Mitä voi pyytää cd-romin tai nettisivujen teosta

opiskelen media-assistentiksi, suuntaudun enemmän www ja multimedia puolelle kuin graaffiselle. Itse asissa olen medialukiossa josta valmistuu media-assistentti ylioppilas

Nyt teen ensimmäistä kertaa oikeastaan kesätöitä alaani liittyen. Ajattelinkin kysäistä tietääkö joku minkälaista palkkaa opiskelija voi työstään esim cd-romin teosta pyytää. Asiakas toimittaa materiaalinen paperiversioina jonka sitten laitan koneelle ja muokkaan rommille sopivaksi.

Kannattaako töistä ylipäänsä pyytää joku könttäsumma vai tuntipalkka? mitähän ne vois olla. itse ajattelin että pyytäisin rommista noin 200 E käsitykseni mukaan siitä on tulossa melko laaja. Kertokaa mielipiteitänne ja jotain faktoja mitä yritys on yleensä valmis maksamaan ja tietenkin niin että se on sille vielä halvempaa kun ihan ammattilaisella teettäminen.
7860
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Kannattaa sopia könttäsumma ja myös EHDOTTOMASTI aikataulu, eli milloin kaikki materiaali on sinulle toimitettu ja milloin työn tulee olla valmis ja hyväksytty. Ja mahdollisuuksien mukaan vielä paperilla.

Kyllä tuo 200 euroa aika alhainen hintapyyntö on, varsinkin jos kaikki aineisto tuodaan paperilla. Jos paperiaineistoa on ihan julmetusti, niin se ei hetkessä ole koneella.

Tuplaa ainakin tuo hintapyyntösi, ellet uskalla pyytää 600 euroa.

Äänestä
  • tuolla hinnalla pääset kiinni vuonna 2012 enontekiön erakkokämpän lomaviikkoon 54 tai 67....
    tai vilnan huussivuoroon 23442-23.
    ONNEA!

    Äänestä

n. 8 euroa tunti on se mitä maksetaan alalla. Voi olla että opiskelijalle hieman vähemmän.

Äänestä
  • Kiitoksia asiallisista vastauksista voisin siis varmaankin pyytää 5-6e tunti tai sit jotain 400e koko hommasta.

    Tietenkin laadin aikataulun ja kaikki mustaa valkoiselle etenkin sovittu sisältö. Sen verran tunnen asiakasta että sillä on semmoinen tapa et projektit aina vaan kasvaa ja kasvaa ja minä en halua olla se joka raataa niska limassa siihen myös kaiken mitä ei ole etukäteen sovittu ja vielä suurinpiirtein ilmaseksi.

    Nyt vaan mietin vielä sitä että onko tuo tuntipalkka vai könttäsumma parempi... molemmissa puolesa. Pitänee keskustella asiakkaan kanssa. Toisaalta tuntipalkalla olisi turvattu se että jos jonkun takia joutuu tappelee 20h ylimääräistä niin sais siitäkin palkkaa eikä menis omaan piikkiin. Mutta kertokaa vielä mielipiteitä.

    Äänestä

  • Crab kirjoitti:

    Kiitoksia asiallisista vastauksista voisin siis varmaankin pyytää 5-6e tunti tai sit jotain 400e koko hommasta.

    Tietenkin laadin aikataulun ja kaikki mustaa valkoiselle etenkin sovittu sisältö. Sen verran tunnen asiakasta että sillä on semmoinen tapa et projektit aina vaan kasvaa ja kasvaa ja minä en halua olla se joka raataa niska limassa siihen myös kaiken mitä ei ole etukäteen sovittu ja vielä suurinpiirtein ilmaseksi.

    Nyt vaan mietin vielä sitä että onko tuo tuntipalkka vai könttäsumma parempi... molemmissa puolesa. Pitänee keskustella asiakkaan kanssa. Toisaalta tuntipalkalla olisi turvattu se että jos jonkun takia joutuu tappelee 20h ylimääräistä niin sais siitäkin palkkaa eikä menis omaan piikkiin. Mutta kertokaa vielä mielipiteitä.

    esimerkiksi seurattua monien firmojen veloitusta nettisivuista. Sivuista, jotka itse tekisin vaikka 10 tunnissa on veloitettu 400-500E.

    Eli kyllähän sitä ainakain 10E tunnissa pitää saada.

    Äänestä

Juuri tuollaiset opiskelijat/aloittelijat vievät ammattilaisilta duunit polkuhintaan. Kiitos.

Äänestä
  • Olipas asiallinen viesti. Tämä ketju on vanhentunut. Olen jo ratkaissut kysymyksen. Itsekin olet ollut varmasti joskus opiskelija ja tehnyt silloinkin töitä...

    Se on asiakkaan oma päätös haluaako tuotteensa ammattilaiselta vai opiskelijalta. Kukaan ei vie sinulta töitä kun vain osaat myydä itsesi asiakkaalle hyvin. Miksi juuri sinun tekemä tuote on parempi kuin opiskelijan ja miksi siitä kannattaa maksaa enemmän kuin alan opiskelijan työstä? Tuon vastauksen kun annat asiakkaalle hyvin perusteluin niin kukaan opiskelija ei vie työtäsi.

    T: media-assistenttiopiskelija

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Crab kirjoitti:

opiskelen media-assistentiksi, suuntaudun enemmän www ja multimedia puolelle kuin graaffiselle. Itse asissa olen medialukiossa josta valmistuu media-assistentti ylioppilas

Nyt teen ensimmäistä kertaa oikeastaan kesätöitä alaani liittyen. Ajattelinkin kysäistä tietääkö joku minkälaista palkkaa opiskelija voi työstään esim cd-romin teosta pyytää. Asiakas toimittaa materiaalinen paperiversioina jonka sitten laitan koneelle ja muokkaan rommille sopivaksi.

Kannattaako töistä ylipäänsä pyytää joku könttäsumma vai tuntipalkka? mitähän ne vois olla. itse ajattelin että pyytäisin rommista noin 200 E käsitykseni mukaan siitä on tulossa melko laaja. Kertokaa mielipiteitänne ja jotain faktoja mitä yritys on yleensä valmis maksamaan ja tietenkin niin että se on sille vielä halvempaa kun ihan ammattilaisella teettäminen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu