GALLUP Suomen asevelvollisuusjärjestelmästä

Minkälaista asevelvollisuusjärjestelmää SKP:n kannattajat pidätte Suomelle parhaana ratkaisuna ja minkä vuoksi?

Tämän päivän Etelä-Suomen Sanomissa oli mielestäni hyvä kirjoitus, jossa Suomen tämän hetkisen asevelvollisuusjärjestelmän todettiin olevan vanhentunut. Lisäksi tässä kirjoituksessa kerrottiin myös se, että suomalaisilla on Natosta liian vanhentunut käsitys.

Olisiko SKP:n kannattajien mielestä Suomen jo vihdoinkin aika uudistaa asevelvollisuusjärjestelmäänsä ja liittyä jopa sotilasliitto Naton jäseneksi?

Monille suomalaisilla Nato tuntuu olevan edelleenkin kylmän sodan aikainen sotilasliitto. Nyt kun Neuvostoliitto on jo kaatunut, niin suurvaltojen välinen kylmä sota on myös jo ohi. Lisäksi Varsovan liittoakaan ei enää ole, joten sen myötä Naton rooli maailmanpolitiikassa on erilainen kun Neuvostoliiton aikana.

Itse en välttämättä ole Suomen Nato-jäsenyyden kannalla, mutta olen ainakin sitä mieltä, että nykyinen asevelvollisuusjärjestelmä on todellakin täysin vanhentunut. Mielestäni Suomen olisi joka tapauksessa aika uudistaa asevelvollisuusjärjestelmäänsä, vaikka sotilasliitto Naton jäsenyys ei olisikaan ajankohtainen.

Tässä vielä tämä kyseinen artikkeli Suomen asevelvollisuusjärjestelmään ja Natoon liittyen.

http://www.ess.fi/webzine.jsp?main=21&category=138&dept=2

11

852

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tupajumi

      No lenin mainitsee aiheesta jotain "proletariaarisen vallankumousen sotilaallinen ohjelma":
      "Nykyään koko yhteiskunnallinen elämä on militarismin läpitunkemaa. Imperialismi on
      suurvaltojen ankaraa taistelua maailman jakamisesta ja uudelleen jakamisesta, — siksi se
      tulee kiertämättömästi johtamaan jatkuvaan militarisointiin kaikissa maissa, myöskin
      puolueettomissa ja pienissä maissa. Entä mitä proletaarinaiset tulevat tekemään tämän
      vastustamiseksi?? Yksinomaanko kiroamaan kaikenlaista sotaa ja kaikkea sotilaallista,
      yksinomaanko vain vaatimaan aseistariisuutumista? Sorretun luokan naiset, luokan, joka on
      todella vallankumouksellinen, eivät milloinkaan suostu sellaiseen häpeälliseen osaan. He
      sanovat pojilleen: ”Vartut kohta isoksi. Sinulle annetaan kivääri. Ota se ja opi hyvin
      sotataitoa. Tämä taito on proletaareille välttämätön — ei sitä varten, että ampuisit veljiäsi,
      muiden maiden työläisiä, niin kuin tehdään nykyisessä sodassa ja niin kuin sosialismin petturit
      kehottavat sinua tekemään, vaan sitä varten, että taistelisit oman maasi porvaristoa vastaan,
      tekisit lopun riistosta, kurjuudesta ja sodista, ei hurskaiden toivomusten avulla, vaan
      voittamalla porvariston ja riisumalla sen aseista”."

      Tiedä sitten mitä SKP on aiheesta mieltä ....

      • o.h.i.a.l

        ...perustikin aikansa suurimman asevelvollisuusarmeijan. hehehee...


    • seurata.

      Kymmenen entisen sosialistisen valtion tietä.Vapauduttuaan maailman pahimman imperialistivaltion miehityksestä,kaikki liittyivät heti Natoon.Me vasta kurkistelemme kaula pitkällä,mitä siellä Keski-Euroopassa tapahtuukaan.

    • CheGuevara

      nykyistä systeemiä parhaana

      • Kysyjä X

        ...armeijan?


      • tupajumi
        Kysyjä X kirjoitti:

        ...armeijan?

        Näin kerran kännisen solttupojan baarissa kelpaaks se ?


    • Res. Alik.

      Yleinen asevelvollisuus on demokratian turva.

    • SKP:n kannattajien mielipidettä asiasta. Mutta näin kommentoijien joukossa Kysyjä X:nkin, joten kerron myös mielipiteeni. Mielestäni nykykäytäntö on hyvä, mutta voitaisiin suhtautua ymmärtäväisemmin totaalikieltäytyjiin. Eikös heidän kantansa edusta humanismia parhaimmillaan?

      • Kysyjä X

        ...armeijasta voi kieltäytyä - ja siviilipalveluksestakin, jos työ yhteiskunnan hyväksi ei kiinnosta.

        Mutta olisiko hyvä, jos kaikki kieltäytyisivät armeijasta - ja myös siviilipalveluksesta?

        Kysyjä X


    • Wäinä

      Liittyminen Natoon merkitsee palkka-armeijaa.Missä laajuudessa,se sitten nähdään.

      En tunne alueellista maanpuolustyötä kuin nimeltä,siksi en osoittele.Mutta toiseksi pahimmassa tapauksessa saamme palkka-armeijan ja sen tueksi ruuti-ukkojen ja sotaleikeistä kiinnostuneiden pyssyuskovaisten suojeluskunnan.
      Kansalliskaarteja tässä vähiten kaivataan.

      Kai se on näistä vaihtoehdoista valittava tämän nykyisen pum-pelin jatkaminen.

      Että mikäkö se sitten olisi pahin vaihtoehto? Se,että maassa oleva armeija puhuisi jotain muuta kieltä.Sanottakoon tämä nyt vaikka palstan porvarien mieliksi.

      • Vihreät ovat esittäneet myös sellaisen vaihtoehdon, että suomen olisi jo vihdoinkin aika luopua tästä vanhentuneesta yleisestä asevelvollisuusjärjestelmästä. Lisäksi Vihreät olisivat luopumassa myös siviilipalveluksesta, joten täytyy sanoa että Vihreät ovat todellakin oikeudenmukaisia ja suvaitsevaisia, jotka ovat ymmärtäneet asevelvollisuuden vääryyden ja turhuuden.

        http://www.ess.fi/Article.jsp?article=94580&category=138&main=21&days=1&dept=2


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin Ilkka Kanerva kuoli?

      Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti
      Maailman menoa
      252
      16645
    2. Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."

      Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist
      Kotimaiset julkkisjuorut
      23
      5361
    3. Ilkka kanerva

      Ilkka Kanerva kuollut 74v
      Turku
      115
      2544
    4. Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."

      Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar
      Kotimaiset julkkisjuorut
      15
      2002
    5. Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä

      Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa
      Maailman menoa
      336
      1741
    6. Pikkaraiskan puhelut

      Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      111
      972
    7. Ilkka Kanerva on kuollut

      74-vuotiaana.
      Maailman menoa
      59
      936
    8. Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen

      Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto
      Maailman menoa
      28
      842
    9. Sofia Belorf ja Sonja Aiello

      Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      40
      840
    Aihe