Onko uusien ns. yhteiskunnallisten ja kantaaottavien leffojen (esim. syriana) ilmestyminen mielestäsi hyvä vai huono juttu? Onko se ohimenevä trendi? JA miksi ko. leffoja tehdään ja niitä ilmestyy kuin sieniä sateella?
Tottahan on, että kantaaottavia elokuvia on tehty pienemmissä tuotantoyhtiöissä läpi historian, mutta mielenkiintoista mielestäni on, että myös suuret tarttuvat nyt vaikeisiinkin aiheisiin.
Lempileffasi tämän genren, jos sellaista nyt onkaan, edustajista?
Tottahan on, että kantaaottavia elokuvia on tehty pienemmissä tuotantoyhtiöissä läpi historian, mutta mielenkiintoista mielestäni on, että myös suuret tarttuvat nyt vaikeisiinkin aiheisiin.
Lempileffasi tämän genren, jos sellaista nyt onkaan, edustajista?
Vastaukset 5
Vanhimmat
Onhan niitä nyt tehty aina, Hollywoodissakin. Ja isot yhtiöt myös.
En ainakaan muista että joku Vihan Hedelmät olisi ollut (eikä siihen aikaan kyllä voinutkaan olla) minkään pienen yhtiön teos.
1960-70-luvulla tehtiin todella paljon alleviivaavan kantaaottavia leffoja. MItään varsinaista suosikkia en oikeastaan osaa sanoa, ellei jotain Pientä Suurta Miestä lueta kantaaottavaksi ja miksei luettaisi. Itse asiassa Kellopeli Appelsiinikin on sellainen, vaikkei skidit sitä tajuakaan. Paul Newman (sekä ohjaajana että näyttelijänä), Alan Pakula etc tekivät hyviä sellaisia 70-luvulla...
Cassavetes.
70-luvullakin tehtiin yhteiskunnallisia leffoja, joihin kuuluu yksi lempparini Presidentin miehet. Se käsittelee Watergate-skandaalia.
Ja ehdottomasti toivon ja uskon trendin jatkuvan. Pari vuosikymmentä on Hollywood suoltanut leffoja lähinnä 16-vuotiaille pojille, on jo aikakin, että jotain meille aikuisillekin.
Kaikki Presidentin Miehet on nimenomaan Pakulan leffa.
on mielestäni tarpeellinen. joskus sitä tekee mieli katsoa helpompaa ja joskus vaikeampaa elokuvaa. ja kenties se on vain poliittiselle elokuvalle hyväksi ettei niitä tule kuin sieniä sateella. usein kun jokin genre myy hyvin, niin sitten juuri sillä lajityypillä retostellaa kyllästymiseen asti. yleensä tämä asia esiintyy enemmän pop-elokuvissa. kun poliittisia elokuvia tulee harvemmassa, niin niiden tehokin on toimivampi. en usko että poliittiset elokuvat katoaisivat koskaan, niin kauan kun elokuvaa ylipäätään tehdään. eihän tässä tarvitse katsoa kuin oliver stonen tuotoksia. kyseinen herrahan on aika pitkälti luonut uransa poliittisilla tuotoksilla.