Hei vaan!
Kysymys kuuluu abortin kokeneille, en kaipaa yhtään moraalisaarnaa yms. Sitä on ihan omasta takaa. Millaista apua olette saaneet/hakeneet abortin jälkeen, lähinnä henkistä tukea? Mistä sitä voi hakea?
Itselleni keskeytys tehtiin jo 2 vuotta sitten, mutta ei tämä syyllisyys katoa mihinkään. En vaan voi antaa itselleni anteeksi, enkä uskoa siihen että sitä saisi yleensäkään anteeksi, ja käy vähän raskaaksi elämä tällä tavoin. En ole vielä hakenut apua, koska pidän itseäni tuon teon jälkeen niin huonona ja pahana ihmisenä, että tuntuu etten edes apua ansaitse. Alkaa vaan elämä hiukan kärsiä, en ole enää yhtään sosiaalinen, iloinen, yöt menee painajaisunia nähdessä ja pelkotiloista kärsiessä... Kaduttaa, mutta itsepä olen sen kaiken tehnyt joten turha kai viisastella.
No, kertokaa kuitenkin omista kokemuksistanne, on aina lohduttavaa tietää ettei ole yksin tässä maailmassa näiden asioiden kanssa, vaikka se siltä välillä tuntuukin.
Kysymys kuuluu abortin kokeneille, en kaipaa yhtään moraalisaarnaa yms. Sitä on ihan omasta takaa. Millaista apua olette saaneet/hakeneet abortin jälkeen, lähinnä henkistä tukea? Mistä sitä voi hakea?
Itselleni keskeytys tehtiin jo 2 vuotta sitten, mutta ei tämä syyllisyys katoa mihinkään. En vaan voi antaa itselleni anteeksi, enkä uskoa siihen että sitä saisi yleensäkään anteeksi, ja käy vähän raskaaksi elämä tällä tavoin. En ole vielä hakenut apua, koska pidän itseäni tuon teon jälkeen niin huonona ja pahana ihmisenä, että tuntuu etten edes apua ansaitse. Alkaa vaan elämä hiukan kärsiä, en ole enää yhtään sosiaalinen, iloinen, yöt menee painajaisunia nähdessä ja pelkotiloista kärsiessä... Kaduttaa, mutta itsepä olen sen kaiken tehnyt joten turha kai viisastella.
No, kertokaa kuitenkin omista kokemuksistanne, on aina lohduttavaa tietää ettei ole yksin tässä maailmassa näiden asioiden kanssa, vaikka se siltä välillä tuntuukin.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Jos asut isommassa kaupungissa, ota yhteyttä mielenterveystoimistoon. Siellä apu on ilmaista. Pienemmillä paikkakunnilla apu hoituu varmaankin ottamalla yhteyttä terveyskeskukseen.
Sinä olet todellakin avun arvoinen ja ansaitset taas päästä elämään kiinni. Nuo arvottomuuden tunteet kumpoavat masennuksestasi ja ahdistuksestasi.
Jos et itse pysty ottamaan yhteyttä hoitaviin tahoihin, pyydä jotakuta (esim. vanhempiasi) tekemään se puolestasi. Minun kohdalla yhteydenoton hoiti äitini, vaikka olinkin jo aikuinen.
...ja tätä palstaa ei kannata lukea :). Terveyskeskuksesta sinut voidaan ohjata eteenpäin esim. psykologille tai psykiatriselle sairaanhoitajalle keskustelemaan asiasta. Lääkäri voi tarvittaessa (halutessasi) määrätä masennuslääkkeet. Jos kaupungissa on mielenterveystoimisto, voit ottaa tosiaan suoraan yhteyttä sinnekin. Asiantuntijat arvioivat oletko ehkä pidemmän terapian tarpeessa.
Abortti on aina päätös johon liittyy koko sen hetkinen elämäntilanne. Vaikka myöhemmin kaduttaa (varmasti suurinta osaa jossakin vaiheessa) niin sinun pitää muistaa että sen hetkisessä elämäntilanteessa päätös oli paras mahdollinen. Ainahan sitä elämän päätökset mietityttävät jälkikäteen, mutta myöhemmin ei saa kiinni enää sitä kokonaiskuvaa asiasta, näkee vain sen yksittäisen teon ja siitä syyllistää itseään (turhaan).
Tehtyä ei saa tekemättömäksi, hae apua itsellesi ja ala rakentamaan sellaista elämää jossa olet tyytyväinen itseesi ja saavutuksiisi. Mitään syntejä sinun ei tarvitse sovittaa - kaikille meillä on omat luurankomme kaapissa eikä moralisointia tarvitse kuunnella keneltäkään. Pahimmilla moralisoijilla on eniten omantuntonsa päällä :).
Minäkin "vastustan" abortteja, mutta elämässäni on ehdottomasti ollut tilanteita, joissa olisin tehnyt abortin jos olisin raskaaksi tullut. Siksi oma vastustukseni on lähinnä vastustusta ajatuksen tasolla, kuten varmasti suurimmalla osalla tämän palstan "vastustajista". Voimia sinulle ja aurinkoista kesää!!
en ole siis itse kokenut aborttia mutta tehnyt töitä sen kokeneiden kanssa :).
Suurinta osaa abortin tehneistä nimenomaan ei kaduta jälkeen päin. Vain osa abortoineista tuntee katumusta. SURUA tuntevat varmaankin kaikki ja osa myös SYYLLISYYTTÄ. Mutta ei katumusta. Näillä tunteilla on selvät erot.
Tällä palstalla tai työssä, jossa olet tekemisissä abortin kokeneiden kanssa, tämä asia varmaankin helposti vääristyy. Ne useat abortoineet naiset, jotka selviävät omine voimineen läpi aborttikokemuksen, eivät kirjoittele tällä palstalla yhtä ahkerasti kuin ne, jotka katuvat, ja eivätkä he hakeudu tukiryhmiin jälkeen päin.
Kirjoitin ehdottomasti huolimattomasti, syyllisyys olisi huomattavasti parempi ilmaisu. Olen nimenomaan töissä psyk. puolella, ja kovin moni ei kadu aborttia mikäli päätös tehdä abortti on ollut puhtaasti oma, enemmän sitä ettei pitänyt ehkäisystä parempaa huolta.
Omia kokemuksiani voin kyllä kertoa, ja sanoa etten itsekään ole ihan "sinut" tämän jutun kanssa.
Abortti tuli tehtyä- ja olin jo melkein 11vko:lla raskaana, kun sen tein.
Ainoastaan joskus vielä koen siitä masennusta, lääkitys on päällä jo toista vuotta, ja elämä menee siinä sivussa. Harkittuani jopa itsemurhaa tiedän, että mikään ei lasta takaisin tuo!!!
Elä siis tätä hetkeä, yritä unohtaa. Vaikeaa tämä on, mutta on pakko kestää sillä tekemättömäksi sitä ei saa ikinä!!!!!!!!!!!!!!!
Hei!
Joka sana viestissäsi tuntui kuin omaltani. Kirjoitellaanko sähköpostia? Toivoisin, että voisimme jakaa ajatuksia.
[email protected]