kroppa oireilee ja masentaa

koulupsykologi dianosoi minulle paniikkiahdistuksen n. 6 v. sitten, enkä oiken ymmärtänyt/ottanut vakavasti termiä. olin silloin muuttanut toiselle paikkakunnalle opiskelun takia ja se laukaisi kaiken. lääkäreissä juoksin jokaisen oireen takia erikseen, halusin uskoa, että kyse on jostain fysiologisesta.. "en ole hullu". jotenkin selvisin niistä masennusvuosista ja palasin kotikaupunkiini, menin töihin. muutama vuosi meni onnellisen rentona, kunnes sain pari paniikkikohtausta yllättäen. nyt olen kehittänyt pelkotiloja mm. korkean paikan kammo, sosiaaliset tilanteet ja jopa autolla ajaminen. hirveä tunne kun ei hallitse jotain ennen niin normaalia tilannetta. järjellä ajattelu ei paljoa auta. olen aina ollut jännittäjä ja esiintymiskammoinen, mutta nyt on mennyt överiksi näin aikuisiällä, vaikka luulisi, että kaikki helpottaa. en haluaisi myöntää tätä, vaikka tiedän olevan yleistä. että olisin jotenkin heikko.. vaikkakin nyt tajuan fyysisen oireilun(mm. hikoilu, jännityspäänsärky), panikoinnin ja masennuksen yhteyden. jossain vaiheessa tuntui, että hommasta selviää välttämällä vaikeita tilanteita. kunnes ne rupesivat kertymään & lisääntymään ja huomasi, ettei hallitse. jokaista kohtausta seuraa masennus ja itkeskely. täsmälääkkeitä fyysisiin oireisiin olen aina syönyt, kokeillut beetasalpaajaa. kuitenkaan lääkärit (yksityiset aina) eivät ole ehdottaneet p.häiriödiagnoosia, mikä ihmetyttää. en jotenkin haluaisi myöntää tätä niin pahaksi, että hakisin jatkuvan mielialalääkityksen. pelkään koukkuun jäämistä ja sivuoireita. avomiehelle en ole myöntänyt tätä ongelmaa, samalla tavalla verhoilen sen muuksi, kuten itsellenikin. pikkuhiljaa alkaa tuntua, että tämä alkaa hallita liikaa elämääni. ajatukset myönteisistä, radikaaleista elämänmuutoksista ahdistavat ja tuntuvat mahdottomilta. b-vitamiinia ja omegaa olen tainnut syödä aina. voiko tälle panna stopin?