Tulipalo

Hallilassa Männikönkadun varrella olevan kerrostalon ylimmän kerroksen asunnossa sammuteltiin äsken isoa tulipaloa. Hallilan koulun ohi menevästä kadusta (en muista nimeä) pieni pätkä oli suljettu. Asunnon ikkunan ympärys oli aivan musta, ja osa talon katosta ikkunan yläpuolella oli myös tuhoutunut. Ei satu moista joka päivä. Itse todistin viimeksi vastaavaa vuonna 1998 samoihin aikoihin toukokuuta kuin nytkin, Hervannassa Mekaniikanpolku 20:ssä
13997
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

oliko t.palo siinä opiskelijoiden talossa vai seuraavassa, jossa asuu tuttujakin, ryyppy-reiska ja akkansa.

Äänestä
  • Lasten tupakansytytinleikeistä oli palo Aamulehden mukaan alkanut.

    Havumetsänkatu se suljettu katu todellakin oli. Talo on Havumetsänkadun ja Männikönkadun kulmassa, koulun pihasta katsottuna Männikönkadun oikealla puolella. (toivottavasti tästä saa jotain selvää, talon osoitetta kun en osaa sanoa). Asunnon parveke on Männikönkadulle päin, ylin kerros, kauppaa lähempänä olevassa päädyssä. Parvekkeen tunnistaa mustasta väristä.

    Äänestä

  • Merkki-Erkki kirjoitti:

    Lasten tupakansytytinleikeistä oli palo Aamulehden mukaan alkanut.

    Havumetsänkatu se suljettu katu todellakin oli. Talo on Havumetsänkadun ja Männikönkadun kulmassa, koulun pihasta katsottuna Männikönkadun oikealla puolella. (toivottavasti tästä saa jotain selvää, talon osoitetta kun en osaa sanoa). Asunnon parveke on Männikönkadulle päin, ylin kerros, kauppaa lähempänä olevassa päädyssä. Parvekkeen tunnistaa mustasta väristä.

    muistelen talon olevan 5 (tai 8), on siinä nurkilla tullut asuttua. Ei ollut tuttavien asunto, toivottavasti ei vaatinut ihmishenkiä. Huoneistoja palaa aika usein, monikohan ei vielä tiedä, että kerrostalohuoneistokin palaa nopeasti. Kun palo syttyy, sanoisin että alle minuutissa syytä poistua, eikös jo 1-3 minuutin kuluttua pala koko huoneisto. Ihmiset aika paljon luulevat ettei kivitalo pala, mutta sisustahan on paperia ja puuta ja palaa iloisesti.

    Äänestä

  • mitä epäilin kirjoitti:

    asunnossa lukemani mukaan asui. Perheen isä oli yrittänyt sammuttaa paloa vedellä. Pelastautuivat siirtymällä parvekkeeltaan naapurin parvekkeelle. Kaikki olivat ilmeisesti kunnossa. Aamulehden mukaan olivat liekit lyöneet ikkunasta palokunnan saapuessa paikalle. Kun itse osuin sattumalta paikan päälle, palo oli jo suurelta osin sammutettu, ja paloautoja alkoi jo poistua paikalta. Savua ei enää tuossa vaiheessa näkynyt, eikä ilmassa ollut palaneen käryä, mutta jäljet näkyivät ja näkyvät edelleen.

    Kolmilapsinen perhe, viisi henkeä. Sattui sekaannus.

    Äänestä

  • Aika ikävä homma olin silloin pieni

    Äänestä

Siihen aikaan kun tammelassa oli puutaloja , silloin sai useinkin seurata kunnon savuja, silloin ku pohjolankatu- länsipäässä paloi se puurytö, siinä sitä riitti ihmettelemistä.
Ei pala tiili samalla tavoin kuin puu.

Äänestä
  • on se kyllä harmillista.

    Äänestä

jaa erkki, kaksi kuollutta asunnon asukkaat? mistä keksit noita juttujasi jotka ei pidä paikkaa

Äänestä

Tätä samaa itsekin mietin, että Erkin "tiedot" on taidettu vetää taikahatusta. Asunnon sijaintikin on vähän taidettu arpoa. Eikö tuo netissä päteminen vakavilla asioilla edes yhtään hävetä?

Äänestä
  • Näin pienenä huomautuksena että nuo "Merkki-Erkin" viestit on tulleet 2006, hän puhunee siis eri palosta kuin tämänpäiväisestä :) Itsekin erehdyin ensin.

    Äänestä

saman talon asukas kertoi aamulla, asunnossa asui mies ja nainen, jotka aikalailla nestemäisen "ravinnon" turvin eleli. mut onni ettei palo levinnyt muualle.

Äänestä

Siellä menehtyi Sirkku ja Paavo. Tunnen kummatkin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Merkki-Erkki kirjoitti:

Hallilassa Männikönkadun varrella olevan kerrostalon ylimmän kerroksen asunnossa sammuteltiin äsken isoa tulipaloa. Hallilan koulun ohi menevästä kadusta (en muista nimeä) pieni pätkä oli suljettu. Asunnon ikkunan ympärys oli aivan musta, ja osa talon katosta ikkunan yläpuolella oli myös tuhoutunut. Ei satu moista joka päivä. Itse todistin viimeksi vastaavaa vuonna 1998 samoihin aikoihin toukokuuta kuin nytkin, Hervannassa Mekaniikanpolku 20:ssä

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu