Olen tähän asti pitänyt Euroviisu-laulukilpailuja harmittomana viihteenä, johon en juuri ole kiinnittänyt huomiota. Nyt tuskin kukaan tässä maassa voi olla tietämätön näiden kilpailujen vaikutuksesta ja merkityksestä. Valitettavasti tämä Lordi-ilmiö kertoo varsin kiistämätöntä kieltä siitä, mikä henki suurta osaa nuorisoa ja myös aikuisväestöä tänä päivänä villitsee. Me uskovat tiedämme hyvin, mistä lähteestä tämä kumpuaa.
Ehkä tämän Euroviisu-kilpailun voittaneen rockyhtyeen jäsenet eivät itse tiedosta, kenen kyydissä he ovat. He ilmeisesti vain tahkoavat rahaa ja mainetta tällä esityksellään ja nauttivat siitä suitsutuksesta, jota heille osoitetaan. En tunne heidän taustojaan.
Yhtyeen voittolaulun nimi ”Hard Rock Hallelujah” on jo irvokas, koska tässä kappaleessa ei ole käsitykseni mukaan kysymys mistään Herramme ylistyksestä, niin kuin halleluja-sana alun perin merkitsee. Mielestäni tämän sanan käyttö tässä yhteydessä on julkeaa Jumalan pilkkaa.
Apostoli Paavali kirjoittaa (Ef. 6: 12) ”Sillä meillä ei ole taistelu verta ja lihaa vastaan, vaan hallituksia vastaan, pahuuden henkiolentoja vastaan taivaan avaruuksissa.”
Mielestäni nyt meidän uskovien on korkea aika ryhdistäytyä ja ”ottaa päällemme Jumalan koko sota-asu” sekä ryhtyä tekemään pahalle vastarintaa. Tämä tapahtuu Paavalin kehotuksen mukaan (Ef. 6:18) ”kaikella rukouksella ja anomisella, rukoillen joka aika Hengessä”.
Nyt on paras unohtaa kaikki oppisuuntakiistelyt ja erimielisyydet ja alkaa yhtenä sotarintama taistella pahan voimia vastaan. Tiedämme olevamme voittajan puolella. Ei tyydytä päivittelemään asioita, vaan tehdään kaikkemme, että Kaikkivaltiaan pyhä ja oikeudenmukainen tahto saa tapahtua niin tässä maassa kuin koko maailmassa. Rukous on mahtava ase, joka meille on annettu.
”Lopuksi vahvistukaa Herrassa ja hänen väkevyytensä voimassa.” (Ef. 6: 10)
Lordi-ilmiö
13
487
Vastaukset
- E.A.
Olen todella surullinen, että saatana on päässyt sokaisemaan monen
kristitynkin tänä lopun aikana. Monet kristityt ovat iloissaan Suomen
euroviisuvoitosta. Se on valitettavaa, Ei ole sattumaa, että viime vuosina
maailmaa on valloittamassa milloin Harry Potterit, milloin da Vincit ja
milloin Lordit. Uskon, että kaikki on saatanasta. Itse uskon, että elämme
Jeesuksen toisen tulemisen aikoja.
Rukoilen sydämestäni, että Jumala avaisi silmämme näkemään, mikä on
Jumalasta ja mikä saatanasta.
Euroviisuvoitto Suomeen on surullinen asia. Televisiossa pääministerin
johdolla on näytetty käsimerkein saatanan kansainvälisiä merkkejä. Se ei
tiedä mitään hyvää. Kaikissa haastatteluissa Lordi Putaansuu on omalla
esimerkillään kirosanoin osoittanut rockin todellisen pimeyden. Monet
uskovat ovat vakuutelleet, että asia on ok,onhan rumpali on uskova ja
Lordin isä jopa pappi.
Ainakin 70-päivän haastattelussa Lordin isä esiintyy insinöörinä.
Minun on helppo yhtyä M.A:n huoleen ja haluan olla yhteisessä
rukousrintamassa, jotta Jumala voisi armahtaa kansaamme.- Jäikö
Jäikö lääkkeet kotiin?
- E.A.
Olemme vaimoni kanssa tutustuneet Lordin weppisivuille osoitteessa:
www.lordi.org
Käykääpä katsomassa, näette tämän ajan hengen, missä elämme. Meille tuli
kuvottava olo. Emme usko, että sivut ovat kirkastamasa Jumalan
valtakuntaa, vaan päinvastoin. Lordin esittely on suoraan syvyydestä.
Missä on uskovien kristittyjen arvostelukyky.
Edelleen olen sitä mieltä, että Herra armahtakoon meitä.
terveisin E.A. - vaikka varoitetaan
Kyllä se on niin, että varoituksista huolimatta uskovat suosivat kaikenmaailman hirviöitä myös lasten keskuudessa. Mielestäni tuollaisesta pitäisi pyrkiä eroon.Vaikka Aamulehteä myöten kerrottiin taannoin Harry pottereista ja Pokemonista niin silti uskovat viittoivat kintaalla ja kantoivat noita nukkeja niska väärässä. Uskovien oma tila on edesauttanut saatanan valtaan pääsyä suomessa.Ei ole nykyään Yli-Vainioita, jotka puuttuisivat asiaan ja laittaisivat itsensä julkiseen pilkkaan.
- ota nitrosi
Jäikö kirjoitti:
Jäikö lääkkeet kotiin?
rauhassa saatanan suosija. Kyllä sinä niitä nitrojasi itse vielä tarvitset kun tarpeeksi annat saatanalle valtaa elämässäsi.
- M.K.
jatkan viela keskustelua ja kommentointia liittyen euroviisuvoittajaan.
Hard Rock/heavy-musiikkiin on jo 70-luvulta alkaen, jolloin ko. musiikki ensimmaisia kertoja irroitettiin omaksi tyylilajikseen, liittynyt olennaisesti myos erittain voimakas teatraalinen puoli. Lordi edustaa seka musiikilla etta visuaalisella osaamisellaan hyvin tyypillista ko. musiikkityylin yhtyetta.
Erityisesti 80-luvulla uskovaiset ihmiset julistivat voimakkaasti hard rock/heavy-musiikkia vastaan kayttaen argumentteina mm: rienaaminen, okkultismi jne. Yleensa nama termit kohdistettiin sellaisiin yhtyeisiin jotka olivat erityisen suosittuja nuorison keskuudessa, mutta joiden musiikilla tai arvomaailmalla ei ollut mitaan tekemista ko. asioiden kanssa. Toki myos saatananpalvontaa on esiintynyt ja esiintyy myos ko. musiikkityylin edustajissa, mutta nama tapaukset ovat yleensa vain pienen suosion saavuttaneissa ja pienten piirien edustajissa.
Toisaalta 80-luvulta alkaen on myos heavy-gospel yhtyeita esiintynyt maailman areenoilla, osa naista on saavuttanut jopa merkittavaa maailmanlaajuista suosiota.
Jokainen voi henkilokohtaisesti tykata tai olla tykkaamatta Lordin musiikista tai maskeista tai siita sopiko kappale euroviisuihin, mutta en missaan tapauksessa suosittele KD-puolueen nimissä mihinkaan vastarintaan Lordia tai yleisesti ko. musiikkityylin edustajia vastaan.
Sensijaan mikali haluamme osallistua julkiseen keskusteluun Lordista, niin voisimme korostaa S:n esiintuomaa viestia, itse laulun sanojen hengellisista merkityksista ja I:n esiin nostamaa tietoa yhtyeen jasenten taustoista.- ...,,,,,
Siitähän on kirjoitettu ja luettu, miten se vaikuttaa ihmisen psyykeen, mitkä resonanssit siinä toimivat ja mitä siinä yleensä tapahtuu.
Herätkää ! Moinen hymistely saa loppua ja puheenjohtajan liberaali Loordi-kannatus saattaa vähentää jäsenistöä. Harkinnassa on jo. - liberaalisti
...,,,,, kirjoitti:
Siitähän on kirjoitettu ja luettu, miten se vaikuttaa ihmisen psyykeen, mitkä resonanssit siinä toimivat ja mitä siinä yleensä tapahtuu.
Herätkää ! Moinen hymistely saa loppua ja puheenjohtajan liberaali Loordi-kannatus saattaa vähentää jäsenistöä. Harkinnassa on jo.Lordia kannata. mutta sikäli hyvä että Lordi itse on sanoutunut irti saatananpalvonnasta.
- pjm
Juuri näin asia on.
Ihmettelen kuinka valtiovaltakin on näin
sokeaa ymmärtämään tapahtunutta.
Ei enemmistö aina ole oikeassa.
Ei voitto ole pääasia keinolla millä hyvänsä.
Hävettävä voitto suomen kansalle.
Ei kukaan joka vähänkin uskoo Raamatun sanaan
nosta käsiään ja ylistä sarvipäistä
demonista toimintaa.
Herätkää suomen kansa, vielä ei ole
myöhäistä antaa elämäänsä Jeesukselle.
Vielä tänään pesee Jeesuksen veri puhtaaksi
kaikesta synnistä ja saastasta.
"Joka syntinsä tunnustaa ja hylkää se saa
armon...".
Tänäänkin on pelastuksen päivä, älä odota
huomiseen paholaisen kalenterissa ei ole
huomista. Anna tänään elämäsi Jeesukselle. - Peura
Oletko itse ymmärtänyt keihin Lordin sanat viittaavat, kun hän lauluissaan ja esiintymisessään hyökkää ulkokultaisuutta vastaan. Uskon Mr. Lordin olevan erittäin tarkoin tietoinen siitä mitä sanomaa hän levittää. Ehkäpä hän on uskovaisista piireistä kotoisin ja nähnyt kuinka pahuus asuu farisealaisuudessa, joka saa käyttövoimansa juuri tämän palstan kaltaisista lausunnoista.
- Susi lampaan ja lammas suden vaatteissa - näin kuulin
Olen kuullut aika luotettavalta taholta, että kaksi Lordi yhtyeen jäsentä ovat olleet aikaisemmin nuorisotyöntekijöitä ja sitten luopuneet uskosta. Onko totta? Aika vakava asia.En olisi uskonut, että pienestä suomesta lähtee antikristuksen nousu jossain muodossa. Jotain esiinmarssia tämä on kun yli 70 000 ihmistä kokoontui katsomaan noita sekopäitä pääkaupunkiimme.
- ateisti
"yli 70 000 ihmistä kokoontui katsomaan noita sekopäitä pääkaupunkiimme."
Uskonhullu kehtaakin nimitellä toisia SEKOPÄIKSI! Hahhahhaaaa ;-D - uskonhullu
ateisti kirjoitti:
"yli 70 000 ihmistä kokoontui katsomaan noita sekopäitä pääkaupunkiimme."
Uskonhullu kehtaakin nimitellä toisia SEKOPÄIKSI! Hahhahhaaaa ;-Dsaisi arvostella heh, heh itselles. mie ainakin tuomitten kaiken saatananpalvonnan mut en immisii. kaikki saatananpalvonta on sekopäistä mut se ei tarkoita sitä et immiset tuomittaisiin helvettiin vaan se saatana.saatanast on jo sanot et on jo tuomittu ja sit nekin ottavat ite tuomion jotka sitä seurraa. et revi siit hummorii pelle.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti26216685Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist235370- 1152545
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar152010Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3361742Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?111975- 59941
Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto28849Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?43843