Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Vierailuumme Katinkullassa

Hei
Tällä palstalla oleviin hyvin erillaisiin kertomuksiin ja vastauksiin (ja siihen ainaiseen kinasteluun) kyllästyneinä vierailimme Katinkullassa viime viikon keskiviikkona eli 17.5. Saavuimme paikalle noin kello 18.00 ja menimme kolmeksi tunniksi uimaan, saunomaan ja sitä kuuluisaa saunamaailmaa katsomaan.
Ihmisiä oli vähän ja heistä noin puolet oli ihan "tavallisella" puolella miesten ja naisten saunoihin jakautuneina.
Puolet oli saunamaailmassa ja todella hienosti käyttäytyen. Kukaan ei kenenkään perässä juossut eikä tuijotellut. Kylläkin vilkuillen kuten nyt varmaan asiaan kuuluu?
Saimme olla ihan rauhassa porealtaassa vaimoni kanssa, viereiseen altaaseen keskittyi muu miesväki, mutta tilanne "suli" kun kainuulaisia naisia suorini suineen alkoi tulla mukaan ja aintoi "äijille" kyytiä. Saunoissa oli hyvin tilaa ja sopuisaa.
Eli oikein mukava kokemus. Voin hyvin ymmärtää että sesonkiaikaan paikka on täynnä ja mukaan mahtuu monenlaista.
Tärkeintä on kuitenkin muistaa että häiriköintiä ja muuta kohdatessaan KAIKILLA on VELVOLLISUUS ja oikeus puuttuu tilanteeseen varsinkin jos viestissäsi kerrottiin 5v. perään juokseneisiin häiriköihin.
Terveisin
Weston
119076
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

ettet joutunut häiriköinnin kohteeksi.Matkailukeskuksella,jota on rakennettu ja rakennetaan kymmenillä miljoonilla euroilla,ei todellakaan ole varaa antaa runkkareiden pilata mainettaan.Siitä pitää henkilökunta huolen.

Äänestä
  • Meilläkin hyviä kokemuksia. Kerran kyllä petyimme, kun nuoret miehet ja siksi varmaan myös nuoremmat naiset olivat uimapuku päällä ja tulivat mielellään samaan porealtaaseen jossa vaimoni kanssa olimme. Ei miellyttävää palloilla itse nakuna ja muiden ollessa puvut päällä. Ilmoitimme tästä valvojalle kommentin ollessa, sitä sattuu ja tilannetta seurataan. Kun sitten parin tunnin päästä lähdettiin, kävi tämä valvoja huomauttamassa asiasta, eli kyllä niitä 'runkkareitakin' suojellaan, ikävä kyllä. Loistava paikka kuitenkin ja aiomme käydä uudelleenkin

    Äänestä

  • 30v aviopari kirjoitti:

    Meilläkin hyviä kokemuksia. Kerran kyllä petyimme, kun nuoret miehet ja siksi varmaan myös nuoremmat naiset olivat uimapuku päällä ja tulivat mielellään samaan porealtaaseen jossa vaimoni kanssa olimme. Ei miellyttävää palloilla itse nakuna ja muiden ollessa puvut päällä. Ilmoitimme tästä valvojalle kommentin ollessa, sitä sattuu ja tilannetta seurataan. Kun sitten parin tunnin päästä lähdettiin, kävi tämä valvoja huomauttamassa asiasta, eli kyllä niitä 'runkkareitakin' suojellaan, ikävä kyllä. Loistava paikka kuitenkin ja aiomme käydä uudelleenkin

    Monta kertaa olen käynyt eikä mitään mainittavaa häiriötä ole koskaan ollut. Kyllä suomalaiset osaa käyttäytyä nakunakin. Jotkut vaan jostain syystä kokee tarpeekseen mustamaalata tätä paikkaa.

    Äänestä

  • Vapaus kirjoitti:

    Monta kertaa olen käynyt eikä mitään mainittavaa häiriötä ole koskaan ollut. Kyllä suomalaiset osaa käyttäytyä nakunakin. Jotkut vaan jostain syystä kokee tarpeekseen mustamaalata tätä paikkaa.

    käyty Suomen kai kaikissa tunnetuissa kylpylöissä. KATINKULTA KAI YKKÄNEN ! Muutama tollo on nähty siellä ja muualla .Nokialle laitettiin kaide "HAJUSAUNAAN" joten hintit pilatko tätäkin paratiisia !"##¤&#

    Äänestä

Ketä kiinnostaa, kuka käy Katinkullassa, voi hemmetti vieköön.
Kävittekö kenties ESITTELEMÄSSÄ itseänne siellä alastomina, vai miksi sitä käyntiä pitää oikein mainostaa netissä?
Katinkulta tai muut kylpylät eivät ole mitään naturistipaikkoja, vaikka niissä voikin saunoa alastomana toisen sukupuolen kanssa yhtä aikaa.
Saunominen ei ole nudismia, eikä se oikein ole naturismiakaan, vaan sauna on puhdistautumispaikka, jossa ollaan yksinkertaisesti alastomina.

Äänestä
  • Missään muualla tässä maassa ei naturismi toteuteudu niin luontevasti, aidosti ja hyvin kuin juuri saunassa. Yleensä sitä ei tietysti nimitetä naturismiksi eikä tietysti tarviikkaan mutta sitä se kuitenkin käytänössä on. Jollei halua lukea juttuja Katinkullasta tai muuten alastomuudesta ja saunomisesta niin ei varmaan kannata tulla tälle palstalle.

    Äänestä

  • Minuakaan ei pätkääkään kiinnosta kuka käy Katinkullassa.
    Monia se kuitenkin kiinnostaa.
    Miksi?????....ei ymmärrystä.

    Terv. tuohitossu

    Äänestä

  • lapikas kirjoitti:

    Minuakaan ei pätkääkään kiinnosta kuka käy Katinkullassa.
    Monia se kuitenkin kiinnostaa.
    Miksi?????....ei ymmärrystä.

    Terv. tuohitossu

    Ja muita ei varmaankaan kiinnosta se jos sua ei kiinnosta.

    Äänestä

  • Vapaus kirjoitti:

    Ja muita ei varmaankaan kiinnosta se jos sua ei kiinnosta.

    V*tun tihrustajia ja tirkistelijöitä saunamaailmat näyttävät kiinnostavan.
    Millä tavalla nämä tirkistelyt liittyvät naturismiin, jääköön jokaisen itse arvioitavaksi.

    Äänestä

  • Vapaus kirjoitti:

    Ja muita ei varmaankaan kiinnosta se jos sua ei kiinnosta.

    Tirkistely ja seksikö sinua kiinnostaa?
    Seksi on kahden ihmisen oma ja ihana elämys.
    Älä esitä omia seksimielteitäsi täällä, sen löydät muualta.

    Äänestä

tänne siis jos ei kestä ihmisten tuijottejula yms!
ei toi katinkulta mikään pakollinen suoritus ole kenellekkään =)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Weston4 kirjoitti:

Hei
Tällä palstalla oleviin hyvin erillaisiin kertomuksiin ja vastauksiin (ja siihen ainaiseen kinasteluun) kyllästyneinä vierailimme Katinkullassa viime viikon keskiviikkona eli 17.5. Saavuimme paikalle noin kello 18.00 ja menimme kolmeksi tunniksi uimaan, saunomaan ja sitä kuuluisaa saunamaailmaa katsomaan.
Ihmisiä oli vähän ja heistä noin puolet oli ihan "tavallisella" puolella miesten ja naisten saunoihin jakautuneina.
Puolet oli saunamaailmassa ja todella hienosti käyttäytyen. Kukaan ei kenenkään perässä juossut eikä tuijotellut. Kylläkin vilkuillen kuten nyt varmaan asiaan kuuluu?
Saimme olla ihan rauhassa porealtaassa vaimoni kanssa, viereiseen altaaseen keskittyi muu miesväki, mutta tilanne "suli" kun kainuulaisia naisia suorini suineen alkoi tulla mukaan ja aintoi "äijille" kyytiä. Saunoissa oli hyvin tilaa ja sopuisaa.
Eli oikein mukava kokemus. Voin hyvin ymmärtää että sesonkiaikaan paikka on täynnä ja mukaan mahtuu monenlaista.
Tärkeintä on kuitenkin muistaa että häiriköintiä ja muuta kohdatessaan KAIKILLA on VELVOLLISUUS ja oikeus puuttuu tilanteeseen varsinkin jos viestissäsi kerrottiin 5v. perään juokseneisiin häiriköihin.
Terveisin
Weston

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu