Tunnen itseni auttamattoman mitättömäksi äitini ongelman kanssa. Eikä ongelma loppujen lopuksi ole pelkästään äitini vaan se heijastaa meidän koko perheeseemme. Jo oman perheen perustanut siskoni ei ole puheväleissä äitini kanssa enkä tiedä kauanko raitis isäni jaksaa kuunnella humalaisen voivottelua ja toilailuja.
Itse asun vieraalla paikkakunnalla, mutta olen äitini kanssa puheyhteyksissä n. jokatoinen päivä. Hän on minulle todella tärkeä ihminen ja aina auttavainen kun tarvitsen juttuseuraa. Samoin toisinpäin , mutta usein toisinpäin juttelut rajoittuu siihen , että hän valittaa humalassa kuinka kauhea ihminen on, mikä hirviö, mikä Lordi.
Äidilläni on joskus jopa 3viikkoa raittiina, mutta sitten taas alkaa putki. Sitä kestää yleensä n.viikon. Vahtimisesta ei ole apua eikä viinojen piilottelusta, koska aina löytyy jokin loisto hetki jolloin viinaa kyllä jostain löytyy ja silmä välttää. Hän juo aina yksin. äitini myöntää ongelman, muttei suostu menemään ammattiauttajalle. Olen yrittänyt sanoa ettei se hänestä yhtään huonompaa ihmistä tee, päinvastoin, mutta hän väittää ettei luota niiden vaitiolovelvollisuuksiin , kun häpeää ongelmaansa.
Olisiko ketään kuka osaisi antaa edes jotain pientä neuvoa, kuinka voisin auttaa äitiäni. Onkos kellään ollut vastaavaa tilannetta?
Onko siitä päästy yli?
Onko ketään äitiä , kuka osaisi kertoa miten toivoisi lapsensa auttavan?
Tai olisikohan kellään entisellä alkoholistilla neuvoja mitä voisin tehdä ja kuinka olette päässeet kuiville?
Olen kiitollinen kaikesta avusta!
Äitini on alkoholisti
7
807
Vastaukset
- Kissaihminen
Tarinasi on tuttua minulle vuosien takaa.Minä vain olin se äiti joka joi. Minulla myös raitis mies.
Kimmokkeen raittiuteen sain juuri aikuiselta tyttäreltäni joka tekstiviesteissä sanoi topakasti, mutta ilman syyllisyyttä tilanteeni.
Kasvokkain sanottuna asia olisi ollut liian vaikea, kiitos kännyköiden. Se herätti minut yrittämään ja oivaltamaan miten paljon minulla on läheisiä jotka rakastavat minua. Siihen loppui juominen ja korkki on pysynyt kiinni yli kolme vuotta.
Jospa tästä olisi sinulle hieman apua.
Toivoo Tiina - Jäppinen....
Mun mutsi on kutakuinkin juuri kuvailemasi kaltainen.
Poikkeuksena, että mutsista tulee todella 'huom' todella vittumainen humalassa ja niin ärsyttävä, että tekisi mieli pistellä turpaan. Mikään sana ei uppoa päähän, mitään ei ymmärrä eikä tajua, itke ja vollottaa, kerjää huomiota säälittävillä jutuilla, herättää keskellä yötä, soittaa musiikkia täysillä, huutaa, ja raivoo ja lausuu rivouksia, syyttää mitättömyyksistä ja vuosien takaa olevista jutuista, ei hoida mitään tehtäviään tai velvollisuuksia, puhuu yksinään kovaäänisesti ym. ym. ym. ym.
Todella vittumainen ja ilkeä ihminen, noita-akka känissä ja selvinpäin kuin enkeli. En tiedä kanssa mitä tekisin. Onneksi tässä pääsen kohta eroon kun muutan toiselle paikkakunnalle,. - Jasu
Vaikka edellinen kirjoittaja ilmeisesti on päässyt viinasta eroon omin avuin, tarvitsee alkoholisti yleensä ulkopuolista apua raitistumiseensa.
Paras, ja ehkä ainutkin keino, on saada äitisi havahtumaan ja näkemään oma todellinen tilansa.
Juova alkoholisti kuvittelee olevansa aivan jotain muuta kuin mitä hänen läheiset ihmiset näkevät.
Oltuaan kuivilla pari - kolme viikkoa hän ajattelee hallitsevansa juomisensa ja kieltää näin tarvitsevansa apua.
Hän myös uskoo, ettei perheen ulkopuolella olla tietoisia hänen ongelmastaan, mutta sehän on kuin yrittäisi piilotella virtahepoa olohuoneessa, siitä tiedetään ihan varmasti naapurustossa ja sukulaisten kesken.
Siksi ammattiauttajan puoleen kääntyminen ei ole enää hävettävää, vaan juomisen jatkaminen sitä on.
Hän tulee ilmeisesti juomaan niin kauan kuin hänelle mahdollistetaan juomisen jatkuminen.
Eli niin kauan kuin te muut yritätte sitä peitellä ja salailla ja hoidatte hänen asioitaan, joita hän ei itse pysty huolehtimaan.
Juovaa alkoholistia ei tarvitse ymmärtää eikä sääliä. Se kaikki vaan antaa mahdollisuuden jatkaa juomista.
Vaikka hän onkin sairas, eikä ole vastuussa sairastumisestaan, on hän kuitenkin itse vastuussa toipumisestaan. Tämä asia täytyy tehdä hänelle selväksi.
Itse jatkoin aikoinaan juomistani, vaikka minulle yritettiin asiasta puhua järkeä. Muistan parhaiten vanhemman tyttäreni kirjeen, jossa hän teki selväksi mitä tuleman pitää, ellen hae apua.
Olin itse lopulta niin väsynyt omaan juomiseeni, saavuttanut kai oman pohjani, että pyysin vaimoani viemään minut hoitoon.
Perheenjäsenen juominen on aina koko perheen ongelma. Kun alkoholisti on sairas ja juo, hän juomisellaan sairastuttaa muutkin perheenjäsenet.
Yleensä läheisten ihmisten toipuminen kestää paljon pitempään kuin itse alkoholistin toipuminen. Ja näin on varsinkin silloin, jos alkoholisti saa ulkopuolista apua, mutta perheenjäsenet eivät sitä saa.
Siksi sinunkin kannattaa hakea apua itsellesi, esim. jos löytäisit hyvän al-anon-ryhmän, sitä voisi ajatella.- Kissaihminen
Olen Jasu kanssasi samaa mieltä. Kaikille ei raittius näyttäydy samalla tavalla.
Omaa oivallusta sitä tarvitaan eniten. Kuitenkin ammattiauttajat ovat korvaamattomia ja neutraaleja ihmisiä auttaessaan päihdeongelmaisia.
Minun kohdalla perhe ei piilotellut juomistani, ja sääli siitä oli kaukana.
Virtahepona tosiaan sairastutin läheiseni ja jokainen oireili eri tavoin.
Suvaitsevaisuus, tasa-arvo ja yksilöllisyys on tämänkin "taudin" takana.
Nyt olen lukemassa aiheesta kirjaa, joka käsittelee alkoholismia toiselta kannalta, eli tämä ei olekaan sairaus vaan opittu riippuvuus. Kuka tai ketkä ovat oikeassa, siinäpä minulle purtavaa. - kirjoitus!
Kiitos Jasu!
- feeni
Minun äitini tilanne on nyt siinä vaiheessa, että vuosien tissuttelun jälkeen juopottelusta on tullut lähes jokapäiväistä. Viimeisen kahden vkon aikana selviä päiviä on ollu 3-4. Hän ei koskaan juo yksinään, vaan menee baariin, jossa hänen mielestään kaikki muutkin ovat. Hän on kuin teini-ikäinen, jättää tekemättä sovitut asiat ja on kännissä TODELLA ärsyttävä. Soittelee keskellä yötä milloin missäkin mielentilassa. Tässä kuluu omaa energiaa, mitä tarvittaisi omaankin elämään, ihan liikaa!
Hän ei myönnä että hänellä on ongelma, vaikka olen sitä koittanut hänelle ilmoittaa monet kerrat. Tämä todellakin vaikuttaa koko muuhun perheeseen, vaikka me kolme lasta emme enää asukaan hänen kanssaan. En tajua miten saisin hänet hoitoon. Kun ehdotan sitä, hän vain sanoo että mitä hän siellä tekee, tulee joko uskovaiseksi tai muuten hulluksi! Onko mitään ryhmiä, mihin ei tätä uskontoa sotkettaisi mukaan? Ei millään pahalla mitään uskontoa kohtaan, mutta tästä asiasta haluaisin sen pidettävän erillään.
Tämä on todella raskasta. En tajua miten yli viisikymppisen naisen fysiikka edes kestää tuollaista! Hänen kaikki 'ystävänsä' ja kaverinsa ovat tätä nykyä niitä baarissa käyviä juoppoja ja sen takia se varmasti onkin vaikeaa lopettaa, kun kaikki kaverit on aina joka tapauksessa siellä baarissa.
Jotain pitäisi tehdä! Omat voimat vaan alkavat loppua kaikkien muiden ongelmien ratkomisesta.- calmato
rakkaudella. Äitinne on teidät kasvattanut ja on mitä ilmeisimmin aikuinen nainen. Hän tehköön, mitä itse haluaa. Minä ainakaan en jaksa keskustella hunmalassa olevan ihmisen kanssa, en puhelimessa varsinkaan, enkä yöllä.
Sano siis ystävällisesti, että et nyt halua keskustella ja lopeta puhelu.
Ota puhelin irti yöksi ja pane käsipuhelin äänettömälle. Sinulla on oikeus nukkua yösi rauhassa. Juopuneen kanssa keskusteleminehan on pelkkää ajanhukkaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "1325381Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella313862No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452480Eipä tunnu se "pedofilia" huuto kiinnostavan
Lähinnä se sekohäirikkö ressukka joutuu itse vastaileen itselleen, mitään näkyvyyttä ei saa, palstalla ylipäätään on hyv382044- 241753
Jätä minut rauhaan
En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv241704- 411640
- 501608
- 291463
- 381424