Tuolla alempana OivaHärkönen kirjoittaa:
"... armeija oli saksalaisille elintärkeä apu hyökkäyksessä neukkujen kimppuun. Ei se vaihtoehto olisi toiminut lainkaan, että Saksa olisi miehittänyt Suomen. Suomalaisethan eivät tunnetusti olisi päästäneet miehittäjiä paraatimarssilla sisään niin kuin naapurimme lännessä ja etelässä tekivät. Saksalaiset olisivat menettäneet aikamoisen teränsä Leningraatiin hyökkääviltä joukoiltaan, jos olisi pitänyt ensin valloittaa Suomi ja sitten hyökätä ilman Suomen apua. Jotta sitä toista vaihtoehtoa ei olisi ollut.
On vain niin, että Suomen herrat tekivät hirvittävän virhearvion lähtiessään Saksan rinnalla hyökkäykseen. Se tietysti näytti houkuttelevalta, mutta tosiasiassa ei onnistunut. Ja silloisen johdon on kannettava vastuunsa virheestä, eikä siinä selitykset auta eikä vettoaminen jälkiviisauteen."
Tämä Härkösen kirjoitus on täyttä roskaa ja historian vääristämistä sillä Suomi ei ollut liitossa missään vaiheessa Saksan kanssa. Jos liitto olisi ollut, miksi Suomi ei hyökännyt Pietariin 1941 jos Suomi soti Saksan kanssa samaa sotaa? Mitä Härkönen vastaa tähän?
OivaHärkönen kirjoittaa
4
147
Vastaukset
- Otsikossa kaikki.
!-:
Suomi ei ollut sellaisessa liitossa Saksan kanssa, missä liitto olisi perustunut johonkin tarkkaan nimenomaiseen sopimukseen kuten vaikkapa Naton puolustusliitto.
Suomi oli kuitenkin tiettyyn rajaan saakka tosiasiallisesti liitossa Saksan kanssa. Tämä de facto liitto rajoitti toimintavapauttamme, mutta samalla mahdollisti alussa menestyksellisen sodan venäläisiä vastaan.
Sellainen maa, joka on lentokenttiään ja alueitaan toiseen valtion käyttöön tämän hyökätessä niistä kolmanteen maahan, on selkeä osoitus tosiasillisesta liittosuhteesta. Saksa hyökkäsi nimittäin jo kolme päivää ennen kuin Suimi totesi olevansa sodassa NL:a vastaan Suomen maaperältä käsin NL:n kimppuun. Lisäksi Hitler radiopuheessaan totesi Suomen taistelevan Saksan rinnalla eivätkä suomalaiset tuolloin protestoineet tätä ilmoitusta vastaan.
Suomen ja Saksan sotilaallinen liitto oli sillä tavoin löyhä, että Suomen omat intressit menivät tällä rintamasuunnalla Saksan intressien edelle. Saksalaiset näyttivät tyytyvän tähän marssijärjestykseen. Ilmeisesti Saksalle riitti se, että Suomen rintama sitoi venäläisiä joukkoja. Suomen ja Saksan liitto ei myöskään ollut sen luontoinen, että suomalaisten sotilaiden olisi pitänyt lähteä vaikkapa Stalingradin taisteluihin tai Pohjois-Afrikkaan Saksan avuksi. Tässä mielessä on ymmärrettävää, että Suomi kykeni itse määrittelemään sotilaalliset tavoitteensa, mihin Pietarin valloitus ei kuulunut.
Vastaavasti Saksan Suomelle antama apu oli rajoitettua. Saimme vastineeksi vain sellaista apua, minkä saattoi sovittaa Suomen tavoitteenmääritykseen sodassa. Jos Saksa olisi määritellyt pohjoisen rintaman tärkeämmäksi omalta kannaltaan, se olisi tuonut tänne vahvuudeltaan moninkertaiset joukot, mikä olisi muuttanut tilanteen täysin toiseksi.
Suomi sai sodan loppuun saakka tarvikeapua Saksasta ja Suomessa oli joukko saksalaisia sotilaita sotimassa NL:a vastaan. He eivät olleet täällä vapaaehtoisina kuten esim. ruotsalaisia oli, vaan osana Saksan armeijaa ja sen tavoitteita. Näiden reunaehtojen rajaamassa liitossa Suomi oli ilman muuta Saksan kanssa.
Liittoutuminen Saksan kanssa tällä tavoin ei ollut mitään korkeimman johdatusta, vaan tietoinen poliittinen valinta. Tuo valinta tehtiin jo maaliskuussa 1940 talvisodan vielä kestäessä. Saksa lupasi Göringin suulla silloin Suomelle hyvityksen korkojen kera, jos Suomi suostuisi tekemään NL:n kanssa rauhan ja torjuisi silloin tarjotun länsiavun. Suomi torjui länsiavun ja solmi meille hyvin epäedullisen rauhan 13.3.1940. Sen jälkeen Suomi suuntautui vähitellen yhä vahvemmin Saksaan päin ja vastaavasti Saksa Suomeen. Saksan uudesta linjasta kertoo mm. se, että Hitler ei enää syksyllä 1940 suostunut pitämään kiinni etupiirijakosopimuksesta, vaan kielsi NL:a valtaamasta Suomea.- ja kiitos
oikeasta tiedosta.
- oivahärkönen
... eikä Mpp:n vastaukseen eikä siitä poistetavaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 16712601
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h1525446Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p454710Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv1493679Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska392778Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1201935Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?1101696Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3641617Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1071533Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚1361471