Ainakin omalla kohdallani tuo paniikin syvin olemus on se, että pakenen jo epämääräisiä oireita vaikkei välttämättä kohtaus tulisikaan.
Siis, aion ottaa oireilut vastaan ja jos se paniikiksi yltyy, niin miten siitä selviää käytännössä? Kohtauksessa eniten pelottaa se, että käyttäydyn ihan hulluna ja sehän hävettäis. Mitä siis teette silloin, kun kohtaus yllättää esim. kassajonossa yms?
Siis, aion ottaa oireilut vastaan ja jos se paniikiksi yltyy, niin miten siitä selviää käytännössä? Kohtauksessa eniten pelottaa se, että käyttäydyn ihan hulluna ja sehän hävettäis. Mitä siis teette silloin, kun kohtaus yllättää esim. kassajonossa yms?
Vastaukset 5
Vanhimmat
ole rauhallinen. vaikka oireilua tuntuisikin ei se välttämättä heti tarkoita sitä että se puskee päälle. ole tyyni. vaikka tuntuisikin miltä tahansa. niin mä ainakin itse teen. vaikka tuntuis että maailma karkaa käsistä niin ei se minnekään karkaa:) siinähän sä olet maailman sylissä. ei mitään hätää.
Itsekin olin sellaisilla henkisem kasvun kursseilla tässä tänä keväänä ja ensinnäkin sinne oli ihan kauhea mennä.
Heti kun saavuin paikalle ja näin tusina vierasta naamaa vieraassa tilassa tunsin että happi loppuu ja taju lähtee ja pakenin vessaan rauhoittumaan ja vedin huiviini varmaan pullollisen aputippoja.
No mutta asiaan se kurssin vetäjä oli sellainen noin viisissä kymmenissä oleva nainen joka sanoi musta aika hyvin.
Jos tulee joskus sellainen tilanne ettei pysty hallitsemaan tilannetta,joku oli se mikään vaan tilanne mutta se puskee päälle ikävällä tavalla.
Olkoon kyse työ ressistä,paniikkihäiriöstä mistä vaan niin muistakaa silloin hyvät ihmiset pysähtyä makustelemaan sitä tilannetta.Rauhoittukaa ja makustelkaa ja huomaatte että hyvinhän se tilanne siinä makaa ja on ja sanotte itsellenne: no panic!
Ei o mittään hättää.
Jotenkin vaan sen ihmisen lempeys ja viisaus kolahti minuun niin etten moneen herran päivään tarvinnut mitään aputippoja ja loppu kurssikin sujui tosi kivasti.
Nyt elänkin sitten aika normi elämää kun viikko sitten alotin ton epa ja karnosiini kuurin ja olo tuntuu normaalilta .Mutta silti vielä ajattelen aina ulos mennessä hymyn kare suun pielessä ...No panic=)))
auttoi, kun en yrittänyt enää salata paniikkihäiriötä eli tulipa kohtaus missä tahansa, niin menin vaikka kukkakaupanmyyjälle tai parturikampaajalle(mikä sattui liki oleen) puhumaan ja sanoin; tiedätkö mikä on paniikkihäiriö, että mulla on nyt sellanen kohtaus ja voitasko jutella, niin yleensä se hetken päästä helpotti, siis se kun sai jutella jonkun kanssa, tavallaan se kohtaus "unohtu". Nykyisin on onneksi kännykkä, että soittaa vaan jollekin tutulle ja selittää tilanteen ja pyytää puhumaan ihan mistä tahansa, siis mikä vaan ei liity paniikkiin, tää homma auttoi ainakin mulle.
Minä ainakin hengitän rauhallisesti, tietoisesti pyrin itseäni rauhoittamaan. "Ei tässä mitään".
Jos ei auta, niin yritän rentoutua puristelemalla stressipalloa. Tai sitten kuuntelen meditaatio-musiikkia, millä on todella rauhoittava vaikutus.
aina ajattelen että "kohta tämä menee ohi," sitä hoen itselleni ja sitten ajattelen että en ole kohtaukseen kuollut 10 vuoden aikana niin en kuole tähänkään, jos olen jossakin esim. nyt kassajonossa koitan kiinnittää heti huomion johonkin asiaan ympärilläni ja alkaa miettimään sitä. Muuten, ei saisi mainostaa mutta minä olen kanssa noin puoli vuotta käyttänyt epaa ja carnosiinia ja minun kohdallani ainakin tilanne on sillä tavalla parantunut että kohtaus ei enää pääse "päälle" niin voimakkaana.