Kipeetä touhua

Mela

Sairastahan tuollaisten kaiken maailman pudolajien harrastaminen on joka tapauksessa, riippumatta tästä Oulun tapauksesta. Mitä järkeä on treenata toisen mätkimistä mahdollisimman tehokkaasti. En ole koskaan ymmärtänyt pudolajien harrastajia. Harrastus verhotaan kaiken maailman itsekurin ja -hillinnän, kuntoilun ja mietiskelyjen kaapuun.
Todellisuudessa kysymys on vain oman egon korostamisesta, huonosta itsetunnosta ja himosta päästä näyttämään ja mätkimään ihmisiä.

Kaverini aikoinaan oli aivan tavallinen pienenpuoleinen jätkä jolla ei ollut ravintoloissa koskaan mitään kähinöitä. Ruvettuaan harrastamaan kung-futa ja tekniikat joten kuten hallittuaan tyyppi alkoi oikein hakeutua hankaluuksiin ravintoloissa ja muuallakin, piti päästä koittamaan. Vastaavia tapauksia on tiedossni muitakin.

51

3892

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Itsellä nyt menossa

      elämänvaihe jossa tarvitaan jaksamista ja paukkuja enemmän kuin koskaan, ja säännöstelen sisältä purkautuvaa vihaa psyykkiseksi energiaksi, että jaksan puskea tämän vaiheen läpi. Fyysisellä treenillä energiaa palais paljon ja nopeasti ja menis tavallaan nyt hukkaan.

      • Mela

        ....minkä vitun vihaenergian????

      • tiikerinsilmä
        Mela kirjoitti:

        ....minkä vitun vihaenergian????

        Ihmisessä virtaa kahden laista energiaa jin ja jang. Jing on posiitiivista rakkaus energiaa ja jang on negatiivista viha energiaa. Jos nämä kaksi energiaa ovat epätasapainossa se näkyy ihmisen käytöksessä. Tasapainon saa aikaan esimerkiksi oikean tyyppisellä liikunnalla. Ystävsi on selvästi reenannut väärin ja jang energia on saanut vallan. Vika ei siis loppu peleissä ole lajissa vaan ihmisessä.....sinun kannattaa jutella asiasta ystäväsi ja tämän sifun(mestari) kanssa. Kenties yhdessä voitte auttaa ystävääsi löytämään tasapainon ja kenties vaikka lopullisen valaistumisen jolloin hänestä tulee yhtä koko mailman hengen kanssa.

      • Mela
        tiikerinsilmä kirjoitti:

        Toivottavasti et ole tosissasi noiden pos./neg. energioidesi kanssa.... Kyllä minä sen ymmärrän että kroppa kaipaa liikuntaa ja rääkkiä mutta tällaset hommat voi purkaa tekemällä jotain järkevää, vaikka kaivaa sata metriä ojaa lapioitse tai rakentaa talon.

        Miksi pitää tuhlata aikaansa toisen vahingoittamisen harjoittelemiseen? Potkuihin, iskuihin, luitten murskaamisiin joita taitoja yksikään tavallinen normaalisti käyttäytyvä ihminen ei koskaan tarvitse. Poliisit ja sotilaat ovat asia erikseen.

        Ihmisen fyysinen eliminointi tai tappaminen näissä idän sairaissa höpöhöpökuvioissa on kaikissa takana.

        Jing Jang on täysin totta. Kiinassa tämä on todettu jo tuhansia vuosia sitten länsimaissa vasta nyt aletaan tunnustamaan tätä tieto nyt kun kristinuskoa aletaan kyseen alaistamaan. Kiinalaisissa/japanilaisissa/korealaisissa lajeissa ei oikeasti harjoitella tappelua tai tappamista vaan nimen omaan jingjang tasapainoa. htämä kyseinen toiminta on vaan tiettyjen historiallisten faktojen johdosta jouduttu naamioimaan kammppailuksi. Kannattaisi ottaa asioista selvää ennekuin alkaa laukomaan päättömyyksiä

      • Huoltakantava

        Vai on kyseinen toiminta naamioitu kamppailuksi ?

        Sanoisin paremminkin, että kyseenalainen toiminta on naamioitu joksikin ihan muuksi!!!

        Heiluttelette niitä pippeleitänne rumpujen tahtiin, ei kiitos.

      • Mela
        tiikerinsilmä kirjoitti:

        Jing Jang on täysin totta. Kiinassa tämä on todettu jo tuhansia vuosia sitten länsimaissa vasta nyt aletaan tunnustamaan tätä tieto nyt kun kristinuskoa aletaan kyseen alaistamaan. Kiinalaisissa/japanilaisissa/korealaisissa lajeissa ei oikeasti harjoitella tappelua tai tappamista vaan nimen omaan jingjang tasapainoa. htämä kyseinen toiminta on vaan tiettyjen historiallisten faktojen johdosta jouduttu naamioimaan kammppailuksi. Kannattaisi ottaa asioista selvää ennekuin alkaa laukomaan päättömyyksiä

        "ystävääsi löytämään tasapainon ja kenties vaikka lopullisen valaistumisen jolloin hänestä tulee yhtä koko mailman hengen kanssa."

        Toi ylläoleva plus tämä jingjangjunghöpinä on just sitä mitä tarkoitin. Ulospäin annetaan kuva henkisistä arvoista ja henkisestä kehityksestä mutta loppujen lopuksi on kyse sairaalloisesta vallan käytön tuomasta huumasta. On hienoa kun on taito tappaa ja eliminoida "vihollinen". Mikä helvetin vihollinen: onko snagarijonossa päätään aukova urpojuntti se vihollinen joka pitää "eliminoida"?

        Tällaset taidot omaavia kavereita voisi verrata vaikka käsiasetta mukanaan kantaviin ihmisiin.
        Vaan käsiasettapa ei saa kaupungilla kanniskella mutta pudoreeneissä voit oppia tappamaan ilman sitä reukkua.

        Mihin helvetin käyttöön esim. teräasekeskus myy kaiken maailman veitsiä ja heittotähtiä?? Ne on tarkoitettu TAPPOHOMMIIN, kuka perkeleen idiootti ostaa niitä ja mihin tarkoitukseen.

      • Lihava Ninja

        Hienoa luettavaa kun kaks huurupäätä provosoi toisiaan. Lisää tätä!

        Julkisuuten annetaan kahden laista kuvaa. Kamppailulaji kuva joka on länsimainen mainoskikka ja jenkisen kasvun kuva joka on lähempänä totuutta ja on nimen omaan se alkuperäinen idea. Jo tässä asetelmassa muutenkin nähdään aasialinen ylivertaisuus. 10000 vuotta vanhat kulttuurit ovat hieman ehkä kehittynnempiä kuin noin 5000vuotta vanha eurooppalainen kulttuuri. Esim lääketieteessä kiina on valovuosia edellä länsimaalaista lääketiedettä.

        Mitä helvetin väliä sillä on mistä henkisen kasvun höpöhöpöstä alunperin olisi muka ollut kysymys.

        Pointti on se että 98% tyypeistä ei ole kiinostunut muusta kuin päästä laittamaan kaupungilla läski tummumaan ja niveliä pois paikaltaan.

        Kaikki tuntemani pudolajien harrastajat ovat erittäin äkkipikaista, provokaatioaltista ja "tilanteisiin" mukaan änkeävää porukkaa, you know what i mean. Lisäksi nämä tyypit tuovat harrastustaan esille joka tilanteessa vaikka kukaan ei ole asiasta mitään edes maininnut.

      • Lukkijurpo

        Melkoisesti asioista tietävänä olen huomannut yhden asian: niillä joita kiinnostaa laittaa läski tummumaan ei riitä kärsivällisyys harjoitella pitkään.

        Ehkäpä tämä huomaamasi "äkkipikaisuus" johtuu siitä, että heidän itsetuntonsa ja omanarvontunteensa on kasvanut. Sinusta se on loukkaavaa kun aikaisempi hissukka onkin paljon varmempi itsestään.

        Käsityksesi ovat virheellisiä. Teidän ei kannata kysyä jos ette halua saada vastausta ja teidän ei kannata esittää näkökantaa jos teillä ei ole tietoa.

      • Lukkijurpo
        tiikerinsilmä kirjoitti:

        Jing Jang on täysin totta. Kiinassa tämä on todettu jo tuhansia vuosia sitten länsimaissa vasta nyt aletaan tunnustamaan tätä tieto nyt kun kristinuskoa aletaan kyseen alaistamaan. Kiinalaisissa/japanilaisissa/korealaisissa lajeissa ei oikeasti harjoitella tappelua tai tappamista vaan nimen omaan jingjang tasapainoa. htämä kyseinen toiminta on vaan tiettyjen historiallisten faktojen johdosta jouduttu naamioimaan kammppailuksi. Kannattaisi ottaa asioista selvää ennekuin alkaa laukomaan päättömyyksiä

        Ei se ihan noinkaan ole. Fyysisen ja henkisen harjoittelun toisiaan tukeva vaikutus on ollut pitkään osana urheilijoiden valmennusta. Siinä on vain ero, puhutaanko länsimaisin vai itämaisin käsittein. Päämäärä on siitä huolimatta sama.

        On runsaasti lajeja joita alunperin harjoitettiin vain ja ainoastaan nopeaa, tehokasta ja armotonta tappamista varten. Moisien taitojen osaaminen on vain muuttunut enemmänkin tekniikan käsittelyksi ja sellaiseksi mitä tehdään armeijassa.

        Kamppailulajien merkitys sotilaallisina keinoina on vähentynyt, jolloin niiden henkisesti kehittävämpi ulottuvuus pääsee enemmän näkymään. Yleensä taitavimmat kamppailulajien osaajat ovat paitsi hyväkuntoisia atleetteja, myös kunniallisia ihmisiä.

      • Mela
        Lukkijurpo kirjoitti:

        "Yleensä taitavimmat kamppailulajien osaajat ovat paitsi hyväkuntoisia atleetteja, myös kunniallisia ihmisiä."

        "Yleensä" ja "taitavimmat". Niin varmaan, entäs sitten ne 98% jotka eivät ole niin taitavia. Olen sataprosenttisen varma että kamppailulajit erityisesti vetävät puoleensa häriintyneitä ja mieleltään vinksahtaneita ihmisiä.

      • Mela
        Lukkijurpo kirjoitti:

        Melkoisesti asioista tietävänä olen huomannut yhden asian: niillä joita kiinnostaa laittaa läski tummumaan ei riitä kärsivällisyys harjoitella pitkään.

        Ehkäpä tämä huomaamasi "äkkipikaisuus" johtuu siitä, että heidän itsetuntonsa ja omanarvontunteensa on kasvanut. Sinusta se on loukkaavaa kun aikaisempi hissukka onkin paljon varmempi itsestään.

        Käsityksesi ovat virheellisiä. Teidän ei kannata kysyä jos ette halua saada vastausta ja teidän ei kannata esittää näkökantaa jos teillä ei ole tietoa.

        "Ehkäpä tämä huomaamasi "äkkipikaisuus" johtuu siitä, että heidän itsetuntonsa ja omanarvontunteensa on kasvanut. Sinusta se on loukkaavaa kun aikaisempi hissukka onkin paljon varmempi itsestään."

        Miksi se olisi minusta loukkaavaa, en ymmärrä?
        En myöskään ymmärrä miksi ennen aivan normaalisti käyttäytyvä henkilö yhtäkkiä alkaa hakeutua ravintolatappeluihin ym. hankaluuksiin.
        Ja kysymys ei ole mistään hissukasta vaan aivan normaalin oloisesta nuoresta miehestä. Mitä on ollut pinnan alla, en voi tietää mutta jonkinlaisia johtopäätöksiä ehkä siitäkin voidaan vetää.

      • väliä
        Mela kirjoitti:

        "Yleensä taitavimmat kamppailulajien osaajat ovat paitsi hyväkuntoisia atleetteja, myös kunniallisia ihmisiä."

        "Yleensä" ja "taitavimmat". Niin varmaan, entäs sitten ne 98% jotka eivät ole niin taitavia. Olen sataprosenttisen varma että kamppailulajit erityisesti vetävät puoleensa häriintyneitä ja mieleltään vinksahtaneita ihmisiä.

        Vitunko väliä sillä sinulle on? Jos pelottaa, hanki aseenkantolupa ja lupa jolla voit kantaa sitä mukana.Ei liikene pelkällä pelolla.Rikolliseksi voit ryhtyä myös hankkimalla laittoman aseen tai kantamalla laitonta teräasetta mukana.Tai sitten voit harjoittaa pudolajeja (raakalaismaista tappamista omilla ruumiinosilla) tai kamppailulajeja (raakalaismaista pieksemistappamista omilla ruumiinosilla).Olemme kaikki häiriintyneitä/erilaisia eikä normaalin määritelmää ole vielä kukaan ihmisestä keksinyt, joten tyydy osaasi, tee mitä sinun pitää ja pidä turpasi kiinni.

      • flamm'ee

        "Olen sataprosenttisen varma että kamppailulajit erityisesti vetävät puoleensa häriintyneitä ja mieleltään vinksahtaneita ihmisiä."

        Olen treenannut 5 eri seurassa enkä ole koskaan joutunut edes vihamieliseen väittelyyn kenenkään kanssa. Enkä nähnyt että sellaisia tilanteita olisi syntynyt seuralaisten kesken. Treeneissä on myös tapahtunut harjoitusparin virheestä johtuvia äkillisiä kiputiloja, eli potkuja munille, veren vuodatusta yms. En ole nähnyt että ihmiset olisivat suuttuneet tuollaisesta virheestä, porukka on sen verran fiksua että ei rupea öykkäröimään tollasesta tahattomasta jutusta. Kun taas baareissa ei ole ollenkaan harvinaista että joku vetää viherkasvin sieraimiin kun joku mitätön parin euron olut läikkyy päälle, mikä ei ole missään määrin verrannollinen siihen miltä tuntuu kun joku lataa takapotkun hieman liian alas.

      • tiikerinsilmä
        Mela kirjoitti:

        Mitä helvetin väliä sillä on mistä henkisen kasvun höpöhöpöstä alunperin olisi muka ollut kysymys.

        Pointti on se että 98% tyypeistä ei ole kiinostunut muusta kuin päästä laittamaan kaupungilla läski tummumaan ja niveliä pois paikaltaan.

        Kaikki tuntemani pudolajien harrastajat ovat erittäin äkkipikaista, provokaatioaltista ja "tilanteisiin" mukaan änkeävää porukkaa, you know what i mean. Lisäksi nämä tyypit tuovat harrastustaan esille joka tilanteessa vaikka kukaan ei ole asiasta mitään edes maininnut.

        Niinkuin jo aikaisemmin mainitsin vika on ihmisessä ei lajissa. Väärn reenavilla tasapinopettää jä negatiivinenenergia saa vallan. Kannattaa varmaan mennä jutelemaan todellakin näiden tuntemiesi ihmisten sifujen ja senseiden kanssa he tietävät miten korjata asian.

        "Älä syytä kiveä huonosta patsaasta. Syytä veistäjää"-vanha kiinalainen sananlasku.

      • Mela
        väliä kirjoitti:

        Vitunko väliä sillä sinulle on? Jos pelottaa, hanki aseenkantolupa ja lupa jolla voit kantaa sitä mukana.Ei liikene pelkällä pelolla.Rikolliseksi voit ryhtyä myös hankkimalla laittoman aseen tai kantamalla laitonta teräasetta mukana.Tai sitten voit harjoittaa pudolajeja (raakalaismaista tappamista omilla ruumiinosilla) tai kamppailulajeja (raakalaismaista pieksemistappamista omilla ruumiinosilla).Olemme kaikki häiriintyneitä/erilaisia eikä normaalin määritelmää ole vielä kukaan ihmisestä keksinyt, joten tyydy osaasi, tee mitä sinun pitää ja pidä turpasi kiinni.

        Ei minun tarvitse pelätä mitään, koetan tässä vain ymmärtää mihin näitä lajeja Suomenmaassa tarvitaan: niitähän mainostetaan itsepuolustuslajeina. Mitä vastaan täällä pitää itseään niin helvetisti puolustaa. Ei tällaisia taitoja tarvitse kuin poliisi ja rikolliset.

        Lompakossani on useampikin aseen hallussapitolupa.

        Kerro mihin sinä tarvitset aseita? Eihän niitä käytä muut kuin poliisit ja rikolliset. Ja tietysti sotilaat, mutta ne kantavat niitä avoimesti ja univormuissa.

        Osa ihmisistä haluaa pitää sen itsensä puolustamisen omana fyysisenä kykynä, ei tekniikkaan perustuvana konstina, joka on paljon helpompi lamauttaa.

        Kysyn vielä ties monennenko kerran: mitä vastaan täällä pitää itseään niin helvetisti puolustaa, mistä löytyy sellaisia ympäristöjä joissa normaalisti käyttäytyvän ihmisen pitää olla niin helvetin varuillaan. Olen pyörinyt koko ikäni suurehkossa kaupungissa eikä koskaan ole tullut tarvetta käyttää vakivaltaa.

        Ymmärrän kyllä nämä tarpeet esim. jossain Israelissa, Irakissa tai vaikkapa NY:ssa.

        Aseita käytän metsästämiseen.

      • niinnnnn
        Mela kirjoitti:

        Ei minun tarvitse pelätä mitään, koetan tässä vain ymmärtää mihin näitä lajeja Suomenmaassa tarvitaan: niitähän mainostetaan itsepuolustuslajeina. Mitä vastaan täällä pitää itseään niin helvetisti puolustaa. Ei tällaisia taitoja tarvitse kuin poliisi ja rikolliset.

        Lompakossani on useampikin aseen hallussapitolupa.

        sittenhän voit olla onnellinen aseen hallussapitolupinesi.En vittu kyllä ymmärrä minkä vuoksi joku hommaa aseen hallussapitoluvan!ja vittu vielä metsästää viattomia eläimiä! ei helvetti! Ihmisiähän sinun pitäsi ampua, jotka kuitenkin ovat niitä pahimpia elukoita.
        No, voit olla onnellinen "yrittäessäsi ymmärtää itsepuolustuslajeja"..Siis aivan sairaita. samanlaisia ihmisiäkin vetää puoleensa.

        Itsepuolustuslajeja voi harjoittaa kovin monesta syystä.Ihan yhtä monesta kuin metsästystä ja ammuntaakin. Keskittymiskyky, koordinaatio, kunto, hyvä seura, yksin harjoittelu, parempiin suorituksiin pyrkiminen jne.mitä nyt vaan omastakin harrastuksestasi keksit.Samoilla syillä voit esim.harjoitella runkkaamista.seura ei ole ainakaan pahasta.
        Ihmettelen mitä varten tarvitset haulikkoa? ammut eläimiä.viattomia eläimiä.Harvennat? eikö ne eläimet huolehdi omistaan?ja jos ei huolehdi, mitä ihmisen siihen on väliin menemistä?Olet kyllä harvinaisen jaksava trollipolli Tms...=)

      • flamm'ee
        Mela kirjoitti:

        Kysyn vielä ties monennenko kerran: mitä vastaan täällä pitää itseään niin helvetisti puolustaa, mistä löytyy sellaisia ympäristöjä joissa normaalisti käyttäytyvän ihmisen pitää olla niin helvetin varuillaan. Olen pyörinyt koko ikäni suurehkossa kaupungissa eikä koskaan ole tullut tarvetta käyttää vakivaltaa.

        Ymmärrän kyllä nämä tarpeet esim. jossain Israelissa, Irakissa tai vaikkapa NY:ssa.

        Aseita käytän metsästämiseen.

        "Aseita käytän metsästämiseen."

        Mietippä sitten että miksi pitää metsästää, saahan sitä ruokaa kaupastakin. Kyllähän siinäkin perimmäinen tarkoitus on tappaa luontokappaleita.

        Metsästyksen ja kamppailulajien treenaamisesta löytyykin muutama verrannollinen asia. Molemmissa pyritään vahingoittamaan eläviä olentoja. Kamppailulajeissa itse asiassa vain harjoitellaan tätä, treenikavereita ei ole tarkoitus vahingoittaa. Molemmista on sellasita hyötyä jonka voisi saavuttaa muutenkin, metsästämällä saa ruokaa, mutta saa sitä kaupastakin, kamppailulajien treenaaminen on tehokasta liikuntaa eli terveellistä, muutenkin voi toki kuntoilla. Molemmat voivat olla mielekästä ja mukavaa, harrastajasta riippuen. Metsästykseen liittyen, ampumisella voi kilpailla, kuten kamppailulajeissakin. Kamppailulajien treenaamisesta on hyötyä tietyissä ammateissa, kai aseenkäyttötaidoistakin jossain..

        Minulla ei siis ole mitään metsästystä vastaan.

        "Kysyn vielä ties monennenko kerran: mitä vastaan täällä pitää itseään niin helvetisti puolustaa, mistä löytyy sellaisia ympäristöjä joissa normaalisti käyttäytyvän ihmisen pitää olla niin helvetin varuillaan."

        Se on vähän niinkuin voittaminen lotossa. Erittäin harvalle osuu kohdalle eliniän aikana isompaa pottia, mutta silti lototaan, ei välttämättä koko ikää mutta useita vuosia ja välillä taukoa pitäen. Monet kymmeniä vuosiakin. Jos sattuisikin osumaan kohdalle, eli eletään toivossa. Sama tavallaan käänteisenä itsepuolustusharrastuksen suhteen. Vaikka oikeastaan väittäisin että useimmat käyttää tuota itsepuolustusta pelkästään aloitussyynä, treeni itsessään jatkuu sen takia että treeni on mielenkiintoista ja motivoivaa.. Tuskin kovin moni jaksaa treenata pitkään pelkästään itsepuolustuksen oppimisen takia jos homma ei muuten kiinnosta.

      • Mela
        flamm'ee kirjoitti:

        Että sinä treenaat niinkuin varmuuden vuoksi jos vaikka joku tulee tönimään rautatieasemalla kuuden vuoden päästä.

        Sinäkin näytät olevan sitä mieltä että väkivaltatilanteen kohtaaminen meikäläisissä olosuhteissa vastaa lottovoiton todennäköisyyttä, eri asia on tietysti jos sellaisiin tilanteisiin on tarve hakeutua, silloin voi pikkupotteja tulla useamminkin.....

      • Mela
        flamm'ee kirjoitti:

        "Aseita käytän metsästämiseen."

        Mietippä sitten että miksi pitää metsästää, saahan sitä ruokaa kaupastakin. Kyllähän siinäkin perimmäinen tarkoitus on tappaa luontokappaleita.

        Metsästyksen ja kamppailulajien treenaamisesta löytyykin muutama verrannollinen asia. Molemmissa pyritään vahingoittamaan eläviä olentoja. Kamppailulajeissa itse asiassa vain harjoitellaan tätä, treenikavereita ei ole tarkoitus vahingoittaa. Molemmista on sellasita hyötyä jonka voisi saavuttaa muutenkin, metsästämällä saa ruokaa, mutta saa sitä kaupastakin, kamppailulajien treenaaminen on tehokasta liikuntaa eli terveellistä, muutenkin voi toki kuntoilla. Molemmat voivat olla mielekästä ja mukavaa, harrastajasta riippuen. Metsästykseen liittyen, ampumisella voi kilpailla, kuten kamppailulajeissakin. Kamppailulajien treenaamisesta on hyötyä tietyissä ammateissa, kai aseenkäyttötaidoistakin jossain..

        Minulla ei siis ole mitään metsästystä vastaan.

        Metsästyksessä ei ole tarkoitus lähtökohtaisesti vahingoittaa/tappaa kanssametsästäjiä tai muita metsässä liikkujia.

        Perusajatus kamppailulajeissa on toisen ihmisen fyysinen vahingoittaminen ja sitä en ymmärrä.

      • king/kong
        tiikerinsilmä kirjoitti:

        Jing Jang on täysin totta. Kiinassa tämä on todettu jo tuhansia vuosia sitten länsimaissa vasta nyt aletaan tunnustamaan tätä tieto nyt kun kristinuskoa aletaan kyseen alaistamaan. Kiinalaisissa/japanilaisissa/korealaisissa lajeissa ei oikeasti harjoitella tappelua tai tappamista vaan nimen omaan jingjang tasapainoa. htämä kyseinen toiminta on vaan tiettyjen historiallisten faktojen johdosta jouduttu naamioimaan kammppailuksi. Kannattaisi ottaa asioista selvää ennekuin alkaa laukomaan päättömyyksiä

        Asia on nyt näin,että alunperin jengi opetteli tappelemaan koska taitoja tarvittiin.Myöhemmin tuli kuvaan mukaan ping/pong-ideat,kun huomattiin,että niitä voisi hyödyntää tappelijan voiman/tehon/terveyden parantamiseksi.Tästä eteenpäin vilosofinen puoli alkoi tulemaan enemmän esiin,johtuen juuri noista ping/pong-ideoista.Ping/pongit taas ovat lainatavaraa Intiasta eikä niitä myöskään pitäisi tieteeseen sotkea vaan ovat syntyneet lähinnä luonnon havainnoinnin/mystiikan kautta.Mystiikka on taas se viitekehys,josta käsin ilmiöt on pyritty selittämään.

      • flamm'ee
        Mela kirjoitti:

        Että sinä treenaat niinkuin varmuuden vuoksi jos vaikka joku tulee tönimään rautatieasemalla kuuden vuoden päästä.

        Sinäkin näytät olevan sitä mieltä että väkivaltatilanteen kohtaaminen meikäläisissä olosuhteissa vastaa lottovoiton todennäköisyyttä, eri asia on tietysti jos sellaisiin tilanteisiin on tarve hakeutua, silloin voi pikkupotteja tulla useamminkin.....

        " Että sinä treenaat niinkuin varmuuden vuoksi jos vaikka joku tulee tönimään rautatieasemalla kuuden vuoden päästä. "

        En tarkoittanut itseäni, mun treenimotivaatioihin ei itsepuolustus kuulu, mutta kyllä monet ainakin sanovat treenaavansa itsepuolustuksen vuoksi.

      • flamm'ee
        Mela kirjoitti:

        Metsästyksessä ei ole tarkoitus lähtökohtaisesti vahingoittaa/tappaa kanssametsästäjiä tai muita metsässä liikkujia.

        Perusajatus kamppailulajeissa on toisen ihmisen fyysinen vahingoittaminen ja sitä en ymmärrä.

        "Perusajatus kamppailulajeissa on toisen ihmisen fyysinen vahingoittaminen ja sitä en ymmärrä."

        No, tämä "perusajatus" ei tule kovin konkreettisesti esiin treeneissä. Ainakaan minä en halua vahingoittaa muita ihmisiä. Muiden ihmisten lyöminen ja potkiminen on kyllä kivaa. :) Nämä kaksi asiaa eivät ole kovin paljon ristiriidassa keskenään. Muiden ihmisten lyömisessä ja potkimisessa ei siis ole kivaa se että niihin sattuu, vaan se "pelimäinen" tilanne kun kaksi kamppailijaa yrittää osua toiseen ja välttää toisen iskuja. Se on erittäin mielenkiintoinen peli, ja homma muuttuu vielä kiinnostavammaksi jos tehdään tiettyjä rajoituksia käytettäviin tekniikoihin ja osuma-alueisiin. Ja tottakai homman pitää tapahtua salilla turvallisissa olosuhteissa ilman mitään ylimääräisiä vihan tuntemuksia, vapaaehtoisesti mukana olevan vastustajan kanssa, jotta voi keskittyä peliin paremmin ja homma pysähtyy tarvittaessa.

        It's all about the game, and how you play it. ;)

      • Kekkilämies
        Mela kirjoitti:

        "ystävääsi löytämään tasapainon ja kenties vaikka lopullisen valaistumisen jolloin hänestä tulee yhtä koko mailman hengen kanssa."

        Toi ylläoleva plus tämä jingjangjunghöpinä on just sitä mitä tarkoitin. Ulospäin annetaan kuva henkisistä arvoista ja henkisestä kehityksestä mutta loppujen lopuksi on kyse sairaalloisesta vallan käytön tuomasta huumasta. On hienoa kun on taito tappaa ja eliminoida "vihollinen". Mikä helvetin vihollinen: onko snagarijonossa päätään aukova urpojuntti se vihollinen joka pitää "eliminoida"?

        Tällaset taidot omaavia kavereita voisi verrata vaikka käsiasetta mukanaan kantaviin ihmisiin.
        Vaan käsiasettapa ei saa kaupungilla kanniskella mutta pudoreeneissä voit oppia tappamaan ilman sitä reukkua.

        Mihin helvetin käyttöön esim. teräasekeskus myy kaiken maailman veitsiä ja heittotähtiä?? Ne on tarkoitettu TAPPOHOMMIIN, kuka perkeleen idiootti ostaa niitä ja mihin tarkoitukseen.

        "Mihin helvetin käyttöön esim. teräasekeskus myy kaiken maailman veitsiä ja heittotähtiä?? Ne on tarkoitettu TAPPOHOMMIIN, kuka perkeleen idiootti ostaa niitä ja mihin tarkoitukseen."

        Hyvä herra,TE olette idiootti.

        Keräily, retkeily, kalastus ym. harrastuksiin veitsiä, heittotähtiä siellä ei edes myydä. Veitsellä voi tappaa, se on totta, mutta tuskinpa olet paikallisen Robbarin kassalla huutamassa samaa. Eikös sielläkin myydä veitsiä?

        Itsehän olen tilannut Teräasekeskuksesta vaikka mitä, keräilymielessä sekä retkikäyttöön. Enkä nyt tarkoita yöllistä retkeä snagarille, vaan mökkeilyä/saareilua. Piti mainita tuokin erikseen, sillä vaikutat suht huithapelilta.

    • otsaan

      Oikeassa olet, sinä pikku trolli:)

      Samalla hieman nippelitietoa. Osataan sitten provosoida oikeilla termeillä ensi kerralla.

      budo(ei siis "pudo"): japanilaiset kamppailulajit
      mudo: korealaiset kamppailulajit
      wushu: kiinalaiset kamppailulajit

    • stupidity leaves

      Kamppailun harjoittelemisessa on se järki että voi sitten pistää nopeemmin ja vavattomammin levyksi sun kaltasia urputtajia.

      • Mela

        Niinpä niin, siinä se taas tuli, eli pudoilemaan vaan niin hyvä tulee. Pistetääs tosta vähän lukkoa ja sitte mava sikuria mahaan.

    • ja hmmm

      Veikkaan että Mela on saanut pakit joltain kamppailulajitytöltä tai -pojalta ja nyt se purkaa katkeruuttaan täällä.

      Sitä paitsi, jos kaverin nimi on Mela niin eihän sitä oikeasti voi ottaa tosissaan. Eihän? :P

      • Mela

        Eikun ihan oikeesti, en ole koskaan tajunnut tätä pudolajiharrastusta. Mikä ihme siinä kiehtoo että osaa taas paremmin ja tehokkaammin vahingoittaa toista ihmistä. Ymmärrän kyllä sen että tietynlaisissa olosuhteissa ( sodat, terrorismi, kansanmurhat, ym., ym.) tällaisia taitoja on tarvittu ja tarvitaan vieläkin. Mutta mihin helvettiin niitä tarvitaan täällä kylmässä pohjolassa, sitä snagariurpoa varten vai..

        Mikä on se uhka mihin tarvitaan esim.Krav Magaa?

        Ei se tarve ole aina se syy opetella taistelemaan. Fyysinen koitos on hyvä tapa selvitellä mielipiteiden välisiä eroja, kunhan se saadaan tehtyä reilusti ja molempien osapuolten suostumuksella.

        Enempää en selittele miehelle joka kaikesta päätellen on vakaasti päättänyt olla oppimatta mitään asiallista aiheesta.

      • flamm'ee
        Mela kirjoitti:

        Eikun ihan oikeesti, en ole koskaan tajunnut tätä pudolajiharrastusta. Mikä ihme siinä kiehtoo että osaa taas paremmin ja tehokkaammin vahingoittaa toista ihmistä. Ymmärrän kyllä sen että tietynlaisissa olosuhteissa ( sodat, terrorismi, kansanmurhat, ym., ym.) tällaisia taitoja on tarvittu ja tarvitaan vieläkin. Mutta mihin helvettiin niitä tarvitaan täällä kylmässä pohjolassa, sitä snagariurpoa varten vai..

        Mikä on se uhka mihin tarvitaan esim.Krav Magaa?

        Ei kamppailulajeja mihinkään periaatteessa tarvitakkaan, harjoittelu vaan on mukavaa ja mielenkiintoista. Ja liikuntana myös hyödyllistä. Vertaa vaikka siihen että juoksis jonkin reikäsen pallon perässä ja sohis sitä muovikepillä, kuinka monipuolista ja mielekästä... Vaatii lobotomian että vaihdan kamppailulajiharrastuksen johonkin muuhun liikuntamuotoon.
        Kamppailulajitreenaus ja kehittyminen voi olla itsessään se tarkoitus, ei siihen tarvita mitään muita kuvioita tai lajikontekstin (eli treenien ja mahdollisten kisojen) ulkopuolisia käyttötarkoituksia.

        Eihän kukaan treenaa jalkapalloakaan sen takia että pystyisi kadulla paremmin vetämään futispotkuja kaatuneeseen ihmiseen. Kai..

        Kamppailulajiurpojakin on olemassa, vähän kuitenkin, kamppailulajeja kuitenkin treenaa ihmiset ja pelottavan suuri osa ihmisistä on saatanan kahjoja. Jotkut näistä ihmetyypeistä valitettavasti viihtyvät treeneissä pitempäänkin, eikä niistä päältäpäin erota että minkälaisia öykkäreitä ovat, jotta voisi potkia seurasta. Mutta onneksi näitä kamppailu-urpojen suhteellinen määrä on sangen vähäinen verrattuna esimerkiksi jääkiekkourpoihin.. Ja miten lienee esim. jäkispuolella, pistettänkö katurähinöitsijää pihalle joukkueesta jos joukkuehengen suhteen ei ole ongelmaa ja kaveri osaa pelata? Jäkis ihan vaan esimerkkinä, sen tilalle voi laittaa minkä tahansa muun liikunta/urheilulajin.

        Jalkapallossa, sählyssä, ym, ei käsittääkseni ole tarkoitus lähtökohtaisesti vahingoittaa kanssapelaajia.

        Perusajatus kamppailulajeissa on toisen ihmisen fyysinen vahingoittaminen ja sitä en ymmärrä.

      • Lukkijurpo
        Mela kirjoitti:

        Jalkapallossa, sählyssä, ym, ei käsittääkseni ole tarkoitus lähtökohtaisesti vahingoittaa kanssapelaajia.

        Perusajatus kamppailulajeissa on toisen ihmisen fyysinen vahingoittaminen ja sitä en ymmärrä.

        Minä en halua vahingoittaa ketään, mutta en halua kenenkään myöskään alistavan minua fyysisen mielivallan alle. Sen takia opettelen taistelemaan kehollani - puolustaakseni riippumattomuuttani.

        Minulla on taito ja tiedän mihin sillä kykenee. Sen takia osaan käyttää sitä harkitusti ja vastuullisesti.

      • Kehäshakki
        Mela kirjoitti:

        Jalkapallossa, sählyssä, ym, ei käsittääkseni ole tarkoitus lähtökohtaisesti vahingoittaa kanssapelaajia.

        Perusajatus kamppailulajeissa on toisen ihmisen fyysinen vahingoittaminen ja sitä en ymmärrä.

        Kamppailulajien perusajatus ei ole toisen ihmisen fyysinen vahingoittaminen vaan itsensä voittaminen ja kehittäminen. En odota sinun ymmärtävän kamppailulajeja koska jo alkuolettamuksesi niiden perusajatuksesta on väärä.

        Astuessani ottelukehään en ajattele vastustajan murjomista. Pikemminkin pelkään oman hyvinvointini puolesta.

        Parhaat harrastuksen kautta tulleet ystävät ovat itselläni niitä, joita vastaan olen otellut - joskus erittäin kovaakin.

      • maithai
        Mela kirjoitti:

        Jalkapallossa, sählyssä, ym, ei käsittääkseni ole tarkoitus lähtökohtaisesti vahingoittaa kanssapelaajia.

        Perusajatus kamppailulajeissa on toisen ihmisen fyysinen vahingoittaminen ja sitä en ymmärrä.

        Thainyrkkeilyn puolelta.

        Nämä ajoivat itseni thainyrkkeilyyn:
        1. Voittaa oma pelkonsa omasta vahingoittumisesta.
        2. Oppia potkimaan p*skat pellolle vastustajasta, niin että sattuu.
        3. Oppia voittamaan omat kipunsa ja jatkamaan ottelemista.
        4. Oppia sietämään lähes minkälaista tahansa kipua, lyömistä, potkimista ja rempomista.
        5. Saada kamppailun kautta niin kova fysiikka, ettei mistään muualta.
        6. Saada omanarvontuntoa joka treeneistä, kun voittaa pelon sparratessaan taitavampiaan vastaan.
        7. Treenien ulkopuolella täydellisen rauhallinen olo. Tietää, että aina voi käydä koittamassa salilla, kuinka kova jätkä on tai ei ole.
        8. Ne fiilikset, kun poistuu kehästä voittajana tai häviäjänä.
        9. Henkinen kovettuminen ja sietokyky. Kestää myös töissä lähestulkoon minkälaista v*ttuilua tahansa hermostumatta. Pään aukominen ei tunnu miltään, koska tietää, että toinen ei kuitenkaan voi satuttaa niin pahasti kuin kehässä sattuu.
        10. Varmuus siitä, että jos tarvitsee vetää sääriluuta kasvoihin, kaveri kaatuu. 100% varmasti kun osuu.
        11. Väkivallan pelon menettäminen. Jos joku lyö, ei pelästy vaan osaa edelleen toimia rauhallisesti ja arvioida tilannetta.

        Melan arvioita käyttäen myös rallikuskit ovat todella epävarmoja autoilijoita, koska he ajavat täysiä ja vielä harjoittelevat sitä. Eiköhän asia ole kuitenkin juuri päinvastoin; kamppailu kehässä estää väkivaltaa, eikä luo sitä. Ninjalajeista en sano mitään, kun en niitä puku päällä heilumisia harrasta.

      • Mela
        maithai kirjoitti:

        "1. Voittaa oma pelkonsa omasta vahingoittumisesta.

        4. Oppia sietämään lähes minkälaista tahansa kipua, lyömistä, potkimista ja rempomista."

        ----

        "10. Varmuus siitä, että jos tarvitsee vetää sääriluuta kasvoihin, kaveri kaatuu. 100% varmasti kun osuu."

        Ja minkä perkeleen takia, kysyn vaan. Asutko kenties Afganistanissa tai Tshetseniassa?

        " Ja minkä perkeleen takia, kysyn vaan. Asutko kenties Afganistanissa tai Tshetseniassa? "

        Miksi ei? On niitä pöljempiäkin päämääriä.

    • maithai

      Omaa harrastustani ei tarvitse mihinkään munkkilatinaan verhota. Salilla treenataan potkimista ja lyömistä täysiä, lisätään siihen vielä polvella potkiminen ja kyynärpäät ja siinä se on.

      Suomen laki kyllä kertoo mitkä rajat tarvitaan. Vaikka olisi kuinka kova ninjapotkija, napsahtaa lain mukaan tuomio ninjallekin.

    • Mää

      Miten ne paskimmat viestit aina kerää näitä viestejä täällä suomi24 keskustelu foorumilla..

    • Vääntäjä

      "Jalkapallossa, sählyssä, ym, ei käsittääkseni ole tarkoitus lähtökohtaisesti vahingoittaa kanssapelaajia." Lätkässä kylläkin, tosin tehdäänhän siinä maalejakin, mutta taklaukset ovat osa peliä.

      Miksi kamppailulajeja harrastetaan? Pääsee hyvään kuntoon ja itse pidän omaa lajini tehokkaimpana kuntoilumuotona. IP.n tarvetta en etsiny lajistani ollenkaan.

      "Ja minkä perkeleen takia, kysyn vaan. Asutko kenties Afganistanissa tai Tshetseniassa?"

      Esitätkö saman kysymyksen, ihmisillä jotka harrastavat rataammuntaa esim.9mm?
      Eli miksi sitä harrastetaan? Koska se on hauska ajanviete?

      • Mela

        ...minä kun olen luullut että jääkiekossa on tarkoitus saada vastustajan maaliin enemmän kiekkoja kuin vastustaja omaan maaliin.

    • tonza

      kaveri ei nyt taida edes haluta ymmärtää asiaa... Oletko Mela miettinyt sellaista asiaa, että kamppailulajien harrastaminen on, minulle ainakin, yksinkertaisesti _KIVAA_ . Ja tuskin siitäkään on mitään haittaa JOS joku sattuu tulemaan päälle, että osaa puolustautua.

      • Lihava Ninja

        Melalle on nyt tarjottu kymmeniä vastauksia hänen alkuperäiseen kysymykseensä "miksi pudolajeja (sic) harrastetaan". Luulisi riittävän.

        Vai odotatko Mela sitä että kaikki yhdessä kuorossa toteavat että "Kyllä, olet Mela oikeassa, olemme harrastaneet vääriä asioita ja lopetamme nämä väärät harrastuksemme oitis. Siirrymme heti metsästyksen pariin."

        Ihme jankkaamista selvän asian tiimoilta.

      • Mela
        Lihava Ninja kirjoitti:

        Joo, eiköhän tää ala olla tässä, kiitoksia vaan vastauksista.

        En kyllä edelleenkään käsitä mikä toisen mätkimisessä on niin kiehtovaa mutta väliäkö sillä.

      • Kehäshakki
        Mela kirjoitti:

        Joo, eiköhän tää ala olla tässä, kiitoksia vaan vastauksista.

        En kyllä edelleenkään käsitä mikä toisen mätkimisessä on niin kiehtovaa mutta väliäkö sillä.

        "En kyllä edelleenkään käsitä mikä toisen mätkimisessä on niin kiehtovaa mutta väliäkö sillä."

        Oli pakko sitten saada se viimeinen sana:) No, toiset tykkää maksalaatikosta rusinoilla ja toiset ilman.

    • gfrertffj

      Mela toi sun asenne on NIIN perus hippiä "mulle ei käy koskaan mitään niin ei muillekkaan" ja harrastan lähinnä IP lajeja kuntoilun vuoksi koska sali ei kiinnosta =P Mielummin osaan itsepuolustusta kun kantaa asetta ja ammuskella

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin Ilkka Kanerva kuoli?

      Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti
      Maailman menoa
      263
      16822
    2. Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."

      Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist
      Kotimaiset julkkisjuorut
      23
      5414
    3. Ilkka kanerva

      Ilkka Kanerva kuollut 74v
      Turku
      115
      2560
    4. Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."

      Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar
      Kotimaiset julkkisjuorut
      15
      2036
    5. Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä

      Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa
      Maailman menoa
      336
      1755
    6. Pikkaraiskan puhelut

      Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      111
      986
    7. Ilkka Kanerva on kuollut

      74-vuotiaana.
      Maailman menoa
      59
      948
    8. Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen

      Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto
      Maailman menoa
      30
      861
    9. Sofia Belorf ja Sonja Aiello

      Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      43
      856
    Aihe