Suomi myyty saatanalle?
Puoli Suomea, valtion johto ja media ovat tulleet hulluiksi. Nyt myydään Suomea saatanalle palasesta Euroviisu-mainetta. Yhtäkkiä hevismi ja
satanismi tulivat hyväksyttäviksi koko perheen viihdykkeiksi vain siksi, että Suomesta kirjoitetaan ulkomailla.
Oli irvokasta katsoa, kuinka pääministeri Matti Vanhanen näytti satanistien käsimerkkiä yhdessä Lordin kanssa. Tiedätkö Matti mitä merkki tarkoittaa ja millainen arvomaailma sen takana on? Merkki on täysin verrattavissa esimerkiksi natsien tervehdykseen. Nostaisitko kätesi siihen?
Aamulehden ja muunkin median teksteissä silotellaan Lordin edustama maailma niin, että se sopisi paremmin Euroviisujen voittajalle ja laajalle yleisölle. Esimerkiksi Lordin tiedotustilaisuudessa kielenkäyttö oli kaikkea
muuta kuin hyvää, mutta lehdissä otettiin kirosanat ja muu örinä pois.
Lordi ei ole hyvä tai terve esimerkki suomalaisille lapsille, nuorille tai aikuisille. Tulkaa järkiinne ja lopettakaa arvomaailman alasajaminen! Moraali kulkee käsikädessä hyvinvoinnin kanssa.
Matti ja pirunsarvimerkki
8
700
Vastaukset
- Pirunmerkki pääministerin n...
Kyllä meillä ovat johtajat pahasti harhaantuneet.
Halosesta, heinäluomasta ja vanhasesta tulisi päästä eroon mahdollisimman pian.
Koti, usko ja isänmaa arvoonsa!- Pellikka
KOTI,USKONTO ja ISÄNMAA.
Kaikki sairas karsittakoon tän kansan keskuudesta
- \,,/
idiootti, oma arvomaailmasi on perseestä!
- Antti..
Pistäkääs jäitä hattuun...
- skljhfskjfdkl
Luulin että mies on suomalaisvastainen mutta hän taitaakin olla yksinkertaisesti nenästä edettävä höhlä. Sääliähän Mattia tulisi eikä vihata. Pois halittuksesta joka tapauksessa. Vähän vaikuttaa siltä että raukka ei edes tiedä näyttämänsä käsimerkin historiaa. Pitää vain alistua joka suuntaan ja yrittää ratsastaa jonkun menestyksen siivellä. Turha pyrkyri ja haitallinen Suomelle.
Matille menolippu Kuwaitiin loortimaski päähän liimattuna. - ollut ok
pahinta on tuo ajatusyhteys GWB:n Skull's and Bonesiin. Tässä kohtaa on nyt asianosaisten syytä tehdä parannus ja julkisivun kohennus
- Kylmasen.Usko
Kiitos sinulle! Olen aivan samaa mieltä. Pienestä on pääministerin kannatus kiinni, jos piru on hänen vaalivankkureiden vetäjä! Vaikka kuinka ateisti olisin, niin en moiseen tyhmyyteen olisi langennut.
Muistetaan Matin pahoittelut muslimeille, niin
mitä hän tekee oman maan kristityille. Hyvä ettei ulosta silmille!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p455080Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1131604Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "481289Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella101209- 131143
81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome171027Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy76989Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v3925Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah59795Junan alle
Kuka päätti tai yritti päättää päivänsä jäämällä junan alle ja aiheutti sen takia veturikuskille ja muille traumat..?27773