Nämä kun saisi loppumaan:
Ranuan Toljankylässä tapahtui perjantain ja lauantain välisenä yönä nuoren ranualaismiehen hengen vaatinut kolari. Kortiton nuori menetti autonsa hallinnan loivassa kaarteessa.
Auto liukui tienluiskaa pitkin 52 metrin matkan, törmäsi tieliittymään ja teki 20 metrin ilmalennon päätyen mäntyä päin. Puu kaatui auton päälle ja ajoneuvo syttyi tuleen. 19-vuotias nuorukainen jäi loukkoon palavaan autoon .
Ohikulkija teki autopalosta hälytyksen pelastuslaitokselle. Vasta palokunnan saavuttua paikalle huomattiin, että autossa oli pahasti palanut henkilö. Poliisin mukaan ajoneuvon vauhti oli ollut ilmeisen kova.
Kuljettajalla ei ollut ajokorttia. Alkoholilla epäillään olevan osuutta tapahtumaan.
Kortiton kuoli palavaan autoon
21
2969
Vastaukset
- sitroen.
hyvää mäntyä. Siitä olisi voinut tulla jotain parempaakin kuin juopon polttohautausainetta.
Positiivinen puoli kuitenkin, että nyt on yksi koheltaja vähemmän ja ettei muita tappanut. - Teemu
Onneksi ei mennyt syyttömiä sivullisia. Voi kun muutkin tuollaiset tajuaisi pläjäyttää lähimpään puuhun.
- polliisi.
Laitetaan tuohon kohdalle pienempi nopeusrajoitus niin ongelma korjaantuu - tai ainakin saadaan enemmän sakkotuloja.
- DeePee
Vai luuletko että kortittomat ja rattijuopot välittää rajoituksista?
Rajoitukset, samoin kuin lukot, ne on rehellisiä varten.
Onneksi meitäkin on vielä jotka kunnioittaa lakeja. - ...pois!
DeePee kirjoitti:
Vai luuletko että kortittomat ja rattijuopot välittää rajoituksista?
Rajoitukset, samoin kuin lukot, ne on rehellisiä varten.
Onneksi meitäkin on vielä jotka kunnioittaa lakeja.Kuulehan, kun viisaat päättäjämme näin sanovat, niin se auttaa varmasti! Jos laskettaisiin nopeusrajoitus kahteenkymppiin koko maassa kaikilla teillä, niin kyllä ei kukaan kuolisi liikenteessä. Kaahaminen loppuisi varmasti siihen paikkaan.
- Kovin paljon
...pois! kirjoitti:
Kuulehan, kun viisaat päättäjämme näin sanovat, niin se auttaa varmasti! Jos laskettaisiin nopeusrajoitus kahteenkymppiin koko maassa kaikilla teillä, niin kyllä ei kukaan kuolisi liikenteessä. Kaahaminen loppuisi varmasti siihen paikkaan.
Onpas sinulla patoutunutta angstia paljon.
Kun esittää näennäiskritiikkiä niin samalla voisi sitten tarkoilla sen omankin ajatuksen siitä miten asiat korjautuvat. - !!!
Kovin paljon kirjoitti:
Onpas sinulla patoutunutta angstia paljon.
Kun esittää näennäiskritiikkiä niin samalla voisi sitten tarkoilla sen omankin ajatuksen siitä miten asiat korjautuvat.Onpas sinulla vahva usko päättäjiemme erehtymättömyyteen. Olet ilmeisesti oikeasti sitä mieltä, että 20km/h yleisrajoitus olisi se viisasten kivi tässä asiassa.
- odottelen edelleen
!!! kirjoitti:
Onpas sinulla vahva usko päättäjiemme erehtymättömyyteen. Olet ilmeisesti oikeasti sitä mieltä, että 20km/h yleisrajoitus olisi se viisasten kivi tässä asiassa.
"Onpas sinulla vahva usko päättäjiemme erehtymättömyyteen."
No ei.
"Olet ilmeisesti oikeasti sitä mieltä, että 20km/h yleisrajoitus olisi se viisasten kivi tässä asiassa."
No en.
Jos seuraat keskusteluketjua, huomaat että kello 12.44 lähetetyssä viestissä esitettiin kärjistetty ajatus nopeusrajoituksen alentamisesta sekä kyseenalaistettiin päättäjien päätökset, ehkä jopa hieman turhautuneella ja katkeralla kommentilla.
Siihen vastasin viestillä jossa ihmettelin kirjoittajan katkeraa kirjoitustyyliä ja kerroin miten helppoa on heitellä sohvan perukoilta duunaripolitikkaa kun tiukan paikan tullen ei todennäköisesti valituksen ohella saada yhtään reaalimaailman parannusehdotusta.
Kahden sentin kommenttien heittäminen ON helppoa, ajatteleminen ei. - ...
odottelen edelleen kirjoitti:
"Onpas sinulla vahva usko päättäjiemme erehtymättömyyteen."
No ei.
"Olet ilmeisesti oikeasti sitä mieltä, että 20km/h yleisrajoitus olisi se viisasten kivi tässä asiassa."
No en.
Jos seuraat keskusteluketjua, huomaat että kello 12.44 lähetetyssä viestissä esitettiin kärjistetty ajatus nopeusrajoituksen alentamisesta sekä kyseenalaistettiin päättäjien päätökset, ehkä jopa hieman turhautuneella ja katkeralla kommentilla.
Siihen vastasin viestillä jossa ihmettelin kirjoittajan katkeraa kirjoitustyyliä ja kerroin miten helppoa on heitellä sohvan perukoilta duunaripolitikkaa kun tiukan paikan tullen ei todennäköisesti valituksen ohella saada yhtään reaalimaailman parannusehdotusta.
Kahden sentin kommenttien heittäminen ON helppoa, ajatteleminen ei.Niin, kritisoidahan ei saa, mikäli ei itse pysty parempaan. Voin myöntää, että minulla ei todellakaan ole yhtään järkevää parannusehdotusta tilanteeseen. Se ei kuitenkaan tarkoita, että sulattaisin ne täysin älyvapaat "parannusehdotukset" joita päättävällä portaalla on tarjota.
Mutta lopetanpa kritisoinnin tähän ja otan vastaan mitä tuleman pitää.
- merkki
Kyse on Darwinismista: Heikot yksilöt eivät selviä.
- Wallace
Kunhan vaan eivät ehtisi lisääntyä ennen törttöilyjään.
- Aivan varmasti
Huomasin ihmisten ikävän asenteen tapahtunutta kohtaan. Ikäänkuin tapahtunut olisi ollut täysin kyseisen henkilön syytä. Lopullinen tapahtumaketju aivan varmasti onkin aivan omaa syytä mutta miksi tällaiseen on jouduttu?
Syyt lienevät jo lapsuudessa, kaikki meistä kun eivät synny siihen ylemmän keskiluokan akateemiseen perheeseen. Perheeseen jossa koulutusta pidetään tärkeimpänä asiana, oman terveyden ja elintason ohella. Lienee lapsi aikalailla syytön siihen jos tällaiseen perheeseen syntyy.
Ehdottaisin ajokortin saaneille samanlaista porrastusta autojen tehoihin kuin mitä moottoripyöriin saatiin aikaiseksi. Se ei olisi tätä tapahtumaa estänyt mutta aivan varmasti se estää monta muuta. Onko mieltä siinä että 18v nuorimies saa heti ajokortin saatuaan ajaa esim. 500hv amerikanrautaa? Ei ole.
Rajat voisi mennä vaikkapa näin:
18v, 80hv
20v, 120hv
25v, ei rajaa- siinä vastaus
Syy on aina yhteiskunnan, koska keneltäkään ei voida edellyttää vastuuta omista tekemisistään.
Mistä näitä ymmärtäjiä aina sikiääkin? Se on hyvä aina neuvoa muille, miten rikollisia, rattijuoppoja, muuten vain työhaluttomia yms. pitää ymmärtää, kun niillä on ollut ankea lapsuus = vain yksi puulelu ja sekin patterin välissä.
Vaan eipä näiltä maailmanparantajilta ikinä löydy itseltään pienintäkään halua ottaa seurauksia kannettavakseen. Tottakai alkoholisteille tarvitaan parantoloita, hehän ovat uhreja, toki on myös aivan selvää, ettei parantolaa saa sijoittaa viittäkymmentä kilometriä lähemmäksi omaa asuinaluettani... - Niinpä niin
siinä vastaus kirjoitti:
Syy on aina yhteiskunnan, koska keneltäkään ei voida edellyttää vastuuta omista tekemisistään.
Mistä näitä ymmärtäjiä aina sikiääkin? Se on hyvä aina neuvoa muille, miten rikollisia, rattijuoppoja, muuten vain työhaluttomia yms. pitää ymmärtää, kun niillä on ollut ankea lapsuus = vain yksi puulelu ja sekin patterin välissä.
Vaan eipä näiltä maailmanparantajilta ikinä löydy itseltään pienintäkään halua ottaa seurauksia kannettavakseen. Tottakai alkoholisteille tarvitaan parantoloita, hehän ovat uhreja, toki on myös aivan selvää, ettei parantolaa saa sijoittaa viittäkymmentä kilometriä lähemmäksi omaa asuinaluettani...Maailman näkeminen valintatehtävänä, jossa on vain kaksi vaihtoehtoa, on mielestäni tyhmyyttä, mutta se on vain minun mielipiteeni.
"Syy on AINA yhteiskunnan"
"KENELTÄKÄÄN ei voida edellyttää vastuuta omista tekemisistään."
"Mistä näitä ymmärtäjiä AINA sikiääkin?"
"Se on hyvä AINA neuvoa muille"
"Vaan eipä näiltä maailmanparantajilta IKINÄ löydy itseltään pienintäkään halua ottaa seurauksia kannettavakseen." - tzap
Tuo teho autoilla pullistelu on muutenkin nykyliikenteessä naurettavaa ja aiheuttaa "urheilullisen" agressiivista ajelua. Hullua kiihdyttelyä, vaarallisia ohituksia jne. Liikenteessä on aina hitaampia, kokemattomanpia jne.
Se on huonoa ajotaitoa jos ei vähemmillä tehoilla pääse ohi!! Sitä paitsi harvoin kenelläkään on niiin kiire paikasta A paikkaan B, kuin mitä ajotyyli kertoo... - Allikkoon
Tarkoitus oli varmaankin hyvä, mutta ehdottamasi auton tehorajoitus johtaisi kohtuuttomuuksiin. Se jopa vaarantaisi nuoren hengen.
Perustelu: 18-vuotias poikani sai juuri ajokortin. Hän ei voisi ajaa ehdottamiesi tehorajojen mukaan perheen autolla. Kakkosautoa ei tarvita kolmesta kuljettajasta huolimatta; sellaisena toimii kesäisin skootterimopo.
Pojalle pitäisi siis hommata joku himmeli, jonka turvallisuus olisi kyseenalainen. - Järkeä kaikille
Allikkoon kirjoitti:
Tarkoitus oli varmaankin hyvä, mutta ehdottamasi auton tehorajoitus johtaisi kohtuuttomuuksiin. Se jopa vaarantaisi nuoren hengen.
Perustelu: 18-vuotias poikani sai juuri ajokortin. Hän ei voisi ajaa ehdottamiesi tehorajojen mukaan perheen autolla. Kakkosautoa ei tarvita kolmesta kuljettajasta huolimatta; sellaisena toimii kesäisin skootterimopo.
Pojalle pitäisi siis hommata joku himmeli, jonka turvallisuus olisi kyseenalainen.Kyllä sinun vastuusi on antaa sille pojallesi se "himmeli" jossa ei ole turhia tehoja. Älä luulekaan että oli perheesi auto mikä tahansa sillä poikasi noudattaa järkeviä ajotapoja ja ei olisi kyytiläisten provosoitavissa. Nämähän ovat tosi usein nuorten kokemattomien kuskien onnettomuuksien syinä, mutta "ei meidän pojan/tytön". Ja tietysti muutama kaljakin!
Se viisaudesta. - vrooom
siinä vastaus kirjoitti:
Syy on aina yhteiskunnan, koska keneltäkään ei voida edellyttää vastuuta omista tekemisistään.
Mistä näitä ymmärtäjiä aina sikiääkin? Se on hyvä aina neuvoa muille, miten rikollisia, rattijuoppoja, muuten vain työhaluttomia yms. pitää ymmärtää, kun niillä on ollut ankea lapsuus = vain yksi puulelu ja sekin patterin välissä.
Vaan eipä näiltä maailmanparantajilta ikinä löydy itseltään pienintäkään halua ottaa seurauksia kannettavakseen. Tottakai alkoholisteille tarvitaan parantoloita, hehän ovat uhreja, toki on myös aivan selvää, ettei parantolaa saa sijoittaa viittäkymmentä kilometriä lähemmäksi omaa asuinaluettani...Sinulla on nyt hieman sekaisin asioiden suhteet. Mielessäsi on yksi selkeä ja erittäin poissulkeva käsitys elämän kulusta.
Muuten, jenkeissä näille ei riitä ymmärrystä, ja ovat osoittaneet erittäin hyvin, ettei sinun vaatimasi malli toimi. On helpompi vangita ja teloittaa elämän murjoma koheltaja, kuin puuttua ongelman ytimeen. - rtrtrtrtrtrt
Järkeä kaikille kirjoitti:
Kyllä sinun vastuusi on antaa sille pojallesi se "himmeli" jossa ei ole turhia tehoja. Älä luulekaan että oli perheesi auto mikä tahansa sillä poikasi noudattaa järkeviä ajotapoja ja ei olisi kyytiläisten provosoitavissa. Nämähän ovat tosi usein nuorten kokemattomien kuskien onnettomuuksien syinä, mutta "ei meidän pojan/tytön". Ja tietysti muutama kaljakin!
Se viisaudesta.Kyllä se on pojan tehtävä ostaa itse omat autonsa, eikä ottaa almuja vanhemmilta.
- Rellustaja
Jes! Ikää on 18v ja Rellussa 80 hevosta. Silti se ihmeesti kulkee 170kmh. Eipä paljoa auta.
- toimenpiteitä
Hirveää!
Kaikille autoilijoille ja kyydissä oleville palosuojahaalarit pakolliseksi! Samalla kun lakia rukataan, niin moottoriteiile maksiminopeus 30 km/h, taajaman ulkopuolelle 20 km/h ja taajamiin 10 km/h nopeusrajoitukset ja älyttömästi valvontaa. Pienestäkin ylinopeudesta annettava vähintään 15 vuotta vankeutta ja suuremmista elinkautinen ilman mahdollisuutta vapautua.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti26316894Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist235434- 1152573
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar152051Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3361758Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?111992- 59952
Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto31872Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?44869