hoikkuudesta

On totta että painon nostaminen tuottaa joillekkin ongelmia, mutta ei se silti ole niin yleistä kuin liika lihominen täällä Suomessa. Tiedän monia ihmisiä jotka olisivat nuorena tehneet mitä vain puheidensa mukaan että olisi saanut painoa 5-10 kiloa ylöspäin ja nyt samat ihmiset tuskailevat että miten saisi takasin painonsa sen 10-20 kiloa alaspäin. Elämä on aina epäreilua, oli sitten liian hoikka tai lihava. Unelma jokaisella varmasti on olla se kaunis normaalipainoinen ihminen.

Tunnen useita ihmisiä jotka eivät yrityksistään huolimatta koskaan liho . Monetkin hoikat kärsivät siitä ja eräskin ystäväni sanoi että lapsena sai aina olla pilkan kohteena . Koulussa esim. kiusattiin että eikö teil ole kotona ruokaa . Kaikinpuolinen nimittely ja piikittely on törkeää . Jokaisella kai on oikeus olla omanlaisensa eikä se ole muilta pois . Lihavan on hyvin vaikea nähdä hoikkuutta ongelmana koska hän on aina saanut kärsiä lihavuudestaan . Toisten ihmisten painoon takertuminen onkin lapsellista ja typerää .

en koe että on kyse samasta asiasta. tämän päivän kauneusihanteena ovat juuri langanlaihat naiset ja siksi kyse on kateudesta ja ihailusta. jos laihuudesta huomautetaan on se oikeastaan kohteliaisuus! (anorektikot ym. pois lukien) toki sen voi kokea loukkaavana, en kiellä sitä, mutta jos kun ylipainoista ihmistä huomautetaan painosta se on loukkaavaa eikä mikään kohteliaisuus.

Itse olin muutama vuosi sitten hieman pyöreä, 160cm/61kg. vielä mahduin 38-kokoisiin vaatteisiin, mutta itseä tuo vatsakumpu alkoi ahdistaa. etenkin, kun töissä kyseltiin alkaneesta raskaudesta ja että "koska se syntyy".... hmmm... kaikki naiset eivät lihoa reisistä ja pepusta, itse pysyn niistä melko pieninä mutta maha kasvaa. Hirmu noloa kun kyseltiin, sekä kyselijälle, kuin minulle ja sivustakuulijoillekin.

Noh, sitten tapahtui yhtä ja toista (ikävää) asiaa, elämäntilanteeni muuttui, tuli vähän sydänsuruja ja näin poispäin. Laihduin reilussa vuodessa 13 kiloa. en jaksanut syödä töissä, iltaisin tupruttelin tupakkaa kotona ja join kahvia ja söin omenoita. hyvin epäterveellistä... painoni alkoi laskea ja johan alkoi töissä ääni kellossa muuttua. Kun ennen pyöreydestä oltiin kyselty kevyesti sordiinossa ja (miltei) kahden kesken, nyt laihtumisestani huudellaan kovaan ääneen käytävillä. Meillä töissä on paljon työntekijöitä, melkein kaikki naisia, kaikkia ei tunne kuin etunimeltä koska vaihtuvuus on kohtalainen. Sellaisetkin, joiden kanssa olin vaihtanut vuosien mittaan vain huomenet ja pari sanaa työasioista, alkoivat kysellä minulta miten olin "onnistunut laihduttamaan". "miksi laihdutat, olet jo liian laiha" "olet mennyt ihan surkean kokoiseksi". "oletpa laiha, ala syödä jotakin". "sinullahan ei ole enää takapuolta, varo vain, kohta lähtee rinnatkin"...

Olen yrittänyt hymyillä kyselijöille ja hymistellä jotakin "joo pari kiloa lähtenyt", mutta nyt alkoi pinna olla kireällä kun kysely ei ota loppuakseen. eikö tule mieleen, että kaikki eivät laihdu tarkoituksella? en haluaisi avioliittoni ongelmia repostella työpaikalla, mutta lopulta puuskahdin eräässä kokouksessa, kun laihuuttani alettiin taas päivitellä, että "joo olen laihtunut, mutta tätä laihdutuskeinoa en suosittele kyllä kenellekään".

itse en kommentoi ulkonäköasioita muille kuin parhaille ystävilleni, joiden elämästä tiedän muutenkin jotakin. Mitä jos minulla olisi vaikka jokin vaikea sairaus, jonka vuoksi laihdun? Ja oikeastaan onkin... käyn terapiassa jutustelemassa, jospa ruokahalukin sitten palaisi kun saan asiani muuten taas kuntoon. tällä hetkellä painan 47 kiloa, ja muutama kilo saisi tulla lisää.