Ihmettelen suvaisemattomuutta, oikeassa olemisen vimmaa ja muiden haukkumisen tarvetta, jota monet Lordi-fanit tai sellaisiksi muuttuneet täällä viljelevät. Mr. Lordi kehui suvaitsevaisuuden voittaneen, mutta tämän palstan suvaitsevaisuus tuntuu ajoittain olevan Taleban-liikkeen tasoa.
Voitto on saavutettu, joten meillä ei pitäisi olla tarvetta lyödä lyttyyn ketään. Ei tarvitse irviä Carola Häggqvistiä, joka on euroviisumenestykseltään ja levymyynniltään sentään (vielä) Lordia menestyneempi artisti. Tällä kertaa Lordi oli parempi; sen osoitti jo äänestys, joten mitään jälkipeliä ei tarvita. Yleisemminkään ruotsalaisia ei tarvitse täällä tölviä. Tappio kismittää joitakuita heistä, mutta Lordi sai Ruotsista täydet pinnat ja useimpina muinakin vuosina pisteemme ovat olleet Ruotsin ja naapureidemme varassa. Suomea lukuunottamatta pohjoismaat pitävät yhtä, oli sitten kyse musiikista tai urheilusta. Vain suomalaiset tekevät poikkeuksen, he ovat muita pohjoismaita vastaan.
Suomalaisten edellisiä suorituksia on myös muodikasta irvailla. On kuulemma niin kovin noloa, varsinkin Jari Sillanpää. Kukaan ei pakota tykkäämään Sillanpään lauluista, mutta kyllä hänen toissavuotinen esityksensä oli ammattitaitoista työtä, niin kuin yleensä kaikki hänen esiintymisensä. Sillanpää jäi niukasti finaalista ja suomalaisittain pärjäsi hyvin. Kun tiedämme, miten paljon politiikka, kielisukulaisuus ja naapuruus ratkaisevat, Sillanpään pistemäärän arvo vain kasvaa. Laulaja itse äänestettiin muiden artistien toimesta kisan sympaatisimmaksi esiintyjäksi. Ei siinä mitään noloa ole, kyllä se rakentaa myönteistä Suomi-kuvaa paljon paremmin kuin Latvian lätkäkisoissa pitkin seiniä kuseksivat juopuneet suomalaiset kisaturistit.
Osansa käsittämättömistä purkauksista ovat saaneet myös muut euroviisuehdokkaat, Tomi Metsäketo etunenässä. Miksi? Metsäketo on lahjakas ja kouluttautunut laulaja, hyvä äänenkäyttäjä ja ammattiinsa kunnianhimoisesti suhtautuva nuori artisti. Se, että vaivautuu opettelemaan laulunsa italiaksi on pienen hatunnoston arvoinen lisä. Miten Metsäketo olisi menestynyt kisassa, sitä emme saa koskaan tietää. Tuskinpa hän olisi Lordin suoritukseen yltänyt, mutta kyllä hänen esityksensä olisi taiteellisesti ollut edellä useimpia takapuolenketkutuksia.
Ja sitten tietysti pitää haukkua yleisesti kaikki ne, jotka eivät tunnustaudu hevirokkareiksi ja vakaumuksellisiksi Lordi-faneiksi. Heilähän ei tietenkään ole oikeutta mielipiteeseen. Oikeutta mielipiteeseen ei ole myöskään niillä, joiden mielestä viskipullo olisi voinut odottaa hotellihuoneeseen tai muutaman voimasanan olisi voinut jättää käyttämättä. Itse suhtaudun molempin ilmiöihin ymmärtämyksellä. Väsymys ja jännityksen purkautuminen ynnä riehakas juhlatunnelma... ihan jokaista askelta ei enää tuossa vaiheessa osaa ajatella niin analyyttisesti. Sitä paitsi, kukaan ei pakota tiedotusvälineitä esittelemään kuvia viskipullo kädessä ja tupakka hampaissa juhlivasta Lordista, jos pelkona on se, että nuoret saavat idolistaan huonoja vaikutteita.
Lähes kaikki suomalaiset iloitsevat Lordin menestyksestä, mutta se ei silti tarkoita sitä, että olisi pakko tykätä yhtyeen musiikista tai olla sitä mieltä, että kaikki, mitä Lordi tekee, on aina oikein.
Itse muuten äänestin Suomen ehdokkaaksi Annika Eklundia. Sanghain valot on laskelmoitu, mutta hyvin tehty ja esitetty kipale, jolla olisi voinut hyvinkin pärjätä kisassa keskimääräistä paremmin. Kisan lähetessä aloin kuitenkin olla vahvasti sitä mieltä, että Lordi oli paras valinta. Finaalin alla sanoin jo tuttavapiirissä, että Lordi voittaa. Raskas rokki ei ole minun musiikkiani, mutta Lordi iski oikeaan paikkaan ja aikaan. Kun vielä kappale oli hyvä ja bändin touhuista kuvastui vilpittömyys ja esittämisen riemu, niin tulosta tuli. Hyvä tulos ei kuitenkaan enää siitä parane, vaikka kuinka muita lyttäisi.
Mr. Lordin ylistämä suvaitsevaisuus
8
534
Vastaukset
- valopää
Se muiden lyttäämisen tarve ja halu lähinnä nousee tällä hetkellä siitä, kun Lordin osallistumista ensin niin paljon haukuttiin. Ja just siihen tyyliin, "että voi ei ne häpäisee meitin, olis se Metsäketo pitäny sinne lähettää..." Eli nyt kun voitto tuli ja Lordi on suursuosikki, niin kyllä vähän voikin mainita tuosta edellämainitusta asiasta.
Jari Sillanpää tosiaan oli tosi hyvä myös enkelinsiipineen, laidasta laitaan :) Mutta Carolasta vielä. Sillehän Lordin voitto oli kaamea kolaus. Haukkui niitä etukäteen ja oli sitten kisojen selvittyä aivan käärmeissään. Tulee vaan mieleen, että se on tunnettu tosiuskovainen, niin eipä sitten sellainen kauhean kivasti käyttäydy. Lordin kohdalla toteutuu ennekin huomaamani totuus, että mitä rajumman näkönen tyyppi, sitä lämminhenkisempi.
Vielä siitä viskinjuonnista, why not?- !!!!!!+???
"Mutta Carolasta vielä. Sillehän Lordin voitto oli kaamea kolaus. Haukkui niitä etukäteen ja oli sitten kisojen selvittyä aivan käärmeissään."
- siis mistä sinä tuollaista olet saanut päähäsi? Totta kai jonkinlainen kolaus se on kaikille, joita on pidetty suosikkeina ja jotka eivät kuitenkaan voittaneet. Kova kolaus se oli Suomen lätkäjoukkueellekin, ettei tullut kultaa, mutta sehän on ihan luonnollista. Lehdissä luki, että Carola fanitti Lordia kovasti ja vietti aikaansa näiden kanssa samassa pöydässä. Nämä "Carola pelkäsi Lordia"-otsikot ovat samaa sarjaa kuin että "Paavi saarnasi suomeksi" (Hyyvaa paasiiaista).
"Tulee vaan mieleen, että se on tunnettu tosiuskovainen, niin eipä sitten sellainen kauhean kivasti käyttäydy."
- hä, siis miten niin? Siis jos pitäisi valita, että viihdynkö mieluummin viinistä ja nopeista autoista innostuvan Isä Mitron kanssa vai Hyvinkäällä paloittelusurmasta tuomittujen saatananpalvojien kanssa... No, joo... ääriesimerkki, mutta suomalaisista 90 % tunnustaa jotakin uskontoa. En tiedä, ovatko ne 10 % sitten kuinka paljon mukavampaa sakkia. - valopää
!!!!!!+??? kirjoitti:
"Mutta Carolasta vielä. Sillehän Lordin voitto oli kaamea kolaus. Haukkui niitä etukäteen ja oli sitten kisojen selvittyä aivan käärmeissään."
- siis mistä sinä tuollaista olet saanut päähäsi? Totta kai jonkinlainen kolaus se on kaikille, joita on pidetty suosikkeina ja jotka eivät kuitenkaan voittaneet. Kova kolaus se oli Suomen lätkäjoukkueellekin, ettei tullut kultaa, mutta sehän on ihan luonnollista. Lehdissä luki, että Carola fanitti Lordia kovasti ja vietti aikaansa näiden kanssa samassa pöydässä. Nämä "Carola pelkäsi Lordia"-otsikot ovat samaa sarjaa kuin että "Paavi saarnasi suomeksi" (Hyyvaa paasiiaista).
"Tulee vaan mieleen, että se on tunnettu tosiuskovainen, niin eipä sitten sellainen kauhean kivasti käyttäydy."
- hä, siis miten niin? Siis jos pitäisi valita, että viihdynkö mieluummin viinistä ja nopeista autoista innostuvan Isä Mitron kanssa vai Hyvinkäällä paloittelusurmasta tuomittujen saatananpalvojien kanssa... No, joo... ääriesimerkki, mutta suomalaisista 90 % tunnustaa jotakin uskontoa. En tiedä, ovatko ne 10 % sitten kuinka paljon mukavampaa sakkia.Ihan lehdestä luin Carolasta. Ruotsalaiset vielä itse moittivat Carolan nuivaa käytöstä Lordia kohtaan. Iltalehti 22.5.: "CAROLA KISMITTÄÄ -Sara Bergeriä Carolan reaktio viisuvoittajaan ärsyttää. -Kanssakilpailijoita täytyy kunnioittaa. Luin lehdestä, että Carola ei edes kunnolla onnitellut suomalaisia eikä osallistunut yhteiseen juhlaan, Berger puuskahtaa."
Ja sitten tuota sun uskovais-vertausta/juttua en ymmärtänyt ollenkaan, siis en käsittänyt mitä oikein halusit sanoa, mitä tarkoitit. - !!!!! + (?)
valopää kirjoitti:
Ihan lehdestä luin Carolasta. Ruotsalaiset vielä itse moittivat Carolan nuivaa käytöstä Lordia kohtaan. Iltalehti 22.5.: "CAROLA KISMITTÄÄ -Sara Bergeriä Carolan reaktio viisuvoittajaan ärsyttää. -Kanssakilpailijoita täytyy kunnioittaa. Luin lehdestä, että Carola ei edes kunnolla onnitellut suomalaisia eikä osallistunut yhteiseen juhlaan, Berger puuskahtaa."
Ja sitten tuota sun uskovais-vertausta/juttua en ymmärtänyt ollenkaan, siis en käsittänyt mitä oikein halusit sanoa, mitä tarkoitit.Eri lehtiä lukemalla saa näköjään hyvinkin erilaisia käsityksiä siitä, kuinka esim. Carola on käyttäytynyt. Jos sitten on käyttäytynyt huonosti, niin olkoon se hänen häpeänsä, käyttäytykäämme me paremmin.
Ymmärsin ehkä väärin sen mitä kirjoitit. Taisit tarkoittaa jotain siihen malliin, että onko tuo nyt fiksua käytöstä uskovaiseksi julkisesti tunnustautuvalta ihmiseltä. Minä taas ymmärsin sinun tarkoittavan, että totta kai se on ikävä ihminen, koska julkisesti uskovaiset ovat ikäviä ihmisiä. Siihen vastasin, että eivät ne taida sen ikävämpiä olla...
Näköjään sitä syntyy monenlaisia tulkintoja ilman välikäsiäkin, saati että olisi lehdistö vielä sanomisiamme muokkaamassa. - valopää
!!!!! + (?) kirjoitti:
Eri lehtiä lukemalla saa näköjään hyvinkin erilaisia käsityksiä siitä, kuinka esim. Carola on käyttäytynyt. Jos sitten on käyttäytynyt huonosti, niin olkoon se hänen häpeänsä, käyttäytykäämme me paremmin.
Ymmärsin ehkä väärin sen mitä kirjoitit. Taisit tarkoittaa jotain siihen malliin, että onko tuo nyt fiksua käytöstä uskovaiseksi julkisesti tunnustautuvalta ihmiseltä. Minä taas ymmärsin sinun tarkoittavan, että totta kai se on ikävä ihminen, koska julkisesti uskovaiset ovat ikäviä ihmisiä. Siihen vastasin, että eivät ne taida sen ikävämpiä olla...
Näköjään sitä syntyy monenlaisia tulkintoja ilman välikäsiäkin, saati että olisi lehdistö vielä sanomisiamme muokkaamassa.No niin loistavaa, me ymmärrämme vihdoin toisiamme! Eli todellakin tarkoitin sillä uskovais-jutulla niin kuin olitkin NYT ymmärtänyt. Uskovaisia ihmisiä on monenlaisia, niinkuin myös ei-uskovaisia. Ihanaa olisi jos lähimmäisenrakkautta löytyisi jokaiselta ihmiseltä. Saahan sitä haaveilla
- Vanha nirso
Kyllä vaan tällaisiltakin palstoilta näköjään joskus löytyy kypsästi, rauhallisesti ja kiihkottomasti kirjoitettuja tekstejä. Oli ilo lukea kirjoituksesi!
- !!!!!+!
Kiitos.
- H.R.H
Puhut suvaitsevaisuudesta ja siitä ettei pitäisi arvostella toisia. Nyt kuitenkin arvostelet Lordi-faneja siitä että he arvostelevat niitä jotka ennen kisoja arvostelivat Lordia ja Lordi-faneja. Suo siellä ja vetelä täällä.
Ymmärrän kyllä mitä tarkoitat, mutta tarkoitusperä on jokseenkin omituinen. Vaikuttaa siltä kuin kirjoittaisit itseäsi vastaan.
Joka tapauksessa, minä annan kaikkien kukkien kukkia, musiikkimausta ei voi kiistellä vaikka itse rock-musiikkia kuuntelenkin.
En myöskään lähde arvostelemaan muita maita, vaikkakin Ruotsalaisten käytös esim. lätkän-olympiafinaalin jälkeen oli muutakuin konservatiivista.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti26316894Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist235434- 1152573
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar152051Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3361758Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?111992- 59952
Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto31872Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?44869