onko hirvivaara todellisuutta

vai huonoa tuuria??

Olen ajanut n 1000000 (siis n.miljoona)kilometriä Suomen maanteillä, ja KAKSI kertaa ollut hirven kanssa nokikkain eli törmäyskurssilla. kumpikaan ei ollut varoitusalueella.
Kuinka moni on selvinnyt yhtä hyvällä prosentilla.
Hirvivaaraa liioitellaan 95% vuodesta. Merkkejä on ihan liian tiheään, ja todelliset vaarapaikat häviävät tähän varoitusylitarjontaan.
Suurin mahdollisuus törmätä lonttokuonoon tarkoittaa vain äärimmäisen huonoa tuuria. Todennäköisemmin saat sydänkohtauksen auton ratissa, tai verisuoni katkeaa päästä.
Missä on otollisin paikka hirvikohtaamiseen?

14

1037

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Etelän mies

      Minä ajan 150 km:n työmatkaa ja 6:n vuoden ajalla olen kohdannut hirviä ja peuroja tiellä monia kymmeniä kertoja. Joskus jopa kome kertaa viikon sisällä. Väistöjä on myös tehty useita, mutta onneksi ilman kolareita.

      Suomi on iso maa, ei kannata yleistää. Mielestäni ajettuja kilometrejä tärkeämpää on huomioida missä ja mihin aikaan ollaan liikkeellä.

      • ÄIJÄLÄ

        Just joo, sama täällä. Hirvien päälle ajetaan tuhansia kertoja suomen teillä vuositasolla.
        Avauksen tekijä suhtautuu hirviin olan kohautuksella sillä perusteella, ettei ole kohdannut.
        Hirvivaara merkki on kuin kuoleman merkki, jota pitää kunnioittaa, mutta ei pelätä.
        Vähintä, mitä vaara-alueella voi tehdä, on pudottaa se nopeus satasesta 80 - 70.n km.n vauhtiin. Näin ei kuitenkaan moni tee, vaan uskoo, ettei se nyt voi sattua minun kohdalle.
        Hirveä ja poroa ehtii melko hyvin väistää, kun nopeus on alle 80 km, mutta satasen ja siitä ylös vauhdista väistömahdollisuudet ovat olemattomat.

        Joka vähääkään seuraa onnettomuusuutisia, tietää, että jatkuvasti jossain päin kuitenkin ajetaan hirven tai muun eläimen päälle.

        Ajonopeus on se ainoa tekijä, jolla ennakoidaan tulevia tilanteita. Ei se konginkankaan rekkakuskikaan, eikä vastaan tullut linja-autokuskikaan pitäneet riittävän alhaista ajonopeutta, jolla olisivat pystyneet ennakoimaan tulevat yllärit.
        Kun ajonopeus on tilanteisiin nähden liian suuri, ei voi, eikä ehdi tekemään mitään, vaikka yrittäis.
        Tätä asiaa ei tunnusteta missään, vaan aina otetaan tekijöiksi huonot ajo-olosuhteet, tienhoidon puutteet ja liukkaat kelit.

        Kaikkiin onnettomuuksiin löytyy vain yksi syy. liikaa vauhtia. Jos tilanteesta ei pelastuta, niin sehän on sen merkki vaan, että oli liikaa vauhtia.

        Ei humalapäissäänkään ajaminen ole onnettomuuden syy, vaan liika vauhti.
        Ajelin tässä taannoin humalassa ja selvisin hienosti kotiportille saakka poliisit perässä sen ansiosta, että tajusin vauhdin merkityksen.
        En siis lähtenyt kaahaamaan hulluna, vaikka poliisit seurasi perässä viitisen kilometriä.

        Selvisin 1700 €.n sakoilla ajellessani 1,7 promillen hutakassa ja jättäessäni pysähtymättä virkavallan kehotuksista huolimatta.

        Lieventävinä asianhaaroina oikeus näki sen, että olin jäihin pudotessani menettänyt harkintakykyni ja hätäpäissään lähtenyt auton rattiin.
        Myös se, etten ollut paennut mielettömästi ja suostunut yhteistyöhön tapahtumien kulun aikana olivat lieventäviä tekijöitä.

        Raskauttavaa oli kuitenkin ajo alkoholin vaikutuksessa, mutta koska olin ensikertalainen ja tunnetusti tunnollinen ajaja, oikeus tyytyi tuomitsemaan vain sakkoihin.
        Ajokortin sain pitää, eikä tullut ehdollistakaan.


    • Veskelys

      Minulle sattuu hirvitilanteita noin yksi vuodessa 35000 kilometrin ajolla ja lisäksi näen muutamia hirviä. Onneksi olen havainnut ne ajoissa, ja todellisia vaaranpaikkoja on ollut 25 vuodessa vain yksi.

      Hirvikolareita sattuu vuosittain parituhatta, mikä ei ole ihan mitätön määrä. Keskimäärin yksi kolari noin 15 miljoonaa ajokilometriä kohti. Liikenneturva väittää lisäksi, että läheltäpititilanteita sattuu 30 yhtä kolaria kohti eli miljoonalle ajokilometrille niitä mahtuisi keskimäärin kaksi. Kokemuksesi on siis täsmälleen keskiarvon mukainen. Niin on minunkin.

    • ....

      Mulla ajomäärät vaihdellut 12-38tkm:n välillä vuosittain ja karkeesti kerran vuodessa tullut väistötilanne eteen. Viime vuosi taisi olla pitkästä aikaa ensimmäinen, tosin ne 12tkm tulivat melkein kokonaan stadissa.

      Itäsuomessa asuessani hirviä näkyi usein, mutta tosiaan kerran vuoteen täytyy laskea, että väistämään joutuu. Pitää sen verran silmät auki ja nopeus kurissa ja vältellä öitä syksyisin.

    • kun kohdalle sattuu

      ... sillä hetkellä, kun se hirvi seisoo ajoradalla.
      Siinä sitten seistään kaksin jaloin jarrupolkimen päällä.

      Tilanne voi tulla sopivassa paikassa eteen vaikka pari kertaa viikossa tai yhtä hyvin voi ajaa vuosia tai jopa vuosikymmeniä näkemättä yhtään hirveä.

      Jos hirviä ei ole kohdalle sattunut, se ei tarkoita, etteikö niitä metsässä olisi. Katso vaan lehtiä: Hirvikolari siellä ja läheltäpiti täällä.
      Mutta aina on jonkun kohdalle sattunut.

      Ja silloin pitäisi olla nopeus riittävän alhainen. Muuten mennään päin sarvipäätä.
      Jälki on kauheaa ja matkanteko sekä kiire loppuu siihen paikkaan.

    • ei hirvi

      Hirvitörmäys riippuu täysin nopeudesta.Jos ajetaan 80-90 nopeudella, molemmat ehtii väistää, ja epätodennäköisessä osumassakin vauriot ovat huomattavasti lievempiä kuin sakkovauhdissa.
      Onkohan olemassa virallista tilastoja hirvilokareissa esiintyneitä ylinopeuksia?? Olisi mielenkiintoista tietää tarkemmin montakohan kolareista tosiaan ajetaan alle 100 vauhdissa.

      • kaheksatkympit

        eipä moni vauhtia tiputa vaaramerkin kohdalla.Saatanammoinen kiire aina kaikilla.OOn joskus yrittännyt pudottaa nopeutta, mutta heti on joku hätähousu paksinkannessa kiinni vilkuttamassa valoiaan.
        Yritä ny sitte mitään.


      • ÄIJÄLÄ
        kaheksatkympit kirjoitti:

        eipä moni vauhtia tiputa vaaramerkin kohdalla.Saatanammoinen kiire aina kaikilla.OOn joskus yrittännyt pudottaa nopeutta, mutta heti on joku hätähousu paksinkannessa kiinni vilkuttamassa valoiaan.
        Yritä ny sitte mitään.

        Joo, eihän se kukaan välitä jostain hirvivaarasta.
        Tärkeintä on vain päästä mahdollisimman lujaa.
        Mutta älä sinä kato muista mallia, vaikka niillä onkin kiire ison kieron luokse.
        Viisas hiljentää aina vauhtia, mikä onkin ainoa tapa selvitä äkkiarvaamattomien tilanteiden osuessa kohdalle.
        Itsekkin yritän muistaa, vaikka nyt on kiusauksena ajaa lujempaa, kun on kunnon maasturi alla.
        Se on niin, että mitä hienompi auto, sitä leuhkempaa pitää ajaa.


    • liikaa...

      Hirvikanta on paisutettu 60-luvun jälkeen 10-kertaiseksi. Hirvien määrä tutkitusti korreloi suoraan onnettomuustiheyteen.

      Koska innokkaita hirvimiehiä löytyy poliisien, politiikkojen, tuomareiden...ym yhteiskunnan "kerman" joukosta, sallitaan se surutta, vaikka sen takia kuolee vuosittain kymmenkunta ihmistä ja loukkaantuu satoja. Sitten vain selitellään asiat parhainpäin autoriteetin avulla. Kuka muu saa tappaa HARRASTUKSELLAAN täysin SIVULLISIA syyttömiä ihmisiä?

      Pelkän harrastuksen takia ylläpidetyn ylisuuren hirvikannan tulisi pienentää rilusti ja välittömästi.

    • thatsit

      Olen joutunut jarruttamaan hirven vuoksi 5 kertaa, ja näistä 4 on ollut Helsingin kaupungin alueella.!

    • Etelän-Hetelmä1

      Terve.

      Kyllä se on todellisuutta.

      Itsekkin tässä viime viikolla kaksi kertaa samalla matkalla oli läheltä piti tilanne hirvien kanssa täällä etelä-suomessa.

      Harvemmin ne mitenkään päivisin liikkuu. Mutta kyllä öisin ja aamuhämärissä ennen klo 0400 siis....

      Ei niitä tosiaan pahemmin näe tien poskessa vaikka päivällä.

      Hirvi on kyllä iso eläin kun sen näkee sitten pari metrin päästä livenä. EI mikään pieni. Vasta sitten sitä kunnioittaa ja ymmärtää kun näkee minkäkokoinen se oikeesti on.

      T:Yksi onnekas autoilija

    • Breakki

      Itse olen ajanut vasta n. 200tkm ja olen kohdannut hirven/peuran 3 kertaa ajoradalla (pellolla näkynyt useampiakin). Ekan kerran näin hirven tiellä kaukana, eikä se aiheuttanut muita toimenpiteitä kun rauhallisen nopeuden pudotuksen. Tokalla kerralla julmetun ison hirvi tulee täyttä juoksua pusikosta ja vetää auton edestä muutaman kymmenen metrin päästä, tästä selvittiin rajulla jarrutuksella. Kolmannella kerralla sitten tien laidassa olevasta pusikosta tuli 2 peuraa juosten tielle, emo edellä ja vasa perässä, emon onnistuin nipin napin väistämään mutta vasaan osuin täpärästi toisella etukulmalla nopeudella 70km/h.

      Mielestäni hirvien, peurojen, porojen yms kanssa kannattaa ihan oikeasti olla varovainen, etenkin kun ne tulee tielle pahimmillaan todella yllättävästi ja hemmetin nopeasti, siinä ei kovinkaan Schumacher pysty välttämättä tekemään yhtään mitään. Itsekin kuvittelin aikaisemmin että eihän siinä mitään, jos hirvi hyppää tielle niin äkkiäkös sen väistää... Kuvitelmat on kyllä karissut aika tehokkaasti kun on nähnyt aitiopaikalta miten nopeasti 600kg eläin rymistää metsästä tielle.

    • sinivilkku

      ole vielä infarkteja saanut, mutta hirviä on kyllä edestä hyppinyt aikalailla. Osa vähän kauempaa, osa lähempää.
      Hipaissutkin on kerran. Vanhalla kolmostiellä 20 vuotta sitten hyppäsi hirvi aamuyöllä aivan edestä. Olin sitä mieltä, ettei osunut. Aamulla kuitenkin ihmettelin kun pikkulinnut pitivät auton puskurin luona meteliä ja menin katsomaan, että mitä ne sieltä oikein hakevat.
      Oli hirven jalasta jäänyt karvatupsu ja pikkasen muitakin "kuituja" siihen ja linnut sitten juhlivat herkkuaterialla.

      Kolmostiellä, aitojen välissä on näitä aikoja hyvin usein hirviä tai peuroja hyppimässä. Poliisit niitä käy kyöräämässä pois kun rahtarit niistä ilmoittelevat, ovat sitten jo aamuun mennessä sieltä pois kun h-autoilijat täyttävät tien.

      Viime viikolla poika isolla autolla lanasi peuran Kustavissa. Siellä kuulemma on paljon hirvieläimiä hyppimässä.
      Eikä edes yrittänyt väistää, ei sitä sentään täydessä lastissa olevaa täysperää viitsi ojaan ajaa moisen takia.

      • ÄIJÄLÄ

        Mitäpä sitä ison auton tarvii väistää, mutta tavallisen henkilöbiilin olis viisainta höröstää.
        Mulle sattui samanlainen tapaus pakkasjouluna, oliko se nyt 1997, kun aattona oli 30 astetta.
        Vauhtia ei ollut kuin semmoinen 70 ja täysikuu loisti.
        Oltiin tulossa eukon kans hautuumaa käynniltä, kun hirvi hyppäsi viime hetkellä auton editse ja kuului sorkan kolahdus.
        Jäi vain pieni lommo vasempaan etuhelmapeltiin.
        Sen jälkeen olen tullut entistä varovaisemmaksi.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin Ilkka Kanerva kuoli?

      Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti
      Maailman menoa
      262
      16685
    2. Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."

      Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist
      Kotimaiset julkkisjuorut
      23
      5370
    3. Ilkka kanerva

      Ilkka Kanerva kuollut 74v
      Turku
      115
      2545
    4. Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."

      Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar
      Kotimaiset julkkisjuorut
      15
      2010
    5. Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä

      Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa
      Maailman menoa
      336
      1742
    6. Pikkaraiskan puhelut

      Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      111
      975
    7. Ilkka Kanerva on kuollut

      74-vuotiaana.
      Maailman menoa
      59
      941
    8. Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen

      Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto
      Maailman menoa
      28
      849
    9. Sofia Belorf ja Sonja Aiello

      Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      43
      843
    Aihe