SAVOLAINEN SISÄLLISOTA

KÄDE

Tuossa alenmpaa on parikin aloitusta jossa Savolaiset aseet paukkuvat. Haavoittuneita tulee, mutta kaatuneista ei kerrota.

Mikä on aiheuttanut savossa moisen sisällis-sodan
ja kalabaliikin? Onko savolaisiin iskeytynyt raadollinen vallanhalu joka repii vuosisatojen heimoylpeyden rikki ja aiheuttaa keskinäistä kismaa ja katkeruutta.

Miksi tuo kaikki sitten tapahtuu ja mihin sillä pyritään. Kuitenkin realistinen tulevaisuuden kuva on , että enempääpohjois, kuin etelä-savostakaan ei puolueen tiimoilta vallanhuipulle nousta. Ei yksin, eikä vaaliliittojen kautta.

Mihin on hävinnyt savolaisten maakunta ylpeys joka piti kaikki savolaaset muihe yläpuolella. Ainakin silloin kun heiltä kysyy. ;D

Savon kansa, kansa joka joka oli ennen niin ylpeä kalakukoistaan, lörtsyistään, maailman parhaimmista soutuveneistä ja jopa valtiomiehistään, tappelee keskenään kuin kukot. Nokkien toisensa verille ja odottaen toisen luovuttamista, ja vain saadakseen itse tepastella tunkiolla heltta pystyssä, silmänurkat verisiä kyyneleitä vuotaen.

Savolaiset pellot, jotka obvat jo kivisiä muutenkin, ei kasva siivettömällä auralla kyntämällä, eikä kyitä viljelemällä.

17

770

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • nyt muuta

      Naiset vaan rohkaistuivat -kerrankin- oikeuksiaan
      peräämään.
      Onko muuten uskottavaa sekään,että yli puoli SUOMEA on persuissa vailla naisehdokasta?
      Tämän kun saisi jotenkin ängettyä miesten kaaliin!

    • tästä lähtien

      Reilu jäsenäänestys,eikä puheenjohtajien selän-
      takainen kyräily ja p....n nuolenta.

      • suhonen

        Kumpaa tarkoitit pillun vai perseen nuolentaa.
        SIINÄ ON VISSI ERO MIELESTÄNI.

      • johan löytyi jo
        suhonen kirjoitti:

        Kumpaa tarkoitit pillun vai perseen nuolentaa.
        SIINÄ ON VISSI ERO MIELESTÄNI.

        yksi viisas kyselemään asiallisia kysymyksiä.
        Jos et osaa olla,ja käyttäytyä kuin aikuiset, niin suksi suolle. Palstalla on ihan liikaa tuollaisia urveloita.

      • Suhonen
        johan löytyi jo kirjoitti:

        yksi viisas kyselemään asiallisia kysymyksiä.
        Jos et osaa olla,ja käyttäytyä kuin aikuiset, niin suksi suolle. Palstalla on ihan liikaa tuollaisia urveloita.

        Älähän suutu ystävä.
        Edellinen ihminen puhui p----n nuolennasta.
        Minä vain kysyin kumpaa asiaa hän tarkoitti.

      • oli järkevä
        johan löytyi jo kirjoitti:

        yksi viisas kyselemään asiallisia kysymyksiä.
        Jos et osaa olla,ja käyttäytyä kuin aikuiset, niin suksi suolle. Palstalla on ihan liikaa tuollaisia urveloita.

        Kirjoitus pitkästä aikaa onhan siinä ero nuoleeko pimppiä,vai persettä.

      • auervaari
        oli järkevä kirjoitti:

        Kirjoitus pitkästä aikaa onhan siinä ero nuoleeko pimppiä,vai persettä.

        Siinä on vissi ero, mitä nuolee. Makunsa tietysti kullakin. Kuinkas siellä savossa, mikä on muoti?

      • KÄDE
        Suhonen kirjoitti:

        Älähän suutu ystävä.
        Edellinen ihminen puhui p----n nuolennasta.
        Minä vain kysyin kumpaa asiaa hän tarkoitti.

        Suhonen kuule, kun tuo henkilö puhui "p.....n" nuolemisesta hän oli niin sivistynyt, että jätti tuon kokonaan kirjoittamatta, koska useimmat täällä kävijöista tietää mitä tuolla tarkoitetaan.

        Sinä taas osoitit oman sivistömättömyytesi, kyselemällä brutaalisti tuota asiaa, ja tuomalla esiin naisia loukkaavasti tuon sukupuolielimen.

        Miksi? Lienet sen ikäinen kaveri, että osaat eroittaa asiat toisistaan, vai halusitko jotenkin urostella?

      • Suhonen
        KÄDE kirjoitti:

        Olen nyt nolo Käden läksytyksestä.
        Kädelle taitaa tulla yksi ääni lisää,sitten kun Sisko muuttaa palvelutaloon Helsinkiin ja laittaa puolueen asiat kuntoon.

      • nolostunut...
        Suhonen kirjoitti:

        Olen nyt nolo Käden läksytyksestä.
        Kädelle taitaa tulla yksi ääni lisää,sitten kun Sisko muuttaa palvelutaloon Helsinkiin ja laittaa puolueen asiat kuntoon.

        Minäkin aina punastun ja korvia kuumottaa, kun luen Käden periviisaita juttuja. Voih, kun taaskaan itse mitään hokannut.

      • todeta
        Suhonen kirjoitti:

        Olen nyt nolo Käden läksytyksestä.
        Kädelle taitaa tulla yksi ääni lisää,sitten kun Sisko muuttaa palvelutaloon Helsinkiin ja laittaa puolueen asiat kuntoon.

        että Siskon tulevaisuutta yritetään täällä arvailla. Mitäkähän varten?

      • mutta ette arvaa
        todeta kirjoitti:

        että Siskon tulevaisuutta yritetään täällä arvailla. Mitäkähän varten?

        Jokaisella meillä on ek
        lämä ja yhtä arvokas.

      • nii joha kohta
        todeta kirjoitti:

        että Siskon tulevaisuutta yritetään täällä arvailla. Mitäkähän varten?

        tuota siskoo ruvetaa KÄDELLE naittamaa, ku erehty kädeä kehumaa.

      • forehead
        nii joha kohta kirjoitti:

        tuota siskoo ruvetaa KÄDELLE naittamaa, ku erehty kädeä kehumaa.

        Lopeta. Sisko on fiksu nainen ja vapaa päättämään omista asioistaan. Anna olla.

    • Kylläpä yllätit !
      Sinultahan löytyy henkistä kapasiteettia myös muille jakaa! Kouluasteikolla täysikymppi (10)!
      -Tallensin koneelleni mieluisten muistojen joukkoon;p

      Kysyt aiheellisesti: "Mihin on hävinnyt savolaisten maakuntaylpeys"?
      -Sitä kyselen minäkin...

      • Kysywäinen

        Savon Isopoika vastannnee tähän?

      • ennalta
        Kysywäinen kirjoitti:

        Savon Isopoika vastannnee tähän?

        mitä täällä kukin aikoo kysyä?
        Mikä isopoika muka? Tiedän monta Isoa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      94
      4233
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3213
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2340
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1358
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      949
    6. 136
      936
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      894
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      832
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      786
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      770
    Aihe