Islam sopii myös eläinrakkaille ihmisille.
Muhammadin sanomaa:
"Eräs nainen oli teljennyt kissan taloonsa antamatta sille ruokaa tai juomaa ja päästämättä sitä teilleen. Kissa koetti nälkäänsä syödä kovakuoriaisia mutta kuoli. Nainen joutui tästä teosta helvetin tuleen"
"Jumalan lähettiläs kulki aamulla ohi kamelin, joka oli sidottu paikalleen. Iltapäivällä hän palasa hoitamasta asioitaan, ja kameli oli yhä samalla paikalla. silloin hän kysyi kamelin omistajalta: "Etkö ole ruokkinut tänään kameliasi?" Mies vastasi, ettei ollut, ja jumalan lähettiläs sanoi: "Se vaatii sinut siitä tilille tuomion päivänä."
Jumalan lähettiläs kertoi seuraavan tarinan:
"Mies kulkee janoissaan tiellä ja tulee kaivolle. Hän laskeutuu kaivoon ja juo kyllikseen. Kun hän kiipeää takaisin ylös, hän näkee koiran, joka läähättää ja nuolee maata janoissaan. Silloin mies ajattelee: "Tuo koiraparka on aivan yhtä janoinen kuin minä olin." Hän laskeutuu takaisin kaivoon, täyttää kenkänsä vedellä ja kapuaa ylös pitäen kenkää hampaittensa välissä. Hän antaa koiran juoda, koira kiittää jumalaa, ja jumala antaa miehelle hänen syntinsä anteeksi.
Jumalan lähettilään toverit kysyivät: "Oi jumalan lähettiläs, saammeko me palkan jopa eläinten auttamisesta?" "Kyllä", vastasi jumalan lähettiläs, "kaikkien tuntevien olentojen auttamisesta saa palkan."
(Tiedon Valtameri - Islamilaista Viisautta : Jaakko Hämeen-Anttila)
Eläinten hyvä kohtelu
8
469
Vastaukset
- Hyvääkö?
Profeetta Muhammad sanoi: "Silloin, kun kuka tahansa teistä valmistautuu rukoukseen ja hänen edessään häntä peittää jokin näköeste kuten satulan takaosa ja siinä tapauksessa että häntä ei peitä satula, hänen rukouksensa katkaisee ohi kävelevä aasi, nainen ja musta koira". Minä sanoin, "Abu Dharr, mikä erottaa mustan koiran punaisesta tai keltaisesta koirasta?" Hän sanoi, Oi veljeni poika, minä kysyin Allahin lähettiläältä saman kysymyksen, ja hän sanoi: "Musta koira on piru."
http://www.usc.edu/dept/MSA/fundamentals/hadithsunnah/muslim/004.smt.html#004.1032- m-bin-abd
Tuossahan on kyse rukoilemisesta, eli jos jokin tulee häiritsemään rukousta, esim, eläin kävelee suoraan edestä, siitä ei tule 'täydellistä' rukousta.
- sentään
m-bin-abd kirjoitti:
Tuossahan on kyse rukoilemisesta, eli jos jokin tulee häiritsemään rukousta, esim, eläin kävelee suoraan edestä, siitä ei tule 'täydellistä' rukousta.
pirukin, joka tulee häiritsemään muslimin rukousta, saa hyvää kohtelua. Lupaatko?
>>Tuossahan on kyse rukoilemisesta, eli jos jokin tulee häiritsemään rukousta, esim, eläin kävelee suoraan edestä, siitä ei tule 'täydellistä' rukousta. - m-bin-abd
sentään kirjoitti:
pirukin, joka tulee häiritsemään muslimin rukousta, saa hyvää kohtelua. Lupaatko?
>>Tuossahan on kyse rukoilemisesta, eli jos jokin tulee häiritsemään rukousta, esim, eläin kävelee suoraan edestä, siitä ei tule 'täydellistä' rukousta.> Mihin unohtui nainen?
Tai nainen.
Eli yritän vielä kerran, jos sinä rukoilet, ja siitä edestä lappaa eläimiä tai naisia jne. Niin eikö ole selvää että keskittyminen ja rukous häiriintyy? (samasta syystä miehet rukoilevat eri huoneessa kuin naiset, ettei keskittyminen häiriinny jos naiset siinä kumartelisivat edessäsi, päivänselvä asia.)
> pirukin, joka tulee häiritsemään muslimin rukousta, saa hyvää kohtelua. Lupaatko?
No, mitä siinä sitten sanottiin sille pirulle tehtävän? - asallisesti
m-bin-abd kirjoitti:
> Mihin unohtui nainen?
Tai nainen.
Eli yritän vielä kerran, jos sinä rukoilet, ja siitä edestä lappaa eläimiä tai naisia jne. Niin eikö ole selvää että keskittyminen ja rukous häiriintyy? (samasta syystä miehet rukoilevat eri huoneessa kuin naiset, ettei keskittyminen häiriinny jos naiset siinä kumartelisivat edessäsi, päivänselvä asia.)
> pirukin, joka tulee häiritsemään muslimin rukousta, saa hyvää kohtelua. Lupaatko?
No, mitä siinä sitten sanottiin sille pirulle tehtävän?tähän viestiin,kertoen omista kokemuksistani eläinten kohtelusta muslimimaista.Gohar,miksi se poistettiin?(Koirien kohtelu Saudeissa)
- musta koira
m-bin-abd kirjoitti:
> Mihin unohtui nainen?
Tai nainen.
Eli yritän vielä kerran, jos sinä rukoilet, ja siitä edestä lappaa eläimiä tai naisia jne. Niin eikö ole selvää että keskittyminen ja rukous häiriintyy? (samasta syystä miehet rukoilevat eri huoneessa kuin naiset, ettei keskittyminen häiriinny jos naiset siinä kumartelisivat edessäsi, päivänselvä asia.)
> pirukin, joka tulee häiritsemään muslimin rukousta, saa hyvää kohtelua. Lupaatko?
No, mitä siinä sitten sanottiin sille pirulle tehtävän?piru?
- kovin hyvää.
Ainakin joissakin islaminuskoisissa maissa (mm. Libanon) miehen on laillista sekaantua eläimeen, jos eläin on naaraspuolinen. En tiedä mitä koraani tästä sanoo, mutta toiminta ei ole eläinten hyvää kohtelua.
- m-bin-abd
Kerro ihmeessä missä muissa maissa se on voimassa?
(kun laitoit "mm.")
En tuosta laista libanonissa enempää tiedä, mutta et kyllä islamista sille mitään tukea löydä.
siitäkin on useampi hadith teksti joka nimenomaan sanoo että eläimeen sekaantuu, niin se on kuolema tekijälle ja eläimelle.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874098Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242911No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452320- 341321
- 10909
- 131885
- 6874
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12822Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124766- 11760