Oletteko koskaan tulleet ajatelleeksi miksi ihminen sietää erilaisuutta niin huonosti? Vaikka emme olekaan toistemme klooneja, jollain tapaa pitäisi silti olla erottumatta toisista. Tänä päivänä korostetaan myös yksilöllisyyttä, mutta kuitenkin erilaisuus ei olekaan hyväksi. Vai olenko väärässä?
Olen joskus ajatellut, että se, mikä ei ole "tuttua", herättää pelkoa ja mitä pelkää, sitä karttaa. Silloin tunteet astuvat voimakkaasti kuvaan mukaan ja tehdään päätelmiä, jotka eivät pidä paikkansa tästä ryhmästä, josta ei tiedä mitään. En sitten tiedä, voidaanko lihavuutta pitää sellaisena erilaisuutena, joka vielä tänäkin päivänä voi olla joillekin ihmisille tuntematonta.
Jostain kumman syystä, lihavuus nostattaa toisissa ihmisissä voimakkaita tunteita. Tuskin sen takia, että tuttavapiirissä ei olisi ketään ylipainoista, niin yleistä lihavuus on. Mutta mikä sitten on se syy, jonka me olemme esim. tällä palstalla saaneet kokea oletettavasti joidenkin norm.painoisten taholta? Varmaahan ei ole edes se, että nämä "huonosti käyttäytyvät läskittelijät", ovat itse norm.painoisia. Voihan niitä omia aggressioita purkaa täällä mistä syystä tahansa, voi olla itsekin ylipainoinen. Ehkä se helpottaa omaa oloa, kun saa pahan mielensä purettua johonkin tuntematomaan. Tuleeko silloin ajatelleksi, että voi ihan oikeasti loukata toisia, vaikka tämä on "vain" keskustelupalsta?
Miten tällaiset ihmiset sitten suhtautuvat ihan "oikeaan" erilaisuuteen? Otetaan esimerkiksi vaikka älyllisesti kehitysvammaiset. Osaavatko ihmiset suhtautua sellaiseen erilaisuuteen ymmärryksellä? Olen vähän skeptinen sen suhteen, että em. erilaisuus olisi "tutunpaa". Kuinka moni täällä kirjoittajista tuntee yhtään kehitysvammaista? Mitä mieltä olette em. ihmisistä, jos olette olleet heidän kanssaan tekemisissä? Tulisiko teille mieleen heitellä heille alentavia kommenttejanne?
Entä sitten Suomeen tulleet eri kansallisuuksien ryhmät? Oletteko kiinnostuneita tutustumaan heihin ja oppimaan toisista kulttuureista jotain, mitä meillä ei ole? Tuomaan esille heille jotain meidän kultturistamme?
Ei erilaisuus ole uhka, vaan enemmäkin rikkaus, kun ihmisiä on erilaisia, vai mitä ajattelette? Voisiko ajatella, että erilaisuus onkin samanlaisuutta monessa suhteessa, kun vain uskaltaa tutustua ihmisiin? Epätäydellisyys olisikin täydellisyyttä, koska ihmisyyteen ei kuulu todellista täydellisyytä?
Olen joskus ajatellut, että se, mikä ei ole "tuttua", herättää pelkoa ja mitä pelkää, sitä karttaa. Silloin tunteet astuvat voimakkaasti kuvaan mukaan ja tehdään päätelmiä, jotka eivät pidä paikkansa tästä ryhmästä, josta ei tiedä mitään. En sitten tiedä, voidaanko lihavuutta pitää sellaisena erilaisuutena, joka vielä tänäkin päivänä voi olla joillekin ihmisille tuntematonta.
Jostain kumman syystä, lihavuus nostattaa toisissa ihmisissä voimakkaita tunteita. Tuskin sen takia, että tuttavapiirissä ei olisi ketään ylipainoista, niin yleistä lihavuus on. Mutta mikä sitten on se syy, jonka me olemme esim. tällä palstalla saaneet kokea oletettavasti joidenkin norm.painoisten taholta? Varmaahan ei ole edes se, että nämä "huonosti käyttäytyvät läskittelijät", ovat itse norm.painoisia. Voihan niitä omia aggressioita purkaa täällä mistä syystä tahansa, voi olla itsekin ylipainoinen. Ehkä se helpottaa omaa oloa, kun saa pahan mielensä purettua johonkin tuntematomaan. Tuleeko silloin ajatelleksi, että voi ihan oikeasti loukata toisia, vaikka tämä on "vain" keskustelupalsta?
Miten tällaiset ihmiset sitten suhtautuvat ihan "oikeaan" erilaisuuteen? Otetaan esimerkiksi vaikka älyllisesti kehitysvammaiset. Osaavatko ihmiset suhtautua sellaiseen erilaisuuteen ymmärryksellä? Olen vähän skeptinen sen suhteen, että em. erilaisuus olisi "tutunpaa". Kuinka moni täällä kirjoittajista tuntee yhtään kehitysvammaista? Mitä mieltä olette em. ihmisistä, jos olette olleet heidän kanssaan tekemisissä? Tulisiko teille mieleen heitellä heille alentavia kommenttejanne?
Entä sitten Suomeen tulleet eri kansallisuuksien ryhmät? Oletteko kiinnostuneita tutustumaan heihin ja oppimaan toisista kulttuureista jotain, mitä meillä ei ole? Tuomaan esille heille jotain meidän kultturistamme?
Ei erilaisuus ole uhka, vaan enemmäkin rikkaus, kun ihmisiä on erilaisia, vai mitä ajattelette? Voisiko ajatella, että erilaisuus onkin samanlaisuutta monessa suhteessa, kun vain uskaltaa tutustua ihmisiin? Epätäydellisyys olisikin täydellisyyttä, koska ihmisyyteen ei kuulu todellista täydellisyytä?
Vastaukset 13
Vanhimmat
vammaisuudelle tai rodulleen. Läskiys on laiskuutta, piittaamattomuutta ja niin henkistä kuin fyysistäkin velttoutta.
Kun annoit tuomion torven soida noin rankasti yleistäen. Tuskinpa sinulla on asiasta edes mitään henkilökohtaista kokemusta. Kaikilla asioilla on aina monta puolta, mikään ei ole noin mustavalkoista. Mutta elämä opettaa, eskoseni.
Olisiko edes yhden kerran mahdollista keskustella asioista ilman, että otetaan mukaan tämän "lihavuus on itse hankittua"? Kirjoitukseni koski yleisesti erilaisuutta, ei sitä onko se itse hankittu vai ei. Kukaanhan ei voi tosiasiassa tietää, miksi joku on lihava, ja siitä on tällä palstalla jo keskusteltu niin paljon, että VOISIMMEKO lähestyä asiaa toisesta aspektista edes tämän kerran?
Se kyllä on totta, että jokainen ne läskinsä itse hankkii, mutta aina siihen on se syykin olemassa miksi ne on "hankkinut" ja sepä ei aina olekaan niin yksinkertaista. Muutenkin on ihan turhaa yleistää siinäkin mielessä, että voi se muunlainenkin vammautuminen olla ihan omaa syytä, rattijuopumus, huumeet ym. Ihmisellä on monia heikkouksia, ei se syöminen ole ainoa.
Omalla kohdallani voin sanoa vain että olen niin vähän elämässäni kohdannut ns. erilaisuutta että pieni varauksellisuus on olemassa. Kai se jotenkin kuuluu ihmisluonteeseen sellainen pieni epäluuloisuus kaikkea vierasta kohtaan. Sen verran on kuitenkin jo elämänkokemusta karttunut että tiedän meidän kaikkien ihmisten olevan pohjimmiltaan samanlaisia, ulkokuoreen katsomatta. Ja se meidän pitäisikin toisista ihmisistä pystyä näkemään, se ihmisyys ja inhimillisyys ja samalla kuitenkin se ainutlaatuisuus jokaisen ihmisen kohdalla.
Ja kaikesta muustakin voi sanoa aivan samalla tavalla :) Myös laihuudelle ja normaalipainoisuudelle ihminen voi jotakin, niin yksinkertaista se on. Vai onko sekin vain laiskuutta, piittaamattomuutta ja henkistä ja fyysistä velttoutta? Laihakin voisi olla lihava, ellei olisi niin laiska ja veltto tai normaalipainoinen voisi olla laiha, niin ellei sitten olisi niin laiska ja veltto. Tunnen monta velttoa ja laiskaa normaalipainoista, laihaa ja lihavaa, että se siitä. Ja sitäpaitsi ihminen voisi tehdä tästä sotivasta ja piittaamattomasta maailmasta paljon paremman, NIIN ELLEI OLISI NIIN LAISKA JA VELTTO.
Ylläoleva viesti kuvasi juuri sitä, miksi monet suhtautuvat lihavuuteen eri tavalla kuin vaikka kehitysvammaisiin. Lihavuus mielletään asiaksi, joka on itseaiheutettua kun taas kehitysvamma mielletään asiaksi, jolle ei voi mitään.
lasten lihavuudesta?onko itse aiheutettua?
Eikö myös yleistäminen ole henkistä velttoutta, jossa ei edes yritetä nähdä asioiden eri puolia? Ei tarvitse vaivata päätään pohtimalla syitä ja seurauksia, sysätään vaan kaikki samaan muottiin.
Lasten lihavuuden on vanhemmat aiheuttaneet, ja varmaan teini-iässä viimeistään lapset kärsii siitä.
Itse asiassa myös itselleen voi aiheuttaa "kehitysvamman" eli taantua lapsen tasolle vaikean aivovamman seurauksena. Tällaisen vamman voi saada vaikkapa pahassa autokolarissa, jonka on aiheuttanut oma rattijuopumus. Ja nyt en missään nimessä halua syyllistää ketään vammaista, vaan halusin osoittaa, että jälleenkään asiat eivät ole yksioikoisia ja pelkän ulkonäön perusteella on turha tehdä tulkintoja tuntematta taustoja.
Syön just niinku kuuluukin, en herkuttele,en edes pidä makeasta, ja silti vuosikausia olen ollut pulska. Olen hyvässä kunnossa,käyn salilla 3-5kertaa viikossa,kuljen työmatkat kävellen,venyttelen ja jajajajjaaajajaja vaikka mitä, mutta silti olen pulska. Ei voi mittään. Kun ei lähe niin ei lähe, ei ole aina sanottua, että se on laiskuutta tai luonteen heikkoutta, se ei aina pidä paikkaansa-älä siis yleistä kiitos.
Tarkoitin, mitä ihmiset noin keskimäärin ajattelevat.
Suomi on vielä toistaiseksi hyvin homogeeninen maa. Täällä ei loppujen lopuksi ole kovin paljon ulkomaalaistaustaisia ja eritasoisesti kehitysvammaiset tai psyykkisesti vakavasti sairaat on pidetty aina viime vuosikymmeniin asti suljettujen ovien takana.
Erilaisuutta ei ole tarvinnut suvaita tai vihata, kun sitä ei varsinaisesti ole ollut olemassa. Moni on elänyt umpiossa, tyyliin "poissa silmistä, poissa mielestä".
Yhä enenevässä määrin kuitenkin tavallisenkin suomalaisen ihmisen tavanomaiseen elinympäristöön ilmestyy ihmisiä, jotka ovat erilaisia ja nyt näiden tavallisten ihmisten on pakko reagoida erilaisuuteen.
Reagoimistapa on hyvin tyypillinen umpiossa kasvaneelle ihmiselle -kaikki homogeenisuudesta poikkeava muuttuu yhtälailla uhaksi.