melanooma syvyyspommi

pomppa36

vaara piilee jokaisen iholla. sain perjantaina tietää kaikkien kommervekkien jälkeen, että kaulallani on melanooma.poistatutin 10 vuotta jo
arvuuttelemani luomen ja siltä syvyyspommi tuli.
aivot luukkiintui äänet katosi iski kauhea kuoleman pelko. mikä hulluinta olen itse hautausalla ja tottunut kuolemaan. mutta silmiin tuli vain näky omasta minästä. täytyy sanoa ,että nämä muutama päivä ovat olleet aivan karmeita ja ymmärrän jokaista joka saa tiedon siitä että sairastaa syöpää. tukahduttavinta on se. että sanojia on kyllä se siitä ja minä vain minä tiedän että ne sanat eivät johda mihinkään. avoimuus varmastikkin on valttia ja olenkin kertonut kaikille tutuille ja muille muutaman päivän aikana mitä on tapahtumassa. mutta kaikesta huolimatta olo on hirveä. en toivoisi tätä pahimmallekkaan vihamiehelle.toivo on vain siinä ,että paljon on parantunut ja moni paranee. minä toivoisin sydämmestäni, että kaikki paranisivat. tuen kaikkia samassa ja pahemmassa tilanteessa olevia sieluja. toivottavasti voin lähettää energiaa kaikille sairaille ja saatte jotain lohdutuksen tunnetta tästä.samassa veneessä ollaan ja yhdessä viedään sitä venettä turvalliseen rantaan.

3

1575

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ----------

      Itse olen menossa näyttämään erikoisia ihomuutoksiani huomenna lääkärille:( Toivottavasti ei ole melanoomaa.... Pelottaa hurjasti, mutta kai se tästä.

      Voimia sinulle

      • pomppa36

        voimia sinullekkin. yleensä vastaus kestää pari viikkoakin. aika usein luomet ja näpyt ovat kaikkea muuta kuin sitä ihteensä. toivottavasti kaikki ok. elän kanssasi.
        terkuin pomppa.


    • Keltainen toukokuu

      Olen itse vastikään melanoomaan sairastuneen läheinen ystävä ja arvostaisin suuresti jos tänne laitettaisiin viestejä omakohtaisista kokemuksista, tuntemuksista ja mahdollisista selviytymistarinoista. Kaikesta! Kiitos jo etukäteen asiallisista kommenteista.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4088
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      24
      2911
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2310
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      34
      1321
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      909
    6. 131
      885
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      874
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      822
    9. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      760
    10. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      756
    Aihe