Onko kristinuskossa logiikkaa?

cmos

Kopioin tämän tuolta helluntai- palstata. Hauska nähdä, miten täällä suhtaudutaan.


Näitä keskustelupalstoja kun seuraa, niin alkaa miettimään väkisinkin uskon logiikkaa.

Ymmärrän mainiosti, että uskotaan jumalan tai jonkun korkeamman voiman olemassaoloon. Mahdollisesti joku yli-inhimillinen olio on luonut universumin luonnonlakeineen. Useimmilla ihmisillä on tällainen ajatus takaraivossaan ainkin silloin tällöin.

Ymmärrän myös sen, että pyritään elämään nuhteetonta elämää noudattaen vaikkapa Raamatun kymmentä käskyä. Niissä on hyvä perusta elämälle.

Mutta sitä en ymmärrä alkuunkaan, kun kristinuskoiset tulkitsevat ihmisen kirjoittamaa kirjaa, Raamattua, kukin omalla tavallaan ja pitävät tulkintaansa, kuinkas muuten, ainoana oikeana.

Hyvänä esimerkkinä toimikoon kaste. On (uskovaisista) äärimmäisen tärkeää, että kaste toimitetaan oikein. Oikeassa iässä ja oikealla tavalla.

Toinen esimerkki olkoon syntien anteeksianto. Eräs lahko tulkitsee niin, että ihminen voi antaa synnit anteeksi. Toinen suuntaus kumoaa tämän täysin ja väittää ainoastaan jumalan voivan tehdä saman.

Uskovaiset näpertelevät mitättömien asiakysymysten parissa kuin ne olisivat kuolemankysymyksiä.

Jos hyväksytään se ajatus, että jonkinlainen jumalolento on olemassa, niin on erittäin kaukaa haettu ajatus, että tämä "jumala" alkaisi tarkkailemaan, miten ja millä kaavalla häntä "palvotaan". Ja että hän alkaisi lajitella uskovia sen perusteella, noudattavatko he "sääntöjä" pilkulleen vai lipsuvatko.

Te uskovaiset olette ihan hassuja. Jos jumala on olemassa, hän nauraa katketakseen teidän toilailullenne, riitelyllenne, raamatun tulkinnoillenne. Todennäköisesti jumala lepäilee rankan luomisurakan jälkeen lepotuolissaan aurinkoa ottaen ja piupaut välittää, mitä maan matoset värkkäilevät: uskovaiset ja uskosta osattomat (mikä ylivoimaisen typerä ilmaisu!)

Pieni annos logiikkaa ei olisi pahitteeksi uskon lomassa.

6

327

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Provosoitunut

      Nykyisin käytetään paljon CMOS-logiikkapiirejä myös uskonasioiden käsittelyssä. Jotkut tosin ovat näemmä jämähtäneen jonnekin RTL:ään, ehkä jopa putkikaudelle.

      • cmos

        liian vaikeita asioita, on varminta hyökätä nikkiä tai sen takana olevaa henkilöä vastaan.


      • metaskeema

      • XXL
        cmos kirjoitti:

        liian vaikeita asioita, on varminta hyökätä nikkiä tai sen takana olevaa henkilöä vastaan.

        CMOS = Complimentary Metal Oxide Semiconductor


    • tuosahan

      ei ole alkuunkaan logiikkaa.

    • asiaa!

      Hyvä kirjoitus! En minäkään usko, että Jumala kiinnittää pilkkuun ja muotoseikkoihin huomiota. Tärkeintä on, että ihminen uskoo Jumalaan, ja yrittää elää elämänsä niin hyvin ja onnellisena kuin mahdollista. Jumala on luonut ihmiselle omantunnon, jonka mukaan jokainen tekee moraaliset ratkaisunsa. Moosekselle annettiin myös kymmenen käskyä, joka on hyvä perusta elämälle.

      Kaikki Jumalaan uskovat pääsevät taivaaseen, mistä voimme yhteisesti iloita!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      94
      4233
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3213
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2340
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1358
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      949
    6. 136
      936
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      894
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      832
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      786
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      770
    Aihe