Vl:lle, piispat erotettava?

Nikomedia

Lukekaa mitä kristillinen kirkko on opettanut suhtautumisessa harhaopettajiin. Kirkko on joutunut miettimään asioita ennenkin, on koeteltu miten kirkkokuria sovelletaan.

”Missä synti ei ole julkinen emme voi erottaa ketään seurakunnasta, muuten voimme helposti nyhtää nisuja lusteen mukana”

Origenes: (Nielsen Gummerus: Kristillisen kirkon historia s. 193)


”Kirkkoisä Augustinus puhuukin sangen sattuvasti sanoessaan Wincentiukselle: Palvelkoot kuninkaat Kristusta, laatimalla lakeja Kristuksen hyväksi. Ja samoin hän sanoo Parmeniolle: Älköön rangaistuksen ankaruus nukkuko, kun rikos on tullut tunnetuksi ja se jokaisesta näyttää tuomittavalta. Synnin pitää, sanoo hän, ensin olla tunnettu ja julkinen; ei saa rangaistusta jouduttaa, ennen kuin on kaikki asianhaarat saatu tarkoin selville. Joskus luullaan harhaopiksi sellaistakin, joka oikein Jumalan sanan mukaan tutkittuna on puhdasta totuutta.”

Luther: Huonepostilla s. 211 (v. 1554)

Mitä suurempi on esimies, erityisestikin kirkollinen, sitä vähemmän hänen vikojaan tulee sietää, vaan ne on mitä kiivaimmin osoitettava vääriksi. Sillä ei sovi Jumalan sanan olla sidottu henkilön tähden eikä se saa tuntea mitään henkilöön katsomista.

Vastine Latomukselle s. 261

”Me emme siis salli hänen sanaansa loukattavan ainoaltakaan kohdalta. Uskonopista kysymyksen ollen me emme saa arvostella mitään pieneksi ja vähäiseksi, niin että meidän pitäisi tai että me voisimme sen heittää sikseen. Syntien anteeksiantamus näet kuuluu uskossa ja elämänvaelluksessa heikoille, niille, jotka tunnustavat syntinsä ja anovat päästöä, mutta ei oppia hämmentäville, he kun eivät tunnusta harhaansa ja syntiänsä, vaan vihamielessä puolustautuen väittävät sitä totuudeksi ja vanhurskaudeksi. Menettelyllään he saavat aikaan sen, että kadotamme syntien anteeksiantamuksen, kun väärentävät ja kieltävät sen sanan, joka julistaa syntien anteeksiantamusta ja tuo sen mukanaan. Tulkoot siis ensin kanssamme yksimielisiksi Kristuksessa, toisin sanoen, tunnustakoot syntinsä ja korjatkoot harhansa; jos meiltä silloin uupuu sävyisyyden henkeä, he voivat aiheellisesti meitä syyttää!”

Luther: Galatalaiskirjeen selitys s. 663- 664 (v. 1535)


”Paavilaiset ovat siis häijyjä, hirveitä tyranneja, heitä kun ei koskaan saa kunnolliseen keskusteluun ja väittelyyn, ja kuitenkin he harjoittavat murhia ja väkivaltaa. Tutkinnon ja tuomion tulee edeltää rangaistusta. Se, joka tahtoo tutkia harhaoppia, ei saa perustaa tuomiotansa mihinkään muuhun kuin Raamattuun.”

Luther: Huonepostilla s. 211 (v. 1554)


”Harhaoppiseksi ei voida sanoa sitä, joka on tietämätön jostakin uskonkappaleesta. Harhaoppiseksi tulee sanoa sitä, joka tieten tahtoen jatkuvasti rikkoo jotakin uskonkappaletta vastaan sekä julistaa tuota samaa uskonkappaleen vastaista oppia.”

Luther: En minä kuole vaan elän s. 56


Sillä he laskevat toisen perustuksen, mutta nämä pysyvät perustuksella, se on Kristuksen uskossa, tulevat autuaiksi ja kutsutaan Jumalan pyhiksi, vaikka heissä onkin heiniä, olkia, puuta, joka on poltettava pois Pyhän Raamatun tulella, vaikkakin ilman autuuden menettämisen vaaraa, kuten pyhä Augustinus sanoo itsestänsä: Errare potero, haereticus non ero, se on: Voinen kyllä erehtyä, mutta kerettiläisiksi en tahdo tulla. Syy tähän on se; että kerettiläiset eivät ainoastaan erehdy, vaan eivät myöskään tahdo antaa ojentaa itseänsä, puolustavat erehdystänsä oikeana ja taistelevat huomaamaansa totuutta ja omaa omaatuntoansa vastaan.
Sellaisista sanoo p. Paavali Tit. 3:10 - 11 Eriseuraista ihmistä pakene, koska häntä on kerta taikka kahdesti neuvottu, tietäen että senkaltainen on käännetty pois, ja syntiä tekee autokatakritos, se tietää, joka vastahakoisena ja ehdoin tahdoin tahtoo tulla tuomituksi harhauksessansa. Mutta p. Augustinus tahtoo kernaasti tunnustaa harhauksensa ja antaa ojentaa itseänsä. Sentähden hän ei voinut olla mikään kerettiläinen vaikka hän erehtyi. Samoin tekevät kaikki muutkin pyhät ja heittävät mielellänsä heinänsä, olkensa, puunsa tuleen, jotta itse pysyisivät autuuden perustuksella. Niin olemme mekin tehneet ja teemme edelleenkin.”

Luther: Kirkolliskokouksista ja kirkosta. s 50 (v. 1539)


”Päätös on jo tehty, hän lausuu. Siten on käypä kaikkien, jotka eivät minussa pysy. Heidät raivataan pois, niin kuin ensi psalmissa sanotaankin: Sen tähden ei jumalattomat kestä tuomiota, eikä syntiset vanhurskasten seuraa. Ensiksi heidät eroitetaan niiden joukosta, jotka oikein saarnaavat ja uskovat, s. o. kokouksesta eli Jumalan seurakunnasta. Tämä on kristikunnan varsinainen tuomiovirta. Omin silmin voi havaita, etteivät oikeat saarnaajat ja väärät saarnaajat, oikeat kristityt ja väärät kristityt kärsi toisiaan, vaan erkaantuvat toisistaan, sillä sana ja oppi erottaa sydämet. Niin muodoin emme voi pitää yhteyttä paavin joukkueen, kasteenkertojain ja muiden lahkolaisten kanssa, eivätkä hekään meidän kanssamme, vaan pysymme erossa, niin kuin talvi ja kesä. He eivät pysy oikean joukon eikä sanan yhteydessä, vaan heitetään pois, niin että jokaiselle käy selväksi, kuinka huonot ja kelvottomat oksat he ovat.”

Luther: Viinipuu ja oksat s. 73- 74 (v. 1519)

7

263

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Nikomedia

      ”Sen tähden kutsutaan ehtoollista latinan kielellä communio eli yhteydeksi, sekä niitä, jotka eivät tahdo olla muiden kristittyin kaltaisia uskossa, opissa ja elämässä, excommunicati eli seurakunnasta suljetuiksi, koska ovat erilaiset opissa, mielessä ja elämässä, joita ei siis ole sallittava ollenkaan sen seurakunnan keskuudessa, jossa on yksi mieli, etteivät he seurakuntaa turmelisi ja tekisi sitä erimieliseksi. Se hyöty on pyhästä sakramentista, että Kristus sillä pitää vähän joukkonsa koossa.”

      Luther: Ahtisaarnoja s. 236

      Matt. 7:6
      ”Sentähden on, niinkuin Kristus tässä opettaa, taito se, että me, nähdessämme sellaista sikaa tahi koiraa, erotamme itsemme hänestä, niinkuin menettelemme lahkohenkiä kohtaan, joiden kanssa emme mitään yhteyttä pidä emmekä anna heille mitään sakramenttia emmekä evankeliumin lohdutusta, vaan ilmoitamme etteivät he Kristuksesta, meidän aarteestamme, saa mitään nauttia. Jos sen teemme, olemme kauniisti ottaneet heiltä helmet ja mitä pyhää on. Sillä ei kukaan ahne, moukka, haaveilija eikä lahkohenki ole, mikäli se minusta riippuu, saava evankeliumia ja Kristusta, ellei hän ensiksi kysy sitä minulta ja ole minun kanssani siihen nähden yhtä mieltä, niin että minä tahi jokainen oikea pappi siihen sanomme jaa. Sillä jokaisen, jolla on evankeliumi oikein, täytyy totisesti olla samaa mieltä meidän kanssamme ja olla yhtä meidän kanssamme, mikäli me edelläpäin olemme varmat siitä, että meillä on oikea evankeliumi ja helmet. Sentähden hänen ei totisesti pidä tallata meitä niinkuin herra Ahne eikä niinkuin lahkohenget meitä tuomita eikä niinkuin talonpojat kaupungeissa ja kylissä meitä halveksia, vaan pitää kunniassa hyvää sanaa ja kaikkia, jotka sitä saarnaavat ja mielellään kuulevat. Päinvastaisessa tapauksesa pidämme heitä sikoina ja koirina ja sanomme heille etteivät he meiltä mitään saa, mutta annamme sillä välin heidän kyllä lukea ja kuulla sanaa ja sanoa itseänsä evankelisiksi niin paljo kuin tahtovat, niinkuin minun täytyy tehdä muutamille ahneille ja kaupungeille. Sillä varma on, että se, joka halveksii saarnavirkaa, ei suuresti kunnioita evankeliumia. Koska he nyt tallaavat pappeja ja kirkkoherroja ja pitävät heitä niin niukasti, etteivät talonpojat niin pidä sikojansa, otamme mekin takaisin helmemme ja tahdomme nähdä, mitä heillä ilman meitä on oleva evankeliumista. Jos sinä osaat tallata Jumalan sanaa ja sen saarnaajia, osaa Hänkin vuorostansa tallata sinua.

      Kristus tahtoo siis sanoa: Nähdessänne että tahdotaan halveksia ja tallata teidän saarnaanne, älkää pitäkö mitään yhteyttä heidän kanssansa, vaan erottakaa itsenne heistä, niinkuin Hän sanookin: Joka ei seurakuntaa tottele, pidä häntä pakanana ja publikaanina Matt. 18:17. Sanottakoon siis heille etteivät ole kristittyjä, vaan kadotettuja pakanoita, ja ettei tahdota heille saarnata eikä jättää heille mitään osaa meidän hyvästämme, niinkuin Pietarikin sanoo Simon noidalle Ap. t. 8:20 - 21. Niin menettelen minä ja kaikki, jotka vakavasti saarnaavat, ettemme tee itseämme osallisiksi heidän syntiinsä. Sillä Jumala ei tahdo että teeskentelemme lahkokuntiemme kanssa, niinkuin heidän oppinsa olisi oikea, vaan meidän tulee pitää heitä vihollisinamme ja itseämme heistä erotettuina evankeliumin, kasteen, ehtoollisen ja kaiken puolesta, mitä he opettavat ja elävät. Meidän tulee siis sanoa omillemmekin että, jos he tahtovat olla evankeliumissa osalliset, he eivät saa meitä halveksia, vaan että heidän tulee osottaa hedelmäänsä siten, että heillä on täysi tosi ja pitävät ainakin sanaa ja sakramenttia kunniassa sekä nöyrästi asettavat elämänsä sen mukaan.”

      Luther: Herramme Jeesuksen Kristuksen vuorisaarnan selistys s. 284 (v. 1530- 1532)

    • sanoo!

      miksi siteeraat vain Lutheria.Tuinnetko lainkaan Raamattua?

      Luther-fanaattisus on sekoittanut nuppinne. Voi, voi, miten ihmistä voidaan harhauttaa. 1500-l on eri asia kuin 2000-l.

      Teidän touhujanne ihmettelisi eniten itse Luther.

      • Nikomedia

        Ei vieläkään mitään perusteluja, vain ylimielinen tokaisu, ei mitään tilalle, ei niin mitään. Toisten leimaaminen on helppo tapa ohittaa itse asia, mutta sillä ei ole annettu mitään vastausta itse ongelmaan. Luther sentään perusti käsityksensä selkeään sanaan. Sitä paitsi ihminen, synti, Jumala, Jumalan viha, käskyt eikä mikään Jumalan sanan kohta ole muuttunut. Oli nyt vuosiluku 1500 tai 2000, ei sillä tämän asian suhteen ole mitään merkitystä. Jumala katselee asioita ihan samoilla silmillä, mutta teiltä Jumala odottaa enemmän kun olette niin varmoja asiastanne, luulette olevanne ainoa jumalanvaltakunta ja otaksutte selviävänne ilman minkäänlaista tutustumista vanhan kirkon kokemiin ongelmiin ja ratkaisuihin. Sitä suurempi vastuu teillä on jos menettelette siitäkin huolimatta väärin.

        Mitään ole peruttu tai poistettu. Raamattu tässä on kirkkoisillä ollut keskeisellä sijalla, sitä tutkimalla on saatu nämä käsitykset ja kokemuksen koulussa sen lisäksi, toisin kuin teillä jotka olette vielä pujahtaneet kuin koira veräjästä.


      • 14+14

        Koska Luther on epäjumala vl:ille.

        Lutherin vihapuheet otetaan toedesta.Harhahtuneen Lutherin välillä ristiriitaistakin tekstiä on hyvä käyttää omien lahko-oppien tukena.

        Raamattu (Jumalan Sana) on siihen ilkeä kun se osoittaa ne vääräksi.


    • Luthersäätiöläiselle

      Oletteko sitä mieltä että juutalaiset on karkotettava Palestiinaan ja että heitä saa surmata? Luther oli tätä mieltä.

    • Palecausti on totta

      Joko olisi korkea aika vapauttaa palestiinalaiset khasaarijuutalaisten keskitysleireistä?

    • 878+323

      ### Joko olisi korkea aika vapauttaa palestiinalaiset khasaarijuutalaisten keskitysleireistä? ###

      Palestiinalaisille olisi hyvä antaa koko Iran asuttavaksi ja Gaza ja Länsiranta kokonaan Israelille.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      106
      4572
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3393
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2380
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      39
      1418
    5. Minulla on käsitys

      Ettet ole kovin se k s uaalinen ihminen.
      Ikävä
      36
      1343
    6. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      38
      1196
    7. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      14
      1102
    8. 159
      1026
    9. On varmaan turn off

      Mutta olen tosi kokematon.
      Ikävä
      27
      978
    10. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      944
    Aihe