Japanilainen lyhty, Sumuviuhka, 2. osa

Jatkoa tarinalleni. Sivu, kaksi taaksepäin niin löydät ensimmäisen osan -->
:) Kaikkea ei voi tapahtua The Sims 2:ssa, mutta olen yrittänyt piilotella tähän muutamia siihen liittyviä elementtejä aina mahdollisuuksien mukaan.


Samat valkeat hiukset pelmahtivat valloilleen pahaenteisen tuulen käskystä. Lasiset silmät seurailivat rauhallisen kylminä ympäristöä. Tuuli pyörteili, kierteli, piti lapsen mukanaan. Kulkemassa väärää tietä viuhkan taivuttamana. Isosisko käveli toisen edellä, retuuttaen tätä edelleen ranteesta. Hänen syvälle painautuneet silmänsä heijastelivat vain vähäsen valoa, ne olivat sameat kuten toisenkin. Yö pyörteili heidän ympärillään, tuuditteli tuulellaan pauloihinsa. Jalat lopettivat liikkeensä suuren talon eteen, aivan samannäköisen kuin se, josta tytöt olivat hiljan poistuneet. Sumuviuhka lepäsi hihan piiloissa, Japanilainen lyhty oli sammutettu jotta sen valokiila ei häiritsisi nukkuvaa SimCityä. Pikkutyttö naurahti, joskin hyvin ilottomasti.
-Tässä se on, oneesan. Kelly tekee meille pahaa, mutta kohta hänet on karkotettu...
Isosisko nyökkäsi ja irrotti kapeat, pitkät, luihut sormensa toisen ranteen ympäriltä. Väri oli palannut ranteen ihoon toisen puristaessa sitä otteessaan. Hetken kuluttua se kuitenkin kalpeni jälleen.
-Mennään, tapetaan se nainen, Umi-chan sanoi suu vienossa hymyssä. Sisar nyökkäsi, tosin hieman hämillään toisen oma-aloitteisuudesta. Pikkulapsi oli vahvempi kuin miltä näytti.

Kaunis, mustehtavanruskea, kihara hiuspehko valui vuolaana lattialle naisen ympärille. Hän seisoi ikkunan edessä, katsellen ulos. Siellä ei kuitenkaan näkynyt ketään; nainen ei huomannut kiertävänsä sormiaan ikkunankahvaan ja kääntävänsä sitä ylöspäin, mutta avasi ikkunan silti. Hän kurotti katsettaan kauemmas, nähdäkseen tunkeilijat. Joku siellä oli, joka häiritsi Kellyn unta, ei päästänyt häntä vajoamaan toiseen tilaan. Mutta mikä?

Valkea kaapu rahjusti tytön perässä ja sisar sai varoa astumasta helman päälle, kun pari hiippaili kuulumattomasti kohti yläkerran makuuhuonetta, mielissään paha. He asettuivat avoimen oven taakse, tosin varsin näkyville. Kelly käänsi kauniin virheettömät kasvonsa ovelle päin. Näki siellä eriskummallisen näköiset tytöt. Hän ei sanonut mitään, ei tuntenut muuta kuin pienen pelonpistoksen.

Pian rusehtavanpuiselle lattialle roiskahti musta veri ja maahan kaatui eloton ruumis. Viuhka heilahti hiljaa oikealta vasemmalle, vasemmalta oikealle, ja ilmassa lennähti pieni sumupilvi - se nosti ruumiin ilmaan ja lennähti ulos ikkunasta, katosi heti ulos ehdittyään. Pikkutyttö hymähti jälleen, kuin olisi naurahtanut. Nykyään hän teki sen paljon useammin kuin silloin, kun oli istunut toimettomana vankilassa. Vapaus oli hieno asia.



. . . Jatkuu . . .