Kim Il Sung

Wäinä

Korean Demokraattisen Tasavallan ymmärtäminen länneessä on vaikeaa.Sitä selvittänee lainaus Kim Il Sungin vastaus Japanilaiselle lehdelle haastattelussa 1958 - joitakin vuosia Korean sodan jälkeen.

"Heti vapautuksen jälkeen tilanteemme oli äärimmäisen vaikea.Meillä ei ollut minkäänlaista kokemusta valtion tai talouselämän johtamisesta."
"Meillä ei ollut ketään keltä kysyä valmista ratkaisua uuden yhteiskunnan rakentamiseksi.."

"Te tiedustelitte minulta,oletteko oikeassa,jos sanotte että Junche-aate merkitsee poliittista riippumattomuutta,taloudellista omavaraisuutta ja itsepuolustusta kansallisen puolustuksen alalla.Olette täysin oikeassa."

Uudet arvot perustuvat avoimeen mieleen,haluun tulokselliseen tekemiseen sekä lupausten pitämiseen,joista viimeisin heijastuu hienosti myös valtion uudessa nimessä.Nämä arvot soveltuvat jokaiselle.Kaikkien meidän onkin hyödyllistä pysähtyä hetkeksi miettimään mitä ne tarkoittavat päivittäisissä toimintatavoissamme ja käyttäytymismalleissamme.Arvojen kunnioittaminen on tärkeää sekä valtion sisäisessä että ulkoisessa toiminnassa.

13

808

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Wäinä

      YK:n yleiskokouksen jälkeen maahan on perustettu uusi johtoryhmä,jonka tehtävänä on tuoda uusia tuulia johtamiseen,toiminnallisuuden ja organisaation kehittämiseen.Maassa on käynnistetty koko maan laajuinen Junche-aatteen mukainen tuottannon tehostamiseen tähtäävä kolmen vuoden muutosohjelma.Se pitää sisällään yli 700 projektia joiden avulla on tarkoitus lisätä tulosta yli 100 miljoonaa euroa.

    • lahtari

      Olet saanut noita tietoja varmaan ko. hallituksen omista lähteistä. Kannatataa ehkä suhtautua varauksella diktatuurin suoltamiin tietoihin, vai mitä luulet? Kerrohan tarkemmin mikä P-Koreassa on niin hienoa? YK:n mukaan siellä työläisen paratiisissahan tilanne on jo nälänhädän tasolla.

      • Pospotipoo

        Kaikki otsikossa.

      • Wäinä

        Korean Demokraattisen Tasavallan on vaikea vastata lännen jatkuvaan viestintäylivoimaan se saavutusten mitätöinnissä.
        Luuletko olevan mahdollista,että esimerkiksi Yhdysvalloissa voitaisiin valita 23 vuotias nainen valtion johtavaan virkaan?

        Tasa-arvo ja Kulttuurisihteerin tehtävänä on vastata valtion tasa-arvoasioiden valmistelusta ja toteuttamisesta,naisjäsenten järjestöllisestä aktivoinnista ja koulutuksesta sekä valtion järjestötoimintaan liittyvästä kultuuri ja vapaa-aikatoiminnasta.Työssään hän osallistuu myös muuhun järjestötoimintaan ja sosiaalipolitiikkaan liittyvien asioiden valmisteluun.

        Sodan jälkeen Pohjois-Koreassa vallitsi samanlainen lamakausi ja pula kuin etelässäkin.Kolmivuotiskaudella 1954-56 sodan tuhot korjatiin,ensimmäinen viisivuotissuunnitelma 1956-60 omistettiin sosialistisen teollisuuden perustan luomiselle,ja seitsenvuotissuunnitelma 1961-67 tähtäsi Pohjois-Korean muuttamiseen edistyneeksi teollisuusvaltioksi.Raskas teollisuus olia alusta alkaen tärkeällä sijalla ja sähkövoimaa on tuotettu enemmän kuin Etelä-Korean puolella.1960 luvulla maan talous oli jo täysin irronnut siirtomaakauden kahleista hyvin toimivaksi teollisuusmaaksi.

      • lahtari
        Wäinä kirjoitti:

        Ai onko siella maassa asiat siis hyvin? Ei kai sentään. Hehän pyysivät YK:lta ruoka-apua! YK ruokkii suuren osa maan väestöstä.

      • Sokeuttako?
        Wäinä kirjoitti:

        Korean Demokraattisen Tasavallan on vaikea vastata lännen jatkuvaan viestintäylivoimaan se saavutusten mitätöinnissä.
        Luuletko olevan mahdollista,että esimerkiksi Yhdysvalloissa voitaisiin valita 23 vuotias nainen valtion johtavaan virkaan?

        Tasa-arvo ja Kulttuurisihteerin tehtävänä on vastata valtion tasa-arvoasioiden valmistelusta ja toteuttamisesta,naisjäsenten järjestöllisestä aktivoinnista ja koulutuksesta sekä valtion järjestötoimintaan liittyvästä kultuuri ja vapaa-aikatoiminnasta.Työssään hän osallistuu myös muuhun järjestötoimintaan ja sosiaalipolitiikkaan liittyvien asioiden valmisteluun.

        Sodan jälkeen Pohjois-Koreassa vallitsi samanlainen lamakausi ja pula kuin etelässäkin.Kolmivuotiskaudella 1954-56 sodan tuhot korjatiin,ensimmäinen viisivuotissuunnitelma 1956-60 omistettiin sosialistisen teollisuuden perustan luomiselle,ja seitsenvuotissuunnitelma 1961-67 tähtäsi Pohjois-Korean muuttamiseen edistyneeksi teollisuusvaltioksi.Raskas teollisuus olia alusta alkaen tärkeällä sijalla ja sähkövoimaa on tuotettu enemmän kuin Etelä-Korean puolella.1960 luvulla maan talous oli jo täysin irronnut siirtomaakauden kahleista hyvin toimivaksi teollisuusmaaksi.

        Taitaapi Wäinällä olla paha aatteellinen kaihi silmissä.
        Uutiset kertoo aivan muusta kuin hyvistä saavutuksista.

      • Wäinä
        Sokeuttako? kirjoitti:

        Taitaapi Wäinällä olla paha aatteellinen kaihi silmissä.
        Uutiset kertoo aivan muusta kuin hyvistä saavutuksista.

        Pohjois Koreassa on monipuoluejärjestelmä.Puolueita ovat Korean Työväenpuolue,Korean Demokraattinen Puolue ja Nuorison Ch´ongdogyo-veljespuolue.
        Korean Työväenpuolueessa on 1.9 miljoonaa jäsentä.

        Pohjois-Korealla on suuria luonnonrikkauksia,mm. n.200 eri mineraalia.
        Pohjois Korea tuotti jo 70-luvun alussa 2,2 milj.tn terästä,2,5 milj.tn rautaa,tekstiilejä 200 milj.neliömetriä,lannoitteita 1,5 milj.tn,sekä sementtiä 3 milj.tn.
        Maa ei osta lainkaan kulutustavaroita vaan pyrkii omavaraisuuten Junche aatteen keinoin.

        Kaikessa pyritään omavaraisuuteen ja luottamus omiin voimiin on pelkistänyt pohjoiskorealaisten elämän yksinkertaiseksi,koruttomaksi ja tehokkaaksi.

        "Monipuolue" niinhän se oli itäeuroopan maissakin. Komukat pääpäsmäreinä. Eli johtavassa asemassa, niinkuin SKDL;lässäkin. Ohjeet tulivat Moskovasta.
        Omavaraisuutta myös nälän vaivaamisen suhteen.
        Sinne pitää saada vierailu viisumi!!!
        Avoimmin silmin.
        Hyvää matkaa!

    • Leninistä

      Olis pitänyt jättää valtion hallintoon spesilistit, niinkuin neukkulassa. Nämä asiantuntijat hoitivat valtion taloushallintoon (komukoiden ehdottomassa ohjauksesa), kun komukat eivät kaikki osanneet edes lukea.

    • Kalle

      /Kalle, joka toivoo toverin "Wäinä" pikimiten tulevan palstalle kertomaan, että hänen nimimerkkiään on väärinkäytetty

      • Wäinä

        Kannoin 70-luvulla kotiin n. 40 kiloa Pohjois-Korean suurlähetystön tiedotusmateriaalia,joukossa hyvin painettuja ja suomennettuja teoksiakin.
        Asian johtoajatus oli ns. jäsentenväliset Maolaisten kanssa.Tämä materiaali oli ilmaista.

        Polvi pojasta paranee.Kim Jong-Ilin henkilöpalvonta on,jos mahdollista,vielä isääkin suurellisempaa.Liturgia on käsittämätöntä.
        Mutta käsittämätöntä se on joskus meilläkin!

        Avauksen lainausmerkeissä oleva osa on tosiaan japanilaisen lehtimiehen saama vastaus Kim Il-Sungilta.Loppuosa ei.
        Loppuosa on lainaus suuren suomalaisen,juuri nimeään vaihtaneen,firman toimitusjohtajan viestistä henkilöstölle viime viikolta.Sanan yhtiö tilalle olen vaihtanut ainoastaan sanan valtio.
        Liturgia on täysin sama Kim Il-Sungin sanoman kanssa.Eikä sitä kukaan ainakaan sanonut Toveri Kimin puheesta erottaneensa.

        Ketjun toinen viestini,naishenkilön valinta Pohjois-Korean johtoon,on lainaus Metallityöväenliiton rekrytointi-ilmoituksesta Helsingin Sanomissa.Siinä haettiin Tasa-arvo- ja kulttuurisihteeriä Metalliliittoon.Teksti on suora lainaus,paitsi että sanan liitto tilalle vaihdoin sanan valtio.
        Kukaan ei ainakaan ilmoittanut henkilöhakuilmoituksen eroavan milläkään tavalla Kim IL-Sungin puheesta.

        Kaikki jäljemmät kirjoittamani tekstit Pohjois-Koreasta ovat lainauksia Weilin-Göösin Kodin Suuresta Tietosanakirjasta.

        Meillä on kirjoittajien joukossa taloustieteitten tuntijoitakin.Kukaan ei ainakaan ilmoittanut,että avausosassa mainittu tavoiteltava 100 milj. euron säästö on yritystasoa.Valtion kokoisessa yksikössä ,puhuttakoon vaikka Pohjois-Koreasta,se on summana mitätön?!?

        Jotenkin minusta tuntuu että tällä palstalla keskustelua käydään lähinnä tunnetasolla.Olisiko se kuunteleminen edelleen kultaa,puhuminen hopeaa,vittuperkelesaatana.

        Pitäisikö meidän katsoa tarkemmin mitä liturgiaa meille syötetään hallituksen katsauksissa,edustajiemme kannanotoissa,firmojen toimitusjohtajien puheissa,neljännesvuosikatsauksissa,vuosikertomuk-
        sissa,Sarasvuon seminaareissa,kaikkien alojen erikoisasiantuntija,filosofi Saarisen lausunnoissa,konsulttifirmojen henkilöstövalmennusohjelmissa ja torin kulman kalakojulla?

        Minusta vaikuttaa että pitäisi.Hiljentykäämme.

        Tuo oli aivan mahtava vedätys!

        Kyllä, se on totta, mitä sanot. Kun yritetään vedota ihmisiin, niin tarvitaan vetoavaa kielenkäyttöä ja vakuuttavia sanoja. Jotta ihmiset voisivat puhaltaa yhteen hiileen, tarvitaan tahtoa ponnistella yhteisen asian eteen. Ja millä muulla sitä voisi paremmin luoda, kuin taitavalla puheella. Sekä P-Korealla/valtiolla tai yrityksellä on se yhteinen piirre, että yhteistyöllä saavutetaan parempi tulos, ja siksi siihen on pyrittävä. Erot tulevatkin sitten keinoissa. Mutta hauska huomio sinänsä..

      • Matileine
        Wäinä kirjoitti:

        Kannoin 70-luvulla kotiin n. 40 kiloa Pohjois-Korean suurlähetystön tiedotusmateriaalia,joukossa hyvin painettuja ja suomennettuja teoksiakin.
        Asian johtoajatus oli ns. jäsentenväliset Maolaisten kanssa.Tämä materiaali oli ilmaista.

        Polvi pojasta paranee.Kim Jong-Ilin henkilöpalvonta on,jos mahdollista,vielä isääkin suurellisempaa.Liturgia on käsittämätöntä.
        Mutta käsittämätöntä se on joskus meilläkin!

        Avauksen lainausmerkeissä oleva osa on tosiaan japanilaisen lehtimiehen saama vastaus Kim Il-Sungilta.Loppuosa ei.
        Loppuosa on lainaus suuren suomalaisen,juuri nimeään vaihtaneen,firman toimitusjohtajan viestistä henkilöstölle viime viikolta.Sanan yhtiö tilalle olen vaihtanut ainoastaan sanan valtio.
        Liturgia on täysin sama Kim Il-Sungin sanoman kanssa.Eikä sitä kukaan ainakaan sanonut Toveri Kimin puheesta erottaneensa.

        Ketjun toinen viestini,naishenkilön valinta Pohjois-Korean johtoon,on lainaus Metallityöväenliiton rekrytointi-ilmoituksesta Helsingin Sanomissa.Siinä haettiin Tasa-arvo- ja kulttuurisihteeriä Metalliliittoon.Teksti on suora lainaus,paitsi että sanan liitto tilalle vaihdoin sanan valtio.
        Kukaan ei ainakaan ilmoittanut henkilöhakuilmoituksen eroavan milläkään tavalla Kim IL-Sungin puheesta.

        Kaikki jäljemmät kirjoittamani tekstit Pohjois-Koreasta ovat lainauksia Weilin-Göösin Kodin Suuresta Tietosanakirjasta.

        Meillä on kirjoittajien joukossa taloustieteitten tuntijoitakin.Kukaan ei ainakaan ilmoittanut,että avausosassa mainittu tavoiteltava 100 milj. euron säästö on yritystasoa.Valtion kokoisessa yksikössä ,puhuttakoon vaikka Pohjois-Koreasta,se on summana mitätön?!?

        Jotenkin minusta tuntuu että tällä palstalla keskustelua käydään lähinnä tunnetasolla.Olisiko se kuunteleminen edelleen kultaa,puhuminen hopeaa,vittuperkelesaatana.

        Pitäisikö meidän katsoa tarkemmin mitä liturgiaa meille syötetään hallituksen katsauksissa,edustajiemme kannanotoissa,firmojen toimitusjohtajien puheissa,neljännesvuosikatsauksissa,vuosikertomuk-
        sissa,Sarasvuon seminaareissa,kaikkien alojen erikoisasiantuntija,filosofi Saarisen lausunnoissa,konsulttifirmojen henkilöstövalmennusohjelmissa ja torin kulman kalakojulla?

        Minusta vaikuttaa että pitäisi.Hiljentykäämme.

        Wäinä huomant, kui hämillee /Kalle ja kumppanit männööt sil silmäräppäyksel, ko heilt häipyyt näkyvist joku auktorteetti? Ilmiselväst osa sit vaalikarjaa!

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin Ilkka Kanerva kuoli?

      Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti
      Maailman menoa
      263
      16822
    2. Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."

      Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist
      Kotimaiset julkkisjuorut
      23
      5414
    3. Ilkka kanerva

      Ilkka Kanerva kuollut 74v
      Turku
      115
      2560
    4. Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."

      Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar
      Kotimaiset julkkisjuorut
      15
      2036
    5. Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä

      Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa
      Maailman menoa
      336
      1755
    6. Pikkaraiskan puhelut

      Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      111
      986
    7. Ilkka Kanerva on kuollut

      74-vuotiaana.
      Maailman menoa
      59
      948
    8. Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen

      Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto
      Maailman menoa
      30
      861
    9. Sofia Belorf ja Sonja Aiello

      Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      43
      856
    Aihe