Juuri julkaistun uutisen mukaan lestadiolaisia on 18:a eri "lahkoa". Onko sittenkin niin, että VL-alalaji on se pieni änkyräsiipi -aivan kuten jokin vähemmistökommunisti porukka?
Miksi vain ja vain VL -porukka olisi oikeassa ja kaikki muut joutuu sinne "kuumaan paikkaan"?
Onko niin, että se omasta mielestään oikeassa oleva ryhmä ei tunnista kaikkea ympärillä olevaa?
Todettakoon vielä, että VL-porukan sisällä on muutamia edistyksellisiä (mm. Oulun VL), jotka antavat äänensä kuulua siitä suvaitsematomuudesta ja siitä historiallisesta kiusasta (esim. 70-80 luku), mikä on vielä käsittelemättä ja kokonaan selvittämättä liikkeen sisällä.
Lestadiolaisia 18:a lajia
34
2354
Vastaukset
- Cici
"Miksi vain ja vain VL -porukka olisi oikeassa ja kaikki muut joutuu sinne "kuumaan paikkaan"?"
on kaikkein röyhkein.selvitetään hieman. Siis ne ovat eronneet keskenäänkin, jotka meistä ovat lähteneet. Eli meistä itsestään, ei ole noin paljon lähtenyt. Hajaannuksia oli jo alkuseurakunnassakin.
Vertauksen vuoksi, monessako eriporukassa luterilaisuus on maassamme? veikkaan, että 18 menee rikki?
Tai joku suuntaus, moneenko eri suuntaukseen sieltä menee ihmisiä? Lasketaanko, jokainen ihminen tai muutaman hengen porukka, sitten eri osiin hajoamiseksi?- Ateisti
weha kirjoitti:
selvitetään hieman. Siis ne ovat eronneet keskenäänkin, jotka meistä ovat lähteneet. Eli meistä itsestään, ei ole noin paljon lähtenyt. Hajaannuksia oli jo alkuseurakunnassakin.
Vertauksen vuoksi, monessako eriporukassa luterilaisuus on maassamme? veikkaan, että 18 menee rikki?
Tai joku suuntaus, moneenko eri suuntaukseen sieltä menee ihmisiä? Lasketaanko, jokainen ihminen tai muutaman hengen porukka, sitten eri osiin hajoamiseksi?Kuka vaan teistäkin voi vielä alkaa Ateistiksi sillä se ei ole koskaan myöhäistä.
Ateistina löydätte onnellisuuden nopeasti sillä ihmiset unohtavat virheenne heitä kohtaan nopeasti varsinkin kun huomaavat teidän muuttuneen hyväksi ihmiseksi. - se,
Ateisti kirjoitti:
Kuka vaan teistäkin voi vielä alkaa Ateistiksi sillä se ei ole koskaan myöhäistä.
Ateistina löydätte onnellisuuden nopeasti sillä ihmiset unohtavat virheenne heitä kohtaan nopeasti varsinkin kun huomaavat teidän muuttuneen hyväksi ihmiseksi.seitsemän seurakunnan oppi. Joka kertoo siitä, että ne muut, ulkopuolella oikea oppisten haluavat, että heitä nimitettäis samalla nimellä.
Eikö ole samanlaista. Että VL:iltä yritetään nyt saada samaa asiaa. Siis tunnustusta, että muutkin pääsee taivaaseen kuin Raamtun mukaan uskovat?
Ei niin. Vaan Jumlaan valtakuntaan vie tie parannuksen kautta. - Klo 7.21
se, kirjoitti:
seitsemän seurakunnan oppi. Joka kertoo siitä, että ne muut, ulkopuolella oikea oppisten haluavat, että heitä nimitettäis samalla nimellä.
Eikö ole samanlaista. Että VL:iltä yritetään nyt saada samaa asiaa. Siis tunnustusta, että muutkin pääsee taivaaseen kuin Raamtun mukaan uskovat?
Ei niin. Vaan Jumlaan valtakuntaan vie tie parannuksen kautta."Eikö ole samanlaista. Että VL:iltä yritetään nyt saada samaa asiaa. Siis tunnustusta, että muutkin pääsee taivaaseen kuin Raamtun mukaan uskovat?"
Jeesukseen sydämessään uskovat pääsevät taivaaseen. Näin Raamattu lupaa. Itseään korottavista ja muita halveksivista vanhoillislestadiolaisista en ole ollenkaan varma. On yksinomaan Jumalan kädessä, miten Hän aikanaan toimii omaa sanaansa vastaan taistelevien vanhoillislestadiolaisten kanssa.
- sirkka
Lehtiotsikko: Seuroja ja eriseuroja
Pekka Mikkola
Lea Remes, grafiikka
(Seuraavassa muutamia siteerauksia)
"...Lestadiolaisuus on Pohjoismaiden suurin herätysliike- ja samalla pahimmin hajaannuksista kärsinyt. Lestadiolaisuuteen perehtynyt Helsingin yliopiston kirkkohistorian professori Jouko Talonen laski koko maailman lestadiolaissuuntien määrän yhteen ja sai hienojakoisessa ryhmittelyssä tuloksen 18. Repiviä hajaannuksia on koettu Suomen ohella Ruotsissa, Pohjois-Norjassa ja Pohjois- Amerikassa."
(Väliotsikko) "Kuohuva 1970- luku"
"...Samalla vuosikymmenellä vanhoillislestadiolaisuudessa elettiin vaikeita aikoja. Liikkeen päälinjan edustajien mukaan toimintaa jäytivät toisaalta "kuiva ja tuomitseva henki", toisaalta "hempeä henki, liiallinen pehmeys syntejä kohtaan. Julkista kohua aiheuttivat hoitokokoukset, joissa käsiteltiin paikallisten rauhanyhdistysten sisäisiä kysymyksiä yömyöhään. Kokouksista tehtiin kanteluja arkkipiispalle asti.
"Kuivan ja tuomitsevan" linjan edustajiksi on nimetty niin sanottu kososlaisuus, liikkeen sisällä pitkään itänyt suuntaus.
"Jumalan seurakuntaa ei nähty yhtenä, vaan jotkut käsittivät muodostavansa sen ydinjoukon. Tämä vaikeutti työtä ja toi vaaroja myös hoitotilanteisiin", kuvasi tilannetta Rauhanyhdistysten keskusyhdistyksen SRK:n pääsihteeri Voitto Savela vuosia myöhemmin."
(Väliotsikko) "Jännitteiden aiheita"
"...Tällä hetkellä Talonen ei näe lestadiolaisessa herätysliikkeessä välittömiä aineksia uusiin hajaannuksiin. Jännitteitä voi kuitenkin olla latautumassa:
"Esimerkiksi vanhoillislestadiolaisuudessa on esiintynyt ääniä 1970- luvun hoitokokousten ongelmatilanteiden anteeksipyytämisestä. Tämä on herkkä asia, sillä se nostaa esille vaikean teologisen ongelman siitä, oliko liikettä 1970- luvulla johtamassa Pyhä Henki vai jokin muu henki?"..."- vanha vaimo
Tämänpäiväisessä alueemme lehdessä oli tuo artikkeli.
Loppuosaa lukiessani heräsi kysymys, onko tällä palstalla usein esillä olevat hoitokokouskeskustelut olleet syynä tuohon viimeiseen kommenttiin.
Jos näin on, niin jotain hyötyä on siis tämän palstan keskusteluista kuitenkin. Juuri tuossa mainittu mielenkiintoinen teologinen ongelma on minunkin nähdäkseni syy SRK:n vastentahtoisuuteen väärinkäytösten anteeksipyynnössä.
Jos SRK pyytäisi anteeksi "hoitotoimiaan", niin miten se voisi sen tehdä myöntämättä samalla, ettei Pyhä Henki ollut ohjaamassa sen toimintaa tuolloin?
Vastaus: ei mitenkään.
Siksi SRK ei tule pyytämään anteeksi omaa väärää toimintaansa ja samalla se osoittaa todeksi sen, että Pyhä Henki, joka on Totuuden Henki, ei ole SRK:ssa istuvien ihmisten sydämissä edelleenkään, eikä ollut tuolloin -70-luvulla. - näitä
lehtijuttujakin alkaa tulla, niin olisi toivottavaa että kaikki vl:ien taholta vääryyttä kokeneet alkaisivat kirjotella myös lehtien mielipidepalstoille omista kokemuksistaan.
Pahan on saatava palkkansa. - paljon pahempi,
vanha vaimo kirjoitti:
Tämänpäiväisessä alueemme lehdessä oli tuo artikkeli.
Loppuosaa lukiessani heräsi kysymys, onko tällä palstalla usein esillä olevat hoitokokouskeskustelut olleet syynä tuohon viimeiseen kommenttiin.
Jos näin on, niin jotain hyötyä on siis tämän palstan keskusteluista kuitenkin. Juuri tuossa mainittu mielenkiintoinen teologinen ongelma on minunkin nähdäkseni syy SRK:n vastentahtoisuuteen väärinkäytösten anteeksipyynnössä.
Jos SRK pyytäisi anteeksi "hoitotoimiaan", niin miten se voisi sen tehdä myöntämättä samalla, ettei Pyhä Henki ollut ohjaamassa sen toimintaa tuolloin?
Vastaus: ei mitenkään.
Siksi SRK ei tule pyytämään anteeksi omaa väärää toimintaansa ja samalla se osoittaa todeksi sen, että Pyhä Henki, joka on Totuuden Henki, ei ole SRK:ssa istuvien ihmisten sydämissä edelleenkään, eikä ollut tuolloin -70-luvulla.ei se koske pelkästään SRK:ta. Jos myönnetään, että luovuttiin Pyhästä Hengestä, niin ketkä kaikki luopuivat? Ja ketkä säilyivät oikeassa uskossa? Selvät rajat olisi pitänyt vetää silloin, niin että väärään henkeen menneet olisivat voineet tehdä parannuksen. Näin ei tapahtunut. Siinä jäätiin tunkion päältä uskomaan. Jos sitä sotkua ruvetaan selvittämään, siinä on vaarassa mennä koko liike sekaisin.
- vanha vaimo
paljon pahempi, kirjoitti:
ei se koske pelkästään SRK:ta. Jos myönnetään, että luovuttiin Pyhästä Hengestä, niin ketkä kaikki luopuivat? Ja ketkä säilyivät oikeassa uskossa? Selvät rajat olisi pitänyt vetää silloin, niin että väärään henkeen menneet olisivat voineet tehdä parannuksen. Näin ei tapahtunut. Siinä jäätiin tunkion päältä uskomaan. Jos sitä sotkua ruvetaan selvittämään, siinä on vaarassa mennä koko liike sekaisin.
Tuo kysymyshän todella koskee jokaista tuolloin elossa ollutta aikuista vl-ihmistä. Jos hiljaa sivussa hyväksyi SRK:n rajut "hoitotoimet", niin todella oli osallinen siinä.
Tuo SRK:n anteeksipyyntö todella aiheuttaisi koko vl-liikkeen syvän myllerryksen ja sitä kai johtomiehet pelkäävätkin - aiheesta.
Mitä silloin jäisi jäljelle vl-liikkeestä? Vain vähän niitä, jotka oikeasti uskovat. - En kerro
paljon pahempi, kirjoitti:
ei se koske pelkästään SRK:ta. Jos myönnetään, että luovuttiin Pyhästä Hengestä, niin ketkä kaikki luopuivat? Ja ketkä säilyivät oikeassa uskossa? Selvät rajat olisi pitänyt vetää silloin, niin että väärään henkeen menneet olisivat voineet tehdä parannuksen. Näin ei tapahtunut. Siinä jäätiin tunkion päältä uskomaan. Jos sitä sotkua ruvetaan selvittämään, siinä on vaarassa mennä koko liike sekaisin.
Ongelma koskee koko lestadiolaisuutta. Samat pinnan alla kytevät jännitteet vaivaat niitä kaikkia. Jokainen katsoo hajaannuksissa valinneensa sen oikean linjan ja muuiden olevan väärässä jne
- bbb
En kerro kirjoitti:
Ongelma koskee koko lestadiolaisuutta. Samat pinnan alla kytevät jännitteet vaivaat niitä kaikkia. Jokainen katsoo hajaannuksissa valinneensa sen oikean linjan ja muuiden olevan väärässä jne
palata puhtaasti raamattuun perustuvaan kristinuskoon. Jokainen sydämessään Kristukseen uskova pelastuu, kuului sitten mihin ryhmään tahansa. Eri suuntaukset ovat vain koteja, joissa sama asia ilmaistaan kullekin läheisimmällä "kielellä".
- aaa
bbb kirjoitti:
palata puhtaasti raamattuun perustuvaan kristinuskoon. Jokainen sydämessään Kristukseen uskova pelastuu, kuului sitten mihin ryhmään tahansa. Eri suuntaukset ovat vain koteja, joissa sama asia ilmaistaan kullekin läheisimmällä "kielellä".
jukuripäiset johtajat eivät kuule suostu tuollaiseen raamatulliseen ehdotukseen. He vetävät mieluummin omaa harhaoppikivirekeään.
- Juuso
Eri hajaannuksia on ollut kautta aikojen yli 20. 18 ei pidä paikkaansa.
- STT:n uutiset
Määrä on suurempikin, jos otamme mukaan kaikki pikkulohkeamat. Osa näistä ryhmistä on kuollut ajat sitten. Tässä tämänhetkinen TOP TWENTY
1. Vanhoillisuus
1.a. Vanhoillisuuden pääsuunta: SRK, LLC, SFC, LLC of Togo etc.
1.b. Pappislinja (Laestadius-seura, liekö jo käytännön tasolla kuollut yhdistys?)
1.c. Sillanpääläisyys (SVR, kuihtumassa pois)
1.d. Töröläläisyys (yhteistyössä SVR:n kanssa)
1.e. Grace Apostle Lutheran (eronnut Töröläläisista, jonkinasteista yhteistyötä ALCA:n kanssa)
2. Esikoisuus
2.a (Esikoislestadiolaiset ry, förstfödda, Old Apostolic Lutheran Churc etc)
2.b. Leeviläisyys
2.c. Steniläisyys
2.d. Niskalaisuus (USA)
3. Rauhansanalaisuus (Rauhan Sana, tornedalsriktningen, Alta-rettningen, ALCA, etc)
5. Pollarilaisuus
5.a. Riitinmattilaisuus
5.b. Auneslaisuus
5.c. Davidilaisuus
5.d. Melviniläisyys
5.e. Ollanketolaisuus
6. Lyngenin suunta
6.a. liberaalit
6.b. konservatiivit
6.c. Ns. valkeat enkelit (eronneet konservatiiveista)
7. Uusheräys
7.a. Uusheräys ry
7.b. Kontiolaiset (onko toimintaa enää?)- Hynde
VL
1
Leskisläisyys 1950 l.
=Laestadianska missionförbundet Ruotsissa ja Hans Nilssenin suunta Norjassa.
Pitäisi olla toiminnassa
Pol
5
Koskelan ryhmä, 1930 l. -hävinnyt
Lyngen
6
Egil Gundersenin ryhmä (1998-) Onkohan säilynyt?
UH
7
Peuralaiset, 1960, hävinnyt
( kontiolaiset=kolkuttaja 1953-1960)),
Muita lestadiolaisuuden liepeillä esiintyneitä hurmosliikkeitä: narvalaisuus, ansamaalaisuus, korpelalaisuus, heiskaslaisuus
Erikseen seuroja ovat myös pitäneet.
Kososlaiset 1960 luvulla.
Haalilaiset 1880-90 luvulla. - likainen torvi
Hynde kirjoitti:
VL
1
Leskisläisyys 1950 l.
=Laestadianska missionförbundet Ruotsissa ja Hans Nilssenin suunta Norjassa.
Pitäisi olla toiminnassa
Pol
5
Koskelan ryhmä, 1930 l. -hävinnyt
Lyngen
6
Egil Gundersenin ryhmä (1998-) Onkohan säilynyt?
UH
7
Peuralaiset, 1960, hävinnyt
( kontiolaiset=kolkuttaja 1953-1960)),
Muita lestadiolaisuuden liepeillä esiintyneitä hurmosliikkeitä: narvalaisuus, ansamaalaisuus, korpelalaisuus, heiskaslaisuus
Erikseen seuroja ovat myös pitäneet.
Kososlaiset 1960 luvulla.
Haalilaiset 1880-90 luvulla.lisäksi on kait joku venäläinen ryhmä joka irronnut vl:sta 1990-luvulla("naisprofeetan" seuraajat).
ja yli-iin suunta
niinikään 1990-luvulla irroonut vl:sta
lisäksi varsinainen-kososlaisuus 30-luvulla melkein oli irrallaan muista vl:sta jonkin aikaa, mutta sovinto tehtiin itse Kososen toimesta hänen sairasvuoteellaan. Jotkut Kososen seuraajat pitivät tallella Kososen oppia ja henkeä. Siksi syntyi "kososlaisuus"-niminen hyvin pieni ryhmä 1960-luvulla. Kososen oppi vaikutti vielä sillanpääläisyydenkin syntymisessä.
Lisäksi takkislaisuus, joka oli esikoislestadiolaisuuden alkutynkä, irtosi muista lestadiolaisista amerikassa 1980-luvulla. Myöhemmin sulautuivat muihin esikoislestadiolaisiin, joten ei ollut enää itsenäinen ryhmä sen jälkeen.
Lisäksi suomen helluntailaisuuden voisi jossakin mielessä katsoa irronneen kumpulalaisuudesta. - likainen torvi
likainen torvi kirjoitti:
lisäksi on kait joku venäläinen ryhmä joka irronnut vl:sta 1990-luvulla("naisprofeetan" seuraajat).
ja yli-iin suunta
niinikään 1990-luvulla irroonut vl:sta
lisäksi varsinainen-kososlaisuus 30-luvulla melkein oli irrallaan muista vl:sta jonkin aikaa, mutta sovinto tehtiin itse Kososen toimesta hänen sairasvuoteellaan. Jotkut Kososen seuraajat pitivät tallella Kososen oppia ja henkeä. Siksi syntyi "kososlaisuus"-niminen hyvin pieni ryhmä 1960-luvulla. Kososen oppi vaikutti vielä sillanpääläisyydenkin syntymisessä.
Lisäksi takkislaisuus, joka oli esikoislestadiolaisuuden alkutynkä, irtosi muista lestadiolaisista amerikassa 1980-luvulla. Myöhemmin sulautuivat muihin esikoislestadiolaisiin, joten ei ollut enää itsenäinen ryhmä sen jälkeen.
Lisäksi suomen helluntailaisuuden voisi jossakin mielessä katsoa irronneen kumpulalaisuudesta.lisäksi:
Huttulan-Hyryn-Paakon-suunta irtosi lestadiolaisuudesta lapin rajoilla 1980-luvulla.
Narvalaisuutta oli kolmea eri ryhmää(joista yhtä ei vielä mainittu edellä olleissa viesteissä)
Narvalaisuuden haarat:
1. Lindströmiläisyys(narvalaisuuden kahtiajakautumisessa syntynyt.)
2. Kumpulalaisuus(narvalaisuuden kahtiajakautumisessa syntynyt.)
3.Heiskaslaisuus irtosi jommasta kummasta edellisestä, mutta en muista kummasta. Heiskaslaisuus sulautui suurelta osin skutnappilaisuuteen. - likainen torvi
likainen torvi kirjoitti:
lisäksi:
Huttulan-Hyryn-Paakon-suunta irtosi lestadiolaisuudesta lapin rajoilla 1980-luvulla.
Narvalaisuutta oli kolmea eri ryhmää(joista yhtä ei vielä mainittu edellä olleissa viesteissä)
Narvalaisuuden haarat:
1. Lindströmiläisyys(narvalaisuuden kahtiajakautumisessa syntynyt.)
2. Kumpulalaisuus(narvalaisuuden kahtiajakautumisessa syntynyt.)
3.Heiskaslaisuus irtosi jommasta kummasta edellisestä, mutta en muista kummasta. Heiskaslaisuus sulautui suurelta osin skutnappilaisuuteen.vielä lisäksi:
Kautokeinon kahakan suorittaja voisi lukea jonkinlaiseksi irronneeksi lahkoksi. Väitetään että he olisivat suunnitelleet jopa laestadiuksen surmaamista.
Lisäksi täytyy muistaa simppalalaisuus.
Muistaaksen ansamaalaiset liittyivät suurelta osin takaisin vl:siin. - örkki
likainen torvi kirjoitti:
vielä lisäksi:
Kautokeinon kahakan suorittaja voisi lukea jonkinlaiseksi irronneeksi lahkoksi. Väitetään että he olisivat suunnitelleet jopa laestadiuksen surmaamista.
Lisäksi täytyy muistaa simppalalaisuus.
Muistaaksen ansamaalaiset liittyivät suurelta osin takaisin vl:siin.se mikä puuttuu vielä,
on hepokosken sivuilla mainittu lamppalaisuus
Myöskään sitä ruotsalaista haaraa ei vielä olla mainittu, joka irtosi vl:sta v. 1960 tienoilla. - yöperhonen9
likainen torvi kirjoitti:
lisäksi:
Huttulan-Hyryn-Paakon-suunta irtosi lestadiolaisuudesta lapin rajoilla 1980-luvulla.
Narvalaisuutta oli kolmea eri ryhmää(joista yhtä ei vielä mainittu edellä olleissa viesteissä)
Narvalaisuuden haarat:
1. Lindströmiläisyys(narvalaisuuden kahtiajakautumisessa syntynyt.)
2. Kumpulalaisuus(narvalaisuuden kahtiajakautumisessa syntynyt.)
3.Heiskaslaisuus irtosi jommasta kummasta edellisestä, mutta en muista kummasta. Heiskaslaisuus sulautui suurelta osin skutnappilaisuuteen.Huttula-hyry-paakko-ryhmä erkaantui 1860-luvulla
- Seurataan tilanteen kehitty...
Pitäisin pienenä ihmeenä, jos joku uskaltaisi selvittää menneet ja pyytää mahdollisia virheitä anteeksi. Ei missään ole sellaista tapaa.
Vai onko joku kuullut jostakin taistolaiskommunistista, joka on julkisesti myöntänyt olleensa väärässä?
Rinnastus ei onnu, koska ongelma ei ole teologinen vaan pohjautuu ihmisen ylpeyteen. Ihmisen luonto kun on samanlainen joka paikassa ja sillä ei ole taipumusta muutokseen. - ei kai sentään
"Juuri julkaistu"???
- Lantonpertti
Kaikissa SUOMEN herätysliikkeissä on sama ongelma onne sitten kirkollisia tai vapaita suuntia niin EVANKELIUMIN totteleminen eli anteeksi pyytäminen ja antaminen on vaikeata....
Vaikka sen takana on iankaikinen elämä. - Tare
Jos on sydämen kristitty ja Jumala on rakkaampi kuin maailma, silloin voi pyytää anteeksi mitä vain eikä ylpeys nouse esteeksi.
- Näinhän son
SRK-lestadiolaisuus on sitä aitoa ja alkuperäistä lestadiolaisuutta. Muut suunnat ovat enemmän tai vähemmän harhateillä.
- 5-2
""SRK-lestadiolaisuus on sitä aitoa ja alkuperäistä lestadiolaisuutta. Muut suunnat ovat enemmän tai vähemmän harhateillä. ""
Kumma juttu, että muut suunnat ovat lähempänä alkuperäistä lestadiolaisuutta kuin SRK-lestadiolaisuus, joka suuntaa jatkuvasti pois alkuperäisestä lestadiolaisuudesta mm. rajoittamalla synninpäästöä vain suullisen sanoman kautta. - Kristitty
Alkuperäinen jako tapahtui Ruotsissa länsiläisiin eli esikoisiin ja itäläisiin eli vanhoillisiin.
Esikoisista on eronnut vain pieniä irrallisia ryhmiä, kuten leeviläiset , jotka edelleen hajonneet steeniläisiin ja niskaslaisiin
.
Muitten ryhmien muotoutuminen perustuu enemmän tai vähemmän vanhoillislestadiolaisuuteen.
Ehkä siksi siellä joudutaan pitämään kovaa seurakuntakuria, jonka ilmentymiä on mm. hoitokokoukset ja yksin oikeassa olemisen korostus.
Historiaakin täytyy hieman muokata ja jos valhetta toistetaan tarpeeksi usein se muuttuu totuudeksi ( ihmisten keskuudessa ).- Hajaannuksista
Tässä on aika havainnollinen kaavakuva, sekä Suomen että Amerikana ryhmittymistä
http://freepathways.wordpress.com/2012/08/21/keskinainen-rakkaus/
- Kristitty
Lisäystä vielä edelliseen:
Toista sataa vuotta sitten itäläiset leli ns.vanhoilliset lähtivät omille teilleen riitauduttuaan. Sittemmin näistä itäläisistä on eronnut erikokoisia ryhmittymiä suurimpina ns.pikkuesikoiset.
Länsiläisyydessä ei ole mitään varsinaisiahajaantumisia tapahtunut joitakin pieniä yksittäisten henkilöiden kuppikuntia lukuunottamatta, jotka ovat itse lähteneet, ei heitä ole tarvinnut erottaa.
Esimerkkinä ns.leeviläisyys,. Steeniläisyys ja niskalaisuus Amerikassa on sitten heistä edelleen eronnuy, ei esikoisuudesta. Nämä ovat muutaman hengenpieniä ryhmiä. Leeviläisten ero olil liki huomaamaton tapahtuma, ei se millään tavoin koskettanut valtaosaa länsiläisiä eli esikoisia.
Mainittua takkislaisuutta, joka sittemmin on liittynyt esikoisiin, ei ole ollutkaan vaan Takkinen on aina ollut esikoisten saarnaaja ja Amerikassa lähetettynä. Ei hän ole mitään omaa ryhmää perustanut.
Miksi länsiläisyys on pysynyt yhtenäisenä?
Esikoiset ovat pitäytyneet Raamatun ilmoitukseen, mitään uusia ilmoituksia ei ole tarvittu.
LLL:n ja Lutherin opetukset ovat riittäneet, niihin ei ole tarvittu mitään uusia lisäyksiä. On uskottu , että heidän ymmärryksensä Raamatusta on oikeaa, siksi esikoisten seuroissa luetaan heidän saarnojaan.
Siksi myöskään ei tarvita erottamisia tai muita hengellisiä uhkauksia armon poisottamisesta jos ei ole saarnaajille kuuliainen.
Lestadiolaisuuden sirpaloitumisesta puhuttaessa niihin ei pidä sekoittaa länsiläisyyttä eli esikoisuutta.
Miksi länsil
Isyys - Kristitty
Joidenkin tietojen mukaan lestadiolaissuuntauksia olisi 26:
Länsiläiset ja
Itäläiset, jotka siis hajonneet 25 eri joukkoon. - Siellä käynyt
Tiesittekö että USAssa vanhoilliset on vähemmistönä.
- Lasta saa piiskata
Lestadiolaisuus siis noudattaa Sanaa. "Lisääntykää ja täyttäkää maa". Kun aikaa kuluu tarpeeksi on lestadiolaislahkojen määrä yhtä suuri kuin maapallon asukasluku. Sitten on asiat hyvin, sitten!
- SRK:n laskeskelija
Lasta kylläkään ei saisi piiskata mutta voihan se olla että lestadiolaishaarojen ja ihmiskunnan lukumäärä tulee lähetymään toisiaan jonkinlaisena ajan funktiona. Mikä olisi sitten optimi, ehkä tuo haarojen määrä voisi olla huomattavastikin pienempi kuin syntisten määrä, mikähän olisi hyvä?
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti26316894Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist235434- 1152573
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar152051Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3361758Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?111992- 59952
Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto31872Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?44869