Sanoin psykiatrille, että minulla on tunne, että koko maailma jahtaa minua. No, tuo tunne lienee psykoosin oire. Lääkäri kuitenkin tokaisi: "Sitten varmaan olet sitä mieltä, että minäkin jahtaan sinua." Se sai minut mietteliääksi. Periaatteessahan näin olisi oltava.
Yksinkertaisesti: missä menee psykoottisten kokemusten ja todellisuuden raja? Psykoosin oireitahan ovat (Janssen-Cilagin esitteen mukaan) mm. se, että psykoottinen ajattelu ei noudata normaalia logiikkaa ja epärealistiset uskomukset, joiden todenperäisyydestä sairas henkilö voi olla niin vakuuttunut, etteivät mitkään loogiset perustelut saa häntä muuttamaan mieltään. Mutta. Mitä jos onkin niin, että tämän hetken todellisuus ei noudata normaalia logiikkaa, että jos ihmiset ovatkin muuttuneet hysteerisiksi, ½-kuolleiksi "noita"vainoajiksi ja todellakin vainoavat minua juuri niin epäuskottavalla tavalla kuin epäilenkin?
Minusta tuntuu välillä, että tasapainoilen mielenhäiriöisyyden ja todellisuuden välimaastossa
- aivan kuin kaikki kokemani voitaisiin selittää kummalla tahansa, kuin koko käsite "mielisairaus" olisi kohdallani sulautunut todellisuuden kanssa epämääräiseksi "mössöksi". Rivien välistä lukeminen ja omituiset sattumat - mitä jos ne ovatkin todellisinta totta.
Psykoosi vai ei?
3
593
Vastaukset
- mielipide.
Ei alkuunkaan välttämättä psykoosi, VAAN todellakin lauma kusipäisiä ihmisiä, jotka puhuvat sinusta niinkutsuttua PASKAA!
Jos joutuu jatkuvan yhteisökiusaamisen kohteeksi, niin viimeistään jossain vaiheessa alkaa myös helposti "kuvitella omiaan".
Mutta se on siinä vaiheessa jo SEURAUS, ei alkuperäinen SYY.- skitsofreenikko
ja ehkä kannattaa suunnattaa ajatukset rakentavaan?pyrkiä hoitamaan työ ?koulu?hakea kontaktia ihmisiin jotka tuntuvat vainoavan?jotta totuus selviää?tosin psykoosissa psykoosin kokee todellisuudeksi ja sille näkee todisteita kaikessa...eli keskity muuhun...
- Puoliriivattu
minullakin on välillä ollut tuntemuksia että eläisin kahdessa eri maailmassa, toinen on arkitodellisuus ja toinen psykoottinen todellisuus jossa kaikki voi olla mahdollista, juri rivien välistä lukemista, viestejä jumalalta ja kummallisia yhteensattumia
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p525592Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "672621Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella181960Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1541796No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol361742- 191713
Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v5145881-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome191141Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy801119Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah62935