Ylläpidolta paljon kysytty aihe

Rikollisen avustaminen

Viime aikoina runsain jutuin esintynyt herja-nicki "otto-ville kuusinen" on Suomi 24:n erityisessä suosiossa.

Nickin profiilissa on informaatiota, jonka julkaiseminen on toisaalla todetttu rikolliseksi. Ylläpidolle on tästä aiheesta tiettävästi tiedotettu useita kertoja. Siitä huolimatta ylläpito osallistuu rikollisen henkilön puuhiin ylläpitämällä profiilia ja sallimalla kyseenalaisen informaation massapostituksen ja runsaan esilläpidon saitilla.

"otto-ville kuusinen" on olemassa ainostaan Keskustaa herjaavana profiilina. Siinä ohessa sen taustalla on huomattava määrä pilkka-profiileita, joita saitilla esiintyy päivittäin. Onkin omituista että Suomi 24 osallistuu näinkin törkeänlaatuiseen toimintaan, eikä estä sitä lukuisista ilmoituksista huolimatta.

kerimeän porttivahdin serkku, toki myös CITY-Keskustalainen

** näyte po. rikollisesta profiilista **

otto-ville.kuusinen sanoo:
Kuusinen syntyi kyläräätäli Otto Kuusisen perheeseen Laukaalla 1881. Hänen äitinsä kuoli pojan ollessa parivuotias ja perhe muutti Jyväskylään. Kuusinen valmistui ylioppilaaksi Jyväskylän lyseosta 31.5.1900 luokkatoverinaan Edvard Gylling. Kuusisen varhaisia isänmaallisia kirjoituksia ilmestyi koululehti Oraassa. Syksyllä 1900 hän kirjautui Helsingin yliopistoon valiten pääaineikseen filosofian, estetiikan ja taidehistorian. Lainoilla opintojaan rahoittanut Kuusinen toimi aktiivisesti Hämäläisessä osakunnassa, jossa politisoitui yhteiskunnallisia keskusteluja käytyään. Kuusinen oli tuolloin viehättynyt vanhasuomalaisuudesta ja alkiolaisuudesta. Hän toimi Suomalainen-lehden toimittajana lyhyen aikaa 1901-1902. Kuusinen valmistui filosofian kandidaatiksi vuonna 1905.
19 ÄÄNTÄ
19. ääntä

http://groups.msn.com/city-keskusta/_whatsnew.msnw

Jos jollain on minulle henkilököhtaisesti asiaa niin sähköpostini on:

[email protected]

***

HUOM: yllä esitetyt osoitetiedot CITY-Keskustan tunnetusta nimimerkistä ja sen liitteistä ovat väärennöksiä, jotka johtavat ilmeisesti sairaan mielen tuottamaan laaja-alaiseen väärennös-kunnianloukkaus -ja tekijänoikeusrikosten sarjan jäljille.
Väärentäjän asemaa ei lainkaan paranne se, että hän on siirtänyt sinne Seppo Hietanen vaalitiedotteessa ja profiilissa olevan kuvan ja esiintyy suoraan väärentäen Seppo Hietanen nimen.

Pahoittelemme sairaan henkilön aiheuttamaa vakavaa häiriötä,
sekä protestoimme Suomi 24:n harvinaisen piittaamatonta toimintaa, jopa tahalliselta vaikuttaa outoa asennetta tässä asiassa.

22

1122

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • otto-ville.kuusinen

      Ainoa asia mikä tuossa pitää paikkansa on se, että minun profiilissani erään Suomen historiaan merkittävästi vaikuttaneen henkilön elämänkerran osa.

      Se mitä sinä väität herjaamiseksi on kriittistä suhtautumista keskustaa ja sen kannattajiin. Luuletko sinä tosiaan, että Suomen keskustasta saa kirjoitella vain mukavia asioita! Sinun vuodatuksessasi näkyy hyvin keskustalaisten ahdasmielisyys ja sokea usko keskustan erehtymättömyyteen.

      Maailman historiassa on paljon erehtymättömiä puolueita ollut todella paljon. Kuuluisin on Hitlerin johtama kansallissosialistinen puolue. Et kai toivo, että Suomen keskusta olisi yhtä täydellinen

      Kuka tahansa voi tarkistaa profiilistani, että sinä väärennät

      http://galleria.suomi24.fi/otto-ville.kuusinen

      P.s Sinut on tunnistettu Keris. Voisitko lopettaa puskista ampumisen kiitoksia

      • JormaKKorhonen

        ...vastaukseksi asiattomaan!

      • bannattu.

        ja siksi huutelee kirjaston koneelta.

      • Hupia kansalle
        JormaKKorhonen kirjoitti:

        ...vastaukseksi asiattomaan!

        Olipa sekin mölähdys taas yhden säälittävän vitsin arvoinen veto.
        Avauksessa selvitetään kiistatta rikollisen toiminnan yhteys. Jos herra Korhosella olisi lainkaan maltillasta tolkkua käytössään, niin kiireen kaupalla järkimies tuomitsisi moisen. Normaali järkevä vanhus ei Korhosen lailla mesoaisi lähelläkään tällaista sontalaatikkoa, saatikka että olisi sellaisessa vielä päällepäsmärinä.

      • JormaKKorhonen
        Hupia kansalle kirjoitti:

        ...mikä tuossa avauksessa esiintuomassasi O-VK:n esityksessä on laitonta, tarkastelen sitä tarkemmin, ja jos huomaan niin olevan, muutan kantani anteeksipyyntöjen kera.

        Mutta toisellakaan lukemalla en siinä mitään laitonta havaitse.

        Olisikohan siten kuin usein Keriksen syytöksistä muiden törkeyksistä, kun hän tuo tänne puolustuksekseen tänne puolustuksekseen omia kirjoituksiaan, jotka osoittavat hänen itsensä olleen se suurin törkimys?

        Ettet vaan olisi Keris? Vai voisiko myös jollakin toisella olla yhtä harhainen pää?

      • on harhainen

        Kyllä nyt "vahuksen" kannattaisi pysyä kaukana. Ei se ole totta, että internettiin laitettua aineistoa voisi lainata, esittää uudelleen tai esittää muussa asiayhteydessä, olisi laillista.

        Esitetty sisältö ratkaisee. Ja sisällön esittämisestä säädetään mm. yksityisyyden suojaa koskevassa lainsäädänössä. Puhumattakaan jos esitetään toisen henkilön henkilötietoja aivan muussa asiayhteydessä, vaikka tämä itse olisi ne toisessa tarkoituksessa esittänytkin.

        Olisiko laillista toimintaa siirtää täältä vaikkapa jonkun henkilön julkisessa profiilissaan esittämät henkilökohtaiset tiedot ihan toisenlaisiin keskusteluihin tai palveluihin.

      • JormaKKorhonen
        on harhainen kirjoitti:

        ...niilläpä joku oikein revitteli viimeisen päälle tässä runsaat puolitoista vuotta sitten. Hän oli käynyt minun julkisella profiilillani, huomannut siellä käyneen erään tyttösen, oli mennyt tytön jättämää käyntitietoa klikaten tytön profiilille, nähnyt hänen tietonsa ja kuvansa, joita hän sitten täällä esitteli tehden asiasta tyttöä että asiaan täysin osatonta minua törkeästi herjaavia harhaisia johtopäätöksiään!

        Luulen, että kyseessä oli juuri sama henkilö, joka nyt kyselee Otto-Villen siihen verrattuna siistien ja viattomien esitysten perään.

    • hpk2006

      kun on saatu vahvistus siihen, että keris on bannattu. Onneksi bannaus on myös toyaalinen siinä mielessä, että hänen nikkinsäkin on bannattu IP-osoitteen lisäksi.
      BRAVOO, YLLÄPITO!!! Pyörrän kaikki pahat sanani teistä. Teillä on sittenkin järkeä.

      • "Kipee antti", ei...

        Mihinkäs se kipee ana on kadonnut?
        Huutiako saanut?

      • otto-ville.kuusinen
        "Kipee antti", ei... kirjoitti:

        Mihinkäs se kipee ana on kadonnut?
        Huutiako saanut?

        samasta linkistä löytyvät myös Suomen keskusta edustajien fiksut ja rakentavat ehdotukset. On mukava havaita, etteivät Suomen keskusta edustajat huutele tyyliin "TÄÄ ON IHAN SYVÄLTÄ" vaan esittävät hyviä ja rakentavia parannus ehdotuksia.Keskustalaisten antamien rakentavien vastausten takia olen valmis harkitsemaan kolmikantaa uudestaan

        http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=1500000000000105&posting=22000000016607522

      • anti keris
        "Kipee antti", ei... kirjoitti:

        Mihinkäs se kipee ana on kadonnut?
        Huutiako saanut?

        Täällähän minä! Ihan itse ja omalta koneelta. Mistäs sinä kirjoittelet bannattuna?

      • JormaKKorhonen
        anti keris kirjoitti:

        Täällähän minä! Ihan itse ja omalta koneelta. Mistäs sinä kirjoittelet bannattuna?

        ...olemme tahtomattamme järjestäneet noille kepureppanoille sellaisen urakan, josta he eivät taida selviytyä. Eli he koettavat kirjoittaa uutta Kuka Kukin On"-kirjaa, mutta eihän siitä mitään tule, kun "kapi siellä, kapi täällä, hiiala hiiala hoi" ja kun kolmikanta on vielä sekottamassa!

        Voi reppana-parkoja; me olemme syrjäyttäneet jopa Urho Kekkosen heidän ajatusmaailmastaan!

      • (o)

        Sven "kerimäki" Tuuva-Hietanen on pudonnut siltä kuuluisalta sillata ja on "yl' päästänyt perhanan"!
        Tässä alkoi oma bannaus tuntumaan ihan kivalta, kun sai noin lellityn kaverin kuin keris, mukaan "kirjastoihin". Niihin ei muuten kovin lasolissa pääse, joten saattaa olla nähtävissä jonkinasteista tason nousua hänen kirjoitelmiinsa.

      • kirjoitat
        JormaKKorhonen kirjoitti:

        ...olemme tahtomattamme järjestäneet noille kepureppanoille sellaisen urakan, josta he eivät taida selviytyä. Eli he koettavat kirjoittaa uutta Kuka Kukin On"-kirjaa, mutta eihän siitä mitään tule, kun "kapi siellä, kapi täällä, hiiala hiiala hoi" ja kun kolmikanta on vielä sekottamassa!

        Voi reppana-parkoja; me olemme syrjäyttäneet jopa Urho Kekkosen heidän ajatusmaailmastaan!

        Nämä keskustelut ovat siitä hauskoja, että osoittavat sen, kuinka vähän sinua kiinnostaa palstan aihe. Menetät uskottavuutesi rippeetkin. Yrittäisit pappa edes joskus asiajuonta. Mutta taitaa taas päämääräsi olla palstan sulkeminen. Silmiinpistävää on, että moni asiallisia puheenvuoroja aiemmin kirjoittanut on pysynyt taas kaukana. Etenkin sinun tominnastasi.

    • tyyssija

      Timo K. Mukka ei ollut kepulainen vaan kommunisti. Hänen asemaansa Pellossa voi nyt jälkeenpäin verrata keskustalaisten syrjintään nyky-Helsingissä. Siellähän ei kuulemma uskalla tunnustaa keskustalaisuuttaan tai joutuu vainon kohteeksi. Muuan henkilö oli kuulemma uskaltautunut Keskustan ehdokkaaksi ja on siitä lähtien ollut merkitty mies. Kaiken maailman kapi-klaanit solvaamassa yötäpäivää.

      Nykyisin Pellossa ollaan suvaitsevampia ja tunnustetaan Mukan suuruus. Voiko odottaa samanlaista henkistä avartumista tapahtuvan myös Helsingissä? Koska annetaan ihmisarvo myös keskustalaisille. Eivät he tosin sitä ryhdy polvillaan rukoilemaan.

    • sehän on Korhonen!

      MärkäkorvaKorhonen on näköjään päässyyt hulluutensa tasolla yhtä astetta ylemmäksi. Nyt esiintyy Kuusisena. On se pimee.

      • JormaKKorhonen

        ...luulisin itseäni täällä mainitsemallasi rekisteröidyllä nikillä esiintyväksi henkilöksi!

        Ei henkilössä mitään vikaa eikä hänen kirjoituksissaankaan pahempaa, sillä varsin teräviä ne ovat, mutta en diggaa sitä hänen historiallista nimikaimaansa, joten en millään voisi hänen nimissään esiintyä.

        Sinä siis lienet pöpi.

      • heh heh

        korhonen ja anti keris ovat pöpihauskoja. heh heh.

    • sairaat löytävät toisensa

      Sopii narsismiin ja psykopaatin tuntomerkkeihin.

      Hah hah demaria kaikki.

      Kuusinen, Lipponen ja Heinäluoma hah hah demaria kaikki.

      • Mikä viisaus, mikä tyyli!

        Otsikoissa ihastelua.

      • menehän ruikuttaa kapille
        Mikä viisaus, mikä tyyli! kirjoitti:

        Otsikoissa ihastelua.

        heh heh hölmöläiset

      • pystyy
        Mikä viisaus, mikä tyyli! kirjoitti:

        Otsikoissa ihastelua.

        vain kepulainen JormaKKorhonen? Mikä viisaus, mikä tyyli?

    Ketjusta on poistettu 14 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      45
      5030
    2. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      112
      1590
    3. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      48
      1189
    4. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      10
      1119
    5. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      13
      1093
    6. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      17
      997
    7. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      76
      969
    8. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      2
      862
    9. Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti

      Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah
      Ähtäri
      57
      769
    10. Junan alle

      Kuka päätti tai yritti päättää päivänsä jäämällä junan alle ja aiheutti sen takia veturikuskille ja muille traumat..?
      Kajaani
      27
      733
    Aihe