Vanhoillislestadiolaiset usein käyttävät sanontaa "niin on sinun päiväs kun on sinun voimas" tai jotenkin tuohon tyyliin.
Sen voi sanoa myöskin niin, että Jumala ei anna meille enempää taakkoja kun jaksamme kantaa.
Tällä perusteella mm.ehkäisy on kielletty, koska Jumala ei muka anna enempää lapsia kuin jaksamme hoitaa.
Kuitenkin me kaikki tiedämme tapauksia, jossa voimat eivät ole riittäneet, vaan äiti on joutunut liian suuren kuorman kantajaksi.
Miksi sitten sanotaan että Jumala ei anna enempää taakkoja kun jaksaa kantaa?
Esimerkiksi on paljon äitejä, jotka kärsivät synnytyksenjälkeisestä masennuksesta ja muista ylikuormitussairauksista ja tästähän kärsivät sitten ne lapset, joiden äiti on liian väsynyt iloitakseen näistä lapsista. Onko selviytymistä se, että selvitään päivästä toiseen hengissä?
Mielestäni se ei ole selviytymistä jos lapset kärsivät. Miksei voida sanoa suoraan, että ei se ole meille tärkeintä, että voimme hyvin, tai jaksaisimme taakkojen alla, kun ei ole väliä miten täällä maailmassa menee kun kerran taivaaseen päästään?
Siis toisinsanoen ei ole väliä vaikka kärsisimmekin, kun kärsimme vain uskon tähden? Eikö tämä ole uskomista myös tekoihin ja omiin ansioihin, kun kerran kärsimys palkitaan....
mietintämyssy
päähän
1
225
Vastaukset
- Juuri noin
Moniko itse vanhoillislestadiolainen ajattelee tavallasi? Mitä tapahtuu, jos vanhoillislestadiolainen perhe ykskaks lakkaa saamasta lapsia? Onko yleensä niin, että mies päättää vaimon puolesta ehkäisyasiasta? Mitä vaimolle tapahtuu, jos hän käy sterilisaatiossa salaa? Tai alkaa syödä e-pillereitä?
Ovatko nämä vain puolisoiden välisiä asioita seuraamuksineen vai reagoiko seurakunta jotenkin asiaan, jos tulee sen tietoon?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p515575Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "672601Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella181940Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1541796No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol361732- 171693
Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v5143881-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome181135Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy801119Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah62925