Härmälän ghetto

Olen tämän kevään aikana töiden puolesta joutunut tutustumaan Pirkkalan etumailla sijaitsevaan Härmälään. Ennen Härmälän "löytymistä" mietin mikä on Treella tyypillisin kaikkien vähäosaisten asuinalue.

Härmälässä olen törmännyt lukemattoman moneen kertaan rappioalkoholisteihin ja aivan selkeisiin avohoito-tapauksiin. Sinnekö kaikki kyseiset ryhmittymät on sijoitettu? Olen parin kuukauden aikana nähnyt vain pari ryhmästä selväjärkisen näköisinä poikkeavan vanhuksen ja murkku-ikäisen.

Härmälässä liikkuminenkin on oltava nämä sekoilevat ryhmät huomioon ottavaa. Täytyy koko ajan pitää mielessä, että jostain puun takaa voi hypätä eteen yksi näistä eksyneistä tapauksista. Pyörällä ei kannata haaveillakaan lähteä ohittamaan ketään ennenkuin on varmistunut, että toinen on joko sammuneena kaatunut maahan tai lähtee metsän siimekseen vähän "lintuja" kuuntelemaan.

Enpä enään ihmettele miksi Härmälässä asuminen on niin edullista.
498085
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 49

Vanhimmat

Olet ilmeisesti tutustunut Härmälään vain Pirkkalan puoleiselta osalta. Itse asun Härmälän "alkupäässä" ja täällä on mielestäni ihan eri meininki. Myönnän, että kun lähden kävelemään Citymarketille, niin matkan varrelta löytyy yksi jos toinenkin laitapuolen kulkija, mutta jossakin kohdalla on ihan selvä raja. Täällä lähempänä Tampereen keskustaan on paljon omakotitaloja ja hyvin hoidettuja pihoja. En ole ikinä pelännyt asua täällä, eikä kukaan ole koskaan häirinnyt. Ja omassa pihapiirissäni en ole nähnyt yhtäkään juoppoa. Minun kannaltani onkin hyvä, että asunnot ovat halpoja ja ympäristö silti turvallinen. Laitapuolenkulkijoita löytyy vasta kahden kilometrin päästä. Eli mielestäni Härmälä on jakautunut kahteen osaan...

Äänestä

Kissanmaa olisi sijainniltaan ihanteellista aluetta asua, olen harkinnut usein asunnon ostoa sielä.

Mutta aina kun kävelee Hippoksenkatua niin muistuu mieleen miksi en halua lapsieni kulkevan sitä tietä kouluun... Niin jää asunnonostot Kissanmaalta haaveeksi!

Äänestä
  • Kissanmaalaisten tulot ovat paremmat kuin Tampereen keskustassa asuvien.

    1Äänestä

  • Outo kaupunki kirjoitti:

    Kissanmaalaisten tulot ovat paremmat kuin Tampereen keskustassa asuvien.

    Kissanmaa on myös omakotitaloaluetta. Kalevan puoleinen reuna on kuitenkin täynnä halpoja vuokra-asuntoja, joissa on paljon alkoholisteja. Sen huomaa etenkin vieraillessaan paikallisessa valintatalossa.

    Äänestä

Muistakaa nyt, että nyrkkisääntö sille, mistä laitapuolenkulkijoita löytyy on se, että siellä, missä on vanhoja kaupungin vuokrapuukerrostaloja, siellä asuu myös laitapuolenkulkijoita. Tämä pätee niin Härmälään, Kissanmaahan, Nekalaan kuin vaikkapa Linnainmaahankin (ns. Pientalot). Kyse ei siis ole mistään kaupunginosan huonoudesta, vaan halpojen asuntojen sijainnista.

Äänestä
  • Minä asun Linnainmaalla. Kumma kyllä kun meillä avohoitopotilailla on niin huono maine, vaikka mekin olemme sairautta lukuunottamatta ihan tavallisia ihmisiä.

    Äänestä

  • Laitapuolenkulkijoita (kovaäänisiä juoppoja) löytyy myös kaupungin vuokrakerrostaloista esim. Hervannasta. Mutta periaatehan on, että kaikkien tulee asua yhtä epämiellyttävästi. Yksi huoneisto voi terrorisoida koko porraskäytävää pitkän ajan.

    1Äänestä

  • Niin, mitenhän se nyt mahtaa olla. Ennemmin asun velattomana, vuokralla ja tili koko ajan reilusti plussalla, kuin muidon vuoksi persaukisena velallisena jossan ylihintaosessa omakotitalorysässä. Vuokralla asumisen helppous on siinä, että asunnosta pääsee aina helposti eroon, jos ympäristö alkaa muuttumaan liikaa.

    Alkaa muuten monelle velalliselle tulla lähiaikoina muutakin kuin kissanpäivät, kun elinkustannukset suomessa kasvavat kasvamistaan ja lainojen hoitokuklut kallistuvat muiden kulujen ohella. Kyllä minuakin vituttaisi, jos olisin elänyt velalliusensa ja polttanut jo aikoja sitten lyhennysvapaatkin.

    Äänestä

...pirkkalan pään härmälässä. Olen asunut täällä puolitoist vuotta ja noi juopot jotka majailevat tossa puistossa ovat aika harmittomia. Joskus joku on huutanut keskellä nuolialantietä mutta poliisithan sen äkkiä nouti pois. Kun niihin ei kiinnitä mitään huomioo niin ei ne mitään tee. Ihan missä päin kaupunkia se hiippari tai juoppo voi hypätä puun takaa. Jos sitä alkaa pelkään joka ikistä rasahdusta niin elämä saattaa muuttua aika tylsäx. Noi pipipäät ymmärtää jokseenkin hyvin pysyä noissa kämpissään. Enemmän täälä varmaan nuorisosta on haittaa. Loppujen lopux aika rauhallinen seutu. Mitä ny ambulanssit kesäsin käy hakeen kämpistä noita juoppoja kun ne ei ymmärrä tankata muuta nestettä ku alkoholia. Että ihan relax vaan!

Äänestä

Puoli vuotta olen nyt asunut Härmälässä. Härmälässä selvä jakautuma Nuolialantiellä. Kaupungista tullessa vasen puoli vanhaa puutaloa, jossa juoppoja on todellakin aika paljon suhteessa alueen kokoon. Oikealla puolella taas valtavasti uusia kerrostaloja.

Itse pidän Härmälästä. Kauppakeskus keskittymä, ja Pirkkahalli kävelymatkan päässä(keskustaan 15min pyörällä). Kauppakeskus keskittymä todella laajenevaa aluetta ja uustaloja rakennetaan paljon Härmälään ja heti Pirkkalan alkuun >> alueen tarjonnan tilanne tulevaisuuden kannalta paranee koko ajan. Hienot Pyhäjärven rannat vieressä ja hyviä ulkoilumahdollisuuksia.

Myös Härmälän juopot ovat hyvin rauhallisia(Härmälässä ei ole mitään huumehörhöjä eikä nuorisojengejä). Kävelevät vain kuin zombiet joskus vastaan ja mumisevat jotain. Ja voin sanoa, että jos joku heistä alkaisi valittaa jotain niin ojasta löytäisikin itsensä ;D

Itse uskon, että pitkällä juoksulla Härmälä tulee nostamaan statustaan.

Äänestä
  • Härmälän asumisviihtyisyys meni jo sen myötä, kun Härmälän lentokenttä lopetetiin 80-luvulla. Alue oli silloin hienoa ja luonnonkaunista asua. Sen jälkeen alue on mennyt koko ajan alaspäin, samoin Pirkkalan alue.

    Nyt kaavoitettu ex-LEKO-tehtaan alue on malliesimerkki 2020-luvun uusio-slummista. Puuttuu enää ympäriltä vain piikkilanka-aita. Mutta, eihän moni pikkunousukas tiedä mitään asumisviihtyvyydestä, kun on pakko hankkia omistuskämppä puhtaasti sosiaalisen paineen vuoksi. Mutta, elämä on!

    1Äänestä

Aina siellä missä ihmiset on keskenään päättäneet, että joku ei kuulu joukkoon on laidassa kulkijoita. Se miten terve yhteiskunta on, mitataan sillä missämäärin ihminen saa olla oma persoonansa. Tällä tarkoitan sitä, että terve pitää olla, mutta sairastakin on hoidettava.

Persoonaton asunnon ja auton maksaja ei välttämättä ole terveyden merkki. Varsinkin, jos tähän yhdistetään nykyään yleiset pikkujoulujen jälkeen jatkuvat salasuhteet ja viikonloppujen viinan kanssa läträämiset. Sekä työpaikkojen ihmissuhdepelit, joissa voittajat arvotaan samanmielisten joukosta. Ja niitä joilla voisi olla jotain sanottavaakin ei huomioida, ellei sanoma ole sama kuin kaikilla muilla lauman jäsenillä.

Joskus joku mielikuvitus hahmo sanoi eräässä romaanissa, että: "peli on menetetty ja se jo näkyy virstan päähänkin", ollen kuitenkin osaksi väärässä. Aivan samalla lailla kaikkien ollessa yhtä Jees Jees miestä, on organisaation toimintakyky romahtamassa, kun kaikki on yhdessä samoilla heikoilla jäillä ja suuntaa ei ole saanut pohtia. Tällöin monesti ei todellista tilanteen hallintaa enää ole jäljellä, kuin mahdollisen sattuman kautta.

Tämän johdosta suurin osa, jos rehellisiä olemme ei teekkään muuta kuin on, kunnes saa rupelin rintaansa urheasta työstä yrityksen eteen ja kellon kerran kymmenessä vuodessa. Samalla niitä kadehtien, jotka jostain syystä ovat poispäässeet henkisen velttouden tilasta ja ovat sitä varten jemmassa, että, kun kusi nousee sukkaan, niin pitäähän edes jonkin olla valmiudessa pelastamaan organisaatioiden orjat tosipaikan tullen, kun organisaatioita ei enää ole tai niiden toiminta on lamaantunut?

Ensimmäisiä merkkejä mielenterveydestä ihmisellä on se, että se osaa ajatella jotain sellaista, jolla ei paitsi itsensä, vaan myös muidenkin lähimmäisten olotilaan voitaisiin saada aikaiseksi jotain parannusta. Riipumatta siitä, onko päivän hokema mikä tahansa.

Äänestä

Härmälässä asuu parempituloisia ihmisiä kuin Kalevassa.

Äänestä
  • Mielenterveyspotilaiden tulot ilmeisesti aika kohdillaan sitten. Mitähän tukiaisia saisi, ilmoittaisi olevan syvästi ahdistunut, työkelvoton opiskelija.
    Niin, Kalevassa asuu paljon opiskelijoita, joilla ei tulot kovin kummoiset ole. Vai miltä tuntuisi 150 euron käyttöraha kuukaudessa.

    Äänestä

  • kovaa työtä kirjoitti:

    Mielenterveyspotilaiden tulot ilmeisesti aika kohdillaan sitten. Mitähän tukiaisia saisi, ilmoittaisi olevan syvästi ahdistunut, työkelvoton opiskelija.
    Niin, Kalevassa asuu paljon opiskelijoita, joilla ei tulot kovin kummoiset ole. Vai miltä tuntuisi 150 euron käyttöraha kuukaudessa.

    Omalla palkallani elää 4 eikä jää kuin 100€ käyttörahaa. Olen työssä käyvä ihminen....

    Äänestä

  • tulot kirjoitti:

    Omalla palkallani elää 4 eikä jää kuin 100€ käyttörahaa. Olen työssä käyvä ihminen....

    Tuosta 150:stä ei oltu edes vielä vähennetty näitä ei välttämättömiä kuluja, kuten puhelin ja syöminen. Tätä tarkottaa käyttöraha. Pakollistahan on vain maksaa vuokra, vesi ja sähkö. Tällä menolla tosin opiskelijalla ei ole varaa edes näihin välttämättömyyksiin. Kaiken lisäksi et voi mennä töihin, koska siitä sakoitetaan sitten kun opinnot viivästyvät.

    Äänestä

Mitäs tapahtui eilen perkiönkatu 73:n pihassa? Oli polliisit piirittäny yhden talon ja ambulanssikin siellä oli?

Äänestä

Nyton tullut asuttua jo jonkun aikaa Härmälässä ja eipä tämä nyt mun mielestä ole mitenkään huonoa seutua. Noita spurguja nyt tuntuu olevan lähes missä vaan ja ei niitä täälläkään ole mun silmiini mitenkään erityisen paljon osunut. Ennenkuin se Spar purettiin niin siinä pihalla saattoi joskus hillua muutama pissaliisa siideriä kittaamassa ja pikkupoikia räkimässä maahan, silloin tällöin joku onneton amishenkinen auto siinä huudatti sellaista säälittävää paskajumputusta. Kyttäsivät varmaan niitä pikkulikkoja. Nyt kun se kauppa on revitty pois siitä niin aika rauhallista on ollut. Ulkoilu mahdollisuudet on tosi hyvät ja kauniita maisemia ihan vieressä. Nähdäkseni noi ongelmat keskittyy niihin muutamaan vanhaan röttelöön (siis kerrostaloon), muutenhan täällä on paljon uusia taloja ja omakotitaloja.

Äänestä

Totta, härmälähän on tunnettu pultsareiden paratiisi. Siellä saa kaikki deekut kaatuilla vapaasti. Aluehan on yleisestikkin todella mautonta ja ruman näköistä. Ei siellä montaa tervejärkistä asusta. Jos joku haluaa asua halvasti omakotitalossa niin muuttaa vaan spukehärmälään.

1Äänestä

Miten kuvailisitte tilannetta nyt 6-7 vuotta myöhemmin? Onko alue siistiytynyt ja nostanut statustaan vai onko kaikki vain yhtä suurta makuasiaa?

Millainen paikka se olisi lapsiperheelle?

Äänestä
  • Suosittelen lapsiperheelle jotain muuta kaupunginosaa.

    1Äänestä

  • Levotonta edelleen kirjoitti:

    Suosittelen lapsiperheelle jotain muuta kaupunginosaa.

    Leinola, Holvasti, Pappila, Takahuhti hyviä alueita.

    Äänestä

Härmälä ei mielestäni juurikaan eroa esimerkiksi kaukajärvestä pultsareiden ja halpojen asuntojen suhteen.

Äänestä

Halpuus erottaa juopot myös riippuvaisista.

Äänestä

No onko ne omakotitalotkin siellä vanhan lentokentän puolella jotain persaukisten juoppojen kämppiä?

Äänestä
  • Ei näytä kirjoittaja tietävän paskaakaan mistä puhuu. Ei edes siitä, että Härmälä on ollut vuosikymmeniä teollisen toiminnan keskus, joka on työllistänyt aikoinaan paljon eri alojen työläisiä ja osaajia, joiden asuntoja Härmälässäkin on ollut paljon. Härmälän alueella on ollut >Suomen teollisen toiminnan mittakaavassa paljon sellaista erikoisosaamista, mitä muualla Suomessa ei ole ollut. Mutta, eihän nykyajan nousukkailla ole mitään kosketuspintaa historiaan, kun se oma maailmankuva on muutenkin niin ahdas ja pieni.

    Äänestä

Tämän palstan avauksesta on kulunut jo yli 10 vuotta. Onko Härmälä siistiytynyt tänä aikana? Luulisi ainakin, että laitapuolen kulkijoissa on tapahtunut harvennusta vai onko uusia tullut jo tilalle?

Äänestä

näin 2017 vuonna, Härmälä on kokoajan uudistuva paikka, taloja ja asukkaita tulee jatkuvasti. Pultsarit näkyy ropellipuistossa mutta talven tullen menevät talviunille. Itse pidän härmälästä, nyt 16 vuotta asuneena. en kadu!

Äänestä

Härmälä taitaapi olla Tampereen kuumin asuinalue, varsinkin ratikan tultua tänne!

Äänestä
  • Sitähän saatte vielä odottaa. Ja muistakaa että ennen sitä on liikenne monta vuotta täysin sekaisin rakennustöiden vuoksi.

    Äänestä

Mikä on Härmälän ja Härmälänrannan nykystatus?

Äänestä
  • Slummia yhä vaan. Vieri viereen rakennettuja kerrostaloparakkeja köyhille ja duunareille.

    1Äänestä

  • Status om edelleem se, että paikka on vain mielikuvituksessasi.

    Se on Härmälää. Mitään "Härmälänrantaa" ei ole virallisesti olemassakaan.

    Jos et halua uskoa niin katso Posti Oy:n postinumerohaulla ja huomaat asuvasi Härmälässä ja mitään "Härmälänrantaa" ei löydy. Ei sellaista lähiötä ole olemassa.

    Voit todistaa minun olevani väärässä ja laittaa sen kuvitteellisen "Härmälänrannan" postinumeron tähän.

    Härmälässä on toki ranta. Sitä voi kutsua Härmälän rannaksi, mutta mitään "Härmälänranta" -nimistä asuinaluetta ei ole. Paitsi myyntiedustajien ilmoituksissa...

    1Äänestä

Jotkut puhuvat asuvansa "Härmälänrannassa" ihan kuin se olisi oma alueensa. Postinumeron mukaan Härmälää se kaikki on. Eli gettoa.

1Äänestä
  • Niinpä. Se on Härmälää. Mitään "Härmälänrantaa" ei ole virallisesti olemassakaan.

    Jos et halua uskoa niin katso Posti Oy:n postinumerohaulla ja huomaat asuvasi Härmälässä ja mitään "Härmälänrantaa" ei löydy. Ei sellaista lähiötä ole olemassa.

    Voit todistaa minun olevani väärässä ja laittaa sen kuvitteellisen "Härmälänrannan" postinumeron tähän.

    Härmälässä on toki ranta. Sitä voi kutsua Härmälän rannaksi, mutta mitään "Härmälänranta" -nimistä asuinaluetta ei ole. Paitsi myyntiedustajien ilmoituksissa...

    Äänestä

Kirjoittelee joku sisäsiittoisen Kepulaiskunnan asukki ja äidin helmoihin jäänyt poikamies, joka on käynyt kerran eläissään kaupungissa?

Äänestä
  • Tai Granissa asuva parempi ihminen, joka halveksii slummielämää.

    Äänestä

Onko muka pahempi paikka kuin Tesoma tai Tullintorin alue?

Äänestä

Härm…. TAMMMBERE NÄÄS!!!!!!!!!!!

Äänestä

Lakkasitko lukemasta milloin ja mikset ota parempaa luettavaa? Vai etkö saa?

Äänestä
  • Riita poikki ja mustamaggara väliin.

    Äänestä

Kyllä Härmälä on isoksi osaksi alkoholistien, narkomaanien ja naisia hakkaavien asuinalue. Ei sinne ihmisten kannata muuttaa. R kioskin ja Salen kulmilla roikkuu juopot päivisin ja odottaa jos akka pääsisi kaupalle hakemaan kaljaa lisää. Ja aina se tulee... Jos ei heti niin parin h päästä silmät mustana kiltisti hakemaan ihanalle miehelleen pari olutta. Sellainen on Härmälä.

1Äänestä
  • 😂😂 puhutko Kivelästä? Tuntomerkit täsmää erittäin hyvin😂

    Äänestä

  • Sä taidat kirjottaa omasta elämästäs. Eli oot kaupan nurkalla rapulassa ja odotat musta silmästä muijaas. No voi voi. Oon asunu täälä 10 vuotta enkä nähny juoppoja ja narkkareita yhtään enempää kun ihan joka paikassa Tampereella. Kumma kyllä että täälä härmälässä asuu aika paljon ihmisiä. Onko ne kaikki sun mielestä juoppoja ja narkkareita?

    Äänestä

  • Anonyymi00025 kirjoitti:

    Sä taidat kirjottaa omasta elämästäs. Eli oot kaupan nurkalla rapulassa ja odotat musta silmästä muijaas. No voi voi. Oon asunu täälä 10 vuotta enkä nähny juoppoja ja narkkareita yhtään enempää kun ihan joka paikassa Tampereella. Kumma kyllä että täälä härmälässä asuu aika paljon ihmisiä. Onko ne kaikki sun mielestä juoppoja ja narkkareita?

    👍 samalla tavalla kuin muuallakin on tietyt talot vähän "parempaa" ja toisaalla vähän heikompaa asukasta. Mutta kyllä Härmälän kulmilla niitä laitapuolen kulkijoita riittää. Olen asunut itse jo 16v härmälässä, siinä on oppinut tietyt paikat kiertämään. Hyvä täällä on asua ihmistenkin.. ja Kivelän tuntee kaikki yli vuoden täällä asuneet😂 antaa miehen harrastaa👍

    Äänestä

Kivelän Sami on ihan sairas ihminen. Kyllä Härmälässä asuis jos siellä ei sen kaltaisia kulkisi vapaana. No, eiköhän se joku päivä taposta tai vastaavasta joudu vähäksi aikaa jonnekin. Oli jonkun naisen yrittänyt aikoinaan tappaa ja olikin siitä vankilassa jonkin aikaa. Nyt on uusi uhri ja sitä uutista odotellessa kun ei vaimo selvinnyt pelkillä ruhjeilla ja mustilla silmillä.

Äänestä
  • Useamman kerran on Kivelän pariskunta silmäkulmat mustana olutta hakeneet salesta😂Molemmilla näyttää maistuvan päivittäin. Härmälän kerma😅

    Äänestä

  • Anonyymi00026 kirjoitti:

    Useamman kerran on Kivelän pariskunta silmäkulmat mustana olutta hakeneet salesta😂Molemmilla näyttää maistuvan päivittäin. Härmälän kerma😅

    😂 En eka hokannut ketä on Kivelä mut sit tuli😂 Raivo-Sami Toivonkadultaha se on. Hullu kusipää se on.

    Äänestä

Härmälän kerrostaloalueen bussipysäkiltä tulee kyytiin maahan oksentelevia ihmisiä, hyi.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


pakosta kirjoitti:

Olen tämän kevään aikana töiden puolesta joutunut tutustumaan Pirkkalan etumailla sijaitsevaan Härmälään. Ennen Härmälän "löytymistä" mietin mikä on Treella tyypillisin kaikkien vähäosaisten asuinalue.

Härmälässä olen törmännyt lukemattoman moneen kertaan rappioalkoholisteihin ja aivan selkeisiin avohoito-tapauksiin. Sinnekö kaikki kyseiset ryhmittymät on sijoitettu? Olen parin kuukauden aikana nähnyt vain pari ryhmästä selväjärkisen näköisinä poikkeavan vanhuksen ja murkku-ikäisen.

Härmälässä liikkuminenkin on oltava nämä sekoilevat ryhmät huomioon ottavaa. Täytyy koko ajan pitää mielessä, että jostain puun takaa voi hypätä eteen yksi näistä eksyneistä tapauksista. Pyörällä ei kannata haaveillakaan lähteä ohittamaan ketään ennenkuin on varmistunut, että toinen on joko sammuneena kaatunut maahan tai lähtee metsän siimekseen vähän "lintuja" kuuntelemaan.

Enpä enään ihmettele miksi Härmälässä asuminen on niin edullista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu