Piru vie, ja paha perii! Politiikot...

Lordeina!

Sanoutukaa nyt HYVÄT Suomalaiset selkeästi ja kuuluvasti ja vielä näkyvästi ns. ”HYVÄN SÄÄN” aikana IRTI, Siniristi lippumme HÄPÄISYSTÄ. Joka on kristillisyyttä tunnustavaksi kansanlipuksemme, Jumalan suuresta armosta saatu Ja Hänen kunniakseen Kristuksen Jeesuksen kautta ja ansiosta suureksi mahdollisuudeksemme ja oikeudeksi armoonsa, merkiksi laitettu! Niine Hänen, kaiken oikean ja hyvän mahdollistavine ehtoineen (käskynsä).

Eli Hänen Jeesuksen ja / apostoliensa opetukset ja ohjeet kaikkineen. Jotka takaavat turvatun turvallisen hyvinvointi elämän, jos niihin pitäydymme. Niin kuin olemme kansana lupautuneet! Ja siksihän vuosilukummekin on alettu laskemaan Hänen kunnikseen, kiitokseksi ja ylistykseksi, siitä mahdollisuudesta, jonka Hän on meille Suomalaisellekin ansainnut ja jopa erikoisena armona, oikeutena selkeisiin tunnuksiinsa, vielä monin muinkin tavoin, kuin Lippu ja vuosiluku.

Nyt olemme kansakuntana kuitenkin sanoneet sen sopimuksen IRTI, rikkomalla sopimusehdot!
Luopumalla Hänen sanansa opetuksista ja ohjeista. Eli meille kaikille Häntä tunnustaville hyväksi ja KAIKILLE ja kaikelle parhaaksi mahdollisuudeksi. Jopa yltäkylläiseksi elämäksi, käskyistään. Jos ei Suomen kansa ala heti ja kiireesti suurin joukoin katumaan ja tunnustamaan näitä HIRVEITÄ syntejään, Pyhää Jumalaa, koko luomakunnan Luojaa ja omistajaa, ja kaikkien ihmisten syntien sovittajaa, Pyhää edustajaansa, Kristusta Jeesusta, monin tavoin ja menetelmin vastaan, sanoillaan ja teoillaan, valinnoillaan, valtuuttamisillaan, tuottamisillaan, palvelemisillaan, kirjoituksillaan, kuvauksillaan, esityksillään, harrastuksillaan ja käytöksillään, jopa koko elämällään taistelua! Lisäksi pilkkaamiset ja herjailut ym. vastaavat!

Jos ei nyt hetimmiten ala Suomen kansan keskuudesta kuulumaan ja näkymään kaikkeen pahuuteen ja vääryyteen taipumisen tunnustamista, katumuksen, ja muutoksen hedelmää. Niin Hän ottaa varjelevan kätensä koko kansakunnan yltä pois. Jolloin sielun vihollinen saa täyden vallan ja valtuudet Suomen kansakunnan tuhoamiseksi. Joka on sielunviholliselle todella mielekästä puuhaa ja hänellä on monia erilaisia menetelmiä tiedossaan ja käytettävissään!

Siinä ei ole EU:sta apua, eikä tule NATOSTA turvaa. Sillä nekin ON, Pyhän, Isä Jumalan ja Poikansa Kristuksen Jeesuksen hallinnassa ja valtansa alaisia! Jeesuksella on KAIKKI valta, niin taivaassa kuin maan päälläkin! Hän on kuningasten KUNIGAS ja herrain HERRA. Hän on Isä Jumalan, kaiken Luojan puolelta, kaiken Hänen omaisuutensa (kaikki olemassa oleva) LAILLINEN, (oikeudenmukainen) EDUSTAJA. Päättäkää pian, valitkaa kukin kohdallaan nyt puolensa. Ja oikein valitsijat yhdistyen samoihin riveihin ja yhdessä sanoutumaan irti, Suomen kansallista (kaikki paha ja väärä) synneistään ja niihin osallisuudesta. Jota on tänä päivänä VALTAVASTI, monenlaisia ja tasoisia.

Nyt on jo TAAS, niin kuin Nooan päivinä, joka oli niin paha että, Herra Jumala joutui tuhomaan, hukuttamaan veden paisumuksella koko silloisen maailman! Niin myös tulee tapahtumaan tälle pahan vallassa olevalle nykyisellekin vääryyden, kauhistuksen maailmalle! Se saa rankaistuksensa ja hirveän tuomionsa, joka on jo ovella! Vain ne pelastuu, jotka alkavat hetimmiten sanoutumaan irti, osallisuudestaan synteihinsä, jotka ovat todella SUURET! Niihin osallisuutta on myös niihin hiljaa vain mukautuminenkin, = hyväksymistä! Kaikkivaltiaan, korkeimman mahdollisen oikeuden tuomarin, Kristuksen Jeesuksen nimessä, vakavaksi muistutukseksi ja kehotukseksi, ja ajankohtaiseksi, keskustelujen / tutkimisen aiheeksi. Palvelijansa.

8

238

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Mikael49

      ihmeessä olet unohtanut levittää saastaasi Keskustan palstalle.

      • ei ole!

        Saaneet ovat.


      • ei ole! kirjoitti:

        Saaneet ovat.

        olivat läpeensä tyytyväisiä".


      • Itsekukin, joko tai!
        vom kirjoitti:

        olivat läpeensä tyytyväisiä".

        Ne jotka ovat saaneet valistusta ja varoitusta ovat sen jälkeen itsestään itse vastuussa.

        Voivat vapaasti, joko hyljätä tai hyväksyä! Vastaava itse seuraamuksista suoraan kaikkivaltilalle. Ja näin itse valiten ikuisuus puolensa.


    • bonaqua

      "Jeesuksella on KAIKKI valta, niin taivaassa kuin maan päälläkin!"

      tämä on aina hupaisa lause..miksi tämä jeesus sitten ei estä lapia kuolemasta nälkään ja aikuisia tappamasta toisiaan..vai onko tuo valta samaa tasoa kuin suomen pressalla? ja miksi uskovaiset on niin kovia aivopesijöitä..aijai

      • Näin hyväksi.

        Kyllä Hänellä, Jeesuksella on kaikki valta! Hän vain antaa pahojen tuohota ja tappaa toisiansa.

        Sehän on kaikille ja kaikella parhaaksi ja hyville hyväksi. Niille jota elävät sen: Ei mitään pahaa eikä väärää kenellekään, eikä millekaan, Kristuksen Jeesuksen opin ja ksäkysen, = LAILLISUUDEN, = OIKUDENMUKAISUUDEN mukaan.
        Joka vasta voi olla, LAIN mukaista. Kaikki muu kun onkin sitten VÄÄRYYDEN mukaistta, = rikollisuutta laillisuutta, (kaikki oikea ja hyvä) vastaan.

        Näin se menee!


    • B-mies

      Muutama sana näin kevätpäivän hengessä ja ennen kuin menen käymään Poronkankaalle, uskontokuntiin kuulumattomien hautuumaalle.
      Niin, jos jumalasi on yhä kaikkitietävä ja kaikkivoipa ja hän valvoo meitä 24 tuntia vuorokaudessa plus ruokatunnit, niin meillä ei pitäisi olla mitään hätää. Siis, ei pitäisi.
      Mutta elävä elämä näyttää, että jumalasi on pata laiska jurnuttaja ja sivusta seuraaja. Minun kokemukseni ja tietämykseni mukaan jumalasi laiskuudesta johtuva syntilista on pitempi kuin nälkävuosi... Eli, vaihda kanavaa...

      • puolesta.

        Eihän meillä Jumalan lapsilla Kristuksessa, olekaan mitään hätää omsatapuolestamme. Vaan muiden, eli vieläkin Jumalattomina elävien puolesta. Niiden saatanan talutusnurassa olevien, (hänen orjiensa) sielujen pelastuksen puolesta!

        Että hekin pääsisivät tähän turavalliseen ja turvattuun elämään, ja jopa yltäkylläisyys tulevaisuus elämään sisään. Eli mukaan, Jumalan valatkunnan kansalaisiksi.

        Hänen, kaikkivaltiaan siunauksen ja varjeluksen piirin sisäpuolelle!


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kansalla on oikeus tietää miksi persut pettävät

      Koko kulunut hallituskausi on kysytty persuilta, minkä vuoksi he ovat pettäneet käytännössä jokaisen vaalilupauksen, ain
      Maailman menoa
      301
      9601
    2. Kunnissa - siis myös kaupungeissa - viihtyvät ovat kommunisteja

      Nehän ovat osa yhteiskunnan tuottamia instansseja, joista on vain haittaa veronmaksajille ja yrittäjlle, kuten ollaan ve
      Kommunismi
      8
      2864
    3. Ammattiliitto 900 euroa/vuosi - Työttömyyskassa 72 euroa/vuosi

      Ammattiliitosta eroamalla voi säästää jopa 800 euroa vuodessa. Mitä enemmän tienaat, sitä enemmän maksat liitolle. Esim
      Maailman menoa
      263
      2153
    4. Kansalla on oikeus tietää mikä on SDP:n talousohjelma jolla maan talous

      saadaan nousuun? Miksi puolue piilottelee sitä, vai eikö sitä ole? Tähän asti olemme vaan saaneet kuulla hallituksen ha
      Maailman menoa
      113
      2009
    5. SDP todellisuudessa pahin pettäjä koskaan - se syyllistyi valtiopetokseen 1918

      kun aloittivat kapinan maan laillista valtiojärjestystä vastaan. Punaiset saivat tukea Neuvosto-Venäjän bolsevikeilta,
      Maailman menoa
      87
      1556
    6. Missä vaiheessa

      Päätit irl luovuttaa minun suhteeni?
      Ikävä
      144
      1477
    7. Iski taas katumus kun en jutellut sun kanssa

      Silloin kun halusit. Mutta en enää voi sille mitään, en saa muutettua sitä hetkeä..
      Ikävä
      133
      1448
    8. Järkevä ehdotus: reilun 8 miljardin euron veronkorotukset

      Nykyinen hallitus on päästänyt valtion tulopuolen rappeutumaan, vaikka varallisuutta on Suomessa enemmän kuin koskaan. U
      Maailman menoa
      30
      1200
    9. Kyriake=Kirkko

      Kirkko, Kyriake Kirkko-sana tulee kreikankielen sanasta Kyriake=Herran omat, Kristuksen omaksi kastettujen suuri joukko
      Kaste
      93
      1026
    10. Uusi mahdollisuus

      Mitä tekisit toisin, jos saisit siihen mahdollisuuden?
      Ikävä
      71
      961
    Aihe