osaakohan teistä joku kertoa, onko tämä kyseinen ohjelma myös Suomessakin standardi? Sanoivat sairaalasta että hätätapauksessa kuvathan voisi printata paperille! Epäilen jonkin neurologin/radiologin loppujen lopuksi paljon kostuvan sellaisista.

        Pitäisi löytää aikaa mennä omalääkärille keskustelemaan verenpainelääkityksestäni ym. Äitini lähetti Kelan lehdestä lehtileikkeen, jossa puhuttiin hiilihydraatti-addiktiosta. Kuulosti osittain tosi puhuttelevalta. Harvoin tosin nyt kuitenkaan vedän puolen litran jäätelöä kerralla. Ja äitinä ajatus perunan, riisin ja nuudelin poisjätöstä ruokavaliosta on täysin mahdoton.

        Mikä on refluksitauti? Minä kaipaisin ruokahalun vähenemistä. Vaikuttaa vain siltä että en edes silloin laihtuisi. Entä mistä kramppisi johtuvat? Valaisetko vähän tietämystäni liittyen valkoiseen aivoaineeseen ja alzheimeriin. Eikö kukaan lääkäri sitten ole selittänyt kuvia? Ja miten niin vasta elokuun alussa aika neurologian polille? Miltä akupunktio tuntui ja oliko siitä apua? Jotain hyötyä sinulle sitten kuitenkin Aivohalvaus- ja dysfasiayhdityksestä.

        Käytiin eilen Juuson kanssa leffassa katsomassa Asterix ja viikingit. En voi kuin suositella. Se oli tosi hyvin tehty, ainakin saksalainen dubbaus oli yllättävän onnistunut. Tänään olisi tarkoitus katsella Viidakkokirja 2, joka tulee kahdeksan jälkeen telkkarista. (Murhatarinoita ja muita näytetään sunnuntaisin keskellä päivää). Mukavaa lauantai-iltaa kaikille!

        Aloitin jo tänään vastauksia uteluihin, mutta sitten tulivat kaksi villipetoa, sen jälkeen soitti veli.

        Yritän tehdä vastauksen loppuun huomenna, kun on toinen kiinalainen hoito takana. Se on mielenkiintoista!

        Sen verran, että samalla ohjelmalla minun romppu on tehty, ja kyllä toimii.

    • lammaspaimen

      Onkohan sattunu sama lääkäri. Mulle määräsi beetsalpaajia, vaikka on astma ja keuhkolääkäri laittoi viestin ettei ne sovi mulle. Mulla on tuo verenpaine kuin lampaansaparo. Ei kysyessäni lukuja sanonut muutakuin kait sä nyt tiedät millainen on lampaan häntä.Toisilla on lyhyt töpö ja on niitä pitkähäntäisiä rasvahäntiäkin.Et näin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin Ilkka Kanerva kuoli?

      Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti
      Maailman menoa
      263
      16822
    2. Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."

      Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist
      Kotimaiset julkkisjuorut
      23
      5414
    3. Ilkka kanerva

      Ilkka Kanerva kuollut 74v
      Turku
      115
      2560
    4. Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."

      Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar
      Kotimaiset julkkisjuorut
      15
      2036
    5. Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä

      Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa
      Maailman menoa
      336
      1755
    6. Pikkaraiskan puhelut

      Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      111
      986
    7. Ilkka Kanerva on kuollut

      74-vuotiaana.
      Maailman menoa
      59
      948
    8. Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen

      Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto
      Maailman menoa
      30
      861
    9. Sofia Belorf ja Sonja Aiello

      Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      43
      856
    Aihe