Mitä Halonen saanut aikaiseksi? Käsitteekseni ei yhtään mitään.
Halosen saavutukset????
Mitä ne ovat?
12289
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Kävi messuilla maistelemassa suolakuvkkuja ja jäätelövä! Se oli tävkevää!
Läskipersehinttari psykopaattisena provoilijana netin sairain postaaja.
Tarja Halonen alkoi taisteleen lesbojen oikeuksien puolesta -70 luvun alussa. Sillon hän oli usein osoittamalla mieltään, helsingin espalla muutaman tyttökaverinsa kanssa.
Jo sillon hän oli vaatimassa samoja oikeuksia lesbopareille kuin heteropareille. Myöhemmin hän jatkoi SETAn puheenjohtajana seksuaalisen vähemmistön etuja ajaen. Presitenttinä Tarja allekirjoitti homojen parisuhdelain.
Homojen parisuhdelaki on se minkä Halonen on saanu aikaan suomessa, pitkäjänteisellä työllään. Tietenkään ei yksin, mutta suurelta osalta se on Halosen ansio
Kysyisin mitä hän on tehnyt NORMAALIN suomalaisen köyhän eteen?
Ei kai suuntautumisesi Halosen syy ole!
Halonen on ollut jonkinlainen äänitorvi, mutta Outi Ojala on työn tekijä. Näytä minulle Sosiaalidemokraatti, mikä tekisi jotain toisten eteen niin minä näytän sinulle lapualaisen rauhanaktivistin.
kuka on väittäny että Halonen olis ajanu lesbojen asioita toiasten puolesta? Ei, kyllä hän ajoi omaa etuaan.
tyhmä olet, oikeistolaiseksikin.
Olet kysellyt toistuvasti tätäkin asiaa, tämä oli 2784 kerta, useisiin sinulle on vastattukin, mutta et ilmeisesti tmmärrä mitä kirjoitetaan.
Vastaan taas sinulle: voitti Niinistön presidentinvaaleissa.
Ilmeisesti heillä on työn puutetta, kun vain tonkivat CIA:n vanhaa lentokoneen runkoa.
Mitähän ne Usa:ssa ajattelevat? Kuka lähtisi tonkimaan Tuomiojan ja Halosen tekemiseiä terroristejen rahoittajana palestiinassa? Teksitv:ssa äsken luin kuinka Ekyptin terroristi iskun tekijät olivat saaneet pommikoulutuksen palestiinassa. Hävettää olla suomalainen yhä ennemmän. Sdp uusin pohjakosketus on seksimyynti/osto lain vesittäminen. Pitäisi tutkia kuka on lahjottu tällä kertaa?
"Pitäisi tutkia kuka on lahjottu tällä kertaa?" Niin ja _millä_ on lahjottu.
Seksi tulee aina kalliiksi oli se ostettua tai ei ;) Annetaan vaan ostaa ja myydä, kunhan ei ryöstäydy mahdottomaksi. On sitä ryhmiä, joilla osto on ainoa keino saada seksiä.
Sinne meni harmittomat maata puolustavat maamiinat. Rumilus joka hallitsee maatamme päätti poistaa ne, vaikka ne ovat siellä puolustamassa Suomea mahdollisista venäläisten hyökkäyksistä.
Sittenhän Höwönen on saanut myös aikaiseksi kylmät suhteet USA'han mikä on hävytöntä käytöstä. Hän on samalla nolannut maamme. Ei voi uskoa häntä nähdessään että "Tuo bitch todellakin edustaa maatamme!"
Kuinka joku voi olla niin tyhmä että Tawjaa äänestää? Se on arvoitus jolle ei valitettavasti koskaan löydy vastausta...
Suuri osa äänestäjistä on mitään mistään tietämättömiä vanhaikodeissa. Ovat täysin jäävejä ja vaastuuttomia. Osa äänistä on SAKn rahoilla uhkailulla ja kiristyksellä aikaansaatuja. Nato-pelottelulla saatiin tietämättömiä nuoria äänestämään haloskaa. Kapakoissa kaljat ja äänet olivat huudossa. Osa äänistä hukkui lumihankeen. Tämän lisäksi oli jotain ruotsinintoilijoita, jotka olivat käsittäneet haloskan suosivan pakkoruotsia. Jotain ahvenanmaalaisia ääniä. Homot, lesbot, transsut, maahanmuuttajat, sossurahastajat......................................
Paljon samankaltaista sakkia, joka on häpeäksi Suomelle kuten ehdokkaansa.