presidenttiä ja poliittinen peli kävi kuumimmillaan eduskunnassa. On lähes uskomatonta, että presidentin valintaa johti yksi ehdokkaista eli Urho Kaleva Kekkonen. Onko tarkistettu, että kun Kekkonen laski ääniä, että hän ei sujauttanut pöydälle ylimääräisiä lappuja omaksi edukseen? Miten voi yksi ehdokkaista johtaa äänten laskentaa? Miten?
Vuonna 1956 maassa
6
153
Vastaukset
- tarkistettu
että ääniä laskiessaan, Kekkonen itse ei olisi antanut itselleen sitä kuuluisaa ääntä, jolla voitti Fagerholmin 1956?
- pohdintaa
Voihan olla, että Kekkonen oli ottanut Solmu Mäkelältä muutaman yksityistunnin ennen vaaleja. Äänten laskennan yhteydessä hän Fagerholmin nimen kohdalla sanoi Kekkonen ja huomaamattomalla ranneliikkeellä vaihtoi omalla nimellään varustetun lappusen oikean sijaan. Kyllä oli ketku.
- onnistunut.
Kekkoselta, joten tekikö Kekkonen vuosisadan petoksen 1956? MITEN VOI OLLA SIIS MAHDOLLISTA, että YKSI PÄÄEHDOKKAISTA ON ÄÄNTENLASKIJANA? MITEN?
- pitänyt jäävätä
äänten laskennasta. Tuskin Väyrynen olisi 1988 päässyt ääntenlaskijaksi. Miksi Kekkonen ei jäävännyt itseään? Tapahtuiko siis ääntenlaskennassa vuosisadan petos?
- meni 1956
mutta tekikö Kekkonen petoksen? Antoi äänen itselleen?
http://fi.wikipedia.org/wiki/Suomen_presidentinvaali_1956 - demarit osasivat
lukea viiteentoista. Heh heh.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 14911191
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h1485413Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p424256Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv1323622Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska352684Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1191916Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?1041613Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3601586Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?821459Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚1311396