Hei - miehelläni on epilepsia, mutta hän on ollut kohtaukseton monia vuosia. Nyt viimeisen vuoden aikana kohtauksia (GM) on tullut kolme. Olen aina ollut länsä. Kohtauksia on seurannut (tai ne ovat jatkuneet) sekavalla tilalla, jossa mieheni haluaa välittömästi ulos asunnosta. Hän on tuima, aggressiivisen oloinen ja luonnollisestikaan ei kontaktissa.
Olen pyrkinyt kevyesti ohjailemaan häntä, jotta hän jäisi sisälle. Viimeksi talvipakkasella ohjailin hieman voimakkaamminkin.
Kertokaa kokemuksianne näistä vaelteluvaiheista? Mitä niissä voisi yrittää tehdä?
Vaeltelu kohtauksen jälkeen
11
999
Vastaukset
- Pärre
mutta jos itseäni ajattelen tuon GM:n jälkeen, niin parasta on jättää minut rauhaan.
Tosin ei minulle ole noita vaelluksia tullut ja siksi ehdottaisin Sinua vain seuraamaan ukkoasi kunnes tulee selväjärkiseksi.
Turhaa on saada miestä GM:n jälkeen vielä vihaiseksi, koska hän ei todennäköisesti edes tajua ympärillä tapahtuvia asioita.
Tzemppiä ja kyll se siit lähtee.- riti
Kiitos vastauksesta. Olemmekin puhuneet, että ehkä se ohjailu tosiaan vaan ärsyttää.
Jotenkin tuntuu vain niin kamalalta kun motoriikka on vielä hukassa ja toinen haluaisi liikkelle portaisiin/pakkaseen. Siinä on vain sitten seurattava ja yritettävä suojata pahemmilta kolhuilta.
- EpiEpi
Näen ammatissani päivittäin epileptikkoja ja kohtaukset ovat lähes poikkeuksetta GM-tyyppisiä ja varsin voimakkaita. Useille tulee kohtauksen jälkitilana motorinen levottomuus: he riipivät vaatteet yltään ja pyrkivät liikkeelle vaikka jalat eivät kanna lainkaan. Heidät joudutaankin usein laittamaan kiinni tuoliin istumaan etteivät loukkaisi itseään enempää. Tämä holtittomuus saattaa kestää tunnista kokonaiseen vuorokauteen. Hankalaahan se on, yrittää toista estää tekemästä , mutta meillä ainakin pakko... Ehkä tuo ohjailu on paras tapa lähestyä, varuillaanhan saa tietenkin olla kunnes tilanne helpottaa. Voimia teille!
- Hugo
Koska aivomyrsky on ollut suuri, on hän itseni tavalla etsimällä kai "apua". Jos on aggressiivinen oloinen, se johtuu varmaan lähinnä siitä, että on sekaisin. Jotenkin ajattelen, että rauhallisesti puhumalla kuten täyshumalaiselle saattaa olla paras keino ja estää haaverit. Todennäköisesti haavereita sattuisi, jos sinua ei olisi, sillä on kovin epäterveellistä ainakin ilman avaimia mennä pakkaseen ja ei pääse sitten sisään. Vaeltelusta on näilläkin palstoilla kertonut ainakin yksi ja hän on mm. hypännyt parvekkeelta alas.
Vaikka käyttäytyy aggressiivisen oloisesti olet näköjään saanut tilanteen hallintaan ja tuskin kukaan paremmin häntä tuntee kuin Sinä. Ehkä voit kysyä häneltä itseltää, että mitä voisit tehdä, kun hän on hieman aggressiivisen oloinen. - sauvatar
joskus vaellellut kohtauksen jälkeen
ja niistä ei ole mitään muistikuvia.
Mieheni on kertonut kuinka olen myös
käyttäytynyt agressiivisesti ja sen
enemmän olen suuttunut mitä enemmän
hän on tukkeenani ollut.
Olen yrittänyt pukeutua ulkovaatteisiin
ja lähteä ulos,
sekä parvekkeelle olen mennyt kuin
etsimään jotain.
Onneksi loppuivat pariin kertaan harhailuni.
Ei varmaan auta kuin rauhallinen puhe,
tosin itse en tiedostanut edes sitä
puhetta enkä mitään muutakaan.
Pätkiä muistin sieltä täältä ja
hermostuin jos mieheni seisoi tielläni
etten johonkin pääse eli ohjaile
hänet sänkyyn nukkumaan kohtauksen
jälkeen on paras neuvoni.
Toivottavasti loppuvat vaeltelut pian.
Voimia teille. - kxtaavi
Kohtaustilanteeni (GM, vuositasolla ollut aina kymmeniä (PM), pienet. En kiukkuinen tai muuta, vaimo saa usein pidellyksi sängyssä kieleen purin alkuvuosina mutta nykyisin kohtaustilanne on kuin kuolemaa tekisi koska ison kohtauksen aikana tajunta usein säilyy, johtuu luultavasti lääkevaihdoksista, en tiedä. Hoito on todellakin huonossa tasapainossa senpä takia kirurginen arvio on juuri kohdallani meneillään. Kohtaukseni tulee lähes poikkeuksetta öisin, tai päivisinkin, jos vain menen lepäämään ja meinaan juuri vaipua uneen niin silloin gramppi tulee. Tuosta kilpirauhas häiriöstä epiasiassa olen kuullut myös, itselläni jo thyroxin menee vajaatoimintaan koska itsellänikin asia on ollut koko ajan..pohjalta, kohtauksia tulee ja paljon, mutta selvittämatön mysteeri vaikka on tutkittu vaajasaloa myöten aikanaan. Niin, myös kys mainitsi -06 käydessäni selvittelyissä myös mahdollisuudet epileptisiin oireisiin voivan johtua esim. sydämestä, aineenvaihduntahäiriöstä, tai muusta toiminnallisesta häiriöstä. Olisi se aika pommi kun lääkäri soittaisi että sairaus johtuikin esim. noista minun pientensuonten tukoksista sydämessä ja olisin ikäni syönyt epi lääkitystä. makean syöminen tekee myös hallaa samoin maito.
- sauvatar
kevät -05. Mulle tuli kanssa
isoja kohtauksia,
jolloin tajunta säilyi kohtauksen
aikana.
Ne oli kamalimpia kohtauksia
mitä voi olla.
Itse tunsin kuinka sydän tuntui
repeytyvän rinnasta ulos ja
hengitys, sekä pulssi takoi
tuhatta ja sataa.
Kesti ja kesti... ääniä kuulin,
tärisin jne...
Yht'äkkiä jokin sanoi minulle,
että nyt rauhoitu ja ala hengittää
normaalisti ja pikku hiljaa sain
hengitykseni rauhoittumaan tasaiseksi.
Tällaisia kohtauksia en kenellekkään
toivo ja silloin minulle oltiin
aloitettu Keppra lääkitys.
Lääkitys meni näin: Apydan, Gabitril
ja Keppra.
Sitten vaihdettiin Gabitril pois,
onnekseni ja tilalle tuli Topimax ;)
- Suski
Mun kaveri asui nuorena yksin ja paleltui hankeen, kun oli saanut kohtauksen ja mennyt ulos pyjamassa!
- riti
..näitä teidän vastauksianne ja kuulla kokemuksistanne. Olen nähnyt vasta kolme mieheni kohtausta, joten tilanne on minulle aika uusi. Hän jätti lääkityksen pois muutama vuosi sitten kun oli tosiaan ollut niiden avulla kohtaukseton useampia vuosia. Nyt sitten talven ja kevään taitteessa alkoivat uudestaan. Ensin hän ei halunnut aloittaa lääkitystä uudestaan, mutta nyt kolmannen kohtauksen jälkeen lääkkeet ovat taas mukana. Katsotaan, onko niillä toivottu vaikutus.
Kiitos erityisesti teille, jotka kerroitte omista vaelteluistanne. Kyllä siinä jonkinlaista ohjausta siis kannattaa yrittää. Olen aina puhunut rauhallisella äänellä yksinkertaisia lauseita, joista osan mieheni myös kertoo myöhemmin muistavansa.
- myöskin mies
myös vaeltelee kohtauksen jälkeen ja on hyvinkin agressiivinen, saa joka kerta varoa ettei täräytä... nappaa kyllä käteen tai vaatteisiin kiinni jos vaan saa ja tuijottaa uhkaavasti. olen koittanut vaan rauhallisesti puhua ja ohjata sänkyyn mutta usein tuloksetonta koska on pakko päästä liikkeelle ja kun aivan jalaton vielä kohtauksen jälkeen niin lisävahinkoa tulee...
- Hugo
Lienee yleensä niin, että miehen on helpompi pitää aggressivuus kurissa fyysisellä voimalla. Tosiasia on, että eihän kohtauksen jälkeen sille kai mitään voi, kun ei ole tajuissaan, vaan kai hädissään. Itse olen nähnyt aggressiivisuutta vain kerran ja hän oli nainen. Hoitohenkilökuntakin suhtau siihen todella huonosti, ei ainakaan ymmärrystä lautasten viskomiselle tullut ja huutoa vaan ja sehän lisäsi vaan aggressiivisuutta.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti26416953Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist235458- 1152581
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar152058Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3361762Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?111996- 59952
Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto32880Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?44880