Kääpiöomenapuu, varhaisperuna?

lasitus&etelä

Onko kenelläkään kokemusta aurinkoisella lasitetulla eteläparvekkeella kasvattamistaan kääiöomenapuista, varhaisperunoista, tomaateista, chileistä, mansikoista tai muista syötäväksi kelpaavista?
Miten hoidettava, mitä lajikkeita ja miten pärjääväät pahteessa/talven yli?

3

467

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • hyötykasveja

      Kuukausimansikkaa olen kasvattanut parikymmentä vuotta (talveksi maahan istutettuna), samoin tomaatteja (iso ruukku ja vettä tarvitsee paljon vähätyppistä lannoitetta, kukinnan alettua ravisteltava päivittäin tai käytävä kukat vanuupuikolla läpi, että pölyttyvät (eka toisen kerran), sekä viikon parin välein lehtien varkaitten sekä lehtien poisto karkealla kädellä. Lehdet kun verottavat turhaan lannoitetta ja varjostavat tomaattien kypsymistä.), erilaisia yrttejä (vähän lannoitetta).
      Siskoni kasvatti perunoita parvekkeella ämpäreissä muutama vuosi sitten, oli istuttanut kukkamultaan = liikaa typpeä. Varret olivat mahtavat, mutta perunat rusinan kokoisia.
      Hyviä kasvatusilmoja sinulle.

      • lasitus&etelä

        Vettä ilmeisesti joka päivä, mutta kuinka usein lannoitetta? Eivätkö pikkukärpäset hoida pölyttämistä?
        Pitäisikö perunat sitten johonkin turvepohjaiseen istuttaa? Kuinka usein niitä on kasteltava tai lannoitettava? Ilmeisesti pari kymmentä senttiä multaa päälle...


    • Juutas

      Itse olen saanut mukava chili-sadon, kun olen vuosittain istuttanut keväisin chilejä. Vaimo (enemmän chileja kasvattaneena) väittää, että joka vuosi pitää istuttaa uudet siemenet, mutta itse olen saanut chili-pensaan viihtymään talven yli sisällä ja tuottamaan entistä suuremman sadon toisena kesänään. Helppoja kasvattaa, itselläni muut kasvit kuin chilit eivät pysy hengissä. Itse olen kasvattanut pieniä, tulisia chilejä, lienevätkö helpompia kasvattaa kuin isommat chilit, en tiedä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4098
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      24
      2911
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2320
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      34
      1321
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      909
    6. 131
      885
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      874
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      822
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      766
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      760
    Aihe