Valocargo

Tein tilauksen viinikauppa.comista ja tilasin rahdin valocargolta. Rahdista en saanut laskua ja viinikauppa.com vastasi että tilaus lähtee ja rahdista tulee myöhemmin lasku. Onko muilla ollut sama systeemi. Yleensähän rahtikin maksetaan etukäteen, vai?
138637
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Kyllä, rahti piti maksaa etukäteen.

Äänestä

Rahdistakin tulee etukäteen lasku. Ainakin minulle tuli kun tilasin kuun alusta tavaraa kyseessä olevasta paikasta ja laitoin kuljetuksen hoitamaan Valocargon.

Eipä ole vielä tavaraa näkynyt. Viime viikolla tiedostelin asiaa valocargolta ja ne sano että tavara on lajittelussa..

Vakuuttelivat kyllä että tavara tulee perille. Mut saa nähdä..

Pari kuukautta aikaisemmin kuin tilasin samasta paikasta tavaraa samalla tavalla niin ei ollut mitään ongelmaa, ja tavara tuli perille kahdessa viikossa.

Äänestä
  • Nyt olen saanut tietoa mistä johtuu Valocargon viivästynyt rahdintuonti.

    Yksi alihankkija on kuulemma vasikoinut tullille, ja
    sen ovat sitten potkineet pihalle.

    Ovat Viinikaupastakin yrittäneet soittaa Valocargoon mutta eivät ole tavoittaneet sieltä ketään vähään aikaan. Vakuutteli Viinikauppa.comin vastaava henkilö että selvittää asian..Mut saa nähdä onko tyhjiä sanoja.

    Pakko kai pian kuluttajaasiamiehelle soittaa jos ei ala tapahtua. Annan vielä viikon aikaa.

    Äänestä

  • leikkikalu25 kirjoitti:

    Nyt olen saanut tietoa mistä johtuu Valocargon viivästynyt rahdintuonti.

    Tilasin 31.5.06 viisi laatikkoa olutta. Valocargo haki tilauksen 5.6.06 Saksasta.

    Nyt on mennyt lähes kaksi kuukautta ja mitän ei kuulu mistään!?

    Rahti on maksettu etukäteen 31.5.06

    viinikauppa.com:sta ilmoitetaan, että ottakaa yhteyttä Valocargoon, mutta siellä kukaan ei vastaa puheluihin tai meileihin?

    Luulisi viinikauppa.comin ottavan jotain vastuuta tai selvittävän asiaa, koska he nimenomaan suosittelevat ko. rahdin kuljettajaa!

    aika outoa minustakin kun rahdit peritään etukäteen vaikka tulli takavarikoisi tavaran. Yleensäkin koska kyseessä on näin riskaabeli toiminta tulisi tuotteetkin maksaa vasta sitten kun tavara on asiakkaalla, luottamus yhtiöön syntyisi näin eikä olisi enään kusettamisen pelko, niinkuin nyt saat pelätä joka tilauksesi perään.

    Äänestä

  • psykohoitsu kirjoitti:

    Tilasin 31.5.06 viisi laatikkoa olutta. Valocargo haki tilauksen 5.6.06 Saksasta.

    Nyt on mennyt lähes kaksi kuukautta ja mitän ei kuulu mistään!?

    Rahti on maksettu etukäteen 31.5.06

    viinikauppa.com:sta ilmoitetaan, että ottakaa yhteyttä Valocargoon, mutta siellä kukaan ei vastaa puheluihin tai meileihin?

    Luulisi viinikauppa.comin ottavan jotain vastuuta tai selvittävän asiaa, koska he nimenomaan suosittelevat ko. rahdin kuljettajaa!

    yes, tilasin ja maksoin 31.5. oltta ja siideriä, paljon, luvattiin viikossa, kahdessa.... kohta elokuu eikä tavaraa näy ei kuulu... pari kertaa valocargo vastannut, "huomenna", mutta sitä huomistakaan ei ole vielä tullut moneen viikkkoon..

    82828282

    Äänestä

maksu on maksettava aina etukäteen!Sitten odottelet
3-4 viikoa että tämä valocargo saattaa tuossa ajassa
saada tuoteet suomeen,hidas kun perkele.Ensikeralla
käytän toista yhtiötä.

Äänestä

me vaa pitkäripaseen

Äänestä
  • varmaan kun sielä on mustalainen töissä ja juo suoraan kuormasta.:(

    Äänestä

  • Nimetön kirjoitti:

    varmaan kun sielä on mustalainen töissä ja juo suoraan kuormasta.:(

    Ja asuvat Tukholman Jakomäessä asuntovaunussa kuten mustalaiset yleensä. Liikennöivät ilman minkaanvaltion liikennelupia. Täyttä kusetusta koko homma.

    Äänestä

  • Nimetön kirjoitti:

    Ja asuvat Tukholman Jakomäessä asuntovaunussa kuten mustalaiset yleensä. Liikennöivät ilman minkaanvaltion liikennelupia. Täyttä kusetusta koko homma.

    On saatana kumma kun akat sanoivat että tavara on varastossa valmiina toimitettavaksi ja sitten kuitenkin tuodaan muuta paskaa tilalle. joku juo matkalla tai sitten myy muille ja tuo tilalle halpaa litkua.

    Äänestä

  • beduiini kirjoitti:

    On saatana kumma kun akat sanoivat että tavara on varastossa valmiina toimitettavaksi ja sitten kuitenkin tuodaan muuta paskaa tilalle. joku juo matkalla tai sitten myy muille ja tuo tilalle halpaa litkua.

    Tilasin keväälä 2006 30 laatikkoa olutta.Saintullin päätöksen marraskuussa 2010.
    Tullista töytyi 5 laatikoa kyseisiä oluita,jotka tulli korvasi. Laitoin kyselyn viinikauppa.comiin
    missähän mahtaa olla ne 25 laatikkoa. Viinikauppa tutki ja ilmotti että juomat on luovutettu
    rahdin kuljettajalle Valogargolle.Soitto valogargolle jossa valogargo syytti tullia juomien häviämisestä.
    Mitä tästä voimme päätellä.

    Äänestä

  • 3-porukka kirjoitti:

    laatikkoa halvalla.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

tilaaja kirjoitti:

Tein tilauksen viinikauppa.comista ja tilasin rahdin valocargolta. Rahdista en saanut laskua ja viinikauppa.com vastasi että tilaus lähtee ja rahdista tulee myöhemmin lasku. Onko muilla ollut sama systeemi. Yleensähän rahtikin maksetaan etukäteen, vai?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu