Taas rekka yhteen bussin kanssa

Tämä on liikaa

NYT RIITTÄÄ!!!

Ulkomaalaisille kuljettajille ja rekoille samat lait kuin Suomalaisille.
Suomessa tulisi kuljettaa tavaraa Suomalaisilla kulkuvälineillä.
Tai ainakin pystyä vaatimaan että välineet olisivat ensiluokkaisia maamme teillä.

Eikö Suomen teillä kulkevilla rekoilla ole ammattitaitoisia kuljettajia.

Valtatie 13 Äänekoskella taas rekka väärällä kaistalla.
Äidin ja lapsen henki olivat vaarassa.

Mitä rekkakuskit syövät vai syövätkö he ollenkaan.
Nukkumisesta ei taida niin väliä.
Mutta osaaminen on niin ja näin.

Minkähän firman nilkuttava auto siellä taas töppäili.

Autojen kunto taitaa olla jo todella huono kun katselee tuonne tielle.

Ajellaan pinnoitetuilla kumeilla joista pinnat irtoilevat keskelle tietä.
Välillä tulee renkaista paloja ohiajavien autojen tuulilasiin ja ajolinjalle.

Ostakaa nyt niihin rekkoihinne uudet renkaat aluksi, sehän on ensimmäinen edellytys tiellä pysymiseen.

Ahneudella on rajansa säästäväisyydessäkin.

Ajo aikoihin on kiinnitettävä huomiota poliisin ja lain keinoin.

On myös niin että jatkuvasti kierretään työaikalainsäädäntöä, lepoaikoja, ajetaan nopeusrajoituksista piittaamatta.

Valvonta on jätetty kuljettajille tai rekka yhtiöille.

On yleisesti tiedossa että voidaan kiertää lainsäädäntöä käyttämällä kopioituja kiekkoja.

Kuljettajilla on vähäiset tai olemattomat kokemukset talonkokoisen ajoneuvon hallinnasta, painopisteistä, käyttäytymisestä, jarrutusmatkoista,nopeuksista jne.

Rekan pysäyttäminen lastissa vaatii kilometritolkulla vapaata tilaa edessä.
Siitäkin huolimatta rekka menee linkkuun, puoltaa jonnekkin tai käyttäytyy odottomattomasti vauhdissa.

Tienpintojen epätasaisuudet, mäet, kapeus, tuulet ja vuodenajat vaikuttavat rekan käyttäytymiseen.

Rekan vauhtia kun seuraa liikenteessä ympärivuoden voi itse havaita että ne kulkevat muun liikenteen vauhtia.
Tämä on järjetön asiantila.
Oli kesä tai talvi. Oli ruuhka tai kapeatie, vauhti on sama.

Kaikki kuskit tietävät että hidas auto mäessä talvikelillä voi aiheuttaa sen että rekka ei pääse mäkeä ylös ja menee linkkuun.

Tästä syystä ja muustakin rekkakuskit ottavat härkävauhdin ylämäkiin.

Alamäessä rekka siis on ottamassa vauhtia ylämäkeen.

Tavallinen tapaus on että rekka puuskuttaa niskaan.

Jarrutusjäljistä voidaan päätellä että on tehty rekalla lukkojarrutuksia, sekä voidaan todeta että rekkojen jarrut menevät aikaajoin epäkuntoon.

Näitä nilkuttavia rekkoja näkee silloin tällöin tienpäällä.

Miksi tukkikuormassa, metallilastissa tai muussa raskaassa kuormassa olevat rikkinäiset rekat joissa näkee että takalaakeri on hirttänyt, jarrut ovat hävinneet, jousitus on pettänyt tai muuta vastaavaa vakavaa on tapahtunut siirretään paikasta toiseen oman moottorin voimalla.

Ulkopuolinenkin näkee ja kuulee että auto heiluu puolelta toiselle, suojateitä, pyöräteitä on molemmilla puolilla on vilkas jalankulkuliikenne.

Olisi aina saatava poliisi paikalle sulkemaan alue ja tarkistamaan tilanne.
Ensimmäinen toimenpide tulisi olla varoittaa sitten lastinpurku ja hinaus.

Olen ollut todistamassa useita tällaisia hölmöilyjä läheltä pitää tapauksia.

Välinpitämättömyys, kiire, ahneus, liika säästäväisyys, lainvartioiden piittaamattomuus ja poliisin kynnys puuttua asioihin jotka koskevat, (vai resurssien puuteko?), ammattikuljettajia luo vaaratilanteita, läheltäpiti tilanteita ja vahinkoja.

Eikö valtiovalta jo opi että vain luomalla rekkaliikenteelle valvontaa, sanktioita ja omia kaistoja voidaan välttyä katastrofilta.

En halua nähdä naisten,lasten ja viattomien ihmisten jäävän jalkoihin.

Rekkojen lastina on lähes mitä tahansa.
Auton voima kyllä riittää vetämään perässään kaikenlaista lastia.

Liikutaan kuitenkin liikenteen seassa, kaupunkien kaduilla, kapeilla sivuteillä, hitaan liikenteen keskellä, sekä hyvin nopeasti etenevien autojen kanssa.

Valtava talonkokoinen rekka, massaltaan moninkertainen henkilöautoon nähden, nopeudeltaan hyvän auton luokkaa.
Mutta ohjattavuudeltaan rekka on epävarma, stabiliteetti on jaettu aina eritavoin, josta seuraa se että painojakauma muodostuu mm.
1. liian ylös
Josta johtuen auto ei pysy pystyssä, (esimerkki.auto kaatui radalle J:ssä loivassa kaarteessa ja paperirullat vaaransivat ihmishenkiä)

2.Paino muodostuu liian taakse josta johtuen takanaoleva perävaunu luikertelee kuin mato käyden välillä vastaantulevien kaistalla ja pientareella,(ehkä Konginkangas),

3. Painoa on liikaa auto rikkoutuu ja käyttäytyy odottamattomasti ei tottele ohjausta helposti.

4. Liian kevyt paino (tyhjällä ajettaessa perävaunu hypähtelee ja heittelehtii)joskus styroksia tai muita kevyitä materiaaleja ajettaessa.

5. Myöskin kuljetettavan materiaalin muoto, liikkuuvus, vaarallisuus jne... ovat tekijöitä jotka on otettava vakavasti.

Kokonaisuus vaikuttaa ajettavuuteen ja kuljettajan mentaaliseen tasapainoon.

Kuljettajakin on ihminen joten hänen on osattava pysyä pois ratista jos taidot,kyvyt, elämänhallinta jne.. eivät ole kunnossa.

Kun katsomme kappaletavaraa kuljettavia autoja ne näyttävät pressukatoksilta, joissa on ympärillä heppoiset metallitukiristikot.
Voiko tuollainen silmänlumeeksi asetettu suoja estää tavaraa lentämästä useiden metrien, kymmenienmetrienpäähän ihmisten sekaan kun auto joutuu kolariin.

Eikö raskaita tavaroita olisi syytä sitoa niin että ne olisvat kuin osa auton runkoa.

Vaarallisen auton eteen ja taakse tulisi saada suojaauto varottamaan ja varmistamaan turvallisuus.

(Esimerkkejä: Kuinka on mahdollista kuljettaa jäisiä raskaita tukkeja jotka liukuvat helposti auton suuntaisesti jarrutettaessa?.
Kuinka sidotaan tonnienpaperirullat?, miten estetään rautatankolastissa olevan rekan kuorman siirtyminen eteen jarrutettaessa?)

Miten voimme olla varmoja että kuljettaja hallitsee teiden penkat kapeilla teillä, sillä varsinkin keväällä ne ovat pehmeitä ja sortuvat helposti.
Mihin väistämme kapeilla teillämme näitä kolosseja.

Emme myöskään voi tietää mitä sellaisen lume-pressun alla rekoissa kulloinkin kulkee, vaikka olisi miten heppoisesti pakattuja ammuksia.

Kuljettajana vaaditaan muutakin kuin luku ja kirjoitustaitoa.
Voi olla että nykyisin vaaditaan jo liikaa.

Vastuuta ei voi jakaa, autoa ajaa yksi kuljettaja.
Mutta kaikkeen muuhun voidaan vaikuttaa.
Niihin taas kuljettajan on mahdatonta perehtyä.

Kuitenkin kuljettajina näkee ja joskus kuuleekin olevan sellaisia maitopartoja, kaljasieppoja, elämäntavoiltaan ja asenteiltaan rattiinsopimattomia kuljettajia joille rahan kunnioitus on suurempi kuin elämän.
Esimieskin voi olla väärässä, silloin punnitaan ammattitaitoa.

On niitäkin paljon jotka bussinesta tehdessään katsovat vain aikatauluja, säästöjä ja rahapussia.

Surkeaksi on päässyt liikennekulttuuri rekkapiireissä, kun tiellä pysyminen on toisarvoista.

Asettaisin myös syyttävän sormeni osoittamaan valtiovaltaa.
Maanteille tulisi vihdoin luoda pelisäännöt, jotka koskisivat tienrakentajia jotka kekkuloivat liikenteen seassa.

Samoin kiinnittäisin huomioni maanteiden kuntoon, meillä Suomessa on erittäin tarpeellista kehittää tieverkkoa koska suurinosa tavaroistamme kulkee kumipyörillä.
Teiden kunto on alaarvoinen (kapeita teitä, ei ohitusväyliä, ei vaihtoehtoisia ajoreittejä, levennykset puuttuvat, vielläkin on paljon urittuneita, halkeilleita, kuoppaisia, murtuneita maanteitä.

Rekat voisivat poistua kokonaan asumaalueilta, kapeilta sivuteiltä, kaupunkien keskustoista ja sellaisilta paikoilta joissa niiden liikkuminen vaarantaa tarpeettomasti ihmisten jokapäiväistä elämää.

Hitaastikulkevat ajoneuvot ovat riesa maaseudulla.
Pojoiseen ajaessani olen havainnut joidenkin maanviljelijöiden siirtyvän traktoreillaan pitkiäkin taipaleita valtatietäpitkin.

Heidän mahdollisuuksiaan tehdä työtä vaikeuttaa ristiriita muunliikenteen kanssa.

Kuitenkin monet eivät osaa väistää linja-auto pysäkeille, levennyksille tai sivuun kun jonoa kertyy taakse.

Vanhempien kuljettajien määrä lisääntyy teillämme kokoajan, sillä suuret sodanjälkeiset ikäluokkamme tulevat eläkeikään ja heillä on varaa pitää ja ajaa omalla autollaan. He ovat myös hyväkuntoisia mutta eivät aina nopeita ja valppaita.

Rekkakuskien tapa kaasutella aivan puskurissa kiinni on niin negatiivista käyttäytymistä ikäihmisiä kohtaan että on mainitsemisen arvoinen asia.

Ja olisi tietysti suotavaa jo nyt siirtää liikennettä rataverkoille, vesistökuljetuksiin ja ilmakuljetuksiin.

Teveisiä päättäjille
Toivoo: autoinsinööri

6

594

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Auto--Antero

      Lentokoneisiin niin maailma pelastuu. Vatipäistä vuodatusta Urpo!
      Luuletko että ollessasi eläkeiässä, ei paperirullia rahtaava lentokone voisi pudota juuri sinun niskaasi?
      Hätälaskuhan on hyvä suorittaa tieosuudelle, joka on siivottu rekkaliikenteestä.

      Etäpä ovelta ovelle seilaava paperitankkeri. Jospa se onkin törmäyskurssilla kanssasi, kun eläkkeestä nauttiessasi ongit ahvenia luodonsyrjästä?
      Kenen vika se sitten olisi?

      Mikset vain pysyisi poissa työtätekevien jaloista ettei tule haveria, eläkettä nauttiessaan?

      Asemalaituriltakin saattaa horjahtaa junan alle, kun se jyrää maata tärisyttäen raskaassa paperilastissa. Varo! Elämä on yllätyksiä täynnä!

    • Joskus....?

      Oli tuossa kieltämättä kiireisen Suomen väistämättä mukana tuomia ongelmia,kuljetuspuolelle! mutta esim.kemikaalikuljetukset vesistöjä pitkin? eiköhän niitä ole kuitenkin turvallisempi kuljettaa tiellä,koska pohjavesi alueet on pyritty suojaamaan onnettomuuden varalta. Kyllä se liikenne siitä pikkuhiljaa vähentyy,paperikoneet siirtyy kiinaan muihin halpa maihin= Kemikaalien paperirullien "vaarallinen" ajelu poistuu pikkuhiljaa tästä Nokian insinöörien luvatusta maasta! Aletaan vaan kasvattaan luonnonmukaisesti karjaa laitumilla ja vastustetaan kehitystä kuin Argentiina esimerkiksi paperiteollisuutta? Siinäpä vähenee insinöörien määrä kummasti kun ei tarvi suunnitella ku lypsy jakkaroita! Tv: Kemikaali rekan kuljettaja, Oman autonsa henk.kohtainen insinööri(aina tarvittaessa)

    • teppo

      Helpottiko kun sai purkaa kaikki huomaamansa ongelmat, sekä luullut että todelliset, ladella lukemattomia itsestäänselvyyksiä ja kysyä liudan kysymyksiä joihin on joko jätettävä vastaamatta tai kirjoitetta romaani? Herra autoinsinööri voisi tulla katsomaan noita vaarallisia "ongelmia" ihan paikanpäältäkin niin voisi monet ihmeelliset ja kummalliset asiat aueta vähän paremmin. Joihinkin kysymyksiin voisi auttaa se kun kaivaisi ne autoinsinöörikoulun kirjat ja muistiinpanot jostain esille piristääkseen muistiaan.

      En noihin (naurettaviinkaan) kysymyksiin ja väitteisin ala vastaamaan, mutta kysynkin sinulta mistä erottaa räjähtäneen renkaan ja irronneen pinnoituksen jälkeensä jättämät kappaleet. Toinen kysymys mihin jokaisen itseään autoinsinööriksi väittävän pitäisi osata vastata on mitä kiinni hirttänyt pyöränlaakeri tekee.

    • Äläpä muuta sano

      Minkä takia syyllistät rekkakuskeja kaikista onnettomuuksista? Eikö mieleesi tullut että on ihmisiä, esim. jalankulkijoita jotka eivät ymmärrä ettei pidä sännätä tien yli rekan eteen ajatuksella kyllä minä ehdin tai kyllä se pysähtyy että ehdin yli?

      "2.Paino muodostuu liian taakse josta johtuen takanaoleva perävaunu luikertelee kuin mato käyden välillä vastaantulevien kaistalla ja pientareella,(ehkä Konginkangas),

      4. Liian kevyt paino (tyhjällä ajettaessa perävaunu hypähtelee ja heittelehtii)joskus styroksia tai muita kevyitä materiaaleja ajettaessa."

      Voisitko kertoa mikä on ihanteellinen kuorman paino?

      "Vaarallisen auton eteen ja taakse tulisi saada suojaauto varottamaan ja varmistamaan turvallisuus."
      Lisää kustannuksia joka näkyy sittemmin kuluttajahinnoissa. Ja miksi muutenkaan. Jokaisen pitäisi käsittää että rekka/ka on työajoneuvo. Jos et vieläkään tiedä niin paperirullia on mahdoton sitoa niin ettei ne pääse lentämään kontista pahassa kolaritilanteessa. Siihen kiinnitys pulmaan voisit keksiä ratkaisun niin ei tarvitsisi kenenkään enää marista siitä asiasta.

      "Surkeaksi on päässyt liikennekulttuuri rekkapiireissä, kun tiellä pysyminen on toisarvoista."
      On muuten henkilöautopiireissäkin. Luullaan että saadaan ajella ihan miten vain ja että tiet ovat vain ja ainoastaan henkilöautoja varten. Itsekästä.

      "Rekat voisivat poistua kokonaan asumaalueilta, kapeilta sivuteiltä, kaupunkien keskustoista ja sellaisilta paikoilta joissa niiden liikkuminen vaarantaa tarpeettomasti ihmisten jokapäiväistä elämää."

      Todella itsekästä. Missä siis rekat saisivat sinun mielestäsi liikkua?

    • Lomalla minäkin

      Minäkin pääsin lomalle, kun on pidennetty viikonloppu. Lääkkeetkin sain mukaan, etkö sinä saanutkaan.
      Minullakin ilmeni samanlaisia oireita saadessani insinöörinpaperit ja ne paheni, kun diplomoin ja jouduin suunnittelemaan ajoneuvoja, maanteitä ja kiristämään ajoaikoja olessani ajojärjestelijä tavaraliikenteessä.
      No, lehtola ja alanntutkija jäi osastolle harjoittemaan oikeinkirjoitusta,charles on lomilla myös, minulla on vielä lisätunteja saamatta, otetaan ne ensiviikolle, joohan ?

    • ****

      ooppa tosi insinööri saatana lentokoneella ja laivallako viet ruuat keskustan kauppoihin hä vittu että jokanen insinööriki pitäs ******

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin Ilkka Kanerva kuoli?

      Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti
      Maailman menoa
      264
      16953
    2. Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."

      Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist
      Kotimaiset julkkisjuorut
      23
      5458
    3. Ilkka kanerva

      Ilkka Kanerva kuollut 74v
      Turku
      115
      2581
    4. Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."

      Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar
      Kotimaiset julkkisjuorut
      15
      2058
    5. Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä

      Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa
      Maailman menoa
      336
      1762
    6. Pikkaraiskan puhelut

      Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      111
      996
    7. Ilkka Kanerva on kuollut

      74-vuotiaana.
      Maailman menoa
      59
      952
    8. Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen

      Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto
      Maailman menoa
      32
      880
    9. Sofia Belorf ja Sonja Aiello

      Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      44
      880
    Aihe