Lordi kekkoskontekstin

kannalta

Hevirokkilordin jyrätessä ennätysmäiseen viisuvoittoon analyyttisen tarkkailijan katse kääntyy tietenkin myös päinvastaiseen suuntaan seuraamaan niitä vastavoimia ja väheksyjiä joita Lordin taipaleella oli. Tie menestykseenhän oli reunustettu jos jonkinlaisilla kampitusyrityksillä kotimaisten konservatiivisten musiikkikriitikoiden mitätöivistä arvioista aina oikeistolaisten kreikkalaisjärjestöjen uhitteluun saatananpalvontasyytteillä.

Ehkä säälittävin lausunto tuli kuitenkin euroviisukonkari Ossi Runnelta, joka Suomen karsinnan selvittyä totesi lehdessä häpeävänsä Lordin puolesta silmät päästään. Runne on mies joka pitkään luotsasi suomalaista viisuosallistumista, aina niihin aikoihin saakka jolloin rokkarit syrjäyttivät iskelmätähtöset ja musiikin sointuvalikoimaan tuli kaikenlaista särmää perinteisten kolmen perussoinnun lisäksi.

Runnen suhtautumisesta näkyy suorastaan traagisella tavalla se miten ajat muuttuvat. Muutos on peruuttamatonta ja positiivista, mutta on hieman haikeaa noteerata miten kipeästi se käy vanhojen konkareiden sieluihin. Päinvastoin kuin monet taisteluhautoihinsa jämähtäneet konkarit Runne ei ole paha mies -- mutta vanhoihin kuvioihin takertuvista tulee pahoja ihmisiä, jos he käyttävät kaiken aikojen kuluessa hankkimansa arvovallan muutosten ja uusien estetiikkojen vastustamiseen. Se on traagista ja säälittävää.

Suomi on maa joka yhden vuosisadan kuluessa muuttui heimosodan käyneestä ja tiukan yhdenmukaisuuden painetta varjelleesta, sisäänlämpiävistä koti-uskonto-isänmaa -yhtenäiskulttuurista ja suorastaan totalitaristisista yhteiskunnasta avoimemmaksi, moniarvoisuutta ja keskustelua ainakin jossain määrin sallivaksi moderniksi demokratiaksi. Kuten tällä palstalla on monesti todettu, tuo kehitys meillä tapahtui Kekkosen presidenttikauden aikana ja paljolti Kekkosen vaikutuksesta. Kekkosen aikana Suomesta tuli "maailman amerikkalaisin maa", jossa tehtiin maailmanennätykset kaikkien uusien teknisten laitteiden leviämisnopeudessa.

Kaikki kansat käyvät läpi tällaisen kehitystien, ja viisunäyttämöltä oli hauska huomata miten esim. entisen itäblokin maat sekä Balkanin alueen edustajat näyttävät nyt elävän jonkinlaista kulttuurisen vapautumisen vaihetta. Siellä on nyt kovaa muotia pukeutua vapautuneesti hepeniin, paljastaa pintaa ja sanoittaa laulujen tekstit rohkean vihjailevasti. Yritetään länsimaisen mallin mukaan tehdä seksikkäitä koreografioita ja revitellä ylöspanolla. Niin kömpelöltä kuin nämä ulkoiset apinoinnit jo omissa silmissämme näyttävätkin, ja niin paljon kuin vielä musiikillisesti eletään kansanmusiikin ja perinnesoittimienkin varassa, kysymys on kuitenkin juuri siitä samasta kulttuurikehityksestä, joka meilläkin piti käydä läpi yhtenäiskulttuurista irrottaduttaessa. Suomi eli tuollaista vastaavaa aikaa silloin kun 60-luvun nuorisovallankumous tällä räjäytti arvot, ja kehitys kohti värikkäämpiä ja vaihtelevampia taide-ilmaisuja alkoi.

Tietysti meillä on vielä keskuudessamme vanhojen sukupolvien änkyröitä, yhtenäiskulttuurin kasvatteja, joille kiinteät estettiset arvot ja määrätyt tiedolliset totuudet ovat ainoita oikeita -- mutta on hienoa että olemme jo niin pitkällä kulttuurikehityksessä, että kansalliseksi edustajaksi euroviisuihin onnistuttiin lähettämään Lordin kaltainen edelläkävijä. Monsterirokki oli todellinen kulttuurinen koepallo. Ehkä nyt hirviöiden menestys toimii edelleen yhteiskuntailmastomme vapauttajana, ja asenteiltaan vanhakantaiset, omiin totuuksiinsa ja moraalikaavoihinsa käpertyneet arvoinvalidit joutuvat pakostakin antamaan lisää tilaa ja mahdollisuuksia muutokselle.

10

267

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • pois uomistaan

      Tuskin kaikki ovat samaa mieltä kanssasi nykymaailman "kehittyneisyydestä". Paremminkin se on rämähtänyt yli äyräittensä kuin ylikäynyt sahti pullossa. Mistähän se johtuu?
      Ehkäpä syystä, kun itsekuri heitetään nurkkaan eikä tahdota pysytellä ihmiselle tarkoitetuissa rajoissa, vaan uhmikkaasti kokeillaan mitä milloinkin.

      Mitä mieltä olit tsunamista, kun meri äityi yli rajan? Oliko se sinusta uutta luovaa kehitystä? Toiset ainakin näkivät sen tuhon aaltona.

    • ohoh !

      Joidenkin mielestä on pahaa se, mikä toisten mielestä on hyvää. Tässä tapauksessa mielipiteet eivät käy yksiin musiikkimakusuunnista. Joku tykkää rockista, toinen ei voi sitä sietää. Minäkin olisin ollut iloinen, jos Suomi olisi voittanut just sillä musiikilla ja kappaleella, josta itse olisin pitänyt, mutta kun ei niin ei. Nyt ovat vain he tyytyväisiä, jotka mölystä tykkää. Ei siihen muita juttuja tarvita - menee liian yli. Asiat asioina ja musiikki ja räminä sellaisina kuin ne ovat. Muut mainitsemasi asiat ja toisten änkyröiksi haukkumisesi eivät tee mielimökästä tykkäämistäsi yhtään arvokkaammaksi eikä sinua sivistyneemmäksi kuin muut. Olet vielä kasvuiässä tai jämähtänyt oman itsesi ihailuun. Arvaisitko oman tilasi - jos, niin antaisitko arvon myöskin toisille...

      • ihmisarvo

        Kannanottosi on kaikin puolin niin esimerkillinen, että sen pohjalta on mahdollista jatkaa keskustelua. Otsikosta alkaen kirjoituksessasi esiintyvät kaikki tyypilliset yhtenäiskulttuurin pohjalta nousevat tyypilliset asenteet ja perustelut. Hyvin esimerkillinen kirjoitus -- tuo teksti olisi voitu samassa muodossa kirjoittaa koska tahansa 60-luvun nuorisovallankumouksen jälkeen. Esimerkiksi Beatlesien jälkeen maailma täyttyi tuollaisilla vastalauseilla.

        Nämä vanhaa valtakulttuuria takaisin kaipailevat kannanotot on aina parhaimmillaan muotoiltu niin että niissä vedotaan arvorelativismiin. Ei siis sanota että "minä olen oikeassa", vaan nimenomaan, etteivät muut ole periaatteessa yhtään sen enempää oikeassa. "Joidenkin mielestä on pahaa se, mikä toisten mielestä on hyvää." Ilman tällaista arvorelativistista argumenttia oma kanta näyttäisi pelkältä ennakkoluuloisuudelta. Tavallaan arvorelativismiin vetoaminen on vaistomaista, sillä se on ainoa puolustusmekanismi, joka valtakulttuurin tasolta voidaan muotoilla ja joka voi toimia uudessa moniarvoisemmassa ympäristössä. Sitä kautta vaaditaan - ihan oikeasti ja nimenomaan - ei enempää eikä vähempää kuin omaa ihmisarvoa uhkaavaksi koetun yhteiskunnallisen muutoksen keskellä.

        Tällaista arvorelativismilla perusteltua konservatiivisuuttahan keskustalaisessa mielipidemaisemassa on luonnostaan enemmän kuin yhteiskunnasa yleensä. Tämä johtuu luonnollisesti siitä että juuret vanhaan maatalousvaltaiseen ja muuttumatonta yhtenäiskulttuuria varjelleeseen maailmaan ovat sillä taholla vahvat. Oikeastaan Keskustan poliittis-ideologisessa kriisissä on sisällöllisesti kyse juuri siitä, että kohta puolueen on pakko löytää toiminnalle täysin uudelleenorientoituneet opilliset perusteet. Sellaiset jotka reagoivat nykyisiin yhteiskunnallisiin haasteisiin eivätkä vain etsi lohtua sinänsä ihailtavista pyrkimyksistä esim. "säilyttää maaseutu elävänä". Olen mielenkiinnolla seurannut esim. sitä tuleeko Anthony Giddensista uuden keskustalaisuuden isä.

        Tosiasia on, että kansojen historiassa tapahtuu todellista muutosta, todellista kulttuurikasvua, joka on todellinen arvo ja jota ei kannata kieltää eikä myöskään mitätöidä temppuilemalla arvorelativismin kanssa. Kun kulttuuriantropologiselta kannalta maailmanlaajasti tarkastellaan yhteiskuntien kehittymistä primitiivisistä heimoyhteisöistä aina korkeakulttuureiden demokratioihin asti, todellinen kehitysasteikko voidaan havaita ja jopa tietyillä mittareilla varmasti todentaa. Esimerkiksi antropologi Emmanuel Todd on laajasti dokumentoinut sen kulttuurimuutoksen joka liittyy luku- ja kirjoitustaidon omaksumiseen. Se on kullekin kansalle todellinen ratkaiseva kehitysaskel, sillä joka puolella maailmaa juuri lukutaidon omaksumiseen kytkeytyy muita ihmisten ajattelun ja käyttäytymisen muutoksia. Toddin tilastoista käy kistatta ilmi mm. sellainen seikka, että syntyvyyden lasku kytkeytyy aina lukutaidon leviämiseen. Samoin ne asenteelliset valmiudet, jotka mahdollistavat sellaisen yhteiskunnallisen päätöksentekomallin jota me kutsumme demokratiaksi. Ei ihan pieniä asioita? Ehkä tällaiset kistattomat tutkimustulokset pitäisi ottaa huomioon niidenkin maailmanvalta-USA:n älypäiden, jotka vanhan uskonnollisen yhtenäiskulttuurin äänenpainoja saarnaten levittävät demokratiaa aseiden avulla verisesti maailmalle?

        Demokratian kehityksen asteikolla kansat sitten siirtyvät arvokiinteästä yhtenäiskulttuurin tilasta -- siis sellaisesta koti-uskonto-isänmaa -arvopaatoksesta joka meilläkin eli vahvana itsenäisyytemme alkuvuosikymmenet -- moniarvoiseen, erilaisia mielipiteitä ja arvoja sallivaan suuntaan. Maailmassa tapahtui tässä suhteessa huomattava yleinen muutos juuri 60-luvulla, jolloin maapallo tiedonvälityksen ansiosta muuttui "globaaliksi kyläksi". Muutoksen käyttövoimina ovat siis aina olleet reaalimaailman ärsykkeet, sellaiset kuin lukutaito tai tiedonvälityksen uudet mahdollisuudet. Muutos ei ole tapahtunut pelkästään ajattelun vaikutuksesta eikä se koske vain ihmisten ajattelua, vaan elämänmuodot ovat olleet sekä syinä että seurauksina.

        Yhtenäiskulttuurit sisältävät aina potentiaalisia mahdollisuuksia esim. totalitarismiin siitä syystä, että yhtenäiskulttuurit edellyttävät yksilöiltä hyvin pitkälle menevää yhteisten arvojen tunnustamista. Tällaisissa yhteiskunnissa yhdenmukaisuuden paine on kova ja erilaisuuden sietokyky heikko. Juuri yhtenäiskulttuurin ihmiset tietävät varmaksi sen että "siniset silmät ovat kauniit", sillä yhtenäiskulttuurin arvonmuodostuksessa oliot ja ominaisuudet eivät jäsenny vielä täysin irti toisistaan. Pekka Tiilikainen sanoi sinivalkoisella äänellään: "Urheilullisuus pukeutuu mieluiten reippaisiin vaatteisiin". Yhtenäiskulttuurin ihmiset ovat "vahvoja" eli psykologisesti määritellen heillä on hyvin heikko minuus jota täytyy pitää pystyssä ankarilla mustavalkoasenteilla. Säännöt ovat kiinteitä ja luovat hyväksyttävyyden tietynlaiselle käyttäytymiselle, mutta koska ajattelu on kokonaisvaltaista ja selkiintymätöntä, seurauksena on myös se että kuvitellaan hyvän käyttäytymisen merkitsevän samaa kuin sivistys tai arvovaltaisen äänensävyn kelpaavan itsessään perusteluna väitteille.

        Rohkeus ja jämäkkyys ovat tyypillisiä yhtenäiskulttuurin arvoja. Yhtenäiskulttuurin ihmiset on helppo viedä vallanpitäjien toimesta vaikka sotiin, koska tuollaiset ihmiset kokevat valtion auktoriteettina joka omistaa yksilöt. Kansalaiset ovat olemassa valtiota varten ja kansalaisen tuntoihin kuuluu kokea tuo valtio-olento jumalaisena auktoriteettina oman nahkansa sisällä. Tästä tilanteesta päästään eroon demokraattisen kypsymisprosessin kautta. On väitetty -- väite kulkee Doylen teesin nimellä -- että todelliset demokratiat maailmassa eivät ole koskaan sotineet keskenään. Väitteessä saattaa olla perää. Kannattaa ainakin miettiä, mitä tämä väite kaiken kaikkiaan pitää sisällään.


    • talonpoika*

      Musiikki on ns. "makuasia". Ei niistä kannata kiistellä. Ja vielä Kekkosta mukaan - huh,huh.

    • *aamuvirkku

      Voittihan hamaskin palestiinan vaalit!

    • oikeassa

      häpeän suomalaisuudeni puolesta, että tuollaisella esityksellä VAIN suomi voittaa. Siinä ei ole mitään hyvää koko esityksessä. Tästäkö nyt nuorisomme saa mallia elämäänsä. Saatanlista menoa, ei lainkaan ihmisyyttä eikä normaalia tunnetta. Tangot joita nämä Lordin ihailijat vihaavat,niiden sanoissa on sentään jotain toista ihmistä kaipaavaa ja arvostavaa. En ole pohjanmaalta, mutta kuitenkin.
      Haistakaa paska koko Lordin roskajuokko ja sen mukana myös ihailijat. Pahuutta vastaan tulee aina taistella.

      • biisi on oikeasti

        hyvä eivätkä monsterit ole sitä mitä väität. Mitä pahaa tuossa oli? Sanatkin olivat ihan hyvät, kyse on vain siitä miten kaiken tulkitsee. En minäkään Seinäjoen menosta oikein jaksanu innostua, mutta hyvä että Suomea tehdään tunnetuksi


      • Pystyyn kuollut

        Mikä tahansa maa menestyy, jos uskaltaa lähettää kilpailuun discohumpan tai katrihelenamaisen imelien maailmanrauhabiisien sekaan rokkia. Jo Abba voitti aikanaan euroviisujen ensimmäisellä rock-kappaleella.

        Tähän asti rohkeimmat yritykset ovat yleensä rajoittuneet kansanmusiikkimaisuuteen. Se on ihan kunnioitettavaa ja euroviisujen hengen mukaista, mutta menestyksen estää musiikkityylin alueellinen rajallisuus. Jotain yhteistäkin pitää olla.

        Suomen tämänkertaisen esittäjän tärkein ominaisuus oli kuitenkin huumori. Hassut puvut takasivat mummojenkin suosion.


    • mihinkään!

      Helsinki olisi tarjonnut jonkun kojon tai veetin viisuihin.

      Taas nähtiin, ettei parane kuunnella helsinkiläisiä!

      • Otsikossa hymiö

        ...


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin Ilkka Kanerva kuoli?

      Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti
      Maailman menoa
      262
      16685
    2. Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."

      Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist
      Kotimaiset julkkisjuorut
      23
      5370
    3. Ilkka kanerva

      Ilkka Kanerva kuollut 74v
      Turku
      115
      2545
    4. Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."

      Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar
      Kotimaiset julkkisjuorut
      15
      2010
    5. Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä

      Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa
      Maailman menoa
      336
      1742
    6. Pikkaraiskan puhelut

      Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      111
      975
    7. Ilkka Kanerva on kuollut

      74-vuotiaana.
      Maailman menoa
      59
      941
    8. Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen

      Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto
      Maailman menoa
      28
      849
    9. Sofia Belorf ja Sonja Aiello

      Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      43
      843
    Aihe